Avioero ja lapset

Kiitos tuesta, hyvä kuulla selviytymisistäkin. Isovanhemmista ei oikeastaan apua ole ovat niitä nykyajan omat menot vanhempia.

Pidän työstäni ja arvostan sitä, mutta anteeksi jos en näe elämää riittävän upeana pelkän työn tekemisen kautta. Elämässä kun nyt vaan on paljon muutakin hommaa kuin kuin palkkatyö lisäksi työni, kuten monet muutkin työt on luonteensa vuoksi epävarmaa aina.

Minulla ei ole salasuhdetta eikä tietääkseni toisellakaan. Eron jälkeiset suhteet ym.asiat eivät tietääkseni muille kuulu (lapset kyllä huomioin). Itse ajattelen myös niin, että rakastava parisuhde vanhemmalla on hyväkin malli lapselle ja että eronkin jälkeen voi niin käydä eikä varsinkaan teinien vanhemmat enää voikaan lapsissa roikkua.
Salasuhde on mielestäsi sairas syy eroon, niinkö? Eikö salasuhde ennenpitkää sairastuta kaikki perheessä? Entä mitähän mahtaa olla nuo muut sairast syyt?

Olin vuosia sitten aivan samassa tilanteessa ja aivan samoin syin tein ratkaisuni. En halunnut, että omani oppivat, miten ihmisellä ei ole mitään arvoa ja kaikki ratkeaa vain yhä uudella ja uudella kakkosella, vaikka todellisuudessa kaikki ratkeaisi sillä, että osaa hoitaa ja korjata omaa parisuhdettaan. Kykenee myöntämään oman epätäydellisyytensä ja pyrkii korjaamaan omalta osaltaan tilannetta.

Vaativa ja opettavainen kokemus koko porukalle, mutta osoitus myös siitä, että jos haluaa ja tahtoo rakastaa puolisoaan virheistä huolimatta, se onnistuu. Yllätys itselle niiden kaikkien vaikeuksien jälkeen oli se, että parisuhde voi nyt paremmin kuin koskaan. Puhuimme ja keskustelimme nuorison kanssa paljon ja tosi vaikeista aihealueista, joista oli vaikea pitää tunteet kurissa. Ehdottomasti lapsista parhaiten selvisivät he, joilla oma moraalikäsitys oli jo kriisin akuuttivaiheessa kehittynyt ja rajuinta se oli heille, joilla tuo kehitysvaihe oli vasta tuloillaan. Avoimuus lisääntyi ja myös taito puhua toiselle niistä vaikeista tunteisiin liittyvistä asioista. Nyt joku voi ajatella, ettei lapsille kuulu vanhempiensa suhde, mutta kun he elävät siinä keskiössä ja ulkopäin lasten kavereiden kautta salasuhde heille paljastui, niin oli aivan selvää, että nyt jos koskaan on oltava rehellinen ja puhuttava asiat oikeilla nimillä niinkuin ne on. Tilanne olisi ollut aivan toinen, jos siitä olisivat tienneet vain ne aikuiset, joten sikäli pidän nykylapsia huomattavasti fiksumpina kuin vanhempiaan, jotka kuvittelevat salassa suhteilevansa.

Kun kaikki lapset ovat jo itsekin seurusteluiässä, niin ovat jo itsekin päässeet kokemaan, että ei se ole niin helppoa. Aika sydäntä särkevää on nähdä, kuinka oman lapsen sydän särkyy, kun kaikki ei sujukaan ja tulee hylätyksi tunteineen. Yhteisestä perhekriisistä on kuitenkin ollut tässäkin apua, koska nyt on opittu puhumaan, kunhan padot saa auki. Jokainen tietää, ettei kodin seinien sisäpuolella ole asiaa, josta ei voisi puhua ja myös tietää, että avauduttuaan, saa tukea ja välittämistä.

Näin jälkikäteen tuo ikävä kokemus oli kaikkien ihmissuhdetaitoja kasvattava.

aloittajalta kirjoitti:

Minulla ei ole salasuhdetta eikä tietääkseni toisellakaan. Eron jälkeiset suhteet ym.asiat eivät tietääkseni muille kuulu (lapset kyllä huomioin). Itse ajattelen myös niin, että rakastava parisuhde vanhemmalla on hyväkin malli lapselle ja että eronkin jälkeen voi niin käydä eikä varsinkaan teinien vanhemmat enää voikaan lapsissa roikkua.
Salasuhde on mielestäsi sairas syy eroon, niinkö? Eikö salasuhde ennenpitkää sairastuta kaikki perheessä? Entä mitähän mahtaa olla nuo muut sairast syyt?

Lue lisää

Mitä omituista kirjoittelet? Roikkumisesta joissakin ihmisissä? Lapset roikkuvat vanhemmissaan ja vanhemmat lapsissaan? Niinpä niin, tulihan se sieltä.

Siis mihin te olette saaneet tämän ketjun väännettyä. Minä en puhunut mistään kakkosista ja salasuhteista. Ilmeisesti kirjoittaminen tälle foorumille oli väärin. Ja olen todella yrittänyt saada suhdetta toimimaan muutoin, joten en ymmärrä hyökkäystänne. Lasten ja lapset tietävät, että minunkin on vaikea tässä olla ja roikkumisessa tarkoitin täydellistä lasten elämän mukaan menemistä tulevaisuudessa. Siis luitteko te ollenkaan aloitusta.

aloittajalta kirjoitti:

Siis mihin te olette saaneet tämän ketjun väännettyä. Minä en puhunut mistään kakkosista ja salasuhteista. Ilmeisesti kirjoittaminen tälle foorumille oli väärin. Ja olen todella yrittänyt saada suhdetta toimimaan muutoin, joten en ymmärrä hyökkäystänne. Lasten ja lapset tietävät, että minunkin on vaikea tässä olla ja roikkumisessa tarkoitin täydellistä lasten elämän mukaan menemistä tulevaisuudessa. Siis luitteko te ollenkaan aloitusta.

Lue lisää

Vastaan nyt kysymykseesi, miten olette selvinneet, että omastpuolestani kaikenkaikkiaan hyvin. Kirjaamasi epäkohdat ovat tuttuja ja niiden lisäksi oli vielä salasuhde, joten kun omasta kokemuksesta kirjoittaa, niin kyllä se aika olennaisesti asiaan vaikuttaa. Ei ole kyse mistään vääntämisestä yhtä vähän kuin hyökkäyksestä, vaikka rikkonaisena voi tuntuakin siltä, kun on vielä liian lähellä kriisiään.

Mitä opin? Niin parisuhteessa kuin elämässä yleensäkin on hyviä ja huonoja aikoja. Ihmisellä on kaksi tapaa selvitymiseen noin karkeasti sanottuna joko yrittää parhaansa selviytyäkseen koettelemuksista tai heittäytyä vain virran vietäväksi nykytyyliin hankkia uusi ulkomuoto, uusi parisuhde tai sivusuhde tai jotain siltä väliltä. Voi valita minä itse kaikki tänne nyt heti ajanhengen mukaisesti tai voi valita lapset ja heidän parhaan edun. Mutta kuitenkin olisi tärkeintä puhua ongelmistaan sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on suhteen solminut, on se sitten mallia avo tai avio. Täällä palstalla ei kukaan toisen ongelmia ratkaise, kun niihin nyt vaikuttaa monet sellaiset asiat, joita ei tule huomanneeksi tai maininneeksi kysellessään mielipiteitä. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa ratkaista ongelmiansa, on vain tapa, joka sopii täydellisesti tilanteeseen, jossa itse elää. Jokainen voi omassa itsessään tietää, mikä on oikein perheelleen.

Halusin ehkä tietää selviämisestä eron jälkeen ja ehkä juuri lasten kannalta. En kysellyt parisuhdevinkkejä ym. nehän jokainen hoitelee parhaaksi katsomallaan tavalla.
Asenne mikä sinullakin on varmasti hyvää tarkoittava, mutta ymmärrätkö kuinka hankala ja tukahduttava se on ihmiselle, joka oikeasti on toista tukenut ongelmissa, yrittänyt auttaa, saada asioita kuntoon. Kyllä näissä asioissa helposti itseään syyllistää ja niin itsekin olen tehnyt ja ainahan voi jossitella, että jos olisin sellainen ja tuollainen niin olisiko kaikki paremmin. Ehkä minä sitten vain olen heikko ja itsekäs, mutta sen verta olen oppinut, että yksin ei parisuhdetta saa toimimaan. Kun sanoin, että hyväksyn yksinäisyyden ja työnteon niin en suinkaan tarkoittanut, että pelkkä iloton raataminen olisi se mitä haluan. Tottakai haluan lasten parasta, mutta lapseni ovat jo isoja ja heillä on omia kuvioita paljon ja itse jonkinverran sosiaalisena ihmisenä tottakai kumppaninkin haluan löytää. Se koska se tapahtuu, en tiedä. Voi tapahtua nopeastikin tai viedä pidemmän aikaa, sen näkee. Varmasti myös uusia ystäviä ja sen sellaista haluaisin, sillä kyllähän elämänpiiri on aika lailla kaventunut.

sopiiyhdelleeisovitoisel kirjoitti:

Vastaan nyt kysymykseesi, miten olette selvinneet, että omastpuolestani kaikenkaikkiaan hyvin. Kirjaamasi epäkohdat ovat tuttuja ja niiden lisäksi oli vielä salasuhde, joten kun omasta kokemuksesta kirjoittaa, niin kyllä se aika olennaisesti asiaan vaikuttaa. Ei ole kyse mistään vääntämisestä yhtä vähän kuin hyökkäyksestä, vaikka rikkonaisena voi tuntuakin siltä, kun on vielä liian lähellä kriisiään.

Mitä opin? Niin parisuhteessa kuin elämässä yleensäkin on hyviä ja huonoja aikoja. Ihmisellä on kaksi tapaa selvitymiseen noin karkeasti sanottuna joko yrittää parhaansa selviytyäkseen koettelemuksista tai heittäytyä vain virran vietäväksi nykytyyliin hankkia uusi ulkomuoto, uusi parisuhde tai sivusuhde tai jotain siltä väliltä. Voi valita minä itse kaikki tänne nyt heti ajanhengen mukaisesti tai voi valita lapset ja heidän parhaan edun. Mutta kuitenkin olisi tärkeintä puhua ongelmistaan sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on suhteen solminut, on se sitten mallia avo tai avio. Täällä palstalla ei kukaan toisen ongelmia ratkaise, kun niihin nyt vaikuttaa monet sellaiset asiat, joita ei tule huomanneeksi tai maininneeksi kysellessään mielipiteitä. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa ratkaista ongelmiansa, on vain tapa, joka sopii täydellisesti tilanteeseen, jossa itse elää. Jokainen voi omassa itsessään tietää, mikä on oikein perheelleen.

Lue lisää

" Voi valita minä itse kaikki tänne nyt heti ajanhengen mukaisesti tai voi valita lapset ja heidän parhaan edun. "

Nämäkö muka vaihtoehdot? No huh, ei kyllä ainakaan. Itse erosin karkeasti ottaen vuosia (aivan liian kauan joka tapauksessa, sattuneista syistä). Vähän hymähtää, jos joku väittää eronneeni heti-tänne-kaikki... -mielijohteisesti. Ja lapsiahan ei voi enää "valita". Hehän ovat jo siinä. Äidin (vanhempien) oma elämä ei poissulje lapsia mitenkään. Jokaisen lapsen, etenkin teinin, on jo ymmärrettävä, ettei äiti ole pelkästään äiti, joka kuuluu vain heille. Äiti on myös nainen, jolla on muutakin elämää, muitakin kiinnostuksen kohteita kuin lapsensa. Vastapainoksi muistutan, että lapsillakin on oma elämä. Mitä isompi lapsi, sitä paremmin he tietävät oman etunsa parhaiten. Ihmisen ylipäänsä pitää ajatella MYÖS omaa etua, ihan kaikessa. On epätervettä ajatella joko pelkästään omaa, tai vain toisten etua.

"Jokainen tietää, ettei kodin seinien sisäpuolella ole asiaa, josta ei voisi puhua ja myös tietää, että avauduttuaan, saa tukea ja välittämistä.

Tuohon sanon, höpöhöpö. Sillä jokaisen aikuisen pitäisi tietää, että tuo saattaa olla joillekin ihanteellista, mutta etenkään ihmissuhdekriisissä ei mene tuonne päinkään. Pahimmassa tapauksessa saa turpiinsa tai kuolee, jos avautuu väärästä asiasta puolisolleen.

tuotakokemustaenvaihtais kirjoitti:

Olin vuosia sitten aivan samassa tilanteessa ja aivan samoin syin tein ratkaisuni. En halunnut, että omani oppivat, miten ihmisellä ei ole mitään arvoa ja kaikki ratkeaa vain yhä uudella ja uudella kakkosella, vaikka todellisuudessa kaikki ratkeaisi sillä, että osaa hoitaa ja korjata omaa parisuhdettaan. Kykenee myöntämään oman epätäydellisyytensä ja pyrkii korjaamaan omalta osaltaan tilannetta.

Vaativa ja opettavainen kokemus koko porukalle, mutta osoitus myös siitä, että jos haluaa ja tahtoo rakastaa puolisoaan virheistä huolimatta, se onnistuu. Yllätys itselle niiden kaikkien vaikeuksien jälkeen oli se, että parisuhde voi nyt paremmin kuin koskaan. Puhuimme ja keskustelimme nuorison kanssa paljon ja tosi vaikeista aihealueista, joista oli vaikea pitää tunteet kurissa. Ehdottomasti lapsista parhaiten selvisivät he, joilla oma moraalikäsitys oli jo kriisin akuuttivaiheessa kehittynyt ja rajuinta se oli heille, joilla tuo kehitysvaihe oli vasta tuloillaan. Avoimuus lisääntyi ja myös taito puhua toiselle niistä vaikeista tunteisiin liittyvistä asioista. Nyt joku voi ajatella, ettei lapsille kuulu vanhempiensa suhde, mutta kun he elävät siinä keskiössä ja ulkopäin lasten kavereiden kautta salasuhde heille paljastui, niin oli aivan selvää, että nyt jos koskaan on oltava rehellinen ja puhuttava asiat oikeilla nimillä niinkuin ne on. Tilanne olisi ollut aivan toinen, jos siitä olisivat tienneet vain ne aikuiset, joten sikäli pidän nykylapsia huomattavasti fiksumpina kuin vanhempiaan, jotka kuvittelevat salassa suhteilevansa.

Kun kaikki lapset ovat jo itsekin seurusteluiässä, niin ovat jo itsekin päässeet kokemaan, että ei se ole niin helppoa. Aika sydäntä särkevää on nähdä, kuinka oman lapsen sydän särkyy, kun kaikki ei sujukaan ja tulee hylätyksi tunteineen. Yhteisestä perhekriisistä on kuitenkin ollut tässäkin apua, koska nyt on opittu puhumaan, kunhan padot saa auki. Jokainen tietää, ettei kodin seinien sisäpuolella ole asiaa, josta ei voisi puhua ja myös tietää, että avauduttuaan, saa tukea ja välittämistä.

Näin jälkikäteen tuo ikävä kokemus oli kaikkien ihmissuhdetaitoja kasvattava.

Lue lisää

"jos haluaa ja tahtoo rakastaa puolisoaan virheistä huolimatta, se onnistuu."

Ei onnistu pelkästään tahtomalla. Puolisoa pitää ennen kaikkea VOIDA rakastaa, pitää häntä rakastamisen arvoisena, arvostaa häntä. Ilman tuota ei edes kannata tahtoa rakastaa. Sillä niinikään on epätervettä tahtoa rakastaa esim. väkivaltaista (henkinen/fyysinen väkivalta) ihmistä, tai ihmistä, joka käyttää sinua/lapsianne hyväkseen.

Hienoa amalia_x! Purkasit oman tilanteesi tapetille, muistathan, että se oli vain juuri sinun tilanteesi ja sinulle sopiva ratkaisu. Tuli sellainen tunne kuin paasaisit oman ratkaisusi olevan ainoa oikea vaihtoehto vähättelemällä muiden kokemuksia.

Harvoin tänne kukaan niin perusteellisesti avautuu, että ihan kaikki tulokulmat on auki avauttu. Kirjoittaessaan vaihtoehdoista, jotka ovat ääripäitä voi olla tarkoitus vain avata keskustelu ja saada ihminen tykönänsä pohtimaan syvällisesti monista eri suunnista sitä omaa ongelmaansa.

miksimiksimiksi kirjoitti:

Hienoa amalia_x! Purkasit oman tilanteesi tapetille, muistathan, että se oli vain juuri sinun tilanteesi ja sinulle sopiva ratkaisu. Tuli sellainen tunne kuin paasaisit oman ratkaisusi olevan ainoa oikea vaihtoehto vähättelemällä muiden kokemuksia.

Harvoin tänne kukaan niin perusteellisesti avautuu, että ihan kaikki tulokulmat on auki avauttu. Kirjoittaessaan vaihtoehdoista, jotka ovat ääripäitä voi olla tarkoitus vain avata keskustelu ja saada ihminen tykönänsä pohtimaan syvällisesti monista eri suunnista sitä omaa ongelmaansa.

Lue lisää

Jokainen lukee tietty omalla tavallaan... mutta minusta minusta amalia_x ei todellakaan vähätellyt ap:n kokemuksia. Kunhan sanoi, että ap:n pitää huolehtia hyvinvoinnistaan. Se on ihan totta.

Elämänsä kaikkia tapahtumia ei voi valita, mutta oman suhtautumistavan ja asenteensa voi. Mikäli suhtautuu kaikkeen negatiivisesti, ilottomasti, eikä käsittele ongelmiaan, niin tekee vain elämänsä kurjaksi. juuri itse, ei kukaan muu.

Kiitos sinulle ole aikuinen-kirjoittaja, pidin asenteestasi ja tsempistä. Yleensä itsekin ajattelen kuinka maailma on mahdollisuuksia täynnä, mutta nyt en vain jostain syystä niin hyvin niitä näe ja tunnen itseni jotenkin surkeaksi ja epäonnistuneeksi. En minä lapsia paapo, päinvastoin tekevät kotihommia ja tosiaan omiaan kulkevat paljon, mikä on hyväkin ja sehän on normaalia, että tuon ikäiset haluavat sitä ja tätä ja kaikki on huonosti. Kiitos myös Amalialle. Minullakin lapset ovat nähneet, että olen onneton ja jopa vihjanneet toivovansa parempaa. Silti ei voi olla miettimättä pelonsekaisesti mitä huominen tuo tullessaan. Joskus kadehdin ihmisiä, joille tunneasiat on helppoja ja kevyitä eikä muutenkaan asioira paljon pohdiskelisi. Ja toisaalta tämä on siinäkin raastavaa, että monesti pystyn hyvon nopeisiinkin ratkaisuihin asioissa.

Ensinnäkin kaikilla ei nykypäivänä noin ole. Isovanhemmat myös itse tekee valintansa. Meillä molemmat isovanhemmat asuu tai oleskelee kaukana, toiset hyvin kaukana.

Lisään vielä, että on minullakin tuttavia lähipiirissä ollut, joilla homma on mennyt aikoinaan överiksi sen suhteen, että isovanhemmista on tullut hoitoautomaatteja ja kun joskus eivät johonkin menoonsa ole päässeet niin kauhea kiukuttelu. Näiden ihmisten on vaikea ymmärtää, että kaikilla ei tuollaista automaatyipalvelua ole.
Itse olen toitottanut aina kuinka tärkeä isovanhempien ja ladyen suhde on, mutta teini-ikäinen päättää jo aika paljon itse ketä lähellään on.

Onpa noloa syyllistää aloittajaa siitä, että isovanhemmat ovat omissa menoissaan. Se ei ole ollenkaan epätavallista nykyään, etä isovanhemmat ovat työelämässä ja eläköidyttyään viettävät itsenäistä elämää harrastusten ym. parissa ja lastenlapsilla on ohuempi rooli kuin ennenmuinoin. Isovanhemmissa on eroa toiminnallisella tasolla, vaikka varmasti kaikki rakastavat lapsenlapsiaan.

Auuu, tälle linjalle ei kannata lähteä. Isovanhemmuus kuin vanhemmuus yleensä herättää niin kirpeää keskustelua, että ei kannata tässä puida eikä liity aiheeseen. Senverta edelliselle ja ylipäätään kiireiselle sanon, että kiireiselläkin valinnat riippuu siitä mitä asioita eniten arvostaa ja toisaalta muiltakaan ei voi silloin vaatia enempää.

Ihanaahan se on, jos tuo on mahdollista. Aika raskasta on kuitenkin yksien isovanhempien taakaksi useampaa lasta samasta perheestä viedä, kun siitä tulee heti marinaa lapsettomilta tai vain yhden lapsen vanhemmilta. Puolison vanhemmat jo kuolleet ennen lapsia. Että suo siellä, vetelä täällä.

Kyse ei ole pelkästään arvoista ja valinnoista, vaan myös vanhempien/isovanhempien (ja muiden sukulaisten/läheisten) persoonallisuudesta ja historiasta. Esim. moni täti on enemmän sisarensa lapsen elämässä kuin lapsen isä (vaikka vanhemmat EIvät olisi eronneet).

Jokaisella vanhemmalla/isovanhemmalla on oma elämänsä, johon lapset/lastenlapset kuuluvat tietyn "x" verran ja tietyllä omalla tavallaan. Niin lasten ollessa pieniä kuin kasvettuaan aikuiseksikin. Mielestäni on tärkeää, että lapsi oppii jo pienenä, ettei kaikki aikuiset ole samanlaisia, siitä huolimatta he ovat tasaveroisia ihmisinä. On ihan turha alkaa nipottaa kenellekään mikseivät vietä enemmän aikaa lastensa/lastenlastensa kanssa. Toisten valintoihin ei voi vaikuttaa. Oma äitini korosti, ettei hänen luokseen ole pakko tulla, ellei lapset halua. Ellei halua, niin ei halua. No lapseni kuitenkin halusivat. Ja ovat käyneet aina isoäitinsä luona, niin minun kanssa kuin yksin/keskenäänkin poikaystävänsä/miehensä kanssa. Jokainen heistä on jo yli 20v.

Lasten toisiin isovanhempiin ei olla oltu niin paljon yhteyksissä; asuivat kauempana, toinen isoäiti kuoli varhain. isoisäänsä olivat yhteydessä ja loivatkin aikuisuuden kynnyksellä paremmat välit isoisäänsä kuin omaan isäänsä. Vaari ymmärsi ja kuunteli. Oma isä ei. Vaari kannusti - oma isä vain haukkui.

Jokainen tosiaan tekee itse valintansa miten aikansa käyttää eikä tietenkään voi toisiltakaan vaatia muuta. Erossa minua ei mietitytä tuollatavoin ajankäyttö, sillä nykyisen yhteishuoltajamallin mukaan oma vapaa-aikani kyllä lisäntyy siten ydinperhetilanteeseen verrattuna, jota en toki näe hyvänä juttuna pelkästään (en erossa heistä haluaisi olla), mutta tietysti tuo hengähdystaukoa teineistä, jotka osaa paikoin olla hyvinkin rasittavia, vaikka ihania ovatkin. Miten muuten saavatko teinit tosiaan itse päättää esim.että ovat toisen luona eikä tule mitään yhteishuoltajuuskuvioit?

aloittajalta kirjoitti:

Jokainen tosiaan tekee itse valintansa miten aikansa käyttää eikä tietenkään voi toisiltakaan vaatia muuta. Erossa minua ei mietitytä tuollatavoin ajankäyttö, sillä nykyisen yhteishuoltajamallin mukaan oma vapaa-aikani kyllä lisäntyy siten ydinperhetilanteeseen verrattuna, jota en toki näe hyvänä juttuna pelkästään (en erossa heistä haluaisi olla), mutta tietysti tuo hengähdystaukoa teineistä, jotka osaa paikoin olla hyvinkin rasittavia, vaikka ihania ovatkin. Miten muuten saavatko teinit tosiaan itse päättää esim.että ovat toisen luona eikä tule mitään yhteishuoltajuuskuvioit?

Lue lisää

"Miten muuten saavatko teinit tosiaan itse päättää esim.että ovat toisen luona eikä tule mitään yhteishuoltajuuskuvioit? "

Teinit eivät saa itse päättää kumman vanhemman luona ovat/kumpi vanhempi on lähihuoltaja, vaan se on vanhempien päätös (tietysti teinejä kuullaan asiasta). Lähihuoltajuushan on normi, eli molemmat vanhemmat ovat eron jälkeen lasten huoltajia. Mutta mitään yhtenäistä normia ei ole siihen miten yhteishuoltajuutta toteutetaan, etenkään kun lapset ovat teini-ikäisiä.

Ts. vanhemmat voivat sopia, että lapset viettävät normaalin joka toinen vkl etävanhemmallaan, tässä tapauksessa isällään. Mutta jos lasten isä ei halua lapsia luokseen, tai lapset eivät halua isälleen mennä - niin se on siinä. Ei ole velvollisuutta ottaa eikä mennä. Sama pätee 50/50 huoltajuuteenkin: vaikka olisi 50/50 huoltajuus, niin vain lähivanhempi on velvollinen lasten suhteen.

Tämän vuoksi onkin suorastaan pirullista, että etävanhempi voi tehdä kiusaa senkun ehtii lähivanhempi exälleen ja siis etenkin lapsilleen. Voi tulla ja hakea lapsen milloin haluaa, ja palauttaa, tai yrittää palauttaa samoin. Vähän vaikea palauttaa lapsi kesken kaiken lähivanhemman kotiin, ellei lähivanhempi ole kotona, ei siellä päinkään. Sitten riidellään. Lapsi on myös luovutettava etävanhemmalle, vaikka hän ei halua - ja esim. pelkää isäänsä.

Kiitos tiedosta. Kuulostaa tosi ilkeältä, jos vanhemmat ovat noin pahoja lapsilleen, varmaan jotkut onkin, mutta se on pieni osuus. Lähinnä todellakin kiinnosti tuo, että jos sovitaan jotain toisen vanhemman kanssa ettei teini kokonaan omavaltaisesti torppaa sitä.

aloittajalta kirjoitti:

Kiitos tiedosta. Kuulostaa tosi ilkeältä, jos vanhemmat ovat noin pahoja lapsilleen, varmaan jotkut onkin, mutta se on pieni osuus. Lähinnä todellakin kiinnosti tuo, että jos sovitaan jotain toisen vanhemman kanssa ettei teini kokonaan omavaltaisesti torppaa sitä.

Lue lisää

Jos lähdetään siitä syystä miksi vanhemmat eroavat... niin aika usein tulee vastaan toisen puolison huono kohtelu. Jos toinen vanhempi kohtelee puolisoaan huonosti, niin usein myös lapsiaan. Se on viimeinen niitti miksi toinen hakee eroa. Eikä tämä osuus ole todellakaan pieni. Valitettavasti. Monet äidit/vaimot pitkittävät eron hakua juuri sen vuoksi, ettei lapset joutuisivat isänsä mielivallan alle yksin/keskenään. Valitettava tosiasia.

"jos sovitaan jotain toisen vanhemman kanssa ettei teini kokonaan omavaltaisesti torppaa sitä. "

Käytännössähän teinien kanssa täytyy käyttää harkintaa. Heitä ei ole mitään mieltä pakottaa menemään etävanhemmalleen - ja etenkään 50/50 asumiseen. Harva aikuinenkaan haluisi asua kahdessa paikassa. Tässäkin tosin on suuria persoonallisuuseroja. Siksi on syytä ajatella lastensa persoonaa ja kuunnella heidän mielipiteitään. Ennen kaikkea miettiä myös sitä miten on toimittu vanhempien liiton aikana.

Omalla kohdallani teimme kanssa lastenvalvojalla lasten tapaamissopimuksen. Lastenvalvoja sanoi, että sellainen sopimus on hyvä, jota noudatetaan 70-80 %sesti. Meidän sopimus oli kai huono, sillä se tehtiin vain exän mieliksi. Lapsetkin tiesivät, ettei se tule toteutumaan. Heitä ei olisi saanut isänsä luo yöksi millään. Tosin ei isä heitä olisi yöksi huolinutkaan, ja päivävisiiteillä piti olla omat eväät mukana (sopimus piti kuitenkin tehdä siten että se NÄYTTÄÄ hyvältä)... Eikä isä kiinnittänyt lapsiin mitään huomiota. Katsoi teeveetä, luki lehteä. Joten päiväkäynnitkin loppuivat.

"Heillä on aina ikävä toista vanhempaansa, eli kun etävanhemman luona ikävöivät lähivanhempaa ja samoin toisinpäin. "

Sinulla ei vaikuta olevan todellisuus tiedossa... Sillä lapset eivät oikeasti aina ikävöi vanhempiaan, VAIKKA heillä olisi tunneside molempiin. Mitä vanhempi lapsi, sitä vähemmän ikävöi. Ja ap:n muksut ovat jo 15- ja 13-vuotiaita. Moni muuttaa 15-16-vuotiaana muutenkin kotoa - yleensä opiskelemaan. Moni lähtee ulkomaille töihin (ainakin kesätöihin) samassa iässä. Heillä on aivan muuta mielessä kuin vanhempien ikävöinti! Ei vanhempien ero tee tästä poikkeusta. Puhumattakaan jos lapsen vanhempi on käyttäytynyt ilkeästi/välinpitämättömästi tms. niin puolisoaan kuin lapsiaankin kohtaan, niin ero on lapselle suuri helpotus! Siinä ei mitään ikävöintiä tarvita. Jos ilkeän vanhemman luo on pakko mennä, niin SE on enemmän ongelma.

Sitten tuosta elintasosta. Ihan normipalkalla elatusavulla/lapsilisällä pystyy oikein kohtuulliseen elämään. Itselläni tilannetta helpotti tuhlariex. Kun hänen yllätysmenojaan ei enää tarvinnut huomioida, tulimme lasten kanssa paremmin taloudellisesti toimeen (mainittakoon, että exällä ja minulla oli samansuuruinen palkka).

Olen samaa mieltä. Tulisi vähän tarkemmin pitää huolta jälkikasvustaan ja olla heidän kanssaan sen verran puheväleissä, jotta huomaa, kuinka paljon se vanhempien parisuhdesekoilu koskee lapseen henkisesti. Perheissä, joissa on uskottomuutta, niin lapset ovat vain enemmän tekemisissä petetyn kanssa, koska petetty saattaa olla ollut jo pitkään se ainoa aikuinen, joka on huolehtinut arkisesta arjesta ja harrastuksista. Nimenomaan hän näkee lapsien tuskan, mutta se muiden perässä liihottelija ei sitä edes näe, koska jo puhevälit lapsiin voi olla tulehtuneet. Pitäisi uskaltaa ajatella, miltä minun lapsesta tuntuu, vaikka sen kautta miltä itsestä olisi tuntunut vastaavassa tilanteessa, jos ei muuhun pysty.

En tiedä kommentoitko minulle vai ihan yleisesti. Vastaan silti. Jos viitsit lukea tekstejä huomasit varmaan, että lapseni eivät ole mitään pieniä naapurista naapuriin kulkevia vaan jo teinejä. Lisäksi et näyttänyt käsittävän mitä pohdiskelin. Sanoisin myös, että pitkään huonossa liitossa eläneenä, mutta uskollisena pysyneenä kaipaisin kyllä rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä elämään eikä minulla teinien vanhempana ole mitään estettä uutta parisuhdetta muodostaa, jos ja toivottavssti sellaisen löydän. Joku voi pitää itseään parempana ihmisenä pidättäytyessään pelkästään lapsille omistautuneena, vaikka sitten kykenevät tunteettomiin seksihetkiin vaikkapa baarilöytöjen kanssa tai mainitsemiisi laastarisuhteisiin. Jokainen tavallaan. Itse en puhu laastarisuhteista se on jo nimenä ja lähtökohtana halventava. Mutta tottakai toisen ihmisen läheisyys ja lämpö olisi kiva juttu, treffien kautta sitten. Ja kiitos terapiassa olen käynyt, mutta tunteellisena ja herkkänä ihmisenä nämä on minulle silti raskaita asioita mihin en olisi halunnut joutua.

aloittajalta kirjoitti:

En tiedä kommentoitko minulle vai ihan yleisesti. Vastaan silti. Jos viitsit lukea tekstejä huomasit varmaan, että lapseni eivät ole mitään pieniä naapurista naapuriin kulkevia vaan jo teinejä. Lisäksi et näyttänyt käsittävän mitä pohdiskelin. Sanoisin myös, että pitkään huonossa liitossa eläneenä, mutta uskollisena pysyneenä kaipaisin kyllä rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä elämään eikä minulla teinien vanhempana ole mitään estettä uutta parisuhdetta muodostaa, jos ja toivottavssti sellaisen löydän. Joku voi pitää itseään parempana ihmisenä pidättäytyessään pelkästään lapsille omistautuneena, vaikka sitten kykenevät tunteettomiin seksihetkiin vaikkapa baarilöytöjen kanssa tai mainitsemiisi laastarisuhteisiin. Jokainen tavallaan. Itse en puhu laastarisuhteista se on jo nimenä ja lähtökohtana halventava. Mutta tottakai toisen ihmisen läheisyys ja lämpö olisi kiva juttu, treffien kautta sitten. Ja kiitos terapiassa olen käynyt, mutta tunteellisena ja herkkänä ihmisenä nämä on minulle silti raskaita asioita mihin en olisi halunnut joutua.

Lue lisää

Pikkuinen kommentti tuohon, ettet puhu laastarisuhteista, koska se jo nimenä halventava. Onhan nimitys kakkonen, kolmonen, nelonenkin halventava, mutta totuus ja realismi on, että niitä on olemassa, ihan samoin siis kuin laastarisuhteita. Aikuisena on uskallettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vaikka siinä tulee aika nopeasti ajatelleeksi, että näin alhaisiako ihmiset on aikana, jolloin ainakin olemme olevinamme sivistyksen huipulla.

jkuio kirjoittaa, että kun eron jälkeen todella olisi kotia se tärkein ja lapset siellä, kyllä elämä kantaa ja tuo sen onneen jos se on suotu , ei sitä tarvitse juosta hakemassa.
Toinen näyttää olevan, että ei uskota omaan itseen. Tunnetaan alemmuutta ulkonäöstä, vaatteista ja pitää alkaa leikkiä teiniä. Onko entinen puoliso koko ajan nöyryyttänyt tällä tavoin moittimalla, jotta on saanut näin alas.
Itseäni kiinnostaa se, miten ne teinit kokevat sen, että oma vanhempi alkaa leikkiä teiniä puheita, käytöstä ja vaatteita myöten? Tuleeko omasta vanhemmasta teinikaveri, jonka kanssa biletetään niiden oikeiden ja aitojen teinien kanssa? Vai kokeeko teini teinivanhemmastaan häpeää omassa kaveripiirissään? Vai onko se asia joka naurattaa tai sille kaveripiireissä hymyillään? Lisääntyykö vai väheneekö oman vanhemman arvostus?

Voisitko tehdä oman ketjun noista itseäasi kiinnostavista asioista sivukommentointia, et keskustele aloituksen asioista lainkaan. Asiasi on varmaan sinulle tärkeä, joten kannattaa tehdä aloitus.
Itse olen pukeutunut aina nuorekkaasti, omasta mielestäni kuitenkin tyylikkäästi. Joidenkin mielestä yli kolmikymppisten pitää arvokkaasti pukeutua mummovaatteisiin. Toisaalta jotkut alle parikymmpiset pukeutuu jo mummovastteisiin. Miksei kaikki voi pukeutua tyylilleen ja itselleen sopivasti, tietty tilanteet huomioiden mitä se on keneltäkään pois. Mutta tee tuosta oma ketju, saat varmasti trollattua keskustelua.

aloittajaltavielä kirjoitti:

Voisitko tehdä oman ketjun noista itseäasi kiinnostavista asioista sivukommentointia, et keskustele aloituksen asioista lainkaan. Asiasi on varmaan sinulle tärkeä, joten kannattaa tehdä aloitus.
Itse olen pukeutunut aina nuorekkaasti, omasta mielestäni kuitenkin tyylikkäästi. Joidenkin mielestä yli kolmikymppisten pitää arvokkaasti pukeutua mummovaatteisiin. Toisaalta jotkut alle parikymmpiset pukeutuu jo mummovastteisiin. Miksei kaikki voi pukeutua tyylilleen ja itselleen sopivasti, tietty tilanteet huomioiden mitä se on keneltäkään pois. Mutta tee tuosta oma ketju, saat varmasti trollattua keskustelua.

Lue lisää

Voi sinnuu...toivotaan, että saat tässä omassa ketjussasi vain vastauksia, jotka sinua tyydyttävät.

On kiva saada keskustelua kysymyksistä, jotka askarruttavat minua ja ihan eri näkövinkkeleistä. Kiitos, kovasti vastaajille. Täällä vaan kaikki ketjut tuppaa menemään pettämisiin ja ylipäätään eronneiden arvostelemisiin. Eikä tuo ulkonäkö ja pukeutuminenkaan kyllä oikein asiaan liity, tosin niistä voisi keskustella eri ketjussa.

sivukommentointia kirjoitti:

Pikkuinen kommentti tuohon, ettet puhu laastarisuhteista, koska se jo nimenä halventava. Onhan nimitys kakkonen, kolmonen, nelonenkin halventava, mutta totuus ja realismi on, että niitä on olemassa, ihan samoin siis kuin laastarisuhteita. Aikuisena on uskallettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vaikka siinä tulee aika nopeasti ajatelleeksi, että näin alhaisiako ihmiset on aikana, jolloin ainakin olemme olevinamme sivistyksen huipulla.

jkuio kirjoittaa, että kun eron jälkeen todella olisi kotia se tärkein ja lapset siellä, kyllä elämä kantaa ja tuo sen onneen jos se on suotu , ei sitä tarvitse juosta hakemassa.
Toinen näyttää olevan, että ei uskota omaan itseen. Tunnetaan alemmuutta ulkonäöstä, vaatteista ja pitää alkaa leikkiä teiniä. Onko entinen puoliso koko ajan nöyryyttänyt tällä tavoin moittimalla, jotta on saanut näin alas.
Itseäni kiinnostaa se, miten ne teinit kokevat sen, että oma vanhempi alkaa leikkiä teiniä puheita, käytöstä ja vaatteita myöten? Tuleeko omasta vanhemmasta teinikaveri, jonka kanssa biletetään niiden oikeiden ja aitojen teinien kanssa? Vai kokeeko teini teinivanhemmastaan häpeää omassa kaveripiirissään? Vai onko se asia joka naurattaa tai sille kaveripiireissä hymyillään? Lisääntyykö vai väheneekö oman vanhemman arvostus?

Lue lisää

"Onhan nimitys kakkonen, kolmonen, nelonenkin halventava, mutta totuus ja realismi on, että niitä on olemassa, ihan samoin siis kuin laastarisuhteita."

Aikuisena on osattava puhua asiallisesti, toisia loukkaamatta. Kaikenlaiset nimittelyt ovat huonoa käytöstä, jota mielestäni pitää välttää kuin ruttoa. Ja miksi turhaa alkaa kutsua jonkun toisen ihmisen suhdetta laastarisuhteeksi? Sitähän ei voi tietää toisten, eikä aina omastakaan millaisesta suhteesta on kysymys, eikä se ole tarpeenkaan. Suhde on suhde, oli se sitten puolisoon, ystävään tai rakastettuun/rakastajaan.

"miten ne teinit kokevat sen, että oma vanhempi alkaa leikkiä teiniä puheita, käytöstä ja vaatteita myöten? "

Voi hyvä tavaton. Miten tuo liittyy ap:n asiaan/aiheeseen? Ja eiköhän nykyajan nuoret ole sen verran viisaita, että ymmärtävät vanhempiaan, vaikka he laittaisivatkin jossain asiassa joskus "överiksi". Teinit ovat armollisempia, hyväksyvät toisten ihmisten erilaisuuden usein paljon paremmin kuin monet aikuiset.

Kiitos kommentistasi. Ei minun naamastani pysty oikeastaan näkemään että olisin onneton, tottakai yritän tsempata ladten vuoksi. Valitettavasti joskus joutuu tilanteeseen, jossa pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono ja tottakai siinä tulee muitakin huomioida. Toisaalta kuten tuolla ylempänä kirjoitin, että lapsille voi olla yhtälailla haittaa yhdessä pysymisestä kuin erosta niin vaikeampaa ajatella heidän puolestaan ja toisaalta, kun minua on kehotettu miettimään myös mikä itselle olisi parasta ja mikä tekisi onnelliseksi. Sekään ei ole mitenkään itsestään selvää, sillä tiedän olevani parisuhdeihminen. Toki tiedän, että pärjäisin itsekin, mutta kaipaisin varmasti rakkautta, läheisyyttä y. Tosiasia on vaan se, että ikää on jo senverran, että tosissaan parisuhdetta haluavat ovat jo naimisissa ja varattuja ja minä vanhoine uskomuksine en sovellu nykypäivän jatkuvasti kumppania vaihtavaan nettideittimaailmaa. Enkä oikein usko rakkauden, joka olisi mahdollinen ts.molemmat sitä haluaisivat, olevan en mahdollinen. Tämän vuoksi ajattelin, että ratkaisussani minun kannattaisi enemmän sitten vain huomioida lasten ym.kannalta asioita. Mutta itselleni annettu neuvo oman itseni ja siihen vaikuttava onnellisuus pitäisi huomioida enemmän ratkaisussa ja tämän hetkisessä tilanteessa en ole onnellinen.

"Tosiasia on vaan se, että ikää on jo senverran, että tosissaan parisuhdetta haluavat ovat jo naimisissa ja varattuja ja minä vanhoine uskomuksine en sovellu nykypäivän jatkuvasti kumppania vaihtavaan nettideittimaailmaa. "

Oletat kovin paljon ympäröivästä maailmasta. Ei se ole noin yksioikoista. Sinulla on mielikuva, että maailma oven ulkopuolella ei ole sinulle sopiva ja sen takia arastelet eroa. Maailma ulkopuolella on täysin avoin sinulle, sinun on vain luotava siitä ja elämästäsi itsesi näköinen. Eivät kaikki yksinäiset ole lennelleet irtosuhteita metsästämään netistä. Jos osa onkin, niin takana on jätetty puoliso, joka tuskin on.

Kiitos kannustavasta viestistä ehkä näen asiat liian yleistävästi. Ehkä sekin on yleistystä, mutta jos toinen puoliso on jätetty niin eikö monesti siihen jättämiselle ole syynsä ts.ei moni varmaan kunnon kumppania ja hyvää puolisoa jätä. Eli vapaina taitaa pääosin olla tuollaisia tai sitten elämäntapa sinkkuja, mutta ei nyt siitä enempää.
Ehkä itse näen avioeron yhtenä epäonnistumisena useiden muiden epäonnistuneiden asioiden joukossa. Mutta minkäs asialle yksin teet, kun näinkään ei ole hyvä olla.

Näet itsesi siis jotenkin poikkeavana tapauksena? Muut parisuhteettomat ovat joko viallisia, koska heidän on jätetty tai viallisia, koska he ovat jättäneet? Ei suoraan sanottuna anna kauhean hyvää kuvaa sinusta. Nostat itsesi muiden eronneiden yläpuolella tuolla asenteella.

Ei erossa ole kyse epäkelvollisuudesta vaan yhteensopimattomuudesta. Ei palapelissäkään seuraava aseteltava pala ole parempi kuin muut, vaan sopivampi.

Ero tuntuu epäonnistumiselta, tietenkin. Mutta kun eron hyväksyy, niin hiljalleen tasapaino tulee ja jossain vaiheessa tajuat, että ettei ero määrittelekään sinua paremmaksi tai huonommaksi, se määrittelee sinut ainoastaan eronneeksi. Ja huomaat, että et todellakaan ole yksin. Ja että muiden parisuhteettomien joukossa on paljon fiksuja ihmisiä. Osa eronneita, osa sinkkuja, osa leskiä...mutta monesti mukavia elämänmyönteisiä ihmisiä, joista iso osa on käynyt saman mankelin läpi kuin sinä, mutta vähän eri lähtökohdista.

Ehkä pidänkin heitä jotenkin viallisena, ehkä pidän itseänikin. Eikös me kaikki olla jotenkin viallisia. Missään nimessä en nosta itseäni muiden yläpuolelle. Ehkä muodostan mielipiteitä vähän sen mukaan millaista minä olen nähnyt ympärilläni. Mitä ero on tehnyt noille ihmisille, miten he ovat muuttuneet, millaisena näkevät ja kokevat maailman ja sitten tietty ne, jotka elää suhteissa ja millaista elämänsä on.

Sitä monesti näkee mitä haluaa nähdä.

Hyviä vinkkejä sinulla paitsi, että sitä onnllisuutta olen hetkittäin tuntenutkin kotona, mutta todellakin toisen poissaollessa. Osaan löytää pienistä jutuista kivoja puolia, mutta viimeajat olen huomannut huijaavani itseäni ja tuntenut huijaavanikin itseäni, kun uskottelen että tämä riittäisi minulle. En tiedä onko se sitten itsekkyyttä.Lapsilla tosiaan jo omat jutut paljolti ja tykkäänkin väliin ihan itsekseen tekemisestä, mutta huomaan kaipaavani läheisyyttä ja muuta sellaista mitä aikuisten maailmassa. Me on haettu pitkään asiantuntija- apua, en halua parisuhteen ongelmia yksilöidysti purkaa tänne, mutta en usko että ne enää ratkeaa. Siinä edellinen kirjoittaja on oikeassa, että enemmänkin kotona oleminen kivassa ilmapiirissä olisi mukavaa.

aloittajalta kirjoitti:

Hyviä vinkkejä sinulla paitsi, että sitä onnllisuutta olen hetkittäin tuntenutkin kotona, mutta todellakin toisen poissaollessa. Osaan löytää pienistä jutuista kivoja puolia, mutta viimeajat olen huomannut huijaavani itseäni ja tuntenut huijaavanikin itseäni, kun uskottelen että tämä riittäisi minulle. En tiedä onko se sitten itsekkyyttä.Lapsilla tosiaan jo omat jutut paljolti ja tykkäänkin väliin ihan itsekseen tekemisestä, mutta huomaan kaipaavani läheisyyttä ja muuta sellaista mitä aikuisten maailmassa. Me on haettu pitkään asiantuntija- apua, en halua parisuhteen ongelmia yksilöidysti purkaa tänne, mutta en usko että ne enää ratkeaa. Siinä edellinen kirjoittaja on oikeassa, että enemmänkin kotona oleminen kivassa ilmapiirissä olisi mukavaa.

Lue lisää

"kun uskottelen että tämä riittäisi minulle. En tiedä onko se sitten itsekkyyttä"

Hei kuule. Ihan oikeasti on TERVETTÄ itsekkyyttä tunnistaa mitä haluaa. Eihän sitä kukaan muukaan tiedä mitä juuri sinä haluat. Jos haluat läheisyyttä, niin just go for it. Sitä mitä haluat ei kukaan muu myöskään tuo sinulle.

Kaikkein tärkeintä on tuntea onnea omassa itsessään, itsensä kautta, omasta olostaan.

Kiva saada täällä kannustavia kommentteja näitä todellakin tällaisessa tilanteessa kaipaa. Moni asia vaan tuntuu niin päälke putoavalta.

aloittajaltavielä kirjoitti:

Kiva saada täällä kannustavia kommentteja näitä todellakin tällaisessa tilanteessa kaipaa. Moni asia vaan tuntuu niin päälke putoavalta.

Pohdintasi tässä ketjussa kuulostaa hyvin tutulta. Tunnistan kokeneeni hyvin samanlaisia ajatuksia erotessani lasteni isästä. Lapsemme olivat hyvin samanikäisisä kuin aloittajan.

Koin suurta epäonnistumista ja ajattelin myös että kaikki "hyvät" miehet on varattuja ja tulen jäämään yksin. Nyt kun erostani on vuosia, haluan lohduttaa aloittajaa kertomalla, että olin väärässä.

Muutama kuukausi eron jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa olimme yhdessä muutaman vuoden. Olimme hyviä kumppaneita, mutta mitään suurta rakkautta en tuntenut. Silloin ajattelin, ettei aikuisena tunnepalo vaan ole yhtä riehuvaa kuin nuorena. Mutta väärässä olin siinäkin.

Toisen parisuhteen kariutuminen sai minut tuntemaan itseni vielä enemmän epäonnistuneeksi, mutta melkein saman tien mies, jonka tunsin vuosien varrelta, kutsui minut ulos. Ja minä menin ja sillä tiellä olen. En olisi uskonut, mutta suuri rakkaus leimahti ja olen onnellisempi, sitoutuneempi ja rakastuneempi kuin ensirakkaudessa. Elämäni rakkauden kohtasin 45-vuotiaana. Ja pakko sanoa, että kannatti odottaa.

Aloittajalle -> Kaikki pelkotilasi ovat tuttuja tunteita myös minulle, nyt huomaan että kaikki pelkoni ovat osoittautuneet vääriksi. Näin voi käydä sinullekin. Voimia elämääsi.

Kiitos sinulle positiivisuuden valamisesta, vaikka siihen nyt vaikea onkin luottaa. En usko enää mihinkään rakkaustarinoihin ja sen vuoksi lähonnä mietinkin eroa lasten kannalta eli meinasin sitä, että vaikka yksinäinen olen liitossani niin yksinäinen olisin eron jälkeenkin, joten siksi toimisin niinkuin lapsille on paras. Valitettavasti meidän kodin ilmapiirin vaan tuon ikäiset lapset vaistoaa ja vaikka välillä osaamme olla hiljaa niin kyllä ne riidat aina sitten esiin pullahtaa. Tuntuu vaan, että tämä ankea ilmapiiri lisää omaa pahanolontunnetta ja itsestäkin tulee kärttyisempi.

Yksinkin voi olla onnellinen. Itse asiassa olisi hyvä opetella olemaan onnellinen yksin ennen kuin rupeaa etsimään vakavampaa suhdetta.

Tai voit tietysti vain syyttää pahasta olosta nyt parisuhdettasi ja myöhemmin parisuhteettomuuttasi... Tai sitten ottaa oman elämän haltuun.

Tottakai yksin voi olla onnellinen ja varsinkin jos ei ole yksinäinen. En minä noita asioita niinkään mieti ja minä en ole ikinä uskonut mihinkään suhteiden etsimisiin vaan enemmänkin, että rakkaus tulee kun on tullakseen (tosin rakkauteen en enää usko). Ja mitä rakkaus edes on? Ehkä se on enemmänkin sellaista toisesta välittämistä, rauhaa, turvallisuutta jne. En niinkään usko, että toinen ihminen voi tehdä toisen onnelliseksi, mutta onnettomaksi voi tehdä. Mutta kyllä hyvä suhde monesti lisää onnellisuutta, ainakin itsellä se on sitä tehnyt verrattuna yksin olemiseen eli kyllä yksinkin osaan olla.
Edelleenkin lasten kautta mietin ja olen saanut ketjussa hyviä vastauksiakin paljon. Sillä kyse on aina niin monista jutuista.

aloittajalta kirjoitti:

Tottakai yksin voi olla onnellinen ja varsinkin jos ei ole yksinäinen. En minä noita asioita niinkään mieti ja minä en ole ikinä uskonut mihinkään suhteiden etsimisiin vaan enemmänkin, että rakkaus tulee kun on tullakseen (tosin rakkauteen en enää usko). Ja mitä rakkaus edes on? Ehkä se on enemmänkin sellaista toisesta välittämistä, rauhaa, turvallisuutta jne. En niinkään usko, että toinen ihminen voi tehdä toisen onnelliseksi, mutta onnettomaksi voi tehdä. Mutta kyllä hyvä suhde monesti lisää onnellisuutta, ainakin itsellä se on sitä tehnyt verrattuna yksin olemiseen eli kyllä yksinkin osaan olla.
Edelleenkin lasten kautta mietin ja olen saanut ketjussa hyviä vastauksiakin paljon. Sillä kyse on aina niin monista jutuista.

Lue lisää

Rakkaus on mielestäni vapaaehtoista välittämistä, arvostusta, halua ja kiinnostusta olla toisen seurassa. Tämä on tietysti molemminpuolista. Jos toisen kiinnostus/halu/arvostus/välittäminen lakkaa, niin suhde ei toimi.

Ja höpsis niki KokemustaOnn.
Jos erotaan silloin kun kersat ovat pieniä, ja lähivanhempi myrkyttää systemaattisesti lasten mielen ja mustamaalaa kotoa pois muuttanutta vanhempaa, noinkin voi käydä, ettei suhdetta toiseen vanhempaan ehkä synny.

Normaalien ihmisten erotessa, lapsia ei käytetä pelinappuloina, ja onneksi teini-ikäiset itsekin tajuavat aikaa myöden, että vanhempien ero on hyvästä, näin molemmat vanhemmat säilyvät lasten elämässä tasavahvoina.

KokemustaOnn
Höpöhöpö. Tuohan on lasten hämmästyttävää aliarviointia. Normaalisti, vaikka vanhempien välit olisivat hyvinkin tulehtuneet, molempien välit lapsiin säilyvät, eivät suinkaan katkea. Eivätkä lapset etenkään etsi syyllisiä vanhempien eroon. Syyllisten etsiminen on kovin vanhanaikainen tapa, ja sitä ei kovin harrasteta enää lasten eikä nuorten keskuudessa.

Joskus välit vanhempiin katkeavat, etenkin jos nuori toteaa suhteen vanhempaansa olevan epäterve.

Kokemusta on sellaisistakin väleistä, että vanhempi soittelee (vuosia eronsa jälkeen) jo aikuisille lapsilleen valittaen omaa kurjuuttaan, haukkumalla heille toisia lapsia ja exäänsä. Eli "soittaa A:lle" haukkuen exää ja lapsia B ja C. Välillä uhkailee itsemurhalla. Ei muista mitä on puhunut edellisenä päivänä. Vaikka lapset toistamiseen sanovat, etteivät kuuntele mitään haukkumisjuttuja, niin kohta ne alkavat uudestaan. Monenmoista kertaa lapset ovat kehottaneet vanhempaansa hakeutumaan hoitoon, mutta kun ei. Sanomattakin selvää, että tuollainen vanhempi-lapsi suhde on haitallinen, etenkin lapsille.

Kokemusta taitaa olla monenlaista. Teinit kyllä oivaltavat itsekin kuka on syyllinen ja kuka syytön eroon. Harvoin molemmat haluavat eroa tai molemmat ovat syyllisiä eroon. Hyvä jos sinä sait suhteet säilymään. Minä en..

Mitään tuollaista pelkoa minulla ei ole, vaikka lähtijä olisinkin. Luittekohan aloituksen, minä olen ollut välikapulana nytkin lasten kiistoissa isänsä kanssa, joten lasten isällä tuo huoli olisi aiheellinen. Ikäväähän sekin on, että toinen ei ole ymmärtänyt eikä edes arvostanut sitä, että itselleni on/olisi ollut tärkeää lasten hyvät välit niin isään kuin äitiin. Toinen varmaan tietää, että hellämielisenä juuri lasten osalta en voisi eronkaan jälkeen ruveta terrorisoimaan välejään. Itse asiassa vanhempi lapsista on jopa toivonut minulle onnellista rakkauselämää, ehkä hän on siinä iässä, että tuollaiset asiat jo mietityttää.

Minä en ymmärrä mitä aloittaja luulee voittavansa tuolla marinalla ja valittamisella? Kaikki on niiiiin huonosti ja kurjasti ja maailma on ihan paska paikka, mutta erotakaan ei voi, kun sitten olisi niin huonosti ja kurjasti ja maailma ehkä vieläkin paskempi paikka.

Jos olosi ei muutu paremmaksi eroamalla, niin vika ei olekaan parisuhteessa.

Et ole edes marisijaa nähnyt, jos minua pidät marisijana. Olen varmaan hieman valittava, sillä puran ajatuksiani tänne, mutta yritän ajatella asioita realistisesti ja järkevästi. En myöskään ymmärrä näkemystäsi, että ero olisi oikotie onneen. Sehän riippuu niin monesta muustakin asiasta elämässä ja luten sanottua, joskus ihmisellä on myös valittavana kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono.

En ole väittänyt, että ero olisi oikotie onneen. Sanoin, että jos ero ei paranna tilannetta, niin tuskin liitto mieltäsi synkistääkään.

Näet nyt pelkkää synkkää metsää ympärilläsi. Sinun pitää päästä siitä metsästä pois, että näet valoa. Pimeyden valittaminen ei auta asiaa. Vaikka viereisenkin puun takana on pimeää, ei se tarkoita etteikö kannattaisi nähdä vaivaa ja kävellä kauemmas.

Meillä on hyvin vapaa maa elettävänä. Täällä onnellisuus on oikeasti hyvin pitkälti valintakysymys. Miten sinä valitset?

Elämäni ainoa sisältö ei ole avioliitto eikä lapsetkaan, tiedän toki että joidenkin mielestä näin pitäisi olla, mutta en halua lähteä siitäkään kinaamaan. Täten tulevaisuuden onni ei ole myöskään pelkästään siitä kiinni. Toki lapset ovat onnea lisäävä samoin kuin hyvä parisuhdekin olisi.

KokemustaOnn kirjoitti:

Kokemusta taitaa olla monenlaista. Teinit kyllä oivaltavat itsekin kuka on syyllinen ja kuka syytön eroon. Harvoin molemmat haluavat eroa tai molemmat ovat syyllisiä eroon. Hyvä jos sinä sait suhteet säilymään. Minä en..

Lue lisää

Teinithän käyttäytyvät useinkin yhtä tyhmästi tai viisasti kuin vanhempansa. Jos kotona on ollut tapana vanhempien/vanhemman taholta kovasti syyllistää, syyllistyä, etsiä syyllisiä, niin varmasti teinikin sen oppii. Toisten ihmisten syyllistäminen kuitenkin on henkistä väkivaltaa! Joskus todella räikeää sellaista.

Siksipä ihmetyttääkin tuo ajatuksesi, että lähtijä on syyllinen eroon ja toinen osapuoli, jätetty on täysin syytön. Syytön sen vuoksi, kun hän EI halua erota! Oletko nyt ajatellut tätä ihan loppuun asti? Onko mieleesi tullut, ettei jätetty halua erota, koska hän "nauttii" puolisonsa ja lasten kaltoinkohtelusta; se on hänen elämänsä pääsisältö? Ketä hän kiusaisi, jos puoliso ja lapset lähtee? Sillä eihän kukaan lähde hyvästä parisuhteesta, sellaisesta, jossa nauttii kumppaninsa seurasta.

Sen sijaan moni lähtee suhteesta, jossa toinen kohtelee kaltoin ja väärin joko puolisoa tai koko perhettä (tai pelkästään lapsia). Ja tiedätkö mitä; lähteminen on IHAN OIKEIN. Samoin mikä tahansa muu syy, jossa puoliso kokee esim. jotain seuraavia rakkauteen liittyviä faktoja:

- -- Älä koskaan tuhlaa aikaa ihmiseen, joka ei kohtele sinua kunnioittavasti

Kenenkään ei tarvitse viettää aikaa ihmisen kanssa, joka ei kunnioita sinua. Jos joku vahingoittaa sinua fyysisesti tai henkisesti, poistu paikalta. Elämäsi ei tulisi olla täynnä vihaa tai katkeruutta, vaan rakkautta ja ystävyyttä. Pahan, jonka voi poistaa, kannattaa poistaa.

--- Älä tuhlaa energiaa ihmiseen, joka ei ole sen arvoinen

Jos sinä olet se, joka yrittää tehdä kaikkensa suhteen eteen, ja toinen ei tee mitään, anna olla. Sinun ei tarvitse yksin pidellä suhdetta yllä, eikä kannata tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei selvästikään ole suhteessa yhtä vakavissaan kuin sinä.

---- Älä koskaan muuta itseäsi jonkun toisen takia

Älä ikinä pyri muuttamaan itseäsi joknun toisen toiveesta. Jos kumppani ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, anna hänen mennä. Sinä olet hyvä juuri tuollaisena, eikä sinun tarvitse yrittää olla jotain muuta.

Lisäksi täytyy muistaa, että parisuhde on täysin vapaaehtoinen bisnes, molemmille. Jos toinen ei halua liittoa jatkaa, ei häntä voi siihen pakottaa (ja kuka edes haluaisi?). Mikäli joku haluaa jatkaa liittoa tai saada puolisoaan pysymään siinä hinnalla millä hyvänsä, se on hyvin epätervettä.

Tuot hienoja ajatuksia näkyville, mutta voi olla että tulkitsen itse väärin, kun olet mielestäni hieman mustavalkoinen. Ensinnäkin ihminen on erehtyväinen ja tämän vuoksi vahingoittavan käytöksen taaksekin on hyvä nähdä. Seivittää vähän taustoja, lapsuuden perheen asioita jne. Minusta ihmiselle pitää antaa mahdollisuus korjata ja näyttää, että pystyy muuhunkin. No, valitettavasti tiedän, että tämä saattaa pahimmillaan johtaa uusiin ja uusiin tyhjiin lupauksiin ja kyllähän se on oikeasti harmittanut, että jotkut pystyy tuo minun lähellä oleva ei. Minusta on myös vaikea sanoa, että toinen olisi ihan paska. Olenhan minä tuossa ihmisessä hyvääkin nähnyt, kun olen naimisiin mennyt ja harvemmin nämä asiat niin ovatkaan, että toisessa on pelkkiä huonoja puolia. Myös ajatus siitä, että minun itseni ei tarvitsisi koskaan muuttua jonkun toisen puolesta on hieman virheellinen. Minussa itsessänikin on vikoja ja toki jos ne ovat kumppanin mielestä häiritseviä tai jopa suhdetta haittaavia niin miksi en yrittäisi niitä korjata, jos toisesta välitän. Mutta ihan kuten edellinen sanoi, en pysty yksinään suhdetta pitämään kasassa enkä toisen puolesta muuttumaan. Itsellä on kyllä oikeasti mennyt usko siihen, että rinnalle koskaan saisi ihmistä, joka haluaisi minun puolestakin tai eteeni kivalla tavalla toimia tai että olisi muuten tervehenkinen.

Ononkokemusta_paljon kirjoitti:

Teinithän käyttäytyvät useinkin yhtä tyhmästi tai viisasti kuin vanhempansa. Jos kotona on ollut tapana vanhempien/vanhemman taholta kovasti syyllistää, syyllistyä, etsiä syyllisiä, niin varmasti teinikin sen oppii. Toisten ihmisten syyllistäminen kuitenkin on henkistä väkivaltaa! Joskus todella räikeää sellaista.

Siksipä ihmetyttääkin tuo ajatuksesi, että lähtijä on syyllinen eroon ja toinen osapuoli, jätetty on täysin syytön. Syytön sen vuoksi, kun hän EI halua erota! Oletko nyt ajatellut tätä ihan loppuun asti? Onko mieleesi tullut, ettei jätetty halua erota, koska hän "nauttii" puolisonsa ja lasten kaltoinkohtelusta; se on hänen elämänsä pääsisältö? Ketä hän kiusaisi, jos puoliso ja lapset lähtee? Sillä eihän kukaan lähde hyvästä parisuhteesta, sellaisesta, jossa nauttii kumppaninsa seurasta.

Sen sijaan moni lähtee suhteesta, jossa toinen kohtelee kaltoin ja väärin joko puolisoa tai koko perhettä (tai pelkästään lapsia). Ja tiedätkö mitä; lähteminen on IHAN OIKEIN. Samoin mikä tahansa muu syy, jossa puoliso kokee esim. jotain seuraavia rakkauteen liittyviä faktoja:

- -- Älä koskaan tuhlaa aikaa ihmiseen, joka ei kohtele sinua kunnioittavasti

Kenenkään ei tarvitse viettää aikaa ihmisen kanssa, joka ei kunnioita sinua. Jos joku vahingoittaa sinua fyysisesti tai henkisesti, poistu paikalta. Elämäsi ei tulisi olla täynnä vihaa tai katkeruutta, vaan rakkautta ja ystävyyttä. Pahan, jonka voi poistaa, kannattaa poistaa.

--- Älä tuhlaa energiaa ihmiseen, joka ei ole sen arvoinen

Jos sinä olet se, joka yrittää tehdä kaikkensa suhteen eteen, ja toinen ei tee mitään, anna olla. Sinun ei tarvitse yksin pidellä suhdetta yllä, eikä kannata tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei selvästikään ole suhteessa yhtä vakavissaan kuin sinä.

---- Älä koskaan muuta itseäsi jonkun toisen takia

Älä ikinä pyri muuttamaan itseäsi joknun toisen toiveesta. Jos kumppani ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, anna hänen mennä. Sinä olet hyvä juuri tuollaisena, eikä sinun tarvitse yrittää olla jotain muuta.

Lisäksi täytyy muistaa, että parisuhde on täysin vapaaehtoinen bisnes, molemmille. Jos toinen ei halua liittoa jatkaa, ei häntä voi siihen pakottaa (ja kuka edes haluaisi?). Mikäli joku haluaa jatkaa liittoa tai saada puolisoaan pysymään siinä hinnalla millä hyvänsä, se on hyvin epätervettä.

Lue lisää

Kyllä tottakai on hyvä ymmärtää syitä toisen haitalliseen käytökseen. Silti jokaisen omalla vastuulla on vetää rajansa, tehdä toimenpiteitä ja päätöksiä.

Toisen paskamainen/hankala/vahingollinen käytös tuhoaa ihmissuhteet niin puolisoon kuin lapsiinkin (niin ja vielä täysin yksipuolisesti). Ellei saa toista edes ymmärtämään käytöksensä haitallisuutta, tilanne on toivoton. Ja kieltäminenhän on yksi "suosituimmista" keinoista välttää ongelmien käsittelyä. Vieläpä niin, että kieltäjä ei silloin näe omaa osuuttaan siinä, että tekee toisten elämästä helvettiä (tai vaikeaa ja ikävää yms). Silloin kun tämän ymmärtää, ero on ainoa keino pelastaa oma ja lasten elämä.

"Älä ikinä pyri muuttamaan itseäsi joknun toisen toiveesta."

Tämä tarkoittaa juuri tuota. Ei sitä, etteikö omaa käytöstään voisi vapaaehtoisesti korjata, jos se on haitallista kumppanin kannalta. Mutta silloinkin pitää punnita tarkkaan, miettiä motiiveja mitä on korjaamassa ja miksi. Parisuhdehan ei ole sitä, että keskitytään toisten vikoihin ja niiden korjaamiseen. Pitäisi keskittyä siihen mikä suhteessa on hyvää ja vaalimisen arvoista. Jos nyt enää on mikään. Ihmiset muuttuu, ajat muuttuu, kaikki muuttuu. Aivan varmasti silloin kun on naimisiin menty molemmat ovat nähneet toisissaan hyvää, aika paljonkin... Valitettavasti ihminen saattaa muuttua elämän varrella jopa omaksi vastakohdakseen. Näin tapahtuu usein, kun kumppanilla on mielenterveyden ongelmia. Ne vievät mennessään, kaikki näkevät sen. Paitsi ihminen itse.

Itse en perusta pirujen seinille maalaamisesta. Jos parisuhde päättyy, ihan mistä syystä tahansa, on täysin turha sanoa, ettei ikinä enää löydy tervehenkistä suhdetta, jossa voisi olla niin kuin on. Never say never. Jos senkin takia, että tuolla "never ever" asenteella rajaa elämänsä kapeaksi.

Harvemmin erolle on edes yhtä ainoaa syytä. Se, että toinen vaikka löytää uuden voi johtua pitkään toimimattomana olleesta suhteesta, toista ei ole huomioitu, on riitoja, toraa jne. Erotilanteessa se vika löydetään helposti juuri siitä viimeisimmästä jutusta mikä on ehkä päällä eikä nähdä tai haluta nähdä kokonaisuutta. Lisäksi, jos tosiasioita ei haluta kohdata niin asiat halutaan katsoa vain omasta näkökulmasta.
Vaikka itse tiedänkin, että puolisoni toimintaa en pysty muuttamaan, en lähde häntä parjaamaan lapsille (teini-ikäiset toki jo ymmärtää itsekin näitä). Tosin en enää syytä myöskään itseäni siitä miten puoliso toimii, terapian avulla olen päässyt siitä eroon. Ei tämä silti helpolta tunnu.

Niin... aikuiset/vanhemmat voivat huolehtia lapsista eron jälkeen yhdessä, tai sitten ei. Itselläni on tiedossa erityisen paljon erilaisia eroja (jo ammatinkin puolesta). Pääsääntöisesti sellainen vanhempi, joka ei ole huolehtinut lapsista liiton aikana, ei huolehdi heistä eron jälkeenkään. Silti vanhemmilla on paperilla "yhteishuoltajuus".

Kunnioituksesta.

Aikuisten pitää kohdella toisiaan mahdollisimman kunnioittavasti. Vai niin lapsi oppii kunnioittamaan.
"kun ero tulee kertooko tämä pettäjä sitten miten eron halusi ja millä syyllä? Mitä siis kerromme lapsille?"

Ei tietenkään. Lapselle ei kerrota, ei eritellä eron syitä. Etenkään niissä tapauksissa, joissa ei osaa asetella sanojaan toista vanhempaa kunnioittavasti.

"Sanotaan nyt vaikka näin äiti löysi paremman isän teille niin siksi äiti vaihtoi? "

Tuolla möläytyksellä ei kunnioitettaisi ketään, kaikkein vähiten lasta, jolle se sanottaisiin.

"Vai kerrotaanko kaikki ne viat mitkä isästä löytyy kun kohtelee äitiä väärin? "

Sama vastaus kuin edellä.

"Vai kerrotaanko että yhdessä me päätimme erota kun rakkautta ei enää ole mutta molemmat rakastaa lapsia. "

Jos vain toinen puoliso haluaa erota, niin ei voi sanoa "yhdessä me päätimme". Ja aika usein lapset, etenkin teini-ikäiset tietävät tasan tarkkaan monia syitä, joiden vuoksi vanhemmat voisivat erota. Samoin kuin heille ei kannata sönköttää "molemmat rakastaa lapsia", jos molemmat eivät rakasta.

Lapset ovat useasti kovin armollisia, höveliäitä. Mikä parasta, heillä on omat aivot ja sydän. Vanhempien ei todella tarvitse kertoa erosta mitään muuta kuin että nyt erotaan, syystä X (X= erittäin neutraali yksinkertainen syy - kuten "olemme kasvaneet erilleen"). Lapset säästyvät katkeruudelta, jos vanhempi toimii pääosin kunnioittavasti ja aidosti niin lapsia kuin exää kohtaan. Aidolla tarkoitan, että vanhempi on oma itsensä, ei yritä esittää mitään muuta; parempaa, jaksavaa, yliluonnollisen pitkäpinnaista, uhrautuvaa jne.

En lähde tässä arvostelemaan enkä purkamaan tuota tilannetta tänne. Tilanne ei ole syntynyt muutaman vuoden sisällä, jos luet viestejäni tuossa tarkemmin näet kyllä. En syyllistä enää itseäni asioista, joihin en ole syyllinen.
Arvostelu siitä, että lapset eivät olisi minulle tärkeintä tuntuu ikävältä. Toki riittämättömyyttä ja väsymystäkin tässä tilanteessa tunnen, sillä teinit osaa olla rasittavia.

aloittajalta kirjoitti:

En lähde tässä arvostelemaan enkä purkamaan tuota tilannetta tänne. Tilanne ei ole syntynyt muutaman vuoden sisällä, jos luet viestejäni tuossa tarkemmin näet kyllä. En syyllistä enää itseäni asioista, joihin en ole syyllinen.
Arvostelu siitä, että lapset eivät olisi minulle tärkeintä tuntuu ikävältä. Toki riittämättömyyttä ja väsymystäkin tässä tilanteessa tunnen, sillä teinit osaa olla rasittavia.

Lue lisää

Teinit, kuten heidän vanhempansakin ;), osaavat olla rasittavia. Yleensä tilanne laukeaa, kun itse ns. vetää kunnon pultit jostain "tarpeellisesta" asiasta (tai pillahtaa itkuun, jos asia on sen luontoinen). Tai lyö hösseliksi koko tilanteen. Usein jonkun vallattoman uuden näkökulman luominen miellyttää teinejäkin siinä määrin, että unohtavat oikutella.

Mutta on hienoa, jos teininne uskaltavat olla rasittavia. Monesti vain lamaannutaan.

Kirjoitit pikkulapsiperheestä, oma tilanteni ei ole tuo (teinit). Sehän on selvä, että pikkulapsivaiheessa ei kannata eikä pidä erota, se on vain hetkellinen ohi menevä vaikea vaihe, tai sitten ei. Kirjoitit myös kaunan kantamisesta eron jälkeen ja kertoo vahvoista tunteista, mutta ei se todellakaan kerro että joku katuisi eroaan. Tunteita, negatiivisiakin, on ihmisellä monenmoisia.

"Eroon liittyy aina ihmissuhde, lasten vanhempien suhde, joka kyllä raastaa lasta lopun ikää . Turha edes kuvitella, etteikö lapsillenne ole sillä merkitystä ja kuinka he joutuvat elämään sitä koko elämänsä ajan."

Kovinpa on putkinäköistä. Ymmärrätkö, että monet lapset (kuten omani) ovat ainoastaan HYVILLÄÄN vanhempien erosta? Monet lapset ja nuoret joutuvat SIETÄMÄÄN täysin sairasta ja kestämätöntä vanhempiensa parisuhdetta/liittoa. Kärsimään henkistä, jopa fyysistä väkivaltaa koko lapsuutensa.

Ononkokemusta_paljon kirjoitti:

"Eroon liittyy aina ihmissuhde, lasten vanhempien suhde, joka kyllä raastaa lasta lopun ikää . Turha edes kuvitella, etteikö lapsillenne ole sillä merkitystä ja kuinka he joutuvat elämään sitä koko elämänsä ajan."

Kovinpa on putkinäköistä. Ymmärrätkö, että monet lapset (kuten omani) ovat ainoastaan HYVILLÄÄN vanhempien erosta? Monet lapset ja nuoret joutuvat SIETÄMÄÄN täysin sairasta ja kestämätöntä vanhempiensa parisuhdetta/liittoa. Kärsimään henkistä, jopa fyysistä väkivaltaa koko lapsuutensa.

Lue lisää

Juuri noin. Vanhempien ero on huomattavasti helpompi kestää kuin epäterveen liiton keskellä kärsiminen ja tasapainotteleminen.

On suorastaan järkyttävää miten vanhemmat nostetaan alustalle, heidän parisuhdetta ihannoidaan. Vieläpä niin, että kuvitellaan myrskyisän, tunnekylmän, jopa väkivaltaisen (henkinen väkivalta on tosi yleistä, ikävä kyllä myös fyysinen) liiton olevan ihanteellinen lapselle. Eron jälkeen kuvitellaan lisää eron raastavan lasta. Vaikka todellisuus on hyvin usein toinen. Sillä kukapa aikuinenkaan ei huokaisisi helpotuksesta, kun ei eron jälkeen enää tarvitse puolustautua ex-puolison hyökkäyksiltä, olla alati varuillaan? Puhumattakaan kaikesta muusta henkisestä (ja fyysisestä mahdollisesti) väkivallasta. Miksi ihmeessä kuvitellaan, että lapsi rakastaisi, arvostaisi ja kunnioittaisi väkivaltaista vanhempaansa? Sehän olisi myös hyvin epätervettä.

Riippuu lapsista, riippuu vanhemmista. Ei se suinkaan automaattisesti mene noin kuin kirjoitit KokemustaOnn . Itse asiassa en tiedä yhtäkään etävanhempaa, joka on jäänyt täysin ulkopuoliseksi. En ainuttakaan. Lapset ovat jopa liiankin lojaaleja etävanhemmalleen, joka kärsii jos vaikka mistä riippuvuuksista ja mielenhäiriöistä. Ihan pienet lapset eivät tietenkään ymmärrä tilannetta.

Nykyinen mieheni on eronnut hänkin aikanaan, mutta välit lapsiin ovat säilyneet (Lapset ovat jo aikuisia). Usein auttaa se, ettei JÄÄ ulkopuoliseksi. Eli pitää yhteyksiä, tapaa ja soittelee ( nykyajan kommunikointivälineet). Kannattaa myös yrittää "tuppautua" lasten elämään myöhemmin. Elikin kirjoitella tai soitella kuulumisia. Ja kertoa halukkuutensa tutustua lastenlapsiin. Yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni. Ellei tule vastakaikua niin kannattaa silti välillä yrittää uudestaan. Aina siihen asti kun tulee fiilis "ei enää".

Ononkokemusta_paljon kirjoitti:

Riippuu lapsista, riippuu vanhemmista. Ei se suinkaan automaattisesti mene noin kuin kirjoitit KokemustaOnn . Itse asiassa en tiedä yhtäkään etävanhempaa, joka on jäänyt täysin ulkopuoliseksi. En ainuttakaan. Lapset ovat jopa liiankin lojaaleja etävanhemmalleen, joka kärsii jos vaikka mistä riippuvuuksista ja mielenhäiriöistä. Ihan pienet lapset eivät tietenkään ymmärrä tilannetta.

Nykyinen mieheni on eronnut hänkin aikanaan, mutta välit lapsiin ovat säilyneet (Lapset ovat jo aikuisia). Usein auttaa se, ettei JÄÄ ulkopuoliseksi. Eli pitää yhteyksiä, tapaa ja soittelee ( nykyajan kommunikointivälineet). Kannattaa myös yrittää "tuppautua" lasten elämään myöhemmin. Elikin kirjoitella tai soitella kuulumisia. Ja kertoa halukkuutensa tutustua lastenlapsiin. Yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni. Ellei tule vastakaikua niin kannattaa silti välillä yrittää uudestaan. Aina siihen asti kun tulee fiilis "ei enää".

Lue lisää

Eli ensin ulkoistetaan itse itsensä lasten elämästä ja sitten myöhemmin tyrkytetään itseä takaisin urakalla.

Kiusantekoahan tuo on. Olen nähnyt useitakin tapauksia, joissa mies yhtäkkiä naisen päätettyä erota onkin kovasti kiinnostunut lapsista. Joopa joo, tietää kuinka tärkeitä lapset ovat äidille ja siinähän on se oiva kostonappula, lapsista viis. Onneksi vanhemmat lapset saa jo itsekin päättää jotain ja toisaalta viettää joo muutenkin itsenäisempää aikaa, että eipä voi moisilla asioilla kiusata.

ohohohooho kirjoitti:

Eli ensin ulkoistetaan itse itsensä lasten elämästä ja sitten myöhemmin tyrkytetään itseä takaisin urakalla.

Ulkoistetaan? Mitä silläkin nyt tarkoitetaan?

Moni etävanhempi pysyy etäällä lapsistaan etenkin kovin riitaisan tai muuten vaan hankalan eron jälkeen tai siksi. Lasten aikuistuttua tekee comebackin lasten elämään. Silloin voi pitää yhteyksiä suoraan lapsiin. En näkisi asiaa tyrkyttämisenä ollenkaan. En tosin ulkoistamisenakaan. Ihmisten elämäntilanteet kun vaihtelee ja on melkoisen fiksua toimia miten kulloinkin tuntuu parhaalta, olla joustava.

Etkö siis ole missään tekemissä lähes aikuisten lastesi kanssa? Eikö heidän aikuistuttuaankin voisi tavata, edes harvakseltaan?

Vaikkakin teidän eronne ei liene sieltä tavallisimmasta päästä.. En ole kuullutkaan ennen, että poliittiset ristiriidat johtavat avioeroon... ja vielä lapsiin asti. Millainen riistokapitalisti sinä oikein olet (;))? Miksi lapset blokkaavat sinut ulos sos. mediasta? Ovatko he niin perin juurin kommunismin opeissa kiinni?

En kuulu puolueisiin, enkä juurikaan seuraa politiikkaa...mutta olen ei-vasemmistolainen kuten kai moni muukin yrittäjä/työnantaja. Exäni oli ns. taistolainen. Ehkä kerran vuodessa tapaan heitä noin tunnin..eikä keskusteltavaa löydy pidemmäksi aikaa. Nuorempana ottivat useimmin yhteyttä, eli aina silloin kun tarvitsivat rahaa. Exän sukulainen oli kuollut punavankileirillä ja piti minua kai jotenkin osasyyllisenä kun en ole vasemmistolainen...kuulostaa varmaan erikoiselta..

Mikä teki kusipään hänestä joka piti huolen sinusta lapsena? Entä mikä paremman hänestä joka halusi pois sinun lapsuudenaikaisesta elämästäsi?

Teini-ikäisen mielestä kusipää vanhempi on, joka joutuu asettamaan rajat. Eli yleensä se, jonka kanssa asutaan, jolla vastuu koulunkäynnistä ja arjen asioista. Etävanhempi on kiva ja parempi, hänen kanssaan vietetty aika on sovittua ja suunniteltua laatuaikaa viihteen ja harrastusten parissa.

avioerolapsivm67 kirjoitti:

Teini-ikäisen mielestä kusipää vanhempi on, joka joutuu asettamaan rajat. Eli yleensä se, jonka kanssa asutaan, jolla vastuu koulunkäynnistä ja arjen asioista. Etävanhempi on kiva ja parempi, hänen kanssaan vietetty aika on sovittua ja suunniteltua laatuaikaa viihteen ja harrastusten parissa.

Lue lisää

"Teini-ikäisen mielestä kusipää vanhempi on, joka joutuu asettamaan rajat. "

Joo, tottahan tuokin on useissa tapauksissa. Onneksi ei minun kohdalla. Omat lapset olivat myös teinejä erotessani heidän isästä. Erityisistä syistä he odottivat eroamme ja oli tavallaan itsestään selvää, että minusta tuli lähihuoltaja. Lapset kuitenkin korostivat, että olisivat halunneet minut lähihuoltajaksi yhdestä ainoasta syystä - siitä, että minä välitän ja olen kiinnostunut mitä he puuhaavat ja asetan rajoja. Niin olen tehnyt aina. "Faijalle on ihan sama mitä teemme, missä olemme". Että näinkin.

Olet kuitenkin eronnut? Onko erostasi kauan? Olisi kiva kuulla kokemuksia.