Bank Norwegian talletustili

52345

Kertokaapa kokemuksia. Uskaltaako tuonne laittaa rahaa ja mitä sitten jos ne haluaa ottaa sieltä takaisin kotimaiseen pankkiiin? Onko kellään mennyt asiointi vaikeaksi tuon pankin kanssa?

82

20595

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ToimiiHyvin

      Olen ollut talletusasiakkaana viime vuodesta asti ja tehnyt silloin tällöin siirtoja suuntaan jos toiseen. Poikkeuksetta siirrot ovat toimineet POP Pankin ja Norwegianin välillä 1-3 arkipäivässä. Norwegian käyttää Nordean tiliä rahaliikenteen hoitoon, joten Nordean asiakkailla voi siirrot toimia nopeamminkin.

      Norwegianin talletustilille rahaa siirrettäessä on aina käytettävä henkilökohtaista viitenumeroa. Talletustililtä rahaa voi siirtää ilmoittamalleen pankkitilille. Norwegianin verkkopankin toimivuus on ollut hyvällä tasolla eli en ole havainnut teknisiä häiriöitä.

      Maksetut korot Norwegian oli ilmoittanut automaattisesti Suomen verottajalle ja ne olivat valmiina veroilmoituksessa. Koska Bank Norwegianilla ei ole Suomessa sivuliikettä, korot ovat pääomatuloa ja niistä voi vähentää esimerkiksi myyntitappioita verotuksessa.

      Talletuskorkojen vertailu Kauppalehden sivuilla:
      https://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/korot/index.jsp?selected=talletuskorot

      Seuraavaksi alan testaamaan Norwegianin Visa-luottokortin toimivuutta...

      • 52345

        Hyvä. Entä onko mitään riskejä verrattuna sijoittamiseen Suomen/EU:n sisällä sijaitseviin pankkeihin?


      • Talletussuoja

        Mikäli pankki kaatuu, niin talletussuojan tullessa peliin, käännetään rahat ensin kruunuiksi ja sitten euroiksi ehkä muutama viikko myöhemmin. Tosin tuota aikaa, kuinka nopeasti talletussuojan rahat maksetaan, käsittääkseni regulaatiolla vähitellen kiristetään. Tämä valuuttakurssiriskihän koskee myös EU:n sisällä muita kuin euroalueen maita, eli esim. Ruotsin ja Tanskan pankkeja. Nordea ja pian myös Danske Bank, joilla on Suomessa vain sivuliike, kuuluvat näihin.

        Ilta-Sanomien juttu aiheesta:
        http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001887188.html

        Talletussuojan valuuttakurssiriskistä mainitaan lyhyesti myös Rahoitusvakausviraston sivuilla:
        http://rvv.fi/pankkiluettelo

        Tosin tilanne, jossa pohjoismaiset valuuttakurssit tekisivät valtavaa liikettä juuri tuolla aikavälillä, lienee melko poikkeuksellinen.


      • Anonyymi

        "Maksetut korot Norwegian oli ilmoittanut automaattisesti Suomen verottajalle ja ne olivat valmiina veroilmoituksessa"

        Kiitos. Tuossa tulikin kaikki tarpeellinen tieto. Muut pankit eivät tee näin. Voitte itse päätellä mitä kaikkia ongelmia tuosta seuraa.


    • kannustaja

      olipa hyvä, että muistutit tuosta korkojen verosta. Itse olin sen jo hetkeksi unohtanut

      • BKno

        Itsellä ollut nyt muutaman kuukauden säästöt Bank Norwegianissa. Muutaman kokeilusiirron tehnyt suuntaan ja toiseen Nordean tililtä. Aina ottaa kumpaankin suuntaan sen 1-3 pankkipäivää. Korkomäärät tuntuu päivittyvän n. kerran viikossa, pääomitus sitten vuoden lopussa.
        Enemmän itse luotan Bank Norwegianiin, kuin esimerkiksi jo mainittuun Nordeaan.


    • cvxb

      Voisiko joku sanoa miksi hakukenttään tulee Nordea kun lähetän rahaa Norwegianin antamalle tiliosoitteelle ja viitteelle? Meneekö rahat ensiksi siis Nordeaan ja sitä kautta Norwegianiin?

      • Sijoittajakin

        Norwegianilla on tili Nordeassa. No problem!


    • Täsmähaku1

      Pelkkää hyvää sanottavaa Norwegianin talletustilistä. Rahat siirtyvät nopeasti ja vaivattomasti molempiin suuntiin.

    • 52345

      Kokeilin siirrellä pieniä summia, ja onnistui kumpaankin suuntaan. Ainoastaan pitää olla tarkkana noiden viitteiden kanssa, että menevät täsmälleen oikein. En tiedä mitä tapahtuu jos laittaa väärin.

      Joten, eiköhän tuonne uskalla laittaa isommankin summan kasvamaan. Kannattaako kuitenkin seurata tarkasti yhtiön tilannetta, missä jamassa on ja mihin suuntaan menossa, vaikka tällä hetkellä mitään riskejä ei olisikaan?

      • TietoaPiisaa

        Pörssiyhtiönä Bank Norwegian (emoyhtiö Norwegian Finans Holding) julkaisee osavuosikatsauksen 3 kuukauden välein. Näitä raportteja ja muita julkaisuja voi lukea englanniksi ja norjaksi Bank Norwegianin sivuilta Tietoa meistä / Investor Relations -osiosta.
        https://www.banknorwegian.fi/TietoaMeistä/InvestorRelations

        Lisämotivaatiota tilanteen seuraamiseen voi hakea vaikkapa ryhtymällä pankin omistajaksi. Nordnetissä käydään myös usein keskustelua osakkeen ja yhtiön näkymistä.
        http://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/aktiehemsidan/index.html?identifier=1302477&marketid=15


      • MuistaAinaViitenumero

        Jos unohdat maksusta viitenumeron kokonaan, niin rahat eivät löydä perille talletustilillesi. Tietenkin tilisiirrossa näkyy aina sen maksaja, joten Bank Norwegian voi kaivaa rahasi esiin, mutta asian selvittelyssä voi mennä oma aikansa.

        Viitenumeroissa on tarkistusnumero, joten viitenumero jossa on virheitä ei todennäköisesti kelpaa ja maksun vahvistaminen ei onnistu.


    • Jeppe435

      Luotettava paikka. Nordea nopeutti rahaliikenteen siirtoja. Siirrot Nordean ja Bank Norwegianin välillä onnistuvat nykyisin saman päivän aikana.

      Maanantaina siirrän lisää rahaa tuonne. Sen jälkeen talletussummani on 43 000 euroa.

      Korko vuodessa ko. summalle 752,5 €

    • Mmakne

      Olen siirtänyt rahaa Norwegian tilille ilman viitettä 30.6. Rahat eivät ole vielä tilillä, huoh... No, tarkistin että olen ennenkin jättänyt vahingossa viitteen pois ja rahat ovat kyllä löytäneet perille. Tai mikseivät löytäisi, kun tilinumero kuitenkin on oikein. Lähetin Norwegianille viestiä asiasta mutta en ole vielä saanut vastausta...

      • TuurillaSeilataan

        1) Norskin tilinumero on yhteinen kaikille asiakkaille Suomessa
        2) rahaa voi nähdäkseni halutessaan siirtää suoraan toisen henkilön talletustilille, käyttämällä toiselta henkilöltä saatua viitenumeroa
        3) ihmisillä voi olla useita eri käyttötilejä eri pankeissa joista tekevät siirtoja
        4) eri ihmisillä voi Suomessa olla sama nimi
        5) saman ihmisen nimi voi olla eri muodossa eri pankeissa, esim. minulla eräs pankki jättää toisen etunimeni pois

        Mutta hyvä jos Norskin algoritmeillä raha löytää ilman viitenumeroa perille silti sinne minne on tarkoituskin, ainakin joskus...


      • Spekulaattori

        Norskilla voi tietenkin olla käytössä tunnistus, että kun vastatiliksi on asetettu joku suomalainen käyttötili, niin tältä tililtä ilman viitenumeroa tulevat siirrot ohjataan kyseisen asiakkaan talletustilille. Eli tällöin systeemi olettaisi paremman tiedon (viitenumeron) puutteessa, että rahaa on haluttu siirtää juuri tälle talletustilille.

        Puhdasta spekulaatiota minulta, en suosittele kokeilemaan viitenumeron unohtamista.


      • Anonyymi

        Minulle käynyt kerran sama. Missähän rahat nyt ovat ja kuka hoitaa asian kuntoon?


    • Kkkk7

      Oletteko lukeneet talletustilin sopimusehdot? Mitä mieltä olette niistä? Erityisesti kohtaa 23. Mietin ja kysyin täältä lainauksen ja linkin kanssa miten kohta pitäisi tulkita ja hyvin nopeasti oli viesti poistettu. Että ainakaan siitä ei saisi julkisesti kysyä. Haluaisin vaan tietää onko tuommoinen vastuuvapautus yleinen pankin sopimuksissa ennen kuin avaan tiliä tuonne mutta kun ei näköjään saisi edes kysyä.

      • fsaah

        Haluaistko kumminkin kopioida sen kohdan tänne, ettei meidän tarvitse käydä sitä etsimässä? Todennäköisesti edellisen viestisi ongelma on ollut se linkki, palstan robottisensuuri poistaa linkkiviestejä kovin herkästi (sama koskee kyllä vieraskielisiä tekstejä').

        Ja toisekseen, muiden pankkien sivuilta löytyy kyllä tiliehdot, joista voit katsoa minkälaisia versioita niissä on. Noin yleensä ottaen palveluntarjoajat rajaavat vastuunsa hyvin tarkkaan.


      • Kkkk7

        Tämmönen:
        "23. Ylivoimainen este Bank Norwegian ei ole vastuussa vahingosta, joka johtuu suomalaisesta tai ulkomaisesta lainsäännöksestä, suomalaisesta tai ulkomaisesta viranomaistoimesta, sodasta, lakosta, saarrosta, boikotista, työsulusta, terroriteosta, tietomurrosta, viruksesta, sabotaasista tai muusta vastaavasta olosuhteesta. Lakon, saarron, boikotin ja työsulun osalta varaus pätee myös silloin, jos Bank Norwegian on itse sellaisen kohteena tai ryhtyy kyseisiin työtaistelutoimiin. Bank Norwegian ei korvaa muissa tapauksissa syntynyttä vahinkoa, jos se on noudattanut normaalia varovaisuutta. Bank Norwegian ei vastaa epäsuorasta vahingosta, mikäli se ei aiheudu Bank Norwegianin törkeästä huolimattomuudesta. "

        Sitä tuossa mietin että jos joku virus tai muu noista tyhjentää tilin niin onko se sitten mennyt? (Tiedän että on pieni mahdollisuus ja kaikki turva jutut pitäisi olla kunnossa mutta teoriassa mahdollista)


    • Pörssi-Hai
      • Kkkk7

        Onko kenelläkään tietoa noista ehdoista mistä kyselin?
        Norwegian bank on käsittääkseni eri firma kuin lentoyhtiö ja lentoyhtiö on osakkaana siinä.


      • Pörssipeliä

        Bank Norwegianin emoyhtiö Norwegian Finans Holding ASA on pörssissä ja sieltä voi ostaa näitä osakkeita suomalaisetkin taskuunsa, niin on pankin omistus varmoissa käsissä.

        Syyskuun lopulla Norwegian-lentoyhtiö omisti pankista 17,5% osuuden ja esim. Danske Bank omisti 4,0%.

        Kuinka erillään esimerkiksi toimitilat ja tietojärjestelmät ovat lentoyhtiöstä, sitä en osaa sanoa. Enkä tiedä onko näillä jotain ristiin meneviä rahoituskuvioita. Luotan Norjan öljyllä voideltuun talletussuojaan.

        Mitä tulee viruksiin ja tietomurtoihin niin väitän että todellisuudessa pankki joutuisi vastuuseen surkeasta tietoturvastaan. Varsinkin jos on kyseessä suuren asiakasmäärän varat. Jos asiakkaan omalla koneella on virus tai kirjautuu vahingossa johonkin naamioituun huijaussivustoon, silloin voi käydä köpelösti.


    • noprblem

      Norjan valtion talletussuoja on voimassa meni sitten joku konkkaan tai ei.

      • Kkkk7

        Koskeeko se noita muita vahinkoja ehdoissa? Virukset tietomurrot jne.


    • kulujenkarttaja

      Mitenkäs näissä ulkomaisissa tilikoroissamenee verotuksen 1000 euron myyntivoittojen verottomuus? Tuohan tarkoittaa sitä, että esim. osakkeiden yhteenlasketun myyntihinnan ollessa <1000€ saa mahdollisen myyntivoiton verottomasti. Mutta entä jos laittaa bank norwegianiin esim. 10 000€ vuodeksi, jolloin korkoa tulee 17,5€, niin saako tämän verottomasti? Lähdeveroahan ei peritä vaan menee pääomatulona, mutta voiko tässä kikkailla tuon tonnin rajan kanssa?

      • nöfs

        Talletustilille tehdyt talletukset ja niiden korot eivät liity mitenkään luovutusvoittoihin. Luovutusvoitot ovat pääomatulon erikoislaji, joka liittyy luovutuksiin eli omistuksen siirtoihin. Tavalliset pääomatulot ovat verollisia ihan ensimmäisestä eurosta lähtien.


      • kulujenkarttaja

        Niin vähän arvelinkin mutta päätin varmistaa asian enemmän tietäviltä(y) Vero.fissä puhuttiin pääoman voitoista niin se ilmeisesti sekoitti ajatukseni


      • KorkoOnKymmenkertainen

        Korkoa 10 000 € talletukselle kertyisi vuodessa 175 €, ei 17,5 €.


    • Norskia

      Oliko teillä keväällä 4/2017 lähetetyssä esitäytetyssä veroimoituksessa jo esitäytettynä korkotulot Bank Norwegianista? Ne, joilla oli siis vuonna 2016 korkotuottoa Bank Norwegianista.

      Tuliko tuo pääomatulovero maksettavaksi jäännösveron yhteydessä 11/2017 tai kuinka? Pohdin, että miten tämä menee kohdallani ensi vuonna. Kiitos jo etukäteen vastauksesta :)

      • fsaah

        On se kuulemma ollut näkyvissä, eli Norwegian ilmoittaa tiedot Suomen verottajalle.

        Ja juu, ihan samalla tavalla kuin muutkin tulot ja tuloverot, nämäkin rahat lyödään samaan könttään ja kokonaisuus määrittää, saatko palautuksia vai mätkyjä.

        Oletko laskenut ansiotulojen veroprosentin kuinka tiukalle? Eihän sulla tarvitse olla kuin pykälän turhan korkea ennakonpidätys palkasta, niin se kuittaa tämmöisen korkotulon veron todennäköisesti moninkertaisesti.


      • Norskia
        fsaah kirjoitti:

        On se kuulemma ollut näkyvissä, eli Norwegian ilmoittaa tiedot Suomen verottajalle.

        Ja juu, ihan samalla tavalla kuin muutkin tulot ja tuloverot, nämäkin rahat lyödään samaan könttään ja kokonaisuus määrittää, saatko palautuksia vai mätkyjä.

        Oletko laskenut ansiotulojen veroprosentin kuinka tiukalle? Eihän sulla tarvitse olla kuin pykälän turhan korkea ennakonpidätys palkasta, niin se kuittaa tämmöisen korkotulon veron todennäköisesti moninkertaisesti.

        Kiitos. Ennakonpidätysprosentilla tosiaan helposti tuokin kompensoitu ja mätkyt vältetty.


    • Paraskorko

      No problem

      • Vaihtoehtoja

        Onko kukaan hajauttanut Norwegianin lisäksi muihin? Tf Bank, Big Bank, Nordax? Kokemuksia? Missään näissä muissa ei ole verkkopankkipalvelua, mikä vähän arveluttaa. Korot näissäkin ihan päteviä.


      • netto.alle.inflaation

        TF-Bankilla kyllä 1,3% mutta Nordaxilla vain 0,3%
        Nordaxin marraskuussa lopetin, TF:stä nostin 50 tonnia Nordnet-sijoituksiin.


      • hidas.nostelu

        TF-Bank on kankea kun haluaa nostaa.
        Nostolomakkeen postittelun kanssa yli viikko tuppaa kulumaan.
        Norwegianista1...2 päivää


    • pankin.asiakas

      Hei. Miten verot hoidetaan Norwegianin koroista kun ei ollut maksanut suoraan niitä? Annanko vain olla kun saan eläkkeistä kuitenkin paljon suuremman määrän palautusta vuoden lopulla, eli vähentävätkö korot noista palautuksista? Varmaan kuitenkin pankki on ilmoittanut tämän tulon verottajalle, eli ''pimeänä'' noita rahoja ei onnistu pitämään.

      • lhku

        Kuten edellä todetaan, Norwegian ilmoittaa kyllä maksetut korot verottajalle, ja ne huomioidaan lopullisessa verotuksessa. Tietysti sinun kuuluu tarkistaa, että ne on merkitty oikein keväällä saapuvaan veroehdotukseen.


      • hjknbgf

        Norwegianin korot ovat pääomatuloa kuten esimerkiksi vuokratulot ja osingot. Niistä ei peritä lähdeveroa kuten normaalisti Suomessa toimivien pankkien maksamista talletuskoroista. Näistä koroista voi tehdä pääomatulovähennyksiä verotukseen, jos keksii sopivia.

        Tuo korosta perittävä vero ehtii lisäksi kasvaa itsessään korkoa Norwegianin tilillä marras-joulukuun vaihteeseen, jolloin Suomen verottaja perii korosta pääomatuloveron. Näin siis, jos korko on ainoa pääomatulo verovelvollisella. Merkitys ei tietysti ole kovin iso korkojen ollessa näin alhaalla.

        Jos on vaikka myynyt osakkeita tappiolla, voi tappiota vähentää noista Norwegianin maksamista koroista verotuksessa.

        Siis näin nopeasti kirjoitettuna Norwegianin maksamilla koroilla on etua normaaleihin pankkien maksamiin lähdeverollisiin korkoihin verrattuna.


    • kultaa.ja.kunniaa

      Ei liity kyseiseen pankkiin mutta löysin sivun jossa luetellaan eri maiden korkotasoja. Ei ole Norjan pankki lähellekään kovinta korkoa tarjoava maailmassa, vaikka EU alueella onkin.

      https://www.deposits.org/world-deposit-rates.html

      Tähänpä liittyen osaisiko joku sanoa, pystyykö jotenkin täältä Suomesta käsin sijoittamaan johonkin EU:n ulkopuoliseen pankkiin, jossa on tuollaiset 10-20% korot ja jossa inflaatio ei syö kaikkea tuottoa? Mitään kokemuksia?

      • LaiskatKilpailijat

        Bank Norwegianin maksama 1,75% korko ei toki mikään ihmeellinen ole edes Norjassa. Samassa maassa Instabank maksaa 1,9% korkoa, kuuluu myös Norjan talletussuojaan. Ja yli 50 000 kruunun talletuksissa Monobank vie voiton siitäkin 2,0% korolla.

        Toistaiseksi vaan nämä Instabankit, Monobankit ja Komplett Bankit ovat olleet laiskoja tarjoamaan Suomen asiakkaille muuta palvelua kuin kulutusluottoja. Olisiko talletuskorko samaa tasoa Suomen asiakkaille (kuten BN:llä on) jos talletustiliä tarjottaisiin, sitähän ei toki voi tietää etukäteen.

        TF Bankilla ja erityisesti Nordaxilla korot ovat laskeneet kuin lehmänhäntä (Nordax häviää jo Suomen omalle Hypollekin), joten saisi tulla uusia kilpailijoita Bank Norwegianille myös talletuspuolella.


      • Norskia

        Kilpailu olisi tervettä. Lisää vaihtoehtoja euroaikana soisi olevan Norwegianin konseptilla. Odotellaan odotellaan.. :)


      • 7856

        Noihin kaukomaiden pankkeihin voi tuolla hyvällä korolla tallettaa oikeastaan vain paikallista valuuttaa. Jos etsit noista tiedoista tarkemmin niin siellä on usein määritelty € ja USD talletuksille jne jokin pikkukorko, esim. 1%. Ja toinen asia, ihan kuka tahansa ei käsittääkseni voi talletella tuonne vaan pitää joko asua maassa tai olla sen kansalainen. Lisäksi kannattaa suurten korkojen kanssa ottaa huomioon suuri inflaatio kyseisissä maissa.


      • Käppyrä
        LaiskatKilpailijat kirjoitti:

        Bank Norwegianin maksama 1,75% korko ei toki mikään ihmeellinen ole edes Norjassa. Samassa maassa Instabank maksaa 1,9% korkoa, kuuluu myös Norjan talletussuojaan. Ja yli 50 000 kruunun talletuksissa Monobank vie voiton siitäkin 2,0% korolla.

        Toistaiseksi vaan nämä Instabankit, Monobankit ja Komplett Bankit ovat olleet laiskoja tarjoamaan Suomen asiakkaille muuta palvelua kuin kulutusluottoja. Olisiko talletuskorko samaa tasoa Suomen asiakkaille (kuten BN:llä on) jos talletustiliä tarjottaisiin, sitähän ei toki voi tietää etukäteen.

        TF Bankilla ja erityisesti Nordaxilla korot ovat laskeneet kuin lehmänhäntä (Nordax häviää jo Suomen omalle Hypollekin), joten saisi tulla uusia kilpailijoita Bank Norwegianille myös talletuspuolella.

        Onhan norjalainen Instabank,joka maksaa nyt säästötilille korkoa 0,80 %/ vuosi. Virolaisen pankin määräaikaistalletuksista maksamat korot päihittävät tuonkin.


      • Insta__
        Käppyrä kirjoitti:

        Onhan norjalainen Instabank,joka maksaa nyt säästötilille korkoa 0,80 %/ vuosi. Virolaisen pankin määräaikaistalletuksista maksamat korot päihittävät tuonkin.

        Kyllä, mutta Instabank:ssa on säästötili eikä ole määräaikainen.


    • Talletussuoja

      Norjan valtio meinaa puolittaa talletussuojan valtion ulkopuolelta tulevalle rahalle, n. 100.000€ olisi jatkossa. Harmi homma. Tästäkin syystä kaipaisi vastaavaa ratkaisua toiselta tarjoajalta.

      Katsotaan toki loppuun asti meneekö puolitus maaliin.

      • slgja

        Noin suuret summat kannattaa joka tapauksessa hajauttaa useampaan pankkiin, varmuuden vuoksi.

        ... tosin noin suuria summia ei kannattaisi käteisenä edes pitää, muuta kuin poikkeustapauksessa (esim. asunnon vaihdon yhteydessä).


    • Hallaahon.äänestäjä44

      on aivan ihanaa että 1,75 prosentin talletuskorko herättää intohimoista pohtivaa tarkkaa keskustelua

      kun pähkinää himaan tulee kuin suokuokalla pääomahan kaksinkertaistuu tällä jo 40 vuodessa

      muistakaa että korko on lähdeveron alaista joten siitä ei saa vähentää (tavis) myyntitappioita

      • Norskimaista

        Jos ajatellaan, että haluat pitää asunnonostorahoja seuraavan puolen vuoden, ehkä jopa vuoden tai enemmänkin jonkinmoisen tuoton alla niin Bank Norwegianissa ja kaltaisissa on järkeä. Toki pitkän ajan sijoitukset sitten erikseen, kun riskiäkin on ajatus ottaa.

        Jatkossa Norwegian 1,75%, Tf Bank 1,3% ja Big Bank 1,25-1,45%. Onko muuta samalla tasolla liikkuvaa tai parempaa Eu-alueella, jonne järkevästi voisi ajatella laittavansa?


      • ju78bvn

        Tuo Bank Norwegianin talletusten korko ei ole lähdeveron alaista vaan on pääomatuloa. Siitä voi siis vähentää esimerkiksi pörssikaupoissa syntyneitä tappioita.

        Itse en ole vielä lähelläkään 100 000 euroa, mutta toivon silti, että talletussuoja pysyy 200 000 eurossa.


      • Hallaahon.äänestäjä44

        pääomatulo parantaa kyllä asiaa koska hajautetussa salkussa on aina jokin paperi,
        joka on tappiolla niin sen voi nollata myymällä ja ehkä ostamalla takasin

        lisää pienvoittoja tiedossa
        S-ryhmä myllää bonustaulukot - Täydet bonukset aiempaa vähemmillä ostoilla


    • n1kel

      Rahan säästäminen pankkiin sopii kyllä henkilölle, joka aikoo nyt ja jatkossa tehdä kaiken tarvittavan rahansa työllä eläkeikään asti. Mutta jos on aikomuksia jäädä pois töistä esim. 40-45 vuotiaana, niin se ei välttämättä onnistu ilman varhain aloitettua sijoittamista. 10 vuoden palkkatyölläkin pystyy kyllä jo kerryttämään omaisuuden, joka sijoitettuna kasvaa jo tuolla ajalla korkoa merkittävästi ja siitä eteenpäin vaan yhä aina enemmän. Sanottakoon kuitenkin, että keskimääräisestä nettopalkasta joka lienee tässä maassa noin 2000-2200e/kk pitää jo nipistää sijoittamiseen vähintään puolet joka kuukausi. Siihen ei monella olekaan varaa ennen kuin oma asunto on hankittu.

    • 856867

      Kysymys näistä koroista ja verotuksesta. Onko siis niin, että kun maksan veroa Norjan pankin tuloista noin 800e/vuosi, niin minun periaatteessa kannattaa ostaa ainakin tuolla 800 eurolla osakkeita/rahastoja, sillä vaikka häviäisin ne kaikki rahat, niin se tappio kuittaantuu nollaan kun saan Norjan tulot ilman veroja? Olenko ymmärtänyt ihan väärin :D

      • öjlk

        Kyllä, olet ymmärtänyt täysin väärin.

        Pahimmillaan nuo ostamasi osakkeet tuottavat voittoa ja osinkoja, ja joudut maksamaan aina vaan lisää veroja.


      • suomen.verotus.perseestä

        No jos jossain vaiheessa aikoo realisoida varat niin silloin on maksettava vero. Totta kai sen mielellään kiertäisi, mutta näitä virallisia reittejä se ei ole mahdollista.


    • Opintolainojensijoitus

      Vetääkö Norwegian säästötilitä noston yhteydessä välistä jonkun prosenttimäärän? En löydä mistään vastausta tähän mikä vähän huolestuttaa..

    • BVi870

      "Vetääkö Norwegian säästötilitä noston yhteydessä välistä jonkun prosenttimäärän?"

      Rahat saa nostaa vapaasti ilman kuluja pankin oman ilmoituksen mukaan.

      • Viitekysely

        Käytetäänkö Bank Norwegianin tililtä varoja siirrettäessä omaa talletustilin viitenumeroa, vai sähköpostissa ilmoitettua kertakäyttöviitettä?


      • Timoteus

        Ongelmia Norwegianin talletustilillä! Olen yrittänyt tallettaa tililleni lisää viimeisen kahden viikon aikana kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla talletus muuttui tilisiirroksi Norwegianin talletustililtäni minun suomalaisen pankin käyttötilille.


      • Ihmettelijä

        Näinpä käy. Aion soittaa ja kysyä, mikä mättää


      • kiinnostaa
        Ihmettelijä kirjoitti:

        Näinpä käy. Aion soittaa ja kysyä, mikä mättää

        Onko ongelmaan löytynyt selitys?


      • Norskia

        Eipä löydy uutisia talletussuojasta? Sen puolittamisesta. Helmikuussa oli uutisointia aiheesta.


    • peksi76
      • katsotaan_

        Kauppalehden keskustelupalstalla on joitakin kokemuksia Instabankista.
        https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=254151&start=15&tstart=0
        30.8.2018 ensimmäinen viesti

        Itse avasin tilin Instabankissa pari päivää sitten. Katson, miten nopeasti raha siirtyy sinne ja sieltä vastatilille takaisin. Vaikuttaa sinänsä hyvin samanlaiselta kuin Norwegian. Erikoista on, että tilin avaamisen jälkeen kirjautuminen on sähköpostiosoitteella ja kännykkään saatavalla kertakäyttökoodilla. Ei siis tarvita mitään pankkitunnuksia.

        Instabankin korko on 1 % ja Norwegianin 0,75 % 1.10. alkaen. 100 000 euron enimmäistalletuksella vuodessa siis ero on siis 250 euroa. Tästä menee vielä pääomatuloveroa 30/34 %, On siis pääomatuloa, josta voidaan tehdä vähennyksiä, esim. myyntitappiota ja muita pääomantulon hankkimisvähennyksiä.

        Eihän tässä isoista ole kysymys, mutta jos haluaa pitää vähän pahan päivän varaa, on parempi kuin suomalaisten pankkien noin tasan 0 %. Kun vaan ei Instabankkin keksi alentaa kohta korkoaan.


      • katsotaan_
        katsotaan_ kirjoitti:

        Kauppalehden keskustelupalstalla on joitakin kokemuksia Instabankista.
        https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=254151&start=15&tstart=0
        30.8.2018 ensimmäinen viesti

        Itse avasin tilin Instabankissa pari päivää sitten. Katson, miten nopeasti raha siirtyy sinne ja sieltä vastatilille takaisin. Vaikuttaa sinänsä hyvin samanlaiselta kuin Norwegian. Erikoista on, että tilin avaamisen jälkeen kirjautuminen on sähköpostiosoitteella ja kännykkään saatavalla kertakäyttökoodilla. Ei siis tarvita mitään pankkitunnuksia.

        Instabankin korko on 1 % ja Norwegianin 0,75 % 1.10. alkaen. 100 000 euron enimmäistalletuksella vuodessa siis ero on siis 250 euroa. Tästä menee vielä pääomatuloveroa 30/34 %, On siis pääomatuloa, josta voidaan tehdä vähennyksiä, esim. myyntitappiota ja muita pääomantulon hankkimisvähennyksiä.

        Eihän tässä isoista ole kysymys, mutta jos haluaa pitää vähän pahan päivän varaa, on parempi kuin suomalaisten pankkien noin tasan 0 %. Kun vaan ei Instabankkin keksi alentaa kohta korkoaan.

        Luin vielä tuon Kauppalehden ketjun. Sinne on ilmestynyt tieto:
        "Tiliä suojaavat sekä nettipankin koodi että puhelimen oma koodi ja ennen kaikkea se, että tilisiirtoja ei voi tehdä ilman henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Kaikkiin tilisiirtoihin tarvitaan siis pankkitunnukset."

        Siis rahojen siirtoon tarvitaan pankkitunnukset. Saldoja voi katsella ilman niitäkin.


      • ggggg

        No samalla tavallahan pääsee esim. Nordnetissä katselemaan omia sijoituksiaan kun kirjautuu käyttäjänimellä ja salasanalla. Pitää muistaa laittaa heti alkuun sinne se vastatili joka vahvistetaan nettipankkitunnuksilla, niin ei kukaan vahingossa pääse siirtelemään rahoja omiin nimiinsä. Ja tuonnekin siis rahansiirto ja tilinluonti tapahtuu nettipankkitunnuksilla. Tämä on ihan normaalia nykyään. Kannattaa tietenkin ihan perus nettiohjeidenkin mukaan luoda itselleen mahdollisimman vahva salasana sinne minne sellainen tarvitaan.


    • kouboi

      hyvin pelittää.ihan kuin suomalaisessa pankissa toimisi.

    • katsotaan_

      Perjantaina 14.9. klo 15 - 16 tehty tilisiirto Instabankissa ei näkynyt vielä maanantaina 17.9. klo 18. Tiistaina eli tänään 18.9. heti aamulla näkyi ja kirjaamispäivänä oli 17.9. On siis suunnilleen yhtä nopeaa kuin Norwegianilla. Norwegian tosin on kirjannut tilille samalle päivälle kuin on siirretty suomalaisen pankin tililtä.

      Instabankin tili on IBANin mukaan DnB nor Bank ASA, Filial Finland -pankissa. Norwegianin on Nordeassa.

      Yllätys oli, kun yritin tuosta Instabankiin tulleesta talletuksesta siirtää osan takaisin testatakseni, miten nopeasti homma toimii. Näppäilin tilinumeron, johon maksu tapahtuisi. Kaikki meni OK. Maksua ei kuitenkaan voinut tehdä. Jäi vain donitsi pyörimään ruudulle. Toivottavasti on kyseessä vain tilapäinen häiriö. Olisi huono homma, jos Instabank on musta aukko, johon rahat katoavat.

      Tässä testauksessa on kyseessä vain pieni summa.

      • katsotaan_

        Windows-tietokoneella ei onnistunut Chromella eikä IE:llä tilille rahojen takaisin siirtäminen. Android-kännykällä onnistui heti. Jotakin moskaa siis oli pc:ssä selaimien välimuistissa ja evästeissä. CCleanerilla puhdistus auttoi. Rahat eivät siis joudu mustaan aukkoon Instabankissa.😁

        Välimuistin ja evästeiden poistamiseen kehotetaan usein pankkipalveluja käytettäessä. En ole sitä tehnyt ja on toiminut hyvin ilmankin. Poikkeus oli aikaisemmin Danske Bankin systeemit, joissa oli ihmeellisiä Java-virityksiä. Onneksi Danske Bank luopui noista kikkareista, jotka sitä paitsi olivat tietoturvariski.


      • enemmän_korkoa

        Jos et tarvi tappion vähentelyyn pääomatuloa Instabankista (tai Norwaysta) saat lähdeverotettua korkoa enemmän Balaziasta (0,85 %)


      • sandraandra

        Mistä osoitteesta tuohon voi tutustua?


      • kookle
        sandraandra kirjoitti:

        Mistä osoitteesta tuohon voi tutustua?

        Ei mistään. Oikea nimi on Balanzia. Ruottalainen buulaaki. Googleta nimeä.


    • Anonyymi

      miksi en pääse tililleni, tarjoaa lainaa koko ajan, en tarvitse lainaa

    • Anonyymi

      Mulla Svea sekä norski ja kaikki toimii ok. Svea maksaa parempaa korkoa. Molemmissahan talletussuoja 100 000€, enkä ole kyllä tullut mitään kurssiriskejä edes ajatelleeks. :)

      • Anonyymi

        Brocc maksaa parempaa korkoa kuin Svea.


    • Anonyymi

      sveassa on munkin säästöt! kaikki toimii hienosti ja voit irrottaa koska vaan ja mitään maksui ei mene

      • Anonyymi

        TF Bank maksaa säästötille korkoa 3,5%.
        Tosin tliltä voi tehdä kalenterivuodessa vain kaksi maksutonta nostoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TF Bank maksaa säästötille korkoa 3,5%.
        Tosin tliltä voi tehdä kalenterivuodessa vain kaksi maksutonta nostoa.

        Norwegian-pankki maksaa korkoa 3,25%, ja nostaa saa mitä haluaa niin usein kuin haluaa.


    • Anonyymi

      Norwegianiin meneville tilisiirroille näyttäisi olevan joku ihmeellinen vuorokausikohtainen rajoitus.

      Sinne näyttävät menevät 10 000€ tilisiirrot per kalenterivuorokausi, eli tämän päivän aikana kun siirrät tuon verran niin menee läpi, ja sitten taas keskiyön jälkeen menee.

      Mutta kun koittaa lähettää 15k tai 20k täsmälleen samoin kuin kympin, tulee erilaisia erroreita, kuten "unauthorized transaction" tai "sivuilla oli tekninen virhe". Lisäksi kun koittaa siirtää summaa, jonka jälkeen tulee noita erroreita, en ole saanut mitään läpi Norwegianin suuntaan sen vuorokauden aikana, eli on vähän hidasta testailua paljonko sinne voi siirtää per vuorokausi. Lähettävän pankin mukaan heidän päässään ei ole lähetysrajoitusta. Norwegianin asiakaspalvelun mukaan "Norwegianin sivuilla oli viime viikolla tekninen virhe".

      Tuo toiminta pysyy kuitenkin päivästä toiseen samana, eli ei vaikuta tekniseltä virheeltä vaan kenties päiväkohtaiselta maksimilta. Koska Norwegian käyttää Tink -nimistä palvelua tilisiirtoihin, ongelma voi olla Tinkissä tai sitten Norwegianissa itsessään.

      Toiseen suuntaan en ole vielä kokeillut minkä kokoisten summien liikuttelu per vuorokausi onnistuu. Mutta tuollaista on tullut vastaan.

    • Anonyymi

      Ei mennyt vaikeaksi talletin 50000 ja nostin myöhemmin 45000 kaikki toimi

      • Anonyymi

        Mihis se viis tonnia hävis? Tilin hoitopalkkioihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihis se viis tonnia hävis? Tilin hoitopalkkioihin?

        "Mihis se viis tonnia hävis? Tilin hoitopalkkioihin?"

        En ole ko. anonyymi, mutta veikkaan että päätti nostaa 45000 euroa ja jättää loput 5000 (plus korot) säästöön.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe