Joka päivä tämmöinen saatananmoinen itkukohtaus, koska ikävä toista ihmistä. En edes ole nähnyt häntä puoleentoista vuoteen. Emme ikinä olleet parisuhteessa, ja haluaisin vain puhua. Halusin ainoastaan puhua silloinkin, kun vielä pystyin. En pysty enää toimimaan normaalisti, en jaksa käydä suihkussa, siivota, syödä tai mitään muutakaan. En pysty nukkumaan, en oikeasti yhtään mihinkään.
Kerroin kyseiselle henkilölle tästä, kun viimeksi puhuimme. Hän vastaili minulle hyvin kiltisti ja muutenkin mukavasta, mutta erittäin välinpitämättömästi verrattuna siihen millainen hän oli ennen kuin lopetimme toisillemme puhumisen. Keskustelusta kyllä ymmärsin, ettei hän halua puhua minulle, ja en halua tehdä mitään vastoin hänen tahtoaan. Kuitenkin niin helvetin kamala olla ja elää. En vain vittu enää jaksaisi.
Kerroin kyseiselle henkilölle tästä, kun viimeksi puhuimme. Hän vastaili minulle hyvin kiltisti ja muutenkin mukavasta, mutta erittäin välinpitämättömästi verrattuna siihen millainen hän oli ennen kuin lopetimme toisillemme puhumisen. Keskustelusta kyllä ymmärsin, ettei hän halua puhua minulle, ja en halua tehdä mitään vastoin hänen tahtoaan. Kuitenkin niin helvetin kamala olla ja elää. En vain vittu enää jaksaisi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hän on tällä hetkellä tunteeton eli voi huonosti. Se johtuu monesta asiasta, siitä kaikesta mitä viime vuosina on tapahtunut, mutta se ei liity varsinaisesti keneenkään tiettyyn ihmiseen. On vaikea sanoa kuinka kauan se kestää, muttai asiaa auttaa ainakin se, että saa asumis-ja työasiansa kuntoon.
Pääpointtis tuntuis olla kirjoituksessa että haluat puhua?
Jos on ylitsepääsemättömiä ongelmia niin en suosittelisi kaatamaan niitä kavereiden tai suhteiden niskaan vaan ihan tuntemattomalle terapeutille. Häneltä saa asiantuntevaa neuvoa vielä kaupanpäälle.
Suosittelen myös terapeuttia. Muutama kertakin voi helpottaa. Tunnetasolla toiseen yltiöpäisen pahasti koukkuun jääminen johtuu yleensä jostakin menneisyyden traumasta/lapsuuden hylkäämiskokemuksesta, läheisriippuvuudesta etc. Eihän kukaan _järjen_ tasolla halua roikkua tai edes olla tekemisissä ihmisen kanssa joka ei tunne vastavuoroisia lämpimiä tunteita, tai pahimmillaan säälii. Mutta kun kyse ei olekaan järjestä - vaan siitä yltiöpäisestä sisäisestä raastavasta tunteesta.
Itse huomasin pitkällisen työstämisen jälkeen, etten loppujen lopuksi ole "ikäväinyt" lainkaan hysteerisesti "kaipaamaani" ihmistä -päinvastoin, hän edustaa lähes kaikkea sitä mitä arvomaailmaltani vastustan. Joku tietty triggeri hänessä vain laukaisi minussa tällaisen riippuvuuden, josta vuosikymmenien tunnevaje sitten vyöryen häneen ruumiillistui.
Vaikeita juttuja. Voimia.
Psykologille.
Suosittelen, että alat keskittyä johonkin toiseen asiaan. Alat esim. johonkin uuteen harrastukseen, työhön tai opiskeluun. Ja sitten alat huolehtimaan itsestäsi. Näin kesällä on hyvä ulkoilla, kun on kiva ilma. Mene luontoon ja aurinkoon. Fyysinen liikunta, mikä rasittaa sopivasti, auttaa tasapainottamaan henkisiä tiloja. Se tasapainottaa omaa tilaa. Sitten syöt terveellisesti. Huolehdit puhtaudestasi. Yksi asia, mikä on omalla kohdallani auttanut saamaan myös käytännön tasolla järjestykseen monia ongelmia, on ihme ja kumma ollut se, että olen siivonnut ja järjestänyt asuntoani. Eli toimitat kaikki turhat mielenharmia aiheuttavat asiat pois, ja siistit paikkoja. Siinä voi samalla loksahtaa moni asia järjestykseen myös omassa päässä, mutta olen kokenut ihmeitä myös käytännön tasolla. Ota ja lue Marie Kondon kirja. Olen itse tehnyt sen, mutta en sovella asioita hänen uskonsa kannalta, mutta muuten. Olen hävittänyt paljon turhaa, lahjoittanut pois, ja olen kokenut ihmeitä elämässäni monella alueella.
Anna sen toisen olla rauhassa, jos hän ei tällä hetkellä kykene sen enempään. Kohtaa häntä sen verran, kuin luonnollisessa tilassa on mahdollista, tai jos hän tulee jossain eteesi, mutta älä painosta tai vaadi liikaa, sillä hän voi stressaantua siitä.
Olen kohdannut elämässäni paljon erilaisia persoonallisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa. Ihmisillä voi olla esim. erilaisia tiloja, minkä vuoksi heillä ei aina ole riittäviä henkisiä resursseja kohdata toista ihmistä. Anna hänelle aikaa, niin hän saa asioita tasapainoon, ja tämän jälkeen kontakti on jo helpompaa.
Nämä edeltäjät ovat ihan oikeassa.Ei kukaan täysin terveellä psyykkeellä oleva addiktoidu jostain ihmisestä jonka kanssa ei edes parisuhdetta ole ollut, niin pahoin, että saa itkukohtauksia ja menettää elämänilon ja elämän-ja arjenhallinnan kokonaan.
Kyllä silloin on kyse jostain epäterveestä riippuvuudesta tai vaikkapa depressiosta jota yrittää virheellisesti hoitaa toisella ihmisellä.
Itse olen ollut pitkässä parisuhteessa, asunut yhdessä ko ihmisen kanssa ja eronnnut vuosien yhdessä olon jälkeen. Se tuntui. Itketti jokainen yö ekat kolme kuukautta, kun oli niin vierasta nukkua yksin ja asuntokin oli niin iso ja tyhjä kun minä vain asutin sitä niin monen vuoden jälkeen yksin. Muutos vei aikaa, mutta puolen vuoden päästä itkut oli vähentyneet, vaikka vielä toisinaan suru erosta tulikin mieleen vielä parinkin vuoden jälkeen suhteen päättymisen jälkeen.
Erostakin pääsee yli ja taas jaloilleen vaikka se on paljon suurempi suru kun oikeasti se toinen on ollut suhteessa kanssasi ja elänyt vuosia kanssasi arkea saman katon alla.Olet jakanut hänen kanssaan koko elämäsi ja sitten yhtäkkiä se ihminen on poissa.
Miten selviät sellaisesta kuolematta jos suhteeton suhde jossa yhteistä ole ollut saa elämänhallintasi katoaan?
Minusta kyse on sinun kohdalla sellaisesta ongelmasta joka tarvitsee terapiaa. Ihan siksikin että sinun parisuhteet joskus onnistuisi ilman että tapat sen kumppanisi takertuvuuteesi ja riippuvuuteesi!
Ei suhteessakaan olla kuin ehkä eka vuosi sellaisella symbioottisessa kääreessä, sen jälkeen alkaa molemmat itsenäistymään ja elämään erilläänkin. Miten psyykkeesi kestäisi esim. jos kumppanisi päättäisi että lähtee yksin viikonloppu matkalle omien kavereidensa kanssa?
Löytäiskö se sinut kuolleena kun olet tehnyt itsemurhan sinä aikana? Vai olisitko ehkä estänyt jotenkin hänen lähtönsä kokonaan vaikkapa yrittämällä itsemurhaa ennen lähtöään?
Suhteessakin ollessa kummallakin on oikeus omaankin elämään ja sillä tavalla se suhde kestääkin tukehtumatta kuoliaaksi. Sellaisella suhteella on mahdollisuuksia kestääkkin kymmeniä vuosia
Mene seurakuntaan, ja hakeudu siellä sielunhoitoon, tai soita johonkin palvelevaan numeroon nimettömästi. Hanki elämääsi jokin ihmissuhde, mies tai nainen, nuorempi tai vanhempi, joka aidosti välittää sinusta ja hyvinvoinnistasi, ja johon voit ottaa yhteyttä koska vaan. Se auttaa, jos saat ajatukset keskittymään johonkin uuteen asiaan aluksi. Tämän jälkeen tulee elämääsi jokin henkilö, joka valtaa ajatuksesi. Anna toisen unohtua rauhassa. Ajan kuluessa huomaat, että et kaipaa enää. Jos toinen ei kykene kontaktiin, niin todennäköisesti hänellä on ongelmia, ja hänen on ohjelmoitava oma elämänsä uudelleen.
Tärkeää on selvittää pohjimmainen syy - ei hoitaa pelkkää oiretta. Tuollainen oirehdinta tapaa uusiutua yhä uudelleen seuraavissa ihmissuhteissa. Jos aina löytää "vian" pelkästään ja vain siitä toisesta, jää oma problematiikka käsittelemättä, ja tavallaan hyväksyy sen.
Addiktiosta ja takertumisesta toiseen - kuulostaa tutulta, vaan ei toimivalta.