Anteeksianto

Olen ymmärtänyt, että lähimmäisen rakkaus ja anteeksianto olisi se punainen lanka, joka kulkee läpi raamatun. Eli minun pitää antaa anteeksi sille, jota minua vastaan rikkoo -tällä tavalla se on anteeksiannettu myös taivaassa.

Nyt olen kuitenkin ymmärtävinäni sellaista, että riittäisi että tällainen toista lähimmäistä vastaan tehty synti pyydettäisiinkin anteeksi vain joltain vl:ltä ("Joiden synnit te anteeksi.....") ja se synti tulisi näin kuitatuksi.

Onko asia näin?
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tunnustuskirjoissa on selitetty Paavalin joitakin kohtia tähän liittyen. Siellä kirjoitetaan, että uskovan täytyy tunnustaa synti sellaiselle ihmiselle, jota vastaan on rikkonut tai tehnyt väärin. Ei riitä se, että tunnustaa jollekin uskonveljelle tai uskonsisarelle, vaan täytyy tunnustaa sille, jota kohtaan on väärin tehnyt. Niin täytyy tehdä, vaikka se toinen ei edes uskova olekaan. Sillä tavoin Tunnustuskirjoissa on selitetty Paavalia. Tietenkin on uskovia, jotka ei tunnusta rikkomustaan sille jota kohtaan on rikkonut, vaan kuvittelee saavansa anteeksiannon kun tunnustaa jollekin muulle ja saa synnit anteeksi julistetuksi. No, Luther ja ne tunnustuskirjojen kirjoittajat on toista mieltä. En tiedä kumpaa pitäisi uskoa, Lutheriako vai sellaisia uskovia, jotka ajattelee eri tavoin kuin Luther.

Äänestä
  • rike korjattava siellä missä se on tapahtunut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja lähimmäinen kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että lähimmäisen rakkaus ja anteeksianto olisi se punainen lanka, joka kulkee läpi raamatun. Eli minun pitää antaa anteeksi sille, jota minua vastaan rikkoo -tällä tavalla se on anteeksiannettu myös taivaassa.

Nyt olen kuitenkin ymmärtävinäni sellaista, että riittäisi että tällainen toista lähimmäistä vastaan tehty synti pyydettäisiinkin anteeksi vain joltain vl:ltä ("Joiden synnit te anteeksi.....") ja se synti tulisi näin kuitatuksi.

Onko asia näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu