Vaellusryhmää aloittelevalle nuorelle?

aloittavatarpoja

Vinkatkaa jotain hyviä porukoita/seuroja, johon 21-vuotias (Keski-Suomessa asuva) voisi liittyä mukaan. Tietty olisi mukavaa, että olisi myös suht saman ikäistä porukkaakin messissä ainakin osa.

Aikaisempaa kokemusta retkeilystä on muutamilta päiväreissulta. Fyysinen kunto on hyvä, mutta ainakin ensimmäisille pidemmille reissuille olisi hyvä olla jonkin ryhmän mukana. Mieli tekisi eniten pohjoisen maisemiin. Onko jollain tiedossa tällaisia reissuja aikatauluineen ja kohdetietoineen?

5

310

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • latupolku

      Etsi vaikka Suomen Ladun sivuilta sopiva paikallisen Latu-yhdistys, ja tutustu sen nettisivuihin.

    • Revonkeitti

      Suomen Ladun retkillä ei taida olla sinun ikäisiä, ovat enimmäkseen eläkeläisporukoita.
      Ainahan voi kuitenkin vilkaista esim. Kiilopään sivuilta mitä on tarjolla. Kannattaa ehkä kerätä oma 3-4 hengen porukka, jossa ainakin yksi kokeneempi. Valitsee sitten helpohkon reitin ja ajankohdaksi esim alkukesän ennen sääskiaikaa. Silloin suosituillakin reiteillä on rauhallista. Hyviä kohteita 4 -7 vrk lenkille ovat esim Hossa, Karhunkierros, tietysti Saariselkä, Tsarmitunturit, Kevonreitti jne... Kyllä käytäntö sitten opettaa, joten reissuun vaan.

    • kestokassi

      Nyt tulee toistoa mutta..

      Pistä meiliä Ladun oman alueesi alueyhdyshenkilölle, joka mielellään selvittää jäsenseurojen toimintasuunnitelmat, josko siellä olisi toivomaasi toimintaa.

      Toinen, mikä kannattaa katsoa on hiukan pienemmillä resuilla toimiva Työväen Retkeilyliitto. Heidän sivuiltaan kaivat jäsenseuran, mikä on lähelläsi ja kysäiset onko vaellusta suunnitteilla. Keskisuomessa on kyllä aktiivisia porukoita.

      Äläkä jännitä. Yhteydenottosi on mieluisa ja yhteyshenkilöt ja puheenjohtajat ovat juuri sitä varten olemassa, että selvittävät, onko heillä haluamaasi toimintaa.

      Kuten edellä todettiin, niin retkeilyseurojen ongelma on jäsenkato ja jäsenten ikääntyminen, joten lapinavaellukset ovat vaihtuneet kahvinkeittoon lähilaavulla,
      Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen törmännyt yhteen ikäiseesi vaellusporukkaan ja tuon reissun oli organisoinut seurakunta. Se on siis yksi vaihtoehto, mutta siihen saattaa sisältyä jonkinlaista käännytysyritystä.

      Lopuksi tärkein juttu...

      Fiksusti ajattelet aloittavasi retkeiluharrastuksen ryhmässä, mutta jos sitä ryhmää ei löydy, niin haistatat vitut sosiaaliselle retkeilylle ja painut matkaan yksin. Pikku hiljaa opettelet navigoinnin ja retkirutiinit lyhyillä lähiretkillä ja kun homma on hanskassa painut sinne lappiin.

      Mikään harrastus ei ole minulle antanut niin paljoa eväitä elämään, kuin vaellus yksin.

    • ikäryhmäongelma

      Kyllä tuo ikäkysymys tuntuu näitten latuyhdistysten kanssa olevan niin kuin edellä on sanottu. Suomen Ladulla on vuositasolla ehkä muutama valtakunnallinen vaellus, mutta muuten paikallistason toiminta tuntuu koostuvan lähikävelyistä ja yhteislauluiltamista (kyllä!) Omakin ikäryhmä eli nelikymppiset on nuorta päätä. Käytännössä aikuisiällä aloitetut retkeilyhommat on tullut opeteltua omin päin kirjoista ja netistä lukemalla ja menemällä luontoon.

    • hjuvahjarraste

      "kesävaellus 2017", "vaellus 2017" mm. noilla hauilla löytyy. Osa maksullisia, osa puoli-ilmaisia/ ilmaisia. Hyvässä lykyssä tuollaiselta ohjatulta reissulta löytyy saman henkisiä, joiden kanssa aletaan suunnittelemaan tulevia retkiä.

      Ja kuten edellä todettiin... kyllä se yksin liikkuminen on usein sitä nautinnollisinta retkeilyä. Ja kun kerran ap:la sitä kuntoa ja jossain mitassa kokemustakin löytyy niin ei muuta kuin kamat rinkkaan ja menoksi vaikkapa sitten yksin. Muutama lyhkäsempi reitti/ retki (vaikkapa samalla Lapinreissulla) itseluottamuksen saamiseksi ja siitä lähtee. Vaellus on siitä helppo harraste, että järkisuomalainen kyllä maastossa sulanmaan aikaan pärjää melko askeettisin varustein jos vain osaa elää sen yksinolon ja itsensä kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe