suunnitelma

no sanokaa suunnitelma 325 litraseen akvaarioon. sinne tulisi kardinaalitetroja intiaaninsulkia tiikerinuoliaisia seeprakaloja palettikaloja leväbarbeja kolumbiantetroja monnisia ja sellasta. lukumäärät. entäs sitten 85 litranen: neontetroja rubiinitetroja 5 mustatetraa monnisia patamonneja 2 1 poikanen. mahtuuko vielä?

OLEN KOKENUT KONKARI FISU89
16268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aika soppaa olet keittämässä. Taitanee isompaan tulla sen verran poppulaa että on parasta paletit unohtaa. Paletit järkkäävät itselleen pirun ison reviirin ja täyteen ahdetussa purkissa voivat käydä muiden kimppuun.

Eikö esim. kaksi parvea tetroja riittäisi?

Monniset ja tikrut eivät sovi samaan altaaseen. Voi tikruilta lähteä silmät. Ota tikruja korkeintaan minimiparvi eli 3 kpl. Parempi vaihtoehto olisi jättää tikrut pois ja pistää monnisia. Tikrut ovat sen verran suuria jättiläisiä että lisätila ei olisi pahitteeksi. Joko monniset tai tikrut siis pois.

ja 85 on tarpeeksi täynnä. Yksi partis olisi parempi vaihtoehto. Lisääntymiselle kun ei tilaa ole. Siirrä yksi aikuinen ja yksi poikanen tuonne isompaan.

Äänestä
  • monnisilta lähtee silmät ei tikruilta.

    Äänestä

  • Rääkky kirjoitti:

    monnisilta lähtee silmät ei tikruilta.

    partikset on eläny siellä yli 7 vuotta paitsi se yksi pieni poikanen joka tuli pyöräytettyä parteleilta ku oli hyvät olot ja se pieninkin on eläny siellä vuoden. muutenkin kalat ovat viihtyneet 85L akvaariossa mutta siellä on eri kaloja kuin suunnitelmissa jotkut samoja. MUTTA EN OO KOSKAAN KUULLU ETTÄ TIKRUT REPII MONNISILTA SILMÄT!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • makemake kirjoitti:

    http://www.kolumbus.fi/holopainen.martti/keskustelufoorumit.html ja ota opiksesi. Vai onko sinulla vain sairaanloinen tarve huutaa ja rähistä kun kommentoit jotakin...?

    Äänestä

  • makemake kirjoitti:

    partikset on eläny siellä yli 7 vuotta paitsi se yksi pieni poikanen joka tuli pyöräytettyä parteleilta ku oli hyvät olot ja se pieninkin on eläny siellä vuoden. muutenkin kalat ovat viihtyneet 85L akvaariossa mutta siellä on eri kaloja kuin suunnitelmissa jotkut samoja. MUTTA EN OO KOSKAAN KUULLU ETTÄ TIKRUT REPII MONNISILTA SILMÄT!!!!!!!!!!

    Miksi kysyt täällä neuvoa, jos et ota niitä vastaan ja vastaat huutamalla?

    Yleisestiottaen 85 l on liian pieni kolmelle partikselle, ei sitä suuremmaksi muuta se, että olet niitä siellä 7 vuotta pitänyt.

    Jos lukisit myös muiden viestejä, vanhempiakin, olisit myös lukenut täältä kokemuksia siitä, kuinka tiikerit napsivat monnisilta silmät. Jos et ole itse siitä kuullut, ei silti tarvitse alkaa kiljua ettei asia niin olisi.

    Äänestä

Ehdotus 1: älä enää lintsaa äikäntunneilta, jooko?
Ehdotus 2: lue tuo netikettiä koskeva linkki ja ota opiksesi.

Kun esität kysymyksesi selkeämmin ja lakkaat HUUTAMASTA voit saada asiallisia vastauksiakin.

Äänestä
  • ei tota nyt olis pitäny niin tosissaan ottaa mä vaan ajattelin että ompas kumma juttu. mä tarkoitin sen vitsinä SENKIN ÄLYKÄÄPIÖT!!! ............ no joo toi huutaminen oli vitsi.... ei kyllä varmaan kovin hyvä...
    no mutta tulisiko kuitenkin niitä vastauksia... please....

    Äänestä

  • makemake kirjoitti:

    ei tota nyt olis pitäny niin tosissaan ottaa mä vaan ajattelin että ompas kumma juttu. mä tarkoitin sen vitsinä SENKIN ÄLYKÄÄPIÖT!!! ............ no joo toi huutaminen oli vitsi.... ei kyllä varmaan kovin hyvä...
    no mutta tulisiko kuitenkin niitä vastauksia... please....

    Voi olla että vastauksia ei tosiian tipu ennen kuin ymmärrät että kirjoittaessa kukaan ei voi arvata mitä asiaa painotat, kun selität asiasi epäselvästi. Caps Lockin käyttöä sinun pitäisi muutenkin harjoitella. Ja jos huudat niin kukaan ei ota sitä vitsinä. Ei tämä mikään vitsipalsta ole. Hyvä oisi jos vain kertoisit mikä on probsi.

    Äänestä

  • makemake kirjoitti:

    ei tota nyt olis pitäny niin tosissaan ottaa mä vaan ajattelin että ompas kumma juttu. mä tarkoitin sen vitsinä SENKIN ÄLYKÄÄPIÖT!!! ............ no joo toi huutaminen oli vitsi.... ei kyllä varmaan kovin hyvä...
    no mutta tulisiko kuitenkin niitä vastauksia... please....

    ... olisi sitten että kävisit sen ilmeisesti reputtamasi lukemisen ymmärtämisen kurssin vielä uusiksi.

    Et voi odottaa asiallisia vastauksia kysymyksiisi ja neuvoja ongelmiisi ennenkuin opit esittämään asiasi selkeästi. Nyt viestisi on yhtä sanojen sekamössöä, josta ei kukaan ota selvää mikä on kysymys ja mikä ongelma. Välimerkit tekevät jo ihmeitä ymmärtämisen helpottamiseksi. Kaiva näppäimistöstäsi esille piste, pilkku ja muut merkit. Unohda caps lock, huutamisesta tulee vain kurkku kipeäksi.

    Jos huudat "SENKIN ÄLYKÄÄPIÖT" kuinka paljon apua ongelmiisi kuvittelet saavasi?

    Äänestä

  • Oi voi kirjoitti:

    KYLLÄ TÄÄLLÄ SAA HUUTAAA PÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    HUUTAKAA NIIN PALJOJN KUIN JAKSATTE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Oi voi kirjoitti:

    KYLLÄ TÄÄLLÄ SAA HUUTAAA PÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    HUUTAKAA NIIN PALJOJN KUIN JAKSATTE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Vaikkei rekisteröitymistä vielä olekaan, olisi silti reilua, ettet käyttäisi toisen juuri käyttämää nimimerkkiä. Vaikka kuinka lapsettaisi.

    Äänestä

  • Oi voi kirjoitti:

    Vaikkei rekisteröitymistä vielä olekaan, olisi silti reilua, ettet käyttäisi toisen juuri käyttämää nimimerkkiä. Vaikka kuinka lapsettaisi.

    EN OO TEHNY SITÄ oho kapslokki jäi päälle

    Äänestä

En jaksa alkaa rautalangasta tätä vääntämään, sanompahan että minulla tiikerinuoliainen oppi syömään corydoras monnisilta silmiä, tästä asiasta keskusteltiin linkissä mm Pertti Rassin kanssa joka on perehtynyt sekä monneihin että nuoliaisiin ja on yksi maame ainoista monnispesialisteista.

Kaiva viestejä taaksepäin niin varmaankin löydät jutun. On sinun asiasi se kaivaa sieltä jos asia kiinnostaa sinua, ei minun. Nyt ainakin olet asian kuullut.

http://www.fourtalk.net/nexttalk.phtml?nid=harrastus.lemmikit.akvaario

Äänestä

suuret on suunnitelmat, et varmaan kalastusta harrasta :)

Äänestä

Ei ehkä kannata ottaa noin paljon eri parvikaloja. Olen myös lukenut, että paleteille ja monnisille saattaa tulla ongelmia varsinkin kutuaikana, mikä on usein. Älä kokoa turhan laajaa kalasoppaa ja parvikaloja esim. levis vähintään 5 yksilöä.

Äänestä
  • kiitos paula tuosta oli paljon apua :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

makemake kirjoitti:

no sanokaa suunnitelma 325 litraseen akvaarioon. sinne tulisi kardinaalitetroja intiaaninsulkia tiikerinuoliaisia seeprakaloja palettikaloja leväbarbeja kolumbiantetroja monnisia ja sellasta. lukumäärät. entäs sitten 85 litranen: neontetroja rubiinitetroja 5 mustatetraa monnisia patamonneja 2 1 poikanen. mahtuuko vielä?

OLEN KOKENUT KONKARI FISU89

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu