" Jasmin Mäntylä
Jasmin Mäntylä hakeutui hoitoon – pikaero ja uusi suhde sekoittivat pään!
21.5.2017 10:03
Kohukaunotar Jasmin Mäntylän ja australialaisen Richard Testerin suhde alkoi nopeasti puolitoista vuotta sitten. Jasmin oli tuolloin edelleen virallisesti naimisissa brittiläisen Dennisin kanssa.
Jasmin ei ollut suunnitellut suhteen etenevän vauhdilla, mutta rakkaus vei mukanaan ja hän matkusti viime kesänä Richardin luo Australiaan.
- Kaikki tapahtui nopeasti, ja yhtäkkiä olin toisen ihmisen kanssa vieraassa maassa. Minulla oli hyvä olla siellä, mutta kehitin ongelmia päässäni. Richard matkustaa työnsä vuoksi paljon, joten minulla oli aikaa olla omien ajatusteni kanssa.
Ex-mies tuomitsi
Kun Jasmin palasi Suomeen, hän marssi suoraan terapeutin luo.
- Minulle oli tapahtunut niin paljon lyhyessä ajassa, että halusin käydä asioita läpi terapeutin kanssa. Jos minulla on ongelmia ajatusteni kanssa, puran sen helposti toiseen. Richard on todella kannustava, toisin kuin Dennis, joka tuomitsi ihmisen hulluksi, jos käy terapiassa, Jasmin kertoo.
Jasmin on käynyt terapiaistunnoissa vajaan vuoden.
- Se on helpottanut. Olen saanut hyväksynnän sekä ajatuksilleni että tunteilleni.
Lähdin ovet paukkuen
Jasmin lähtee lähiaikoina jälleen Richardin luo Australiaan pariksi kuukaudeksi.
- Kun tulen Suomeen, aion palata politiikan pariin. Lähdin aikoinaan ovet paukkuen niistä piireistä, mutta menin nöyränä pyytämään anteeksi. Onneksi he tuntevat minut ja tulisen luonteeni.
Jasmin on ollut mukana kunnallispolitiikassa kymmenen vuotta. Toiminta jäi, kun hän tapasi Dennisin ja muutti Englantiin muutama vuosi sitten.
- Kaduttaa, että jätin politiikan miehen takia. Olen tehnyt elämäni aikana paljon, mutta olen eniten nauttinut olla mukana politiikassa. Onneksi en polttanut kaikkia siltoja, Jasmin iloitsee."
...on tehnyt elämänsä aikana paljon???
Jasmin Mäntylä hakeutui hoitoon – pikaero ja uusi suhde sekoittivat pään!
21.5.2017 10:03
Kohukaunotar Jasmin Mäntylän ja australialaisen Richard Testerin suhde alkoi nopeasti puolitoista vuotta sitten. Jasmin oli tuolloin edelleen virallisesti naimisissa brittiläisen Dennisin kanssa.
Jasmin ei ollut suunnitellut suhteen etenevän vauhdilla, mutta rakkaus vei mukanaan ja hän matkusti viime kesänä Richardin luo Australiaan.
- Kaikki tapahtui nopeasti, ja yhtäkkiä olin toisen ihmisen kanssa vieraassa maassa. Minulla oli hyvä olla siellä, mutta kehitin ongelmia päässäni. Richard matkustaa työnsä vuoksi paljon, joten minulla oli aikaa olla omien ajatusteni kanssa.
Ex-mies tuomitsi
Kun Jasmin palasi Suomeen, hän marssi suoraan terapeutin luo.
- Minulle oli tapahtunut niin paljon lyhyessä ajassa, että halusin käydä asioita läpi terapeutin kanssa. Jos minulla on ongelmia ajatusteni kanssa, puran sen helposti toiseen. Richard on todella kannustava, toisin kuin Dennis, joka tuomitsi ihmisen hulluksi, jos käy terapiassa, Jasmin kertoo.
Jasmin on käynyt terapiaistunnoissa vajaan vuoden.
- Se on helpottanut. Olen saanut hyväksynnän sekä ajatuksilleni että tunteilleni.
Lähdin ovet paukkuen
Jasmin lähtee lähiaikoina jälleen Richardin luo Australiaan pariksi kuukaudeksi.
- Kun tulen Suomeen, aion palata politiikan pariin. Lähdin aikoinaan ovet paukkuen niistä piireistä, mutta menin nöyränä pyytämään anteeksi. Onneksi he tuntevat minut ja tulisen luonteeni.
Jasmin on ollut mukana kunnallispolitiikassa kymmenen vuotta. Toiminta jäi, kun hän tapasi Dennisin ja muutti Englantiin muutama vuosi sitten.
- Kaduttaa, että jätin politiikan miehen takia. Olen tehnyt elämäni aikana paljon, mutta olen eniten nauttinut olla mukana politiikassa. Onneksi en polttanut kaikkia siltoja, Jasmin iloitsee."
...on tehnyt elämänsä aikana paljon???
Vastaukset 49
Vanhimmat
Jätti politiikan!? Siellä oli Borossa Anne Turleyn kampanjan kantavia voimia eli suomeksi mukana talkooporukassa lehtisiä jakamassaja meille bedroom taxia pieleen avaamassa "koska olen taalla paikan paalla". Ei ollut edes Turleyn voitonjuhlissa mukana. Jassu selitteli aikoinaan olleensa Kokoomuksen työntekijä. Valetta sekin.
Mitähän vielä laittaa Denniksen syyksi? Olisiko syytä itsessäkin, että a) vamppaa naimisissa olevan ikämiehen, b) muttaa miestä sen syvemmin tuntematta miehen luo toiselle puolelle Eurooppaa, c) alkaa heti senioritaloon rantauduttuaan suunnitella häitä, d) häistä ei ehkä tullut haavesellaiset, vastaanotto paikallisella työväentalolla, jossa ruoka tarjoillaan kertakäyttöastioilla ja syödään muovihaarukoin. Mutta: #niinmuahh
Nyt täytyy avautua, että saa taskurahaa Australian-matkalle. Jos olisi suhteessa Rikun kanssa, olisi siitä avauduttu monta kertaa. Annetaanko jassumaiseen tyyliin Myhylle tyystin erilainen haastis? Itkupotkuhumalaraivarien kera kenties?
Mihin Australian matkalle? Ei oo menossa yhtään mihinkään, korkeintaan Onnibussilla eestaa Turkuun.
Määrättyihin henkilöihin uppoaa kaikki, mitä lehdissä kirjoitetaan.
Ihanko totta noin tasapainoton tapaus luulee pääsevänsä PÄÄTTÄMÄÄN muitten ihmisten asioista?
Denniksen suuhunhan voi laittaa vaikka mitä sontaa ja sanomisia kun kyseinen henkilö ei näitä Suomen julkaisuja lue. Mutta jos lukee niin toivotan terveyttä ja pitkää ikää ja onnea vapaaksi pääsyn johdosta.
Sehän on äänestäjien päätettävissä pääseekö päättämään.
Moneltako letku sun viikonloppulomasi Peltosta loppuu?
Ei ole oikein uskottava tuo Jassu poliitikkona. Äänestäisitkö?
Ensin nainen puuhastelee täällä kokoomuksen riveissä ja Englannissa tekee innokkaasti työväenpuolueen vaalikampanjaa, täysin epärealistiset tulevaisuudensuunnitelmat päässään.
Aikookohan hän asettua taas ehdokkaaksi kunta-tai jopa eduskuntavaaleissa? Maine ja arvostus on tuskin parantunut sitten Jassun viime vaalien, jolloin sai vain muutaman äänen, josta otti lapsellisesti nokkiinsa ja lähti ovet paukkuen.
Seuraavan skaban jälkeen onkin terapeutilla taas työsarkaa.
Jaskan mt-ongelmat johtunevat siitä että luulee olevansa joku prinsessa ja pettymykset elämässä, joita väistämättä tulee kaikille, saavat pään sekoamaan kerta toisensa jälkeen. Ongelmat torjutaan keksimällä uusia höpöhöpöjuttuja joihin alkaa uskoa itsekkin. Vastuuta ei ota mistään, mitään ei häpeä eikä kadu.
Mitä ovat ne "piirit" mistä lähti ovet paukkuen ja jotka nyt ovat anteeksiantaneet ja ottaneet avosylin vastaan? Oulun kunnallispoliitikotko?
Oletko se maikkikt joka sen viestin laittoi Jassun blogiin? Samanlaista "luuleee olevansa" kirjoittelua.
Ehkä ajatukset selkiytyvät nyt tulevalla reissulla. Tällä kertaa rakkaus on edennyt täältä Suomesta käsin todella rauhallisesti.
Onko tarkoitus jatkaa kokoomuksen vai sos.demien leirissä?
Vai SEP:n Suomen Eläkelläisten Puolueen?
Netti-Seiskassa luki, että Richardkin on saanut jäädä. Asia oli ihan kuvan kanssa.
Höpö höpö, yhdessä ovat, kunhan tv—kuvaukset on ohi, Jasmin lähtee loppuvuodeksi Australiaan.
Hetki sitten tuo juttu oli vielä lehdessä. Oli myös kuva Denniksestäkin. Mutta, nyt sitä ei enää siellä ole.
Samassa jutussa kerrottiin myös Dannyn ja Erikan suhteesta sekä muutaman muun "kohuparin" suhteesta.
Miten se politikointi sujuu jos ei ole mitään kosketus pintaa normaaliin elämään, opiskelu, työelämä, järjestö toiminta, itsenäinen elämä ja vastuun kanto, esim.taloudellinen pienituloisten äidin tukeminen. Kokoomuksen ehdokkuus on omituinen valinta, ajatellen omaa lähtökohtaa, koulutusta ja tulotasoa. Valinta kertoo enemmän haaveilusta ja ymmärtämättömyydestä. Jos olisi akateeminen koulutus, varakkuutta ja isohkot tulot, silloin ok. Kokoomuksen arvot eivät käy yksiin köyhän työttömän tai eläkeläisen elämään. Onkohan kaikki ihan hallinnassa?
Mäntylä on tyhmä kuin saapas.
Kiva ilme viimeisimmässä instakuvassa...
Niin on, lempeä ja sympaattinen...
Jas taitaa olla niin lapsellinen, ailahtelevainen tapaus että lähtee "ovet paukkuen" piiristä A piiriin B, ja sieltä jälleen "ovet paukkuen" jonnekkin.. Tulinen luonne = lapsellinen, itsekäs ja ailahtelevainen
Haravahammas, mihinkä formaattiin tuo olisi päässyt irvistelemään. Johonkin on kovasti yritetty pienentää kolhoa kroppaa, laahustelulenkein. Temptation island ehkä. Vakimies vaan enää uupuu. Vai lähteekö sikkuna. Tirsks. Tuskin käy Jassulla flaksi. #ladonovi#ilkeäjaitserakas
Mitä toi sikkuna tarkoittaa?
Vinttimölli voisi ysiluokan esseillä ja ärrävikaisena selittää kirrrrrjoitusvirheet?
Mieti sitä, Jassu, ÄO pienempi kuin varvassandaalisi koko, vaikka melkoinen hobittijalka olet.
Sinäkin voisit siivota ulosantiasi tai ostaa uuden näppiksen...."KummaaOnÄrrävikaisella"
Tirskpurksilta sitä selvennystä kysytään. Mitä tarkoittaa sikkuna?
Eikun sinä susirrrrrrrruma vintiltä voisit siivota ulosantiasi tai ostaa uuden näppiksen.
Että sinä typerys lähdit taaaaas tuolle tielle, jonka kaikki tuntee.. sinulta ressukalta ei sitten repimälläkään lähde mitään uutta ja omintakeista. Onko se kenties merkki mielenköyhyydestä, voit keskenäsi pohtia, mokoma suunsoittaja, eikun näppiksenpaukuttaja.
Eihän terapeutilla käynnit tarkoita välttämättä ollenkaan mitään ns. mielisairautta. Eikö nykyään ainakin julkkiksista yks jos toinen käy tai on käynyt terapeutilla, samoin kuka tahansa tavis. Tuo Rikhardiin suhde kyllä mietityttää, onko sitä vai ei. Jasmin sanoo Seiskan haastattelussa lähtevänsä pariksi kuukaudeksi Perthiin, sitten alkaa elämä poliittisissa piireissä. Nyt pukkaa monenmoista Jasminilla, tv-kuvaukset ja avautuminen terapeuttikäynneistä. Onko lenkkeilyharrastus selventänyt pääkoppaa uudelle levelille? Actionia luvassa.???
Jassu neljä vee kiukuttelee ja oikuttelee. Barbit on ihania eikun brätsit eikun petshopit eikun... haluun barbiiit. Eiku!
Yhtä tyylikästä käytöstä Jassulta politiikan syövereissä. Varmasti moni äänestää, ainakin Helka ja Kalanpäre.
Minkä ikäinen sä olet, kun nuket on vielä mielessä?
Oon kol-me ja puo-li vuotta. Jassu on mun mielestä tooosi taitava kokkaan. Tai siis osaan melkein jo samat jutut.
Oletpa taitava, kun osaat jo kirjoittaa.
Nii in. Taitoni ovat Jasm-in-in tasolla.
Jasmin on koodannut Instasta pois sen kommenttinsa, että hän muka välttäs beigeä ruokaa. No, eipä todellakaan vältä mitä tulee Instan kuviinsa. #tuuliviiri #eripäivänäerijutut #mistässitsatuilisi
Että simmonen tuuliviiri ja shaisshenjauhaja on rynnistämässä politiikkaan, gou gou Jasso! Vasemmisto vai Kokoomus, kai se sama on?
Eikös sinne politiikan portaille päästä vasta äänestyksen ja riittävän äänimäärän jälkeen?
Sama tai sama, Ikeä seuraan. Periaatteista viis. Ja missä mies sie, sinne poliittinen aatokseni vie.
Sulla on riimitykset vähän niin kuin hukassa.
Hukassa joo, niinkuin Jasmin elämänsä (rakkauden) kanssa.
Luojan kiitos mun ei tarvitse äänestää Jassen kaltaista "tulista luonnetta" eli kiukuttelevaa pikkupentua. Kuka puolue ottaa tuollaisen jäseniinsä?
Kuka tää vitsi on?
Onko joku salainen nettikiusaaja ano itte?
Monellakin nikill moneskin paikkaa?
Ilkee?
Mahtavaa katsoa kun Jasmin toteuttaa unelmiaan ja elää täyttä elämää!
Mua se on inspiroinut aloittamaan lenkkeilyn ja äskettäin aloitin säästämisen Australian matkaa varten. Ehkä nähdään siellä :)
Tuskimpa näette ja tiedät kyllä miksi :D :D :D
Jasmin. Kannattaako kaikkea höpöttää julkisuuteen? Ei kannata. Olet saanut tyhmän ihmisen leiman ja täysin omaa syytäsi. Ala käyttäytymään, kuten ikäisesi naisen odotetaan käyttäytyvän ja vetäydy julkisuudesta. Hae kouluun ja hommaa ammatti, muuta omillesi ja anna äitisi jo vihdoin elää omaa elämäänsä, miesystävänsä kanssa. Tiedät varmasti, mitä tarkoitan. Äitisi on väsynyt.
Jasmin on tosiaankin viimeisen puolentoista vuoden aikana leimautunut oikuttelevaksi, itsekkääksi ja muiden tunteista täysin piittaamattomaksi turhimukseksi. Rahanpuutteessa on uudelleenlämmitetty jokainen mahdollinen nolo kohu vuosien varrelta. Ja niitähän riittää. -Tuolla imagolla sitten on pyrkimässä politiikkaan. Oikeesti, miten joku puolue voi huolia tuollaisen harakan riveihinsä?
Kansan liike-Muutosta omaan arkeen-liikkumisen iloa. Erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä Helsingistä Rovaniemelle, 8-osainen sarja, kuvaillaan hauskaksi, hehe.
Surullista, miten Seiska jatkaa tällaisten ihmisten rahoittamista. Mitään moraalia on turha odottaakaan. Haastaisivat edes nuo turhat julkkikset tekemällä edes jonkinlaista tutkivaa journalismia, eikä painais kaikkea mitä nämä suoltaa.
Hienoa, että politiikkaan voi palata ihan tuosta vaan, milloin itse haluaa. Ihan huipulle saman tein.
Sehän kiukutteli lähtiessään ovet paukkuen, kun ei äänestetty häntä, eikä ymmärretty hyvän päälle. Tuskin se suosio siitä on mihinkään noussut, ja onneksi ei vaikuta koko maan äänimääriin milloinkaan. Tuskin eteneee muuhun, kuin korkeintaan vaalimateriaalia jakamaan Oulun torille.