"xxx on yli kymmenen työntekijää joutunut lähtemään työpaikaltaa joko sairaslomalle tai kokonaan pois lopullisesti jopa kesken työpäivän. Kolme johtavaa viranhaltijaa ja luottamusmiestä on painostaneet ja haukkuneet henkilöitä mm. ammattitaidottomiksi ja hitaiksi syystä että ko. henkilöt ovat pyrkineet tekemään mm. virkavastuulla oikein töitään.
Nämä kiusaajat sen sijaan soveltaa lakeja aivan omalla tavallaan Sipilän malliin. Olisi erittäin hyvä että työpaikan menettäneet henkilöt kertoisivat julkisuudessa miten heidät ajettiin työpaikalta pois ja kenen toimesta.
Kaupungin johtohan on antanut sellaisen kuvan että kaikki on hyvin no varmaankin näin on kun ovat saaneet mieleiset työntekijät nuoleskelemaan varpaitaan. Tämän kaiken lisäksi ammattitaitoinen henkilökunta hakeutuu kaupungista pois koska eivät näe tulevaisuutta tässä säästöhelvetissä jota kepu ja kommarit toteuttaa paikkakunnalla."

Vastaukset 12
Vanhimmat
Voitaisi lomauttaa henkilöstö 6 viikoksi kesä-heinäkuussa.
Totuus esiin! Kyllä meidän kuntalaisten on tuettava rehellisyyttä, ei diktatuuria, eikä narsismia. Jossain on todella pahasti vikaa.
Onko persoonallisuushäiriöisiä liikaa kaupungintalon asioita puimassa? Narsismin ilmentymä, jos sitä on todella, tulee esiin niiden henkilöiden kertomana, miten asiat kunnassa makaa. Uusi valtuusto ei tule olemaan sen veroinen, että asiat tulisivat hoitumaan jatkossakaan. Tervettä verta enemmän putkeen............
Olipas taas sekopäinen aloitus!
Mielestämme herättää rankasti kysymyksiä, missä mennään????????????
#Sisäsavolainen asianajaja on saanut Suomen Asanajajaliitolta varoituksen touhuistaan josta hän on valittanut hovioikeuteen. Varoitus on kuitenkin jäänyt voimaan. Kuka lienee tuo sisäsavolainen "laintuntija". Voiko täällä luottaa enää kenenkään neuvoihin.#
Se on kokomerkintä! Eli aika iso!
Keskustelunavaus on provo. Puuta heinää, vailla perusteluja.
Meillähän on työsuojelupäällikkö. Tietojeni mukaan hän on Lehtosaari, sivistysjohtajana toimiva virkamies.
Ei voi olla totta? Työsuojelupäällikkö joka tekee töitä "kunnan parhaaksi".
Näinkö täällä hoidellaan kaikki asiat. Ilmanko työntekijät karkaa kuvioista.
Hahh hhaa vai on työsuojelupäällikkö? Untako lie, vai tuuliko puhalsi housunpunttiin?
Miten puhua työsuojelupäällikölle, joka pitää monia lankoja hyppysissään;hän on esimies, hyvä veli, onnellinen vaan ei oikeassa, hymyilevä seuramies, hallinnollinen sitäsuntätä-johtava "vastaavan" palkkaimuri.
Ei herätä luottamusta puolueettoman kohtelun saamisessa.
Ongelman ydin lienee siinä, että liian pienet ympyrät ja sisäpiirien sävellykset haittaavat normaalityöntekoa. Toinen puute, puuttuvat kunnolliset työpaikat joita Pyhäjärvellä tuskin koskaan ollutkaan. Kolmas syy, joka liittyy tuohon ensin mainittuun, on politiikan sisäsiittoisuus, joka sekoittanut ja heikentänyt kirkkaan järjen käytön.
2kk loma tekee kaikille hyvää.