Judon SM, jälkipyykki

Jälkipyykkääjä

Mitä jäi käteen?
Junnut vei sarjoja , sanoisiko, pelottavan paljon.
Harrastelijat haastaa liiankin hyvin tosissaan kilpailevia.
Naisten sarjat pieniä.
Loukkaantuneita paljon.
Kärki erottuu, mutta kapeahko.

Mitäs analyysia tästä saataisiin irti?

31

2710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punnituskuntoonjaavot

      Turku järjesti upeat kisat! Vain punnituksesta moitteita. 9,9/10

      • Nälkänen

        Puntarista iso miinus kyllä. Naisten punnistus aloitettiin 5 minuuttia myöhässä ilmoitetusta ajasta. Lisäksi tarkastuspuntari loppuen lopuksi 30minuuttia ennen kisojen alkua jota ennen tuomaria odoteltiin 20 minuuttia vaakahuoneessa, jonka ei edes pitänyt missään vaiheessa ilmaantua paikalle. Kuulin myös huhua, että kilpailijoille suututtiin kun he kyselivät milloin tarkastuspuntariin pääsisi kun lämmitelläkin pitäisi (matsien alkuun 30min, odottelu puntarissa jo 20min)


    • Ulkopm

      Tässä joitain ajatuksia:
      - Miesten puolella saatiin monta uutta suomenmestaria eli voittivan ensimmäisem kerran aikuisten SM-kisat.
      - Poissaoloja ja peruutuksia oli todella paljon. Lisäksi monet ottelivat eri sarjassa kuin kv-kisoissa.
      - Päivän kunto aiheutti yllätyksiä. Allin tippuminen mitaleilta sekä O100 sarjan finaali yllättivät ehkä eniten.
      - Shidojen annossa linja minun mielestäni vaihteli. Kun vertasi miten U66-sarjassa tämä toinen prossimitalisti sai 2 kertaa hansokumaken, niin sitten U73 finaalissa annettiin puolustaa johtoa tavalla, josta kyllä olisi jossain toisessa ottelussa tullut 3. shido. Minulle jäi paha maku U73 finaalin lopputuloksesta.

    • pyykitkuivuu

      Plussaa
      - Hyvät järjestelyt, ok. sijainti, hulppea kisapaikka,
      - Kisojen taitavinta ja tehokkainta judoa, -90 mestari Henri Hannula,
      - Kisojen kovin finaali, -81 Laakkonen - Mäkinen,
      - Muut kovat ja tasokkaat fiinaalitaistelut, -66 H. Määttä - Olin, -73 Pertelson- Tvauri,
      - Finalistien takana nähtiin hyvillä työvoitoilla ansaituja pronsseja -73, -81 ja -90 sarjoissa,
      - Yllätykset kuuluu urheiluun, 100 mestari Laaksonen ja -90 Suladerin voitto Allista,

      Miinusta
      - Osallistujamäärä viime vuoden lukemissa, pitkä miinus
      - Lapasesta lähtenyt jälkikirjoittelu, ... niin syvältä ettei käsi sinne yletä

    • Ulkopm

      Juniorimaajoukkue tosiaan loisti SM-kisoissa. Pohdin itsekin syitä siihen ja tässä joitain ajatuksia:

      - Judon kova treenaaminen on mahdollista kun ei tarvitse huolehtia itsensä elättämisestä. Vaikea paikka tulee heti, kun pitäisi pärjätä omillaan ja huolehtia omasta taloudesta. Harvalla on varaa elää täysin urheilulle.
      - Judo on erittäin riskialtis laji ja loukkaantumisia tapahtuu paljon. Vaatii kovaa motivaatiota palata pitkän tauon jälkeen tatamille ja koettaa saada taas itseään huippukuntoon. Loukkaantumisesta saattaa myös jäädä pysyviä henkisiä traumoja ja tekniikka kärsii kun ei täysin luota vaikkapa polven, olkapään tai kyynärpään kestävän. Käsilukkotilanteessa saatetaan hätääntyä ja taputtaa paniikissa heti että ei vaan satu mitään.
      - Suomi on pieni maa ja judon harrastajia vähän. Junioreille riittää omalla salilla paremmin sopivia harjoitteluvastuksia, eikä hyviä ranttuja tarvitse lähteä etsimään kovin kauas kotoa.
      - SM-kisat kenties motivoivat junioreita aikuisia enemmän. Aika moni judoka haluaa edes kerran elämässään voittaa aikuisten SM-kultaa ja kun sen on kerran saavuttanut, niin ehkä se tavoite ei enää samalla tavalla motivoi kuin ennen.

      Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, Tässä kuitenkin joitakin mietteitäni.

    • SM-arvostus

      SMiä ei kyllä arvosteta edes monen kilpailijan suunnalta mutta ei myöskään liiton suunnalta. Nyt on jo tiistai eikä liiton nettisivuilla mitään SMistä. Mahtoiko edes mennä lehdistölle tiedotetta?

      • kilpaurheilukunniaan

        Tämä kertoo kaiken Suomen Judoliiton asenteesta kilpaurheiluun. Judoliiton nettisivuston pitäisi olla näyteikkuna judoon niin harrastajille kuin ulkopuoliselle yleisölle. Nyt se näyteikkuna on jätetty vaille huomiota. Taas kerran. Hävetkää liiton pomot!!!


      • qetijuyta

        Ei ollut televisiossa missään mainintaa, koska ei kiinnosta.


    • Tierottaja

      Mut oliha liiton tiedottaja paikanpäällä, eli jäämme jännityksellä odottamaan!?!?

    • kuneiniinei

      Kyllä tiedoitusvälineitä kiinnostaa, jos vaan joku sinne kuvaa/videoo laittaa, mutta...

    • JokuMuuToihin

      Ja jälleen kerran ollaan sivustolla yhtä mieltä, Jonkun Muun olisi pitänyt tehdä työtä Suomen Judon eteen. Häpeä Joku Muu kun et ymmärrä tehdä palkatonta työtä.
      Onneksi tällä sivustolla valppaana tarkkaillaan ja puututaan heti kun Joku Muu ei tee hommia siten kuin pitäisi

      • Jokumuuhansemiekhii

        Tämä rouva "joku muu" sattuu olemaan palkattu tähän hommaan mitä rouva "joku muu" ei hoida. Trumppi ja hjallis antaisivat tällaiselle sittisontiaiselle... POTKUT


      • ProvoaaJudostako

    • höpönlöpönn

      Hei ihan oikeasti! Joku Muu saa kyllä ihan oikeaa palkkaa työstään ja kyllä liiton toimihenkilöiden tehtäviin nyt vaan on kuuluttava tiedotus. Ja jos jostain ihmeen kumman syystä ei kuulu niin liitolla on tiedotusvaliokunta jonka tehtäviin kuuluu joko valvoa tai sitten tehdä itse. Missä on vastuu???

    • Uutimet

      Onhan siellä judoliiton etusivulla lööpissä rion olympialaiset ja viime syksyn eurooppacup. "Uutisia".

      • uutissulku

        Onhan tuo hieman hmmm... erikoista. Tosiaan etusivun parhailla paikoilla mainostetaan että Reinvall on lähdössä Rioon, Kanerva voitti mitaleita pari vuotta sitten, nuorten EM:mät oli Vantaalla vuosi sitten, Baltic Sea oli keväällä jne. Tämän vuoden päätapahtumasta SM:istä ei ole sanaakaan. Tiedotus on kyllä tosiaankin hakusessa.


    • JokuMuuToihinHeti

      Vaaditaanko toiminnanjohtajalle potkuja. Tällä sivustolla onkin vaadittu toiminnanjohtajalle potkuja säännöllisesti.
      Kannataisiko antaa pjlle potkut. Hänhän vastaa että asiat sujuu ja että Joku Muu tekee hommia.

      • huonohallitustaas

        Vai annetaisiinko hallitukselle ja puheenjohtajille potkut?


      • military

        Noh, armeijakäskytys ei toimi liiketaloudessa, jota liittokin tavallaan edustaa yli miljoonan euron budjetilla.


    • Eivaikeaakunaloittaa

      Meidän firmassa ainakin jaetaan hommat ihmisille ja sitten valvotaan että ne hoituvat.

      Yirdotusta ei liitossa joko ole mimetty kenenkään hommaksi tai sitten sen hoitamista ei mitenkääm valvota.

      Omat nettisivut ajan tasalle on alkeellisinta tehtävää. Sitten medioille juttuaiheita.
      TV ja Hesari ei muuten ole ainoat mediat Suomessa, kaikki urheilukournalismi ja nettimediat vaikka ensin työn alle. Ja se tarkoittaa henkilökohtaisia suhteita, ei pelkkää tiedotteiden lähettelyä.

    • Hansokufani

      Hansoku liiton tiedottajaksi.
      Smistäkin täydellinen paketti.

      • Yesterdaysnews

        Oli hyvä paketti mutta myöhässä sekin. Tämän päivän uutisointi on sitä, että tämän päivän uutisista uutisoidaan tänään. Yesterdays news.


    • Vaihtojajaheti

      Tommi toimitusjohtajaksi ja Petsku päävalmentajaksi, tällä päästäisiin hyvään alkuun ja pyörät pyörimään.
      Nyt homma hiukan hukassa ja kierrokset matalalla, tyyntä myrskyn edellä?

    • Kokofani

      Hansoku halusi hyvän jutun ja odotti kilpailijoiden haastattelujen vastauksia. Siksi viive. Se huomioiden ihan ajoissa. Tulokset tulee uutisena heti judoshiaihin. Taustoittavaa juttua ehtii odottamaan kyllä.

      Tälle palstalle ei mikään riitä :(

      Tosin Tomi Kokon juttu voisi jo tulla. Siinä alkaa olee jo puolen vuoden viive :)

    • silleejoo

      Hyvää läyhää tökkäs korkki hansokun jutussa. Kyseessä on just seurajoukkueiden sm kisat. Joskus oli mukana akatemia ja aluejoukkueita. Nyt kaikki oli seuran nimissä.
      Ens kerralla pistesysteemit uusiks. Oman seuran kasvatin matsaamasta otteluvoitosta 2 bojoa, ostomiehen (tullut seuraan muun syyn kuin paikkakunnalle muuton takia) voitosta 1 piste ja lainamiehen voitosta puol pistettä. Näin osoitetaan arvostusta seuratyötän kohtaan. Finaali ois mennyt stadiin pistein 4-2,5.

      • minunmuutamasanatähän

        Kyllä se nyt on ihan tavanomaista kaikissa lajeissa, että miehet menee sinne missä maksetaan tai muuten pääsee toteuttamaan itseään. Ei "kasvattajaseurat" missään saa glooriaa. Kts. esim. suunnistus ja Jukolan viesti, hiihdon suomen cup viestit, kaikki joukkuepalloilut jne.

        On ihan turhaa haikailla, että "omilla" miehillä oteltaisiin. Parempi olisikin saada enemmän joukkueita jalkeille. Sitten me vanhat parrat voisimme muistella miten Ville-Veikko on otellut meidänkin seuran väreissä.

        Muutto ja seuranvaihto on ihan normihommia.


      • eitiedäkerro

        Kuka tää korkki on?


    • Venlanviesti

      Miites Jukolan viesti ja vaikka UEFA cupin finaali? Saako niihin ottaa seuraan kuulumattomia lainamiehiä?

      • Anonyymi

        Saa


    • EiLainaMiehia

      No ainakaan Hesan mahtiseurat HIFK, HJK ja Jokerit ei käytä lainamiehiä. Onneksi, menisi Hesan maine. n

      • ootkoihan

        saatanan sekasin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe