Kysymyksiä mielenterveysppalveluista.

Ppimpelipom.Kaikkiin kohtiin.

1. Tärkein toive olisi, että mielenterveyspalveluja ylipäätänsä saisi !
2. Psykiatrinen sairaanhoitaja ei vastaa tarpeita. Sen pidemmälle ei hevin pääse.
3. Keskeinen haaste on yrittää pärjäillä lääkkeillä yksikseen ilman erikoislääkärin palveluita terveyskeskuslääkärin (yleislääkärin) kirjoittamien lääkkeitten varassa.
4. En osaa vastata mitään tähän, koska en ymmärrä mitä kysymys tarkoittaa "Miten arvioitte toimintaanne ja sen vaikuttavuutta sekä laatua."
5. Mihin ja mitä palautetta voisi antaa, kun ei mielenterveyspalvelujakaan saa ?
6. Ei kokemusta em. syistä.
7. Ei toteudu. Esimerkiksi eri kunnissa on helpompi saada palveluja.
Helsingissä ei saa muuta kuin psykiatriselle hoitajalle kerran kuussa ajan, vaikka romahtaisi henkisesti lääkärin pöydän eteen. Psykiatrisen hoitajan luona käyminen oli yhtä tyhjän kanssa.
Ei heillä ole riittävää koulutusta. Ei edes potilaan tilan tai hoidon arviointiin. En sitä odottanutkaan, mutta oli mentävä hänen luokseen ollakseen "yhteiskykyinen", ettei joudu kokonaan boikottilistalle terveyskeskuksessa.

Tässä omakohtaisia kokemuksia. Olkaa hyvä ja onnea valitsemallenne uralle !
Vilpittömästi ! Olkaa lähellä ihmistä.
Lääkärit ovat lähellä tietokonetta. Eivät katso päinkään joskus. Eivät kysy, eivät anna tilaisuutta puhua.
Taburesepti (mielenterveyslääke) lähtee sähköisenä ja sen jälkeen: "Näkemiin ! Vastaanottoaika loppui nyt!"
Mistään hoitosuunnitelmasta ei puhuta, loppulause on: "Jos oireet jatkuu, tule kuukauden päästä takaisin".

1. Mielenterveyskuntoutujilla on tarve saada matalan kynnyksen palveluja ja psykososiaalista tukea. Palvelujen tulisi olla joustavampia ja vastata potilaiden todellisiin tarpeisiin ja kunnioittaa heidän yksilöllisiä lähtökohtiaan enemmän. Palvelujen ei tulisi olla niin sairauskeskeisiä, koska usein mielenterveysongelmien taustalla on erittäin paljon erilaisia psykososiaalisia ja taloudellisia ongelmia, joita ei voi hoitaa lääketieteellisillä interventioilla Jos ongelmiin ei puututa, niin kuntoutuminen jää helposti puolitiehen. Niiden päälle vain lisätään stigmatisoivat diagnoosit, mikä lisää sosiaalista ahdinkoa entisestään.

2. Palvelujärjestelmä on rakennettu lähinnä psykiatristen palvelujen tuottajien mieltymyksiä kunnioittaen. Psykiatri saa enemmän rahaa paljon vähemmällä vaivalla kirjoittamalla lukemattomia pillerireseptejä potilaille, joiden ongelmiin hänen ei tarvitse juurikaan perehtyä. Mielenterveysongelmainen ihminen ajautuu tällaisessa palvelujärjestelmässä helposti lähinnä kotiin pilleriresepti kourassa vapaasti syrjäytymään, jos hän ei satu olemaan sosiaaliselta verkostoltaan onnekas. Jos ei satu kuntoutumaan, syytetään potilaan "perussairautta" tai huonoa sitoutuvuutta hoitoon ja täten usein enemmän tai vähemmän surkeat hoitotulokset saadaan näyttämään ymmärrettäviltä.

3. Jos mielenterveyskuntoutuja haluaa palveluja, hänellä tulee olla voimavaroja vaatia niitä erikseen. Ainoa "palvelu" jonka saa, on lukematon kasa erilaisia psyykelääkereseptejä. Palvelujen saaminen on itsessään suuri haaste, jos niitä haluaa. Toisaalta sosiaalityöntekijät auttavat esimerkiksi korkeakoulutettuja potilaita näyttämällä, miten täytetään erilaisia lomakkeita ja mihin oma nimi pitää kirjoittaa. Mielenterveyskuntoutujana voikin ehkä välillä tulla mieleen, että suurin haaste on pyrkiä työllistämään erilaisia pilleristejä ja paperinpyörittäjiä mahdollisimman paljon niin, että heistä on mahdollisimman vähän hyötyä.

4. Ei ole näkökulmaa tähän.

5. Asiakaspalaute erityisesti anonyymina olisi erittäin toimiva tapa edistää mielenterveyspalveluiden laatua ja toimivuutta etenkin, jos sitä hyödynnettäisiin ihan oikeasti toiminnan tukena.

6. Eivät todellakaan saa.

7. Ei todellakaan toteudu. Erityisesti vähävaraisten ainoa tehokas käypä hoito -muoto jokaiseen mielenterveysongelmaan on riittävä eli mahdollisimman runsas lääkitys, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan.

Kysymysten asettelunne kertoo, että olette todella pihalla siitä mistä psykiatriassa on kysymys.

Kaikkiin kohtiin vastaus on: Lisää lääkkeitä

Ette määrittele, mitä tarkoitatte mielenterveyskuntoutujalla? Vuosia psyykoosisairautta sairaustanutta vai esim. masennusdiagnoosin saanutta henkilöä? Mielenterveyskuntoutuja on niin laaja käsite, rajaamatta tarkemmin sitä, olette suossa tutkimuksenne kanssa. Aivan liian monta kysymystä myös!

Kysmys 4 ei aukene vastaajan kannalta, mitä siinä halutaan tietää.
Tarkoittaako se, että voisi arvioida saamaansa palvelua, sen vaikuttavauutta ja laatua ?

1. Millaisia tarpeita mielenterveyskuntoutujilla on palveluiden suhteen?
Henkisiä asioita pitäisi jotenkin pystyä huomioimaan, tuomaan esille, kannustamaan, psyykkinen terapia ei enää yksin riitä. Ihmiskunta on muuttumassa henkisemmäksi ja ne joita se ei kiinnosta, jäävät usein jälkeen ja ovat niitä jotka eniten tarvitsisivat apua.

2. Vastaako palvelujärjestelmämme mielestänne hyvin asiakkaiden tarpeisiin, jos ei, millaisia kehittämistarpeita olisi?
Muutenhan palvelut on suhtkoht hyvät, ainakin itse sain aikoinaan apua

3. Mitä ovat mielenterveyskuntoutujan keskeiset haasteet?
Päästä takaisin mielenkiintoiseen työhön

4. Miten arvioitte toimintaanne ja sen vaikuttavuutta, sekä laatua?
Nykyisin pyyhkii hyvin

5. Koetko asiakaspalautteen antamisen hyödylliseksi?
Ainahan siitä on apua

6. Saavatko mielenterveyskuntoutujat osallistua palvelujen suunnitteluun?
Kyllä saisivat ottaa osaa

7. Toteutuuko mielenterveyspalveluissa asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo?
Sitä en tiedä

Kiitos paljon vastauksista!

Todella mielenkiintoisia pointteja teillä ja saimme hyvää matskua koulutehtäväämme. Nelosen kyssärissä sattu pieni fiba.. mutta Kiitos teille!!! Jos joku haluaa vielä vastata niin ihmeessä!

Laitan vielä jos kiinnostaa:

1. Millaisia tarpeita mielenterveyskuntoutujilla on palveluiden suhteen?
Voinnin seuranta, supportio, hyvässä avohoidossa. Välillä pitäisi myös päästä osastolle.

2. Vastaako palvelujärjestelmämme mielestänne hyvin asiakkaiden tarpeisiin, jos ei, millaisia kehittämistarpeita olisi?
Ei vastaa, avohoito on riittämätön. Ajat menevät liian pitkälle eikä seurantaa kyetä järjestämään. Monet osastohoitoa tarvitsevat eivät myöskään pääse hoitoon, millä on kohtalokkaita seurauksia.

3. Mitä ovat mielenterveyskuntoutujan keskeiset haasteet?
Olemattomat resurssit, lääkehoidon keskeisyys, terapiaa ei saa juuri kukaan ja se on liian kallista, osaamaton ja epäluotettava henkilökunta, lääkäreiden vaihtuvuus - hoidolla ei jatkuvuutta.

4. Miten arvioitte toimintaanne ja sen vaikuttavuutta, sekä laatua?
En ymmärrä.

5. Koetko asiakaspalautteen antamisen hyödylliseksi?
On suorastaan vaarallista antaa palautetta, koska potilaan mielipide on merkityksetön ja pistetään usein harhaisuuden piikkiin vaikka kritiikki olisi asianmukaista.

6. Saavatko mielenterveyskuntoutujat osallistua palvelujen suunnitteluun?
Eivät saa.

7. Toteutuuko mielenterveyspalveluissa asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo?
Ei toteudu. Monissa kunnissa potilaat saavat paljon tehokkaamman avun kuin omassani. Kun osa asiakkaista putoaa tyhjän päälle, niin sitä ei edes hoidoksi voi sanoa.

1. Millaisia tarpeita mielenterveyskuntoutujilla on palveluiden suhteen?
Palveluita riittävästi, kerran kuussa käydyt keskustelut sairaanhoitajan kanssa ei riitä. Lisäksi psykoterapian pitäisi olla halvempaa, ja paremmat mahdollisuudet pitäisi olla sinne pääsemiseen. Hoidossa enemmän potilaan kuuntelemista ja uskomista jatkuvan epäilemisen ja leimaamisen sijaan. Enemmän tietoa ja asiantuntemusta.

2. Vastaako palvelujärjestelmämme mielestänne hyvin asiakkaiden tarpeisiin, jos ei, millaisia kehittämistarpeita olisi?
Palvelujärjestelmä ei vastaa asiakkaiden tarpeita. Ks. edellinen vastaus. Tietoa ei usein tunnu olevan tarpeeksi. Psykologit tietävät aika paljon ihmisen psyykestä, ja heidän kanssaan keskustelu on usein ihan eri tasolla kuin sairaanhoitajan kanssa keskustelu. Enemmän koulutusta psykiatrisille sairaanhoitajille ihmisen psyykestä, ja enemmän psykologeja potilaita vastaanottamaan, siis psykologien koulutusta pitäisi lisätä. Myös psykoterapeutin koulutus on liian vähäistä, 60 op, joka vastaa vähän yli vuoden opintoja yliopistossa. Jos on psykoterapeutti, joka ei ole psykologi, niin osaaminen on alemmalla tasolla kuin psykologilla, joka lukee viisi vuotta yliopistossa. Näin siis eri psykoterapeutit on aivan eri tasoisia tiedoiltaan. Lisäksi vielä tuntuu, että ihmisen psyykestä ja aivoista ei vaan tiedetä vielä niin paljon, että kaikkien potilaitten auttaminen onnistuisi. Lisää tutkimusta siis tarvittaisiin.

3. Mitä ovat mielenterveyskuntoutujan keskeiset haasteet?
Päästä normaalisti toimivaksi ihmiseksi, asioiden käsitteleminen niin, että psyykkiset tekijät ei enää haittaa elämää. Asiantuntevan, empaattisen ja luotettavan hoitokontaktin saaminen. Leimaa vastaan kamppaileminen. Häpeän tunne omasta sairaudesta, ja yleinen vähättelevä asenne psyykkisesti sairastuneita kohtaan, sen takia sairauden peitteleminen, siitä ei voi kovin avoimesti puhua monenkaan ihmisen kanssa. Yksinäisyys, ennakkoluulot, stigma.

4. Miten arvioitte toimintaanne ja sen vaikuttavuutta, sekä laatua?
Tarkoittaako mielenterveyspalvelujen toimintaa, vaikuttavuutta ja laatua? Toiminta välillä tehotonta, ehkä jopa haitallista. Esim. masentunut ihminen, joka syyllistää itseään liikaa ja kokee itsensä huonoksi joutuu hoidossa syyllistämisen ja vähättelyn kohteeksi. Hoidossa esiintyy liikaa leimaamista ja potilaitten vähättelyä. Toisaalta jotkin asiat on olleet hyödyllisiä ja auttavia. Ero eri hoitopaikkojen välillä on myös aika suuri. Jossain paikassa ja jonkun henkilön kanssa saattaa saada hyvää hoitoa, toisessa paikassa toisen henkilön kanssa aiheutetaan potilaalle vain lisää ahdistusta ja jopa traumaattisia kokemuksia (esim. hoitajien potilaita kohtaan harjoittama väkivalta suljetulla osastolla).

5. Koetko asiakaspalautteen antamisen hyödylliseksi?
Asiakaspalautteella ei ole mitään merkitystä. Jos antaa negatiivista palautetta, se tulkitaan sairauden oireeksi, jos antaa positiivista palautetta, se tulkitaan tervehtymisen merkiksi. Negatiivisen palautteen antamisella voi olla huonoja vaikutuksia sen kannalta, saako hoitoa ja millaista se on. Negatiivisesta palautteesta usein kostetaan jollain lailla, esim. rajoittamalla hoitoa, epäilemällä potilaan kuntoutumismahdollisuuksia tai ehdottamalla hoidon lopettamista. Mahdollisuus antaa asiakaspalautetta nimettömänä pitäisi olla jokaisessa psykiatrisessa hoitopaikassa.

6. Saavatko mielenterveyskuntoutujat osallistua palvelujen suunnitteluun?
Joissakin ryhmäterapioissa on saanut määritellä tavoitteita itselleen, joiden mukaan hoitoa on räätälöity, mikä on hyvä asia. Muuten ei juurikaan.


7. Toteutuuko mielenterveyspalveluissa asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo?
Ei toteudu. Jotkut saavat käydä kerran viikossa psykologilla, toiset kerran kuussa psykiatrisella sairaanhoitajalla. Mitenhän tämä erottelu mahtaa tapahtua? Lisäksi tunnen usein olevani psykiatrisen potilaan roolissa jotenkin alempiarvoinen kuin hoitohenkilökunta. Kohtelussa voi olla joitain alentavia piirteitä, esim. puheen jatkuva keskeyttäminen. Monesti on ollut tunnetta siitä, että sillä mitä minä sanon ei ole paljon mitään merkitystä, paitsi psykiatrisena oireena. Monet asiat on taipumusta tulkita oireeksi, vaikkei ne sitä olisikaan, esim. lähes suora lainaus lukion psykologian oppikirjasta. Tätä leimaavaa ajattelua tulisi vähentää, koska se häiritsee hoidon toteutumista.

1. Millaisia tarpeita mielenterveyskuntoutujilla on palveluiden suhteen?
-vertaistuki, keskusteluapu, säännöllinen päivärytmi hoidoissa ja palveluissa, lähipalveluiden tarjonta, akuuttihoito järjestettty mahdollisimman toimivaksi

2. Vastaako palvelujärjestelmämme mielestänne hyvin asiakkaiden tarpeisiin, jos ei, millaisia kehittämistarpeita olisi?
- mielenterveyskuntoutuja jää mielestäni yksin pilleripurkkeineen, lääkitys määrätään vuosiksi eteenpäin, kontrollit pitäisi olla useimmin

3. Mitä ovat mielenterveyskuntoutujan keskeiset haasteet?
Kuntoutus tulisi edetä jollain lailla,
ei saisi tyytyä ylläpitämään ongelmia tai haasteita.

4. Miten arvioitte toimintaanne ja sen vaikuttavuutta, sekä laatua?
-tarkoittaako tää kysymys, että toiminta olis palvelu jossa tarjotaan mt-kuntoutusta?
jos tarkoittaa, niin minulla ei oo mitään sen kaltaista toimintaa.

5. Koetko asiakaspalautteen antamisen hyödylliseksi?
Palaute on aina tärkeä, myös negatiivinen.

6. Saavatko mielenterveyskuntoutujat osallistua palvelujen suunnitteluun?
Mielestäni mt.kuntoutujien tulisi saada osallistua kaikkeen heitä koskevaan suunnitteluun, toteutus on eri asia. Ideoita voi aina kehitellä ja suunnitella uudelleen.

7. Toteutuuko mielenterveyspalveluissa asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo?
Rahalla tuntuu saavan parempaa palvelua nykypäivän Suomessa.

Ja tästäkö rakentuu opinnäytetyö?
Pätevöittää teidät asiantuntijoiksi.

Ei tästä ole opinnäytetyön aineistoksi millään alalla - saatte sitten mitä vastauksia tahansa.

Hoitohenkilökunta käyttäytyi hyvin provosoivasti.

Ensihoidossa vastaanotto oli hyvä. Kolme miestä vei - ei ne tajunneet, että jos olisivat saaneet ärsytettyä minut puolustuskannalle, olisin ottanut yhden kumpaankin kainaloon ja mennyt niin kuin ennenkin. Se kolmas olisi älynnyt paeta paikalta. Tai ehkä ne just tajus ton, että voimaa on, eikä pullistellut ja uhitellut.

Osastolla hoitsunaiset ärsytti tahallaan. Otin taka-askeleita kummastuneena. Olin tullut hakemaan apua. Minusta provosoitiin esiin aggressiivisuutta.

Lähetettiin seurantaan. Siellä sama. Joku muija tuotiin sinne kädet puuskassa uhittelemaan. Katsoin asialliseksi taas ottaa ja poistua tilanteesta.

Olisi ollut kysyttävää. Puhuttavaa. Hoitohenkilökunnan käytös ja asenne sai minut päättämään ja tajuamaan: täältä ei saa apua.

Onneksi pääsin pois sieltä.

Kärpänen katossa oli todellisuutta eilen. Tämän päivän todellisuus on, että se kärpänen kuoli ja tuli kissan syömäksi.
Kiellän tapahtuneen voimakkaasti

Toivoisin että päästäisiin eroon tuosta epämääräisestä käsitteestä mielenterveyskuntoutuja, jonka tarkoitus lienee vain leimata ihmisiä, eristää heitä muusta yhteiskunnasta ja omista oikeuksistaan ja estää heitä saamasta muita palveluita, jotka voivat olla tarpeen ihmisarvoiseen elämään, kuten esimerkiksi rikospoliisin palveluita niitä tarvitessaan. Voitaisiinko korvata vaikka sanalla ihminen? Siis: millaisia tarpeita teillä ihmisillä on mielenterveys- ja muiden palveluiden suhteen?

Näìnkin sosiaalisia sosiaalialan opiskelijoita että lähestyvät ihan somen kautta. No ollaanhan me kuntoutujat kyllä sellasta arvaamatonta porukkaa että hyvä turvaväli tulee..eikä tarvitse katsoa ihmistä silmästä silmään...

Mielenterveyskuntoutuja -sana pitää poistaa. Ollaan vaan ihmisiä. Ei tarvita leimaavia nimityksiä. Mielenterveyspotilaita syrjitään myös fyysisten sairauksien hoidossa. Minulla olisi hyvä konkreettinen esimerkki, mutta en nyt kirjoita sitä. Mielenterveyshoitajat ovat mainioita näyttelijöitä. Ovat kuuntelevinaan ymmärtäväisen näköisinä, mutta eivät usko potilaan kertomuksia. Tästäkin minulla olisi hyviä esimerkkejä.

Mielestäni hoitajan pitää olla rehellinen, jos ei usko tarinoita, sanoo sen. Silloin potilas voi vaihtaa terapeuttia.

Törkeimmät asenteet entisenä mielenterveyspotilaana olen kohdannut hoitohenkilöstön taholta. He ovat ilmeisesti kyynistyneet. Heillä on distanssi (välimatka, etäisyys) eivät ole aitoja kohdatessaan potilaan. On toki myös hyviä hoitajia, mutta ovat poikkeuksia.

Mielenterveyspotilaille on helppo vastata töykeästi ja sanoa ilkeästi, koska potilaat eivät pysty valittamaan. Jos valittaa, verbaalisesti lahjakkaan hoitajan, on helppo tehdä potilaasta epäuskottava.

Minkä takia nämä kysymykset on ns.tavalliselle ihmiselle liian vaikeita? Eikö voisi ko. kysymykset pistää ns. selkokielellä?

P.s. Määritelkää esim. mielenterveyskuntoutuja käytännössä. Itse sos.tilanteiden pelosta kärsivä, töissä käyvä ihminen; sain tsemppiä ja kaikkea tukea: kiitos ihanalle psykiatrille joka minulla nyt on :-)

Miksi taas kerran tutkitaan vain mielenterveyskuntoutujia? Vihaan koko sanaa. Kuntoutujahan on joko sairauslomalla tai työkyvyttänyyseläkkeellä.

Olisitte nyt joskus kiinnostunut muistakin, meitä on paljon mielenterveysongelmaisia, jotka käymme töissä ihan normaalisti ja meitä ei pahemmin huomioida, jos emme heti ekan tai tokan hoitosuhteen aikana "parannu".

Psykiatriassa ja sen kaikissa käytössä olevissa hoitometodeissa ja käytännöissä alkaa todella ja oikeasti se uusi, edistyksellinen, eteenpäin menevä ja kehittynyt aikakausi, kun aletaan soveltaa ja ottaa hoitomuodoiksi lääkepainotteisuuden sijaan kognitiivinen terapia.

vittu saatanan perkele jumalauta saatana.

En osaa vastata kysymyksiin, mutta aihe kiinnostaa koska olin itse potilaana aikoinaan 80-luvulla ja silloin heräsi kaikenlaisia ajatuksia näkemästäni ja kuulemastani. Karkeasti jäi sellainen käsitys, että suuri osa potilaista olivat jonkin sortin mielisairaitten uhreja ja siksi itse sairastuneita. Osa taas oli 'piilo vammaisia' joihin kohdistetaan ns. terveitten ja normaalien vaatimukset, joista he ei kuitenkaan selviydy esim. työelämässä. Mielestäni ongelma on se, että ihminen ei tiedä omia ihmisoikeuksiaan riittävän aikaisessa vaiheessa ja siihen on syynä, että kouluissa esim. ei ole riittävästi psykologian opetusta eikä varsinkaan pienille lapsille, jolloin se sairaus alkaa kehittyä.
7. Tasa-arvo ei toteudu, jos lääkärillä ja koulunkäymättömällä potilaalla ei ole yhteistä kieltä. Onneksi nykyään on netti, mistä kuka vaan saa tietoa, jota on aikaisemmin hyvinkin yritetty pihtailla.
3. Ennen sanottiin, että työ se on joka tekee ihmisen. Sanoisin, että liiallinen sosiaaliturva ja hyysääminen tuhoaa ihmisen.