Läsnä joka päivä ajatuksissani.
Syvä häpeä
3
661
Vastaukset
- raisingup
Ajattele, että häpeä on kuin risainen takki ylläsi. Teet töitä sen eteen, että yrität ommellen korjata sen entiselleen. Ompelet ja ompelet ja odotat kärsimättömänä työsi valmistumista. Loputa pääset sovittamaan korjattua takkiasi, mutta !!! eihän se näytäkkään enää samalta. Ei ne ompeleet ja näkyvät saumat, vaan takki tuntuukin jotenkin nuupahtaneelta. Päätät luopua vanhasta ja hiukan nolottaakin, kuinka olen kulkenut tällaisessa.
Mitä enemmän annat itsellesi anteeksi, sitä enemmän ymmärrät toisia samassa tilanteessa. Ei me ihmiset opita yhdestä eikä kahdesta virheestä. Potki pakaroille itseäsi ja lopeta nillittäminen. - Elämänpituinenmatka
Taakse jäänyttä elämää ei kannata harmitella, vaan elää nyt tässä hetkessä!
- keittiöpsykoloogi
Monta kertaa hävetään toisen itselle tekemiä juttua kuten raiskaus syytellään siitä itseä vaikka ollaan uhri tai alkoholisti perheessä hävetään isää / äitiä joka saa käytöksellään leimattua koko perheen huonoksi.Siispä jos mahdollista pitäisi vain hävetä omia huonoja tekoja sanomisia eikä muiden tekoja.Ja ei niistäkään tekemisistä pitäisi mahdottoman kauaksi aikaa jäädä häpeämään vaan jatkaa matkaa ja antaa itselleen anteeksi koska kaikkihan me mokia teemme,emme ole täydellisiä eikä meidän varmaan sellaisia tarvitse ollakaan .Me riitämme tällaisina kuin oomme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637