Migreeni lapsella

Migreenihulluus

Migreeni voi olla vaikea monitasoinen ongelma. Varsinkin lapsella. En tiedä miten nykyään nämä eri tasot käsitellään, mikä on tiedon taso, mutta itselleni kouluiässä ne oli vakava elämän invalidisoija. Silloin lääkärit psykologit yms. keskittyi migreeniin ja henkisiin ongelmiini eri asioina. Myöhemmin sain tietää, että migreeni ja sen ennakko-oireet oli kuitenkin kaikkeen pääsyy.

Kun muistelen silloisia tuntemuksiani ja kokemuksiani, niin usein mietin kuinka moni lapsi kärsii nykyäänkin samasta. Koin usein epätodellista oloa, leijuvaa oloa, ajatusten sekavuutta, sanojen katoamista, epämääräistä...jotain... jne. ja ne aiheutti pelkoa, turhautumista, hermostuneisuutta, keskittymiskyvyttömyyttä ja aggressiivisuutta kun en tiennyt mistäön mitään eikä kukaan auttanut. Joskus oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Kaikki tämä yleisen olon ja käytöksen poikkeavuudet johtui migreenin ennakko-oireiden vuoksi jotka aiheutti em. henkisiä oireita. Ymmärrän hyvin, että lapsi reagoi niihin voimakkaastikin, jos kokee jäävänsä yksin tuntemattoman pahan hallitsemaksi. Ja se näkyi myös koulutodistuksistani.

Moni hakee kylmästä apua särkyyn. Itse koin, jostain syystä, tarvetta hakeutua lämpimään. Esim. kun ennakko-oireet alkoi, niin menin usein lojumaan ammeeseen lämpimään veteen, kun koin sen rauhottavaksi. Laitoin aina myös pyyhkeen valon päälle, kun kirkkaus sattui silmiin. Sitä teen tänäkin päivänä. Kynttilä lepattamaan ja suihkun lattialle solukumipatja ja rento löhö ja korvatulpat, kun suihkun sihinä tekee ilkeetä herkistyneessä kuulossa.

Jos lapsesi sairastaa migreeniä ja hän on myös ajoittain tai jatkuvasti henkisesti oireileva, niin on huutava tarve keskustella aiheesta lapsen kanssa.

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • migreenikonvanhemmmat

      Hyvin tutuilta kuulostavat nuo kokemukset. Meidän perheen pojalla (nyt 11 v) alkoivat migreenit kaksi vuotta sitten. Etenkin keväällä ja alkukesästä on ollut vaikeita jaksoja mutta myös muuna aikana on ollut kohtauksia. Paljon on ollut viikon putkia ettei ole voinut poika mennä kouluun. Päätä on särkenyt ja on ollut voimakasta pahoinvointia, joka usein mennyt siihen pisteeseen, että on voimakasta ripulia. Sitten on voinut olla pidempiäkin aikoja ilman mitään ongelmia, etenkin keskikesän aikaan. Viimeinen puolitoista vuotta on ollut todella vaikea ja runsaitten poissaolojen vuoksi on tietysti ollut kova paine, että jää jälkeen pahasti muista oppilaista. Harrastukset ovat kärsineet luonnollisesti myös ja koko perhe on ollut helisemässä tilanteen kanssa, varsinkaan kun lukuisat lääkärikäynnit eivät ole tuottaneet juurikaan mitään järkevää tulosta. Opettajat ovat onneksi olleet ymmärtäväisiä.

      Tilanne on epätoivoinen mutta emme haluiasi sokkona ryntäillä paikasta toiseen, poika on jo valmiiksi kyllästynyt täysin selittämään joka kerta samat asiat ja samoin me vanhemmat. Jokaisellä lääkärikäynnillä on tarjottu hirveät lääkekoktailit tai sitten on vain levitelty käsiä, että koittakaa kestää. Miten on mahdollista, että migreeniä ei osata hoitaa kunnolla, kun sitä kuitenkin on maailmassa niin tuhottoman paljon? Akupunktiota on kokeiltu jo lääkehoitojen lisäksi mutta siitä ei ollut mitään apua. Googlettamalla vastaan on tullut kaksi lääkkeetöntä migreeniklinikkaa, toinen Espoossa ja Toinen Helsingissä. Onko kenelläkään omaa kokemusta näistä, miten oikein hoitavat ja onko millaisia tuloksia tullut? Kuten sanottu, tilanne on epätoivoinen mutta olemme kyllästyneet raahaamaan poikaa paikasta toiseen.

    • Neuvoja1

      Migreeni on immuuni-järjestelmän heikkenemisestä johtuva sairaus, joka on valitettavan yleinen ja jonka alkulähde juontaa jo lasta suunnittelevan äidin immuuni-järjestelmän heikkenemiseen!

      Ja lääketehtaat ovat tämänkin ongelman saaneet pitkälti aikaan-heille ja lääketehtaiden-osakkeiden omistajille nämä turhat sairaudet ovat valtava rahanlähde-ja potilas on maksaja. Joten kannattaa osata kyseen'alaistaa ns. viralliset hoitosuositukset ja keskittyä ravitsemukseen ja omiin hyötybakteereihin siinä nimittäin säästyy tuskaa ja rahaa valtavat määrät:

      ....................jatkuu * Lapsen suunnittelu, odottava äiti, vauva ja lapsi:
      Luontoäiti on järjestänyt siten että sekä äiti, että sikiö/vauva oletus-arvoisesti altistuvat samoille allergeeneille odotus- ja imetys-aikana, jolloin äidin on pystyttävä tuottamaan vasta-aineet sekä itseään, että lastaan varten. Lapsi saa oman immuunipuolustuksesi tuottamat vasta-aineet äidinmaidossa!

      Voit varmistaa tulevan lapsesi terveyden jo lapsen suunnittelu vaiheessa syömällä kolmea tärkeintä L-a, Bif L-b hyöty-bakteeria koko ajan vähintään(!) imetyksen loppuun asti-jonka pitäisi kestää vähintään 12-kuukauden ajan! Ja tällä varmistat myöskin itsesi pysymisen infektiovapaana. Emättimestä löytyy noin 20g hyöty-bakteereita.

      Voit varmistaa lapsesi mahdollisimman terveen elämän antamalla lapsellesi 3-tärkeintä L-a,Bif L-b hyöty-bakteereita (mhb) 5kk-vauvasta asti, sen takia että lapsen immuunipuolustus kehittyy yhteen ikävuoteen mennessä, jonka jälkeen lapsi itse vasta kykenee tuottamaan tarvittavat vasta-aineet.

      *Huom!
      - Elollisten-yksimahaisten immuunipuolustuksen perusta on allamainitut kolme Probiootti bakteeria-oli sitten kyse aikuisesta tai lapsesta-miehestä tai naisesta-kissasta tai koirasta, jolloin palautusprosessi tarvitsee prikulleen(!) nämä kolme tärkeintä bakteeria:
      1. Lactobacillus asidophilus(L-a),
      2. Lactobacillus bulgaricus(L-b) ="antibiootti"-bakteeri ja
      3. Bifidobacterium(Bif).
      Paluu tämän sivun alkuun Jatkuu...............
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/08-09-2010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveysuhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-naisten-vaivat-vauvan-odotus-lapsi-ja-parantavat-maitohappobakteerit-tarkea-ala-lammita-mikroaaltouunissa/#Lapsen_suunnittelu,_odottava_aiti,_vauva_ja_lapsi_
      ...

      ............jatkuu. Käyttökelpoiset/Testatut hyötybakteeri-tuotteet löydät linkin-sivulta näiden tekstien jälkeen.
      Huomaa että sivu sisältää tuotteet, joilla pystytään parantamaan migreeni, laktoosi-intoleranssi, hiivatulehdus, jne.
      -Mikäli käytät hyöty-bakteeri tuotetta joka ei ole listalla, niin käytät rahastus tuotetta joka on käyttö-kelvoton/tehoton, jolla ei päästä samaan hoitovasteeseen kuin L-a, L-b, Bif hyöty-bakteereilla(=probiootti) käytännön testeissä!

      Kun sinulla on esimerkiksi migreeni, jonka paraneminen edellyttää minimi-bakteeri määrien=3.miljardia bakteeria/kapseli syömistä esimerkiksi 10.kuukautta, niin voit nopeuttaa paranemisen 1.kuukauteen syömällä puheena olevia hyöty-bakteereita 10.kapselia/vrk (=10x3.miljardia bakteeria=30.miljardia bakteeria/vrk), jolloin Migreenisi paranee noin 1.kuukaudessa! Eli kun kymmenkertaistat hyöty-bakteeri määrät hoidossa, niin tautisi paranee myöskin kymmenen kertaa nopeammin! Jatkuu.........
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/pikaopas-limakalvojen-3-tarkeinta-probioottia-ja-sairaudet/
      ...

      Ja silloin kun lapsen käytökseen liittyy raivoamista, niin pitää tehdä nämä kaksi testiä:
      1. Oitetesti (josta löytyy suora yhteys raivoamiseen) ja
      2. Immuuni-testi (paljastaa immuuni-järjestelmän heikkenemisen-tason)
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/tee-oiretestikvht-tee-immuunitestiimmuunijarjestelman-heikkeneminen/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe