Naisilta mielipiteita, vahvoja argumentteja tarvitaan. Olisiko oikein että valtio tarjoaa seksiö ihmiselle johta siihen eivät muuten kykene, muunmuassa kehitysvammaisille?
Kelan bordelli
Lukiolainenfilosofisti
6297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei olisi. Seksin saaminen ei ole mikään jokaisen automaattinen perusoikeus. Ellei kilpailukyky riitä parisuhdemarkkinoilla eikä kate tilillä salli huorissa käyntiä, niin olkoon ilman. Valtion tulee taata jokaisen perustoimeentulo, koulutus ja terveydenhoito. Muut halunsa ja tarpeensa kukin tyydyttäköön omalla kustannuksellaan.
Rajanveto olisi vaikeaa, miten esimerkiksi määritellään vamman aste? Seuraavaksi saman edun haluaisivat terveet, mutta yksinäiset ja saamattomat, sen jälkeen avioliitossa olevat saamattomat. Ja millä saamattomuus tai tarve todennetaan? Ilmaiset bordellit kaikille halukkaille, myös naisille?
Eivätkö jotkin jo nyt avustavat henkilöt ole periaatteessa ainakin myötämielisiä ko. avustamiselle?
Joo! Kehitysvammainen ei edes välttämättä pysty käsittämään tätä asiaa. Tottakai kaikki ihmiset tarvitsevat läheisyyttä ja kosketusta, mutta siitä on seksi kaukana. Joskus vuonna miekka ja kirves, eräs sen aikanainen tuttu kertoi omasta kehitysvammaisten kanssa työskennellessään jutun, kun joku kehitysvammainen mies oli ollut kiimassa samassa paikassa olleeseen naispuoliseen kehitysvammaiseen ja tämä nainen tai tyttö ei ollut lämminnyt... niin tämä hoitaja oli sitten yrittänyt neuvoa ja opastaa tätä miestä omien käsien käyttöön, niin eihän se kaveri ollut ymmärtänyt sitä.
Ja mitä tulee sitten toisten järjestämään tai korvaukselliseen juttuun, niin... eiköhän ihminen ansaitse sen seksin ihmisenä? Aika aivopieru edes alkaa sanomaan, että se pitäs toisten järjestää tälläistä. Ja niinkun joku jo sano, niin yksi saa sen järjestettynä, niin pian sitä vaatii kaikki... Haloo! Oikeesti.... työntäkää se löylykauha aivoihinne ennenkuin alatte jyystää!
Aloittaja on selvä trolli ei pidä ottaa tosissaan mitä jotkut hönöt tänne löpisee
Mikä sinusta hänen viestistään tekee selvän trollin?
En oikein ymmärrä miksi naisen mielipidettä kysytään erityisesti.
Yhteiskunta antaa jäsenilleen kaikenlaisia palveluita. Kyllä varmaan oikeus prostituoitujen käyttöön parantaisi monen laitosasukin elämää merkittävästi.
Yleisesti ottaen vastustan tosin seksin tulemista markkinatalouden piiriin. Se juttu on juuri siinä että joku haluaa olla kanssani vapaaehtoisesti.