Vuohenjuuri

On vallannut perennpenkin, onko mitään tehtävissä? Esim syysleimujen pakkujen ssälläkin on juuria.
71949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei se niin paha valtaaja ole. Siihen iskee joskus joku juuristotauti ja koko kasvusto tuhoutuu saman tien. Olenkin istuttanut vuohenjuuren useampaan paikkaan että tuhon jäljeltä jäisi ainakin jotain eloon ja aika hyvin olenkin onnistunut. Samalla periaatteella turvaan muutaman muunkin perennan kannan elossa pysymisen.

Äänestä

Omalla tontillani sama ongelma. Kaivoin kaikki perennat pois ja laitoin ne vesitynnyriin yöksi. Kukkapenkistä poistettiin vanha multa ja kasvien juuret ja puhdas multa tilalle. Perennoiden juurista poistettiin ylimääräiset vuohenputkien juuret ja perennat istutettiin uuteen multaan. Penkkiä piti aluksi kastella normaalia enemmän. Kun perennat kasvavat tiiviissä ryhmässä rikkakasvit kuten vuohenputki ei pääse leviämään.

Jos et viitsi nähdä em. mainittua vaivaa voit alkaa käyttää vuohenputkea ruuanlaitossa. Se on syötävä kasvi.

Äänestä

Olen odottanut "pientä valtaamista" että saisi edes muutaman jakolisäystaimen.

Äänestä
  • Lisään vielä, että on tunnettava varmasti vuohenputki, ettei sekoita myrkyllisiin putkikasveihin.

    Äänestä

Aloittaja tosiaan tarkoittanee vuohenputkea eikä vuohenjuurta. Ihan eri kasveista on kyse. Vuohenjuurta ei juuri valtaajaksi voi sanoa, mutta vuohenputkea voi.

Äänestä

Vuohenjuuri lähtee ainakin nurmikolta pois, kun sen leikkaa ruohonleikkurilla. Ei ole varmaan vaikea poistaa nyhtämällä vuosittain.

Vuohenputki on minullakin vallannut alaa, mutta kun sen ennen juhannusta poistaa penkistä, niin ei sitä paljon loppukesästä ole. Alkukesästä sitä voi syödä salaatissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chili58 kirjoitti:

On vallannut perennpenkin, onko mitään tehtävissä? Esim syysleimujen pakkujen ssälläkin on juuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu