Kylläpä on ollut joku mukavan kesäinen päivä, jolloin olisi ollut mukava vaikka lueskella tai hörppäillä kaffetta omalla parvekkeellaan. Perkele!!! Sekö muka onnistuisi, kun alakerran naapurin kaikki kolem kerrosta alaspäin ramppaavat jatkuvasti tupakalla. Koko ajan leijuu röökinkatku omalla parvekkeella. Ei siinä voi olla.
Mikähän mahtaa olla tämän uuden tupakkilain tarkoitus ja merkitys? Mikä idea on tehdä parveketupakoinnin kielto toisaalta mahdolliseksi, toisaalta niin saatanan vaikeaksi, hitaaksi ja kalliiksi, ettei siihen käytännössä ryhdytä? Voi vittu!
Mikähän mahtaa olla tämän uuden tupakkilain tarkoitus ja merkitys? Mikä idea on tehdä parveketupakoinnin kielto toisaalta mahdolliseksi, toisaalta niin saatanan vaikeaksi, hitaaksi ja kalliiksi, ettei siihen käytännössä ryhdytä? Voi vittu!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta on myös hauskaa, että lapsen kanssa voi viettää aikaa parvekkeella kesällä. Yksi leikkihuone lisää ja mahdollisuus syödä "ulkona". Naapuriparvekkeella tupakoidaan noin metrin päässä meistä. Hieno homma.
Lupaan lopettaa heti parveketupakoinnin jos koirat katoaa metelöimästä.
Mietin samaa kun joutuu kuuntelemaan koiran haukuntaa ja millon mitäkin kerrostalossa, niin kyllä aion tupakoida parvekkeellani! Ja jos sääntö tulisi rikkoisin sitä/menisin alaovelle poltttelemaan niin että varmasti savut menisi rappukäytävään siinähän sitten napistaan siitä!
Täällä sama! *ituttaa kun ei aamulla voi viedä petivaatteitakaan tuulettumaan, kun naapurin partsilta tulee tupakansavu ja katku suoraa meille, eikä olkkarin ikkunaakaan voi pitää auki!
Meidän talossa asuu hihittelijä, koirapsykoja, narsisti päällykäinen sekä ylemmyydentuntoinen hihnatyöläinen.
Näitä on mukava itsekseen naureskella, vaikka ehkä pitäisi sääliä :D
Meidän talossa on tupakoitsija, musiikin huudattaja ja haukkuvan koiran omistaja samassa paketissa.
Ei edes tuota musiikin huudatusta saada pienemmälle kun henkilö omasta mielestään saa asua omassa asunnossaan kuinka itse haluaa.
Omakotitalo maalla, siinäpä ratkaisu ongelmaan.
Sama se on sun paskanhaju leviää muille parvikkeille, just ja just voi käydä röökillä parvikkeella..