Lestapappi ex. pressaa siunaamassa

Miten on, menisikö lestadiolainen pappi siunaamaan ex. presidenttiä hautaan, jos nakki ns. kohdalle napsahtaisi?
Lestadiolainen pappi toki lukisi kirkkokäsikirjasta kaikki asiaankuuluvat liirumlarumit. Ja toivottaisi hyvää taivasmatkaa. Mutta samalla mielessään jo tietäisi, että kyseinen ex. presidentti joutuu helvetin tuleen, koskapa ei ollut lestaadiolainen.

Näitä ns. vähäisempien kansalaisten siunaamistilaisuuksiahan tulee viikottain. Miten lesta- pappien moraali venyy näyttelemään omaisille yhtä, ja oman uskon edustajille toista?

Toivottavasti ylläpito ei poista tätä kohtuullisen arkaluonteista, mutta niin arkipäiväistä aloitusta.
11388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hautaaminen ja siellä olevan siunauksen voi lukea kuka hyvänsä, se ei tarvitse pappia.

Äänestä

Emmehän me voi tietää, että pääsikö Mauno Koivisto taivaaseen. Emmehän voi tietää, että jos joku oikea uskovainen olisi käynyt hänen luonaan jossakin vaiheessa ennen hänen kuolemaansa ja julistanut hänelle kaikki synnit anteeksi. Ja me emme kukaan ihminen voi tietää myöskään sitä, että kuka sen synninpäästön on ottanut sydämelleen vastaan, tai kuka on sen jälkeen säilynyt elävässä uskossa sydämessään ja kuka ei.

Emme myöskään voi tietää kaikista Jumalan valtakunnan ulkonaisessa joukossa matkaa tekevistä, että ketkä siellä ovat elävässä uskossa eli viisaita neitseitä ja ketkä siellä ovat tyhmiä neitseitä eli hengellisesti kuolleita. Vain Jumala näkee ihmisten sydämiin.

Sananl. 21:2
Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee sydämet.

Matt. 25:
1 Silloin pitää taivaan valtakunta oleman kymmenen neitseen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja menivät ulos ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli taitavaa, ja viisi tyhmää.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, ja ei ottaneet öljyä myötänsä;
4 Mutta taitavat ottiva öljyä astioihinsa, ynnä lamppunsa kanssa.
5 Kuin ylkä viipyi, tulivat he kaikki uneliaiksi ja makasivat.
6 Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan.
7 Niin nousivat kaikki nämät neitseet ja valmistivat lamppunsa.
8 Mutta tyhmät sanoivat taitaville: antakaat meille öljystänne; sillä meidän lamppumme sammuvat.
9 Niin vastasivat taitavat, sanoen: ei suinkaan, ettei meiltä ja teiltä puuttuisi; mutta menkäät paremmin niiden tykö, jotka myyvät, ja ostakaat itsellenne.
10 Mutta kuin he menivät ostamaan, tuli ylkä. Ja jotka valmiit olivat, ne menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Viimein tulivat nekin toiset neitseet, ja sanoivat: Herra, Herra, avaa meidän eteemme.
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: totisesti sanon minä teille: en tunne minä teitä.
13 Valvokaat sentähden, sillä ette tiedä päivää eikä hetkeä, jona Ihmisen Poika tulee.

Mädät kalat on täysin vastaava vertauskuva tässä, kuin tuon edellisen kertomuksen tyhmät neitseet:
Matt. 13:
47 Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48 Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49 Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä,
50 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

Mädät kalat ovat liukkaita ja luikahtavat sisälle Jumalan valtakunnan veneeseen, josta ne tuomiopäivänä heitetään tuliseen pätsiin:
Juud. 1:
4 Sillä muutamat ihmiset ovat luikahtaneet sisälle, jo muinen kirjoitetut tähän tuomioon, jumalattomat, jotka meidän Jumalan armon vetävät haureuteen ja kieltävät Jumalan, joka ainoa hallitsia on, ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen.
-------
14 Niin on myös Enok, seitsemäs Adamista, senkaltaisista ennustanut ja sanonut: katso, Herra tulee monen tuhannen pyhäinsä kanssa,
15 Tekemään kaikkein tuomiota, ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia heidän seassansa, kaikkein heidän jumalattomain töittensä tähden, joilla he pahaa tehneet ovat, ja kaikkea sitä kovaa, jota ne jumalattomat syntiset häntä vastaan puhuneet ovat.

Vain hedelmistä ja hajusta ne mädänneet kalat voidaan erottaa:
Matt. 7:
15 Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet.
16 Heidän hedelmistänsä te tunnette heidät: hakeeko joku viinamarjoja orjantappuroista, taikka fikunia ohdakkeista?
17 Niin jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät; mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.
18 Hyvä puu ei taida häijyjä hedelmiä kasvaa, eikä mädännyt puu hyviä hedelmiä kasvaa.
19 Jokainen puu, joka ei kasva hyvää hedelmää, hakataan pois, ja tuleen heitetään.
20 Sentähden tuntekaat heitä hedelmistänsä.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.

Jes. 11:3
Ja hänen haistamisensa on Herran pelvossa oleva: ei hän tuomitse silmäinsä näön jälkeen, eikä nuhtele korvainsa kuulon jälkeen,

1. Kor. 12:10
Toiselle voimallisia töitä tehdä, toiselle ennustus, toiselle henget eroittaa, toiselle moninaiset kielet, toiselle moninaisten kielten selitys.

1. Kor. 12:17
Jos koko ruumis silmänä olis, kussas siis kuulo? Jos se kaikki kuulona, kussas siis haisto?

1. Joh. 4:1
Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

Myös hajaannukset auttavat huomaamaan, ketkä ulkonaisessa Jumalan valtakunnassa ovat luotettavia ja ketkä eivät:
1. Kor. 11:
19 Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.

1. Joh. 2:19
He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat,

Äänestä
  • Kyllähän te voitte tietää. Ainakin sellainen vaikutelma kovasti tulee, kun seuraa esim. seurapuheita.
    Ne taivaaseen pääsevät käyvät seuroissa, suviseuroissa, eivät käytä korvakoruja, eivät käytä ehkäisyä, eivät käytä alkoholia, eivät meikkaa jne. Että äläpä sinä vl- kaisa näyttele "tietämätöntä".
    Lestapappi U. Luokkalan kommentteja odotellessa. Toki muutkin lestapapit saavat kommentoida.

    vl- kaisa se ajelee kaksilla rattailla. Perilesta siis kyseessä.

    Äänestä

  • Vl-Kaisa uskoo ja ajattelee aivan oikein mutta, MUTTA, vl-Kaisan usko ei ole SRK:lestadiolaisuutta. SRK:laisuuden opin ydin on oppi kahdesta näkyvästä joukosta. Joko olet uskovainen ja hyväksytty uskovaisten joukkoon eli rauhanyhdistykseen ja sinua tervehditään Jumalan terveellä. Jos et kuulu näkyvään uskovaisten joukkoon olet epäuskoinen ja tie vie kadotukseen.
    Raamatun ja Jeesuksen mukaan nämä kaksi joukkoa eivät ole savisilmillä nähtävissä, mutta SRK:n organisaatiossa mukana olemisen elinehto on savisilmien sijasta sellaiset Jumalan silmät jotka näkee sydämmen tilan jokaiselta yksilöiltä.

    Äänestä

Kukaan ev lut kirkon pappi ei ota siunauspuheessaan kantaa vainajan ikuisuusosaan., ei myöskään lestapapit.

Äänestä
  • Eikö olisi syytä ottaa kantaa siihen ikuisuusosaan?
    Sama vl- pappi tuomitsee seurapuheissaan kaikki ei- lestat kadotukseen. Miksi pappi ei käytä hautajaisia sanomansa levittämiseen? Hautajaistilaisuus on varsin otollinen paikka lestasanoman (helvetillä pelottelun) levittämiseen.
    Nythän jäljelle jääneet omaiset tuudittautuvat valheelliseen taivastoivoon.
    Ja kuten me kaikki tiedämme, niin lestojen ulkopuolelta ei kukaan taivaaseen pääse.

    Lestojen ja kepulaisten kaksinaamaisuus on jotain niin suurta, ettei sitä ihminen voi käsittää.

    Äänestä

  • HelvetinMatkalaiset kirjoitti:

    Eikö olisi syytä ottaa kantaa siihen ikuisuusosaan?
    Sama vl- pappi tuomitsee seurapuheissaan kaikki ei- lestat kadotukseen. Miksi pappi ei käytä hautajaisia sanomansa levittämiseen? Hautajaistilaisuus on varsin otollinen paikka lestasanoman (helvetillä pelottelun) levittämiseen.
    Nythän jäljelle jääneet omaiset tuudittautuvat valheelliseen taivastoivoon.
    Ja kuten me kaikki tiedämme, niin lestojen ulkopuolelta ei kukaan taivaaseen pääse.

    Lestojen ja kepulaisten kaksinaamaisuus on jotain niin suurta, ettei sitä ihminen voi käsittää.

    Oliko tuo sairaan helluntain näkemys?

    Äänestä

P-Pohjanmaalla vl pappi siunasi ns. epäuskoisen henkilön, joka käytti alkoholia satunnaisesti,
kaikki sen tiesivät, siis siunasi helvettiin, kadotukseen. Hänen äitinsä, hyvin vanha ihminen
istui eturivissä, kyynelehtien. Papin etunimen kirjain on M.

Äänestä

tua ongelmaa ei ole. Pappihan puhuu niille eslossaoleville. Sen vainajan kohtaloon ei enää voida vaikuttaa. Jos on uskovainen pappi, hän muistuttaa saattoväkeä parannuksenteon tärkeydestä.

Äänestä

Tuohan on vain vl-ihmisten näkökanta uskoon. Meillä muilla uskovaisilla on rauha sydämellä ja kunhan siellä joku pappi oli sitten vl tai ei,on siunaamassa niin mitä sen on väliä. Uskovainen se on vl-pappikin. Kunhan vain maallisen papin viran hoitaa kunnioittavasti.

Äänestä

Jos vl lesta saarnaa synnit anteeksi muistisairaalle, joka sitten kuolee eikä muista tehneensä parannusta, pääseekö hän taivaaseen? En tarkoita Maunoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HelvetinHauta kirjoitti:

Miten on, menisikö lestadiolainen pappi siunaamaan ex. presidenttiä hautaan, jos nakki ns. kohdalle napsahtaisi?
Lestadiolainen pappi toki lukisi kirkkokäsikirjasta kaikki asiaankuuluvat liirumlarumit. Ja toivottaisi hyvää taivasmatkaa. Mutta samalla mielessään jo tietäisi, että kyseinen ex. presidentti joutuu helvetin tuleen, koskapa ei ollut lestaadiolainen.

Näitä ns. vähäisempien kansalaisten siunaamistilaisuuksiahan tulee viikottain. Miten lesta- pappien moraali venyy näyttelemään omaisille yhtä, ja oman uskon edustajille toista?

Toivottavasti ylläpito ei poista tätä kohtuullisen arkaluonteista, mutta niin arkipäiväistä aloitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu