Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että joukkue romahtaa tänä kesänä. Haapasalo pomona - säälittävää. Tyyppi joka osaa huutaa kentän laidalla vain: "vittu,vittu, vittu"
KiPan romahdus 2017
kytänniemi
1042877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Jokohan seura on maksanut kaupungin myöntämän 60 000 euron velan? Asiaata oli ihan lehdessä juttu kun lainan antoivat.
Ei ne juniorit pelasta tätä laivaa raha puhuttaa tässäkin lajissa
maksettiinko sopupelikorvaukset junnujen rahoilla. entä kuka kähvelsi 90 luvulla lippukassan rahat. liippasko jälet hienostoon päin ja ryöstö painettiin willasella. vai oliko oma lehmä ojassa.
Sai joukkue tänään sentään viisi juoksua. Ikävä vaan, että toiset saivat melkein kolme kertaa enemmän :)
Noo, reippaasti kohti uusia pettymyksiä....
Missä niitä tien varteen väärin pysäköityjä autoja on?
Lain mukaan moottoriajoneuvoa ei saa pysäköidä maastoon ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Kadun ja tonttien välinen alue on kaupungin tulkinnan mukaan lain maastoksi määrittelemää aluetta.
Ennakko päätöskin on olemassa:
Taltio:
04/0395/3
Maastoliikennelain soveltaminen kadun viereisellä viheralueella, joka oli katupiirustuksen mukaista katualuetta.
X oli pysäköinyt autonsa kadulle siten, että auto oli osittain kadun viereisellä viheralueella. Hänelle oli annettu pysäköintivirhemaksun maksukehotus luvattomasta maastopysäköinnistä. Katupiirustuksesta ilmeni, että katualue ulottui pysäköintiin käytetyllä alueella 1,25 metriä katupäällysteen reunan ulkopuolelle viheralueelle.
Hallinto-oikeus katsoi, että katuun rajoittuva viheralue ei ollut tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu tie. Näin ollen se oli maastoliikennelaissa tarkoitettua maastoa, jossa moottorikäyttöisen ajoneuvon «pysäköinti» ilman lupaa oli kielletty. Pysäköimällä autonsa osittain tällaiselle viheralueelle X oli tehnyt pysäköintivirheen, jota ei ollut pidettävä ilmeisen vähäpätöisenä. X:lle oli voitu antaa maksukehotus.
Pysäköinti
Maastoliikennelaki, 4 pykälä:
Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa.
Taajama-alueen ulkopuolella lupaa ei tarvita, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää eikä siitä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa.
Tieliikennelaki, 27 pykälä:
Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.
Tästä on olemassa myös hallinto-oikeuden päätös, eli jokainen auto, joka on tienvarteen pesäpallo ottelun ajaksi on pysäköity lainvastaisesti sekä RIKKOO RÄIKEÄSTI tieliikennelain pykälää 27.
Hallinto-oikeuden päätös ei ole ennakkopäätös. Korkeimman hallinto-oikeuden olisi jos sellainen olisi olemassa. Pientareelle pysäköidyt autot eivät tarpeettomasti estä tai häiritse liikennettä. Turisti ei taida olla ihan juristi.
Hallinto-oikeuden päätöksessä mainitaan aina, voiko päätöksestä valittaa ja tarvitaanko jatkovalitukseen valituslupa. Useimmissa asioissa hallinto-oikeuden ratkaisuun tyytymätön voi valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen tai hakea siltä valituslupaa. Joissakin asiaryhmissä on valituskielto.
Yleisön määrä tippunee tänä vuonna noin 15000 katsojaan - koko kaudelta. Tai alle. Kun väki vähenee, kannustus pienenee, joukkue pärjää huonommin, väki vähenee entisestään, talous romahtaa, parhaat pelaajat lähtevät, joukkue pärjää huonommin, väki vähenee entisestään...
Noh noh koitetaan nyt jotenkin pitää kasassa tää pesis Kiteellä vaikka totta se on että Kiteeltä porukkaa lähtee töiden/koulutuksen perässä ym halvempaa ruokaa ja niin eespäin tää Kitee on aika sisäsiittoinen paikka. Jos pesis haluttaisiin pitää hyvällä tasolla Kiteellä rahamies pitäisi löytyä tai sit tippuminen ykköspesikseen ja päästään joman farmiksi sillä juniorituotanto lopahtaa kohta kesken kun laitetaan 15 vuotiaita poikia pelaamaan huvittavaa kylläkin ja toinen homma on myös se miten juniorit lahjakkaat pidetään Kiteellä esim toni Laaksonen on hyvä merkki tällä hetkellä meni kpl sai hyvän alun uralle kiteestä.? Nämä on sellaisia asioita missä rahakin puhuttaa.
Raha on ainut, mikä ratkaisee pesäpallossa menestymisen, se koskee joka seuraa.
Eiköhän se tärkein voimavara ole kuitenkin osaavat ihmiset, ne pystyvät sitä rahaakin järjestämään.
Eilen rantakentällä seitsemän vuoroparia ilman juoksuja. Kovin pitkään eivät katsojat enää vaivaudu paikalle! Alkaa olla kriisipalaverin paikka johtoryhmällä.
Jokohan kohta on rantakenttä myytävänä? Voisi olla moni yrittäjä kiinnostunut, ainakin minä olen.
Tänään uusi matsi ja uusi mahdollisuus
Miten kävi?
Miksi Kitee pelasi eilen kotiottelunsa Savossa.
Koska kotikentällä ei enää käy katsojia
Ups! Sarjan huonoin joukkue vastassa ja siltäkin tuli turpiin.
Hienoa, että nuoret pojat pelaavat noinkin hyvin. Annetaan poikien pelata muutama kausi, niin taistellaan mitalleista. Pelinjohtaja saatava omalta paikkakunnalta, ja kunnon jokerilyöjä porukkaan, niin hyvä tulee.
Miten monta kautta vielä? Tappiota tappion jälkeen. Kannattaisi kaupungin sijoittaa rahaa semmoiseen lajiin, jossa saattaisi oikeasti pärjätä Euroopan ja maailmantasolla. Esim. jalkapallo ja jääkiekko. Kiteen painonnostajatkin ovat paremmin tunnettuja maailmassa kuin pesäpallin pelaajat.
Eiköhän ne nuoret pelaajat vaihda joukkuetta tulevaisuudessa kun ison läjän rahaa latoo tiskille tervetuloa rakkaat lahjakkaat juniorit jomaan!!
Ei kestä joman talous montakaan vuotta pelata ostopelaajilla ja nimenkin voisi muuttaa eurojoma.
Taas autot laitettu parkkiin miten sattuu. Jos ajaisi suoraan omaa kaistaan niin pelti rytisisi. Milloinkohan poliisi puuttuu asiaan?
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt osaavat ihmiset Kiteeltä on jo siirtynyt jomaan.Kipa on tällähetkellä ahdingossa rahat ei riitä yleisömäärä vähenee sponsorit siirtyvät Joensuuhun kannattaisi pudota ykköseen ja sieltä nousu takaisin ilman velkoja ja puhtaalta pöydältä tai viimeinen sammuttaa valot . Kipa vastaan minulla ei ole mitään faktat on vaan nyt nämä ja toivon että näihin reagoidaan Kiteellä ennenkuin käy huonosti.
Joko paniikkinappulaa painetaan? Miksi koko aika kantautuu huhuja että kipa luovuttaa superpesispaikan jos talous ei tule kuntoon. Rantakentällä puhutaan vakavasti kipan tulevaisuudesta juniorit eivät kanna tätä joukkuetta ja vanha kunnon eko alkaa olemaan jo lopettamassa kaikkea hyvää kiteelle!
surullista nähdä miten kipa vajoaa koko ajan vuosien ajan.. eikö olisi kaikkien parhaaksi hakea näillä junioreilla Ykköspesis paikkaa ja maksaa velkoja pois joskus joutuu nöyrtymään myös kiteeläisten peli ei vaan kulje näillä junioreilla ja juniorit karkaavat 3 vuoden sisään muille maille kun rahakkaampia sopimuksia tarjotaan toivotaan nyt parasta kiteelle tarvitaan osaavia ihmisiä ja ymmärtäväisiä mikä on tämä tilanne kipassa ja se on vakava.. fanit katoavat kukaan ei jaksa monien vuosien juniorituotantoa kun kypsät hedelmät viedään käsistä
Joukkueen johtoon tarvitaan koulutettuja ja fiksuja ihmisiä, eikä pieni sivistyskään olisi haitaksi, muuten ...
Täysin turha ja joutava laji!!!
Eihä tuolla urheilun kanssa oo mittää tekemistä!?
Naistenki kannalta toivos ettei mitään "mestaruus" juhlia kiteelle ikinä tulis!
Kentän paikalle voisi laittaa LIDL:in parkkipaikatkin on valmiina.
Hehheh kyllä se Lidl muualle tulee kiteelle ja kovaa vauhtia kuulemma porsaat ovat painaneet paniikkinappia jo Kiteellä. saa nähä miten nyt estävät tulemisen...:/ Kiteelle on rantautunut isoja kihoja Lidlistä.
Kipa90 on nähnyt jo parhaimmat päivät tehkää jotakin idiootit kiteeläiset tämä teidän Mudassa ryöpyminen on jatkunut monta vuotta.. missä osaajat kylältä miks ei näy junioreissa tulosta lahjakkaat juniorit vaihtavat kylää ym kun kipassa pelataan pari vuotta ja päästään maailmalle jossakin menette vikaa ja pahasti nyt.
No mikä se tämän haapasalon koulutus on, valmentaja ja vai markkinoinnin huippuammattilainen? Vai henkilöstöhallinnon osaaja? Tunnetusti rehellinen henkilö? Pitäisi muistaa, että Kipan johtajana hän edustaa koko Kiteetä ulospäin!
Jos katsotaan suoraan silmiin niin Kipahan tarviisi osaavia ihmisiä sekä talous pitäisi saada nousuun joukkueen talous on kuulemma huonossa jamassa.. toivotaan nyt parasta toisaalta tippuminen ykköspesikseen ei tekisi pahaa olen samaa mieltä muiden kanssa rakentakaa uusi alku uusilla osaavilla ihmisillä pyritkää pitämään juniorit kasassa joukkueessa sekä maksakaa velat pois niin nähtäisiin Kipa viellä loisteliana tulevaisuudessakin liian monta vuotta on mennyt hukkaan kun asioille olisi voitu aikasemminkin tehdä jotain. tsemppiä Kitee!
Nyt herätys siellä kipan toimistolla! Nettisivut on ilmeisesti päivitetty viimeksi 20.6. Hyvinkään ottelustakaan ei ole mitään tietoa vaikka kipa sai sieltä ensimmäisen vieraspisteensä!
No niin. Nyt on paniikkinappulaa sitten painettu. Saiko kuitenkaan oikea henkilö kenkää? Muutaman ottelun jälkeen asiaa kannattaa pikaisesti harkita uudestaan. Rahoittajat ja katsojat ottakoot kantaa. Kiteen kunniakas pesishistoria häpeää nykytilannetta!
Ei se Kohonen pelasta sen verran ikää miehellä... junioreissahan se tulevaisuus on mutta Kiteeltä nämä lahjakkaat aina poimitaan ensimmäisenä pois. rahatkin ovat lopuillaan kuka hullu rahoittaa vuodesta toiseen jos junioreita ei saada pidettyä Kiteellä vaan lähtevät muualle rahan perässä ja töiden jotakin täytyy tehdä tätä on kohta jatkunut muistaakseni 11 vuotta? joko jatketaan samalla tyylillä ja pilkuhiljaa lopetellaan koko pesistoiminta Kiteellä tai sit joku osaava mies tänne näin joka pitää kurin ja tietää mitä Kitee tarvitsee. ja tottakai rahamies/nainen ei olisi pahaksi. pidetään peukkuja..
Siirtyykö Latvala jokeriksi vai maksaako Kitee loppukauden tyhjästä? Ei se Braggekaan ilmaiseksi tule ja melkoinen riski tiettävästi persaukiselta joukkueelta.
Voi myös kysyä lähtikö nyt oikea mies
Huonosti kävi taas! Ei lähtenyt oikea mies.
Ulkomaanmatkoja on varmasti kiva tehdä kun seuran tulos on miinuksella.
Arkkua veistetään täällä jo Kiteen kunniakkaalle pesäpallolle tämähän tie oli välttämätön.
Noh noh jomapoika me ollaan eka raunioilla Kiteeltä vapautuu ensikaudella mukavasti pelimiehiä tervetuloa Sotkamoon!!
Joensuussa on rahaa, joten Kiteeltä voi pesiksen lopettaa. Lisäksi kun matseja käydään Joensuussa katsomassa, niin samalla voi poiketa LIDL:iin, samalla päästäisiin tuosta tienvarsipysäköinnistä eroon.
ennenkiteellä ex pulju sponsoroi kipaa. puljulle kävi köpelösti, ponsorille koitti konkka.
Taas hävittiin!
mitä tehdään oikein me mennään alas kovaa vauhtia joko pasi piriselle soitettu?
Missä on Ville Posti? loukkaantunut?
Viimeisessä kotiottelussa pudotuspeleissä alle 500 maksanutta katsojaa!!!
Nyt KiPan johtokunnan jäsen kommentoi naispuolista päätuomaria hilloviivaterveisin - hyvin vedetty pojat!
Kaikki naiset, tai kaikki muutkaan katsojat, eivät ole idiootteja. Nyt touhu ihan uusiksi tai ensi kesänä katsomossa on vain kourallinen kuusikymppisiä törkeyksiä huuteleviä ukkoja.
Montakohan kaljaa meni, ennen kuin tuollainen ulosanti.
sutisen möläys päässy jo iltikseen. pitäs jäpä turpasa kiinni, jos sieltä ei tule muuta kuin p@$k@@.
siinä poju näytti typeryytensä.
laitetaan naiskatsojat kipan pelit boikottiin, samoin sutisen läävä.
Byhyy!
Feministit ovat feministejä silloin, kun se on heidän etujensa mukaista. Vai että oikein boikottiin, huh huh!
saa olla poikotissa mualiman tappiin. mie en oo rahojani tuhlannu pesikseen. poikottiin, poikottiin. kipalla pääsee itku kun katsojat äänestää jaloillaan. tuollanen kielenkäyttö ei kuulu sivistykseen.
Ihan on Aki Sutinen itse kaiken aiheuttanut omalla röyhkeydellään.
kiteen hovi myynnissä ketin sivuilla. hotellissa 34 huonetta. hotelliin pääsee sisään kolmesta ovesta. eipä ole mikään houkutteleva myynti esittely.
Aki Sutinen kirjoitti nettiin 31.8.2017:
" No nyt tiedät! Reittä varten pääsit aivan liian kovien pelien tuomariksi.
Jospa ens kesänä viheltelet vain niitä hilloviivojen pelejä."
Koko artikkeli: http://www.is.fi/pesapallo/art-2000005349091.html?ref=rss
Sutinenpa repi KiPan kovalla vaivalla valehdellut kulissit alas. Tuo kommentti on vain jäävuoren huippu siitä, mitä seuran mustissa vesissä vielä on.
Draaman kaaren seuraava vaihe voisi olla, että joku kiteeläinen nuori tyttö tai nuori nainen avautuisi julkisuuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai sukupuolisesta ahdistelusta, jota hän on kokenut seuran toimitsijoiden toimesta. Anyone?
Pesäpallo on hiipuva urheilulaji, joka myös Kiteellä tulee ajaa alas sekä ohjata nuoret todellista fyysistä liikuntaa ja terveyskuntoa edistävien lajien pariin.
Kuten hiihto, juoksu, suunnistus, uinti ja yleisurheilu sekä kuntosaliliikunta.
Pesäpallo laiskistaa aktiivisen, liikkuvan nuoren juuri kun kunto ja toimintakyky pitäisi rakentaa elämää varten.
kaikki urheilu on hyvästä nuorille. meillä harrastettiin myös pesistä. kiitos valmentajille jotka toimi nuori suomi hengessä. kaikki sai pelata, koska kaikki oli maksanu joukkue maksut. kiteellä on myös kansainvälistä tasoa oleva nuori mäkihyppääjä antti aalto. onhan täällä myös jäähalli, jossa nuoret harrastaa.
Jäähalli on raskaasti tappiollinen, eikä yksi mäkihyppelijä kesää tee.
Pesäpallo on hieno ja hyvä laji kaikenikäisille, on hyvä että on vaihtoehtoja ja monipuolista liikuntaa, jokaiselle jotakin. Harrastamaan.
Pesäpallo Kiteellä perustuu seuran itse hankkimaan kehnoon maineeseen.
Kiteen Pallon johtokunnan vinoutunut maailmankuva vei rahaa seuran kassasta. Kukahan sponsoroi summan takaisin; Kiteen Apteekki, Keti Oy, Veekmans Oy, Kiteenhovi, Koneveijarit Oy? Niin tai näin, Sportti.com raportoi:
"... Pisimmälle meni Kiteen Pallo -90:n johtokunnan jäsen Aki Sutinen, jonka Twitter-kirjoitus osoittaa Pesäpalloliiton johtokunnan mukaan kunnioituksen puutetta ja epäurheilijamaisuutta sekä on naisen arvoa alentava.
Pesäpalloliitto määrää tapauksen vuoksi seuralle 750 euron sakkorangaistuksen..." Koko artikkeli 11.9.2017:
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=4-5&ID=347815
--
Tviitti oli vain jäävuorenhuippu siitä, mitä pinnan alla Kiteen Pallon toiminta ja kulttuuri oikeasti ovat. Yle Uutiset:
"Pesäpalloliitto päätti rangaista Kiteen Palloa ja antoi seuralle 750 euron sakkorangaistuksen. Liiton johtokunnan mukaan Sutisen Twitter-kirjoitus osoitti kunnioituksen puutetta, epäurheilijamaisuutta ja oli naisen arvoa alentava." Yle 11.9.2017: https://yle.fi/urheilu/3-9826668?origin=rss
--
Tuon hilloviiva-asennekulttuurin alla on eletty jo niin monta vuotta Kiteellä, että eroonpääsy siitä vaikeutuu koko ajan.
KiPan romahdukset kesällä 2017
- pelillinen
- taloudellinen
- moraalinen
Tuo on täysin totta. Nyt ei auta KiPan johtokunnan jäsenten muu kuin vetää ranteet auki tai ryypätä loput aivonsa. Pesäpallopeli on menetetty kanta Kiteellä. Parempi kertarytinä kuin ainainen natina. Mitään ei ole tehtävissä.
Vastauksia/kommentteja on tullut ketjuun ihan kiitettävästi.
Mitä siitä voimme päätellä? Ainakin sen, että Kiteellä monet asiat ovat hullusti, tarvetta rajuun tuuletukseen ja perusteelliseen uudistamiseen on olemassa.
En ymmärrä miksi haetaan pelimiehiä kuten Hämäläinen ym ja Pekkinen päästetään pois.. eikö tätä ole jatkunut monta vuotta rahaa vaan kuluu ja menestystä ei ole näkynyt 11 vuoteen junioritkin karkaavat muualle.. sponsorit ei riitä yleisö häviää mitä pitäisi tehdä?? Kertokaa se kaikki on päin persettä.
Koska kaikista pelaajista on tullut rahanahneita, juostaan seurasta seuraan rahan perästä, montakohan pelaajaa jomassakin on omia kasvatteja. Ei kaikista tule hyviä huippupelaajia, vaikka vaihtaisi seuraa kuinka usein ja nämä seuranvaihtajat ehkä ovatkin juuri niitä keskinkertaisia.
KiPan pitäsi saada nuoria pelaamaan paremmin ja siten päästä edustukseen !
Jaa-a tottahan se on , että joukkue tarvitsee uuden alun, ei tätä kukaan hullu jaksa.
Nyt kun Sotkamo hävisi Finaalit toistamiseen !
niin se antaa voimia ja uskoa että pienemmätkin paikkakunnat
voivat pärjätä !
Kaikki tukemaan ja kannustamaan ensikesänä, niin sillä niitä mestaruuksia voitetaan. Tehdään Kiteeläiset Vimpelit.
Jos tehdään vimpeliläiset ostojoukkue pitäisi ostaa. Ei tää joukkue junioreilla pyöri pelaavat pari kautta ja rahan perässä muille maille.Olisi kiva kyllä nähdä Kipa90 edes välierissä mutta haavetta taitaa olla.. mutta on tärkeämpiäkin asioita missä yleisö ja sponsorit? rahaa ei tule. Rahaa kylläkkin kuluu. Mites Kiteen tulevaisuus edes kannattaako pesäpalloa pitää työpaikat vähenee asukkaat muuttavat isommille paikoille Joma suurimman osan varastanut huomiosta ja sponsoreistakin joitakin.. ja juniorituotanto loppuu kesken ja näillä näkymin joukkuetta ei saada pidettyä kasassa kahta vuotta pitempään kiitos tästä kuuluu mainiokkaalle kiteen herroille ketkä pyörittäävät tätä pesäpallotoimintaa kiteellä ongelmiin olisi pitänyt jo puuttua 3 vuotta sitten katsotaan miten käy ensikauden toivotaan parasta.Ykköspesistä en näe vaihtoehtona vaan me tarvitaan enemmän rahaa ja yleisö paikalle sekä pari täsmähankintaa mutta pelkään pahaa että tämä Kipa90 on jo 3 vuoden sisään suomensarjaa pelaamassa....
Nyt olisi hyvä alkaa jo miettiä että miten Kiteeläiset Vimpelit !
Miten tulisi treenata ja mitä syödä - ja miten saada uusia ihmisiä toimintaan mukaan ?
Olisko hyvä kysellä että kutka haluaisivat muuttaa takaisin Kiteelle ?
Täytyy vain uskoa tekemisiinsä ja harjoitella heikkouksiaan !
Kun harjoittelee heikkouksia ja pelaa vahvuuksillaan - niin silloin on lähes kaikki mahdollista !
kyselty on kuulemma harva tänne eksyy jos ei ole edes kunnon työtä tarjota pesäpallopelaajalle jos tulisi kauempaakin eli ei pelkällää pesäpallolla elä mutta me tarvitaan pari kovaa vahvistusta ei tämä joukkue pitkälle pötki ensikaudella... jukka latvala palloa lyömään ja pasi pirinen ja bragge valmentajaksi niin voisi olla mielenkiintoinen yhtälö ainiin unohtu! rahat ei riitä:).
Täytyisi saada enemmän ihmisiä puhaltamaan samaan hiileen ja siten aktivoitua KiPan taakse !
Nuoria tarvitaan ja sellaisia jotka valmiita astumaan suuriin saappaisiin !
Itse olen valmis jopa lyömään vetoa että Kipa on kolmen joukossa ensi kaudella !
Miepä oon valmis lyömään vetoa, että koko pesäpallon pelaaminen loppuu Rantakentällä ennen vuotta 2020. Voin laittaa vaikka 6000 euroa sen puolesta ja samanverran, jos Kiteen kaupunki alkaisi tukemaan OIKEITA lajeja, joissa voi menestyä Euroopan ja maailmanlaajuisesti kuten jalkapallo tai jääkiekko.
Kiteellä on huippujoukkue,Vain jokeri-kotiuttaja puuttuu,Ensi vuonna neljän joukossa kun nuoret vielä parantaa.Ihmettelen Partasen hyytymistä koplapeleissä ,Todellinen huippu parantaa tärkeissä peleissä.
Kipa pelasi 5 vuoroparia kuin miehet. Lopussa koplalaiset osoittivat ,että pesäpallo on miesten peli ei poikasten
Edistystä on tullut viimekauteen verrattuna Kipan pelaamiseen.Kuka korvaa Partasen vahvojen huhujen perusteella menossa Imatralle?.Kuka pelastaa Kiteen pesäpallon yleisöä ei näy ja yleisölaskurit mennyt radikaalisti alas.Miten talous joko kaupunki tajuaisi lisätä sitä rahaa sinne kipan kassaan jotta saataisiin kunnon vahvistuksia.Mites markkinointi Kiteellä..täysi huti.Näistä pitäisi rakentaa Kipa2019.Aloitetaan vaikka yleisöstä.
Kiteen kaupungilta ei senttiäkään minkään helvetin urheiluseuran tilille. Onhan tuo ihme, kun verorahat päätyisivät seuralaisten taskuihin palkkojen ja palkkioiden muodossa. Jos jotain urheilua pitäisi tukea niin jääkiekkoa, jalkapalloa ja painonnostoa. Noissa lajeissa on mahdollisuus edetä EM ja MM tasoon eikä vain jäädä ruohonjuuritasolle niin kuin pesäpallo.
Turha ainakaan ulista muista kuluista,jos tähän turhuuteen monissa keskusteluissa mainittuja "meidän rahoja" syydetään.
Innokkaat rahoittajat voi sponsoroida mielensä/kykynsä mukaan,vaan kovalla verotuksella nyljettyä rahaa ei moiseen pidä kaupungin uhrata.
Lisäksi tämän pallottelulajin paikallinen maine on ryvettynyt erinäisissä kohuissa,lailla jo pitäisi kieltää moinen touhu.
Joo ei tästä kesää enää tule.Uudet ihmiset sinne kipan hallitukseen päin persettä mennyt koko systeemi naurettavaa miten Kiteen pesäpallo on mennyt alas.Itse lopetin katsomisen siihen kun nuoret ryöstettiin paremmille maille Kiteellä ei ole intressejä/mennä välieriin ikinä. Näin on näreet uusia nuoria ajetaan joukkueeseen ja eiköhän nekin mene paremmille maille.Joman uusi farmijoukkue ennen oli toista.Joensuun katsomoissa puhutaan ja nauretaan että taitaa Joma ottaa pohjoiskarjalan herruuden ja Kipa olisi jaloissa kinuamassa farmiinsa nuoria pelaajia.Raha se on mikää puhuu tässäkin lajissa.Tulos tai ulos!! ei pidä pelata Kiteellä pesäpalloa jos menestystä ei ole tarjolla/tule ei yleisö jaksa tämmöistä vuodesta toiseen.
Kuka poltti viime pelissä ganjaa katsomossa? Ilmassa leijaili tuttu makea tuoksu ;)
Tottahan se on,että rahalla saa hyvän joukkueen, mutta eipä taida pitemmän päälle riittää missään rahoittajia, jos ei omaa kasvatti porukkaa pelaamaan ja mistä aina joku hyvä nousee mestaruussarjaankin. Heistä pidettävä kiinni kynsin ja hampain. Kipa pelasi hyvän kauden, kaikesta huolimatta. Jokeri lyöjä, kunnollinen tarvittaisiin lisäämään lyöntivoimaa, vanhojen on aina aika väistyä, kuten partasenkin, hyvän työn tehnyt kiteellä, jos nyt on minnekään lähdössä. Pelinjohto saatava paremmaksi ja pysyvämmäksi, niin hyvää jälkeä tulee nuorella joukkueella. Missäpä muussa lajissa kiteelläkin on tuhansia katsojia peliä kohden. Joten kipakasti iskee Kitee jatkossakin, kun kannatetaan poikia pelaamaan.
Aivan näillä mennään mitä on.Isoimpia ongelmia 2019 on yleisö ja kuka korvaa Partasen ja mistä hyvä lyöjäjokeri,sekä Kiteen oma panostus pesäpalloon,sekä miten saadaan Kipa90 nostettua takaisin mitalikantaan.Kipa90 hallitus pitäisi vaihtaa laittaa osaavat ihmiset sinne ja sitä kautta rakennetaan menestyvä joukkue.Kuulemma nämä ihmiset eivät osaa hallita urheilujoukkuetta jotka päättävät Kipa90 asioista.Kyllä tästä noustaan kun nämä asiat korjataan:).Partaselle kiitos kuluvasta kaudesta!toivottovasti mies nähdään viellä pelikentillä (tai imatralla).
Hommatkaa maahanmuuttajien joukkue, niin kaupunki kyllä tukee.
Siis kyllähän kiteen pitää totaalinen muutos tehdä johtoportaassa sekä pelikentällä rahalla jos ostettaisiin hyvä lyöjäjokeri niin osakkeet nousisi kummasti nuorista ottaisin Partasen tilalle jonkun joka pystyy täyttämään Partasen saappaat(Ja saappaat on aika isot!)ja yleisöä enemmän paikalle onhan tässä monta vuotta menty ilman mitalia mutta iso remontti pitää tehdä se on fakta minne kaikki rahat menee kipa90 kassasta sen haluaisin tietää ja toinen homma päivittäkää nettisivut tähän päivään jotta vaikutettaisiin vähän sivistyneeltä bragge pitää hyvän kurin Viuhkassa tavoitteet aina täyttynyt mitä on annettu ja tällä materiaalilla ei enempää voi vaatia kuin puolivälieräpaikkaa herätkää Kitee! Kiteen maineikas pesäpalloa ei kukaan muu pelasta kuin yleisö ja tämä iso remontti kipa90 kohdistuen osaavia ihmisiä kaivataan mainostus on täysin hukassa vai markkinointiko se on!
Ei vaan pienellä paikkakunnalla riitä rahoittajia tarpeeksi, johti joukkuetta kuka tahansa. Niillä miehillä mentävä mihin rahat riittää. Eipä noita talkoolaisia tunnu liikaa löytyvän, eli eikun vaan hommiin valittajat. Paljon on porukassassa sellaisia, jotka panneet jopa omia rahojaan likoon ja tekevät ilmaista työtä pesiksen hyväksi. Kaikki kynnelle kykenevät ensikesänä pelejä katsomaan, niin siitä se nousu alkaa.
Kannustetaan joma voittoon!,yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta on aika saada mestaruus Pohjois-Karjalaan.Olette lämpimästi tervetulleita Kiteeläiset vaikka omissa faniasusteissa:) katsomaan Joman pelejä.Kitee pelasi hyvän kauden ja ei pidä unohtaa sitä että ensikausi on myös edessä.Itse ihmettelen Ville Liukun hankkimista joukkueeseen mitä annettavaa hänellä on joukkueelle.?
Uskoisin Liukun antavan sisäpeliin vahvuutta enimmäkseen lukkarin tontille en usko että laittaavat mikähän tilanne lie onko ketään tulossa pelaamaan kiteelle ensikaudeksi lyöjäjokeri olisi kova sana.
Jaahas pitäisikö tiivistää kautta.Partanen lähti saa nähdä lopettaako uran Kiteellä kun IPV kanssa sopimus päättyy.huhujen mukaan Pekkinen Joensuusta tulossa takaisin isompaa roolia hakemaan.Huhuja liikkuu Simo Rahusesta jättäisi kipan kuulemma mikä olisi valtava isku.Onko Kiteelle tulossa vahvistuksia?kotiuttajaa tarvittaisiin.Muuten joukkue näyttää hyvältä vanhat pelaajat alkaa eläköityä pesäpallon parissa ja uudet alkaa astumaan saappaisiin.Talous kuntoon ja markkinointi 2019 todella iso pettymys oli paikalliselle pesäpallolle yleisö.. missä oli yleisö ja se tekemisen meininki Kiteellä.Joku voisi avata ketjun 2019Kipa90 ensi kausi alkaa valoa näyttämään jo!uskoisin näin.
Missä yleisö ja tekemisen meininki? Eli porukan pitäisi siis väkipakolla tulla katsomaan peliä, joka: ei kiinnosta, jossa ei pärjätä ja jonka seuran talous on kuralla?
Jo vain!
Kaupunki voisi panostaa järkevämpiin kohteisiin, kuten jalkapallo, jääkiekko, hiihto ja lentopallo. Noissa kun voi pärjätä urheilijat mjös Suomen ulkopuolella.
Kitee voisi panostaa golfiin. Keskeiselle paikalle saisi rakennettua helposti 18 reikäisen kentän. ABC:stä tehtäisiin klubitalo 9 reikää vasemmalle puolelle ja 9 oikealle puolelle.
Joutas Kiteellä jo tuo pesäpallon pakkosyöttö lopettaa.. Paskalammen nurkkaan työnnetään viimesetki ropot ja haistatetaan kaikelle muulle harrastustoiminnan tukemiselle.. Tolosenmäestäkin löytyisi mahtavat puitteet monellekkin moottoriurheilulajille jos joku kävis sen superkuulosen mulkun mökin tuikkaamassa tuleen.
Aika paljon nosti "fiilistä" kun Hannes Pekkinen tuleekin heti yhden JoMa-kauden jälkeen takaisin.
Minä ajattelin, että loikkari pitäisi tuomita neljän vuoden ehdottomaan porttikieltoon Rantakentälle.
Partasen lähtö säästää merkittävästi rahaa, oli kallis ukko mutta tietysti arvokas joukkueelle. Ihan jeesi ryhmä tuossa on, paitsi se kova lyöjäjokeri tietysti puuttuu.
Hemmetti, onko ennen ollut noin pieniä yleisömääriä kuin tänä vuonna. Jotain 700-800, harvemmin taisi olla edes tuhatta vaikka ennen se oli alaraja. Ensi kaudella jokainen ottaa tavoitteeksi käydä vähintään kolmessa pelissä. Kaikilta nyt se 15 euroa löytyy että voi peliin mennä, se on meidän velvollisuutemme kantaa muutama korsi kekoon.
Näkyy verottajakin kantavan kortensa kekoon, taitaa olla sievoinen summa hakusessa.
Kuka ne kipan rahat vei
Kaikki Kipan kannattajat ja katsojat nyt jos koskaan talkoisiin, jokainen panee 20 euroa etukäteen ensi kesää varten kipalle apurahaa. Halutaan katsoa pesistä myös ensikesänä ja vielä pitkälle eteenpäinkin, hyvä kipa.
Juu juu.
Miten olisi ennemin 20 euroa etukäteen kaupungin tilille jokaiselta jolla sitten parannettaisiin Kiteen keskustan ulkonäköä?
KiPa on jo ennestään auki kaupungille kun sai lainaa tappiolliselle toiminnalleen, vieläkö pitäisi miten paljon satsata lisää?