Onko syvällisenmiehen ihastus vaalea hiuksinen nainen?
Kysymysvaan
Villasu
8336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi olla hyvinkin, mutta jos saan korostaa niin vaaleahiuksisella voi olla ja onkin aivan eri nimimerkillä jos on..mistä sen tietää..sehän...
Omapa on asiasi.
Ei mulla varsinaisesti ole ihastusta. On naisia joihin saattaisi olla kiva tutustua, mutta se vaatisi toisenlaisen tilanteen ja olosuhteet ja oikeastaan aika toisenlaisen maailman (kulttuurin).
Jaa.
Joo, on vaaleahiuksinen. Useamman kk haikailin ihan väärän ihmisen perään. Sekoilun edetessä tunteet laimeni kerta kerralta ja nyt ovat kaikki pois, ihan kaikki. Alkuun ajattelin ettei niin voi edes käydä.
Vaaleita näissä ympyröissä tasan kaksi ja toinen varattu (varma tieto). Nykyistä ihastusta olen koko ajan pitänyt varattuna ja siksi työntänyt pois mielestä. Enkä ääliö ole edes tajunnut ohimennen kysyä joltain joka varmasti tietäisi, ensi viikolla kysyn.
Ihan sellainen kivan näköinen ainakin mun silmään. Kerran oikein tunkemalla tunki ihan kylkeen kiinni kun istui vieressä. Tykkäsin siitä enkä liikahtanut milliäkään :)) Puhtaat, hyvän tuoksuiset hiuksetkin oli. Normaalisti jos joku tunkee noin kylkeen niin nousen tuolista ja hyppään seuraavaan, mulkaisun kanssa!
Taitaapi olla tyhjän haikailua taas tämäkin... Aamuja nyt kuitenkin kaikille, kunhan avauduin.
Hän siis ei mikään varsinainen blondi, paremminkin ehkä ristiverinen.
Paremminkin taitaa olla ristiverinen.
Ei ole syvällinen vastannut. Ei se ketään kaipaa vaan hakee huomiota vaan jota annatte sille täällä ja buustaatte sen itserakkautta.