Tuore F1-faneille tehty tutkimus kertoo, että Räikkönen ei ole enää suosituin kuljettaja. Näin raportoi motorsport.com. Räikkönen, joka aiemmin oli ykkösenä, on romahtunut kolmannelle sijalle. Ykköseksi on noussut Hamilton ja myös Alonso on ohittanut Räikkösen.
Alonso on suositumpi kuin Kimi!
32
414
Vastaukset
- KatoavaistaOnKiminSuosio
Tämä uutinen murtaa Kimi-fanaatikkojen viimeisenkin linnakkeen. Kimi-fanaatikothan ovat viimeisenä oljenkortenaan vedonneet siihen, että Kimi on suosituin kuski fanien keskuudessa. No, eipä ole enää sitäkään. Sokeatkin ovat nähneet jo aikoja sitten, että ajosuorituksiltaan Kimi ei ole paras. Ja nyt fanitkin ovat hylänneet Räikkösen. Ei ole Kimi enää suosituin kuski. Jopa kilpailukyvyttömällä McLarenilla tuskaileva Alonso on suositumpi!
- FanaattinenRäikkösläinen
Karu fakta Räikkösläisille. Mutta eivätköhän nuo kehittele trumpilaisittain taas jonkun salaliittoteorian tästäkin faktasta :-D
- KateuskorttiaTaasEsille
Tutkimuksen tekijä on kateellinen Kimille :-D
- hahahahhahahahah
Ei noilla äänestyksillä ole merkitystä edes Kimille, itse en ole äänestänyt koskaan enkä äänestä. Miksi ketään haittaisi jos Alonso tai kuka tahansa äänestetään suosituimmaksi, vain palstan trollia harmittaa Kimin suosio ))
- AlonsoKiminNöyryyttäjä
No, kyllähän teitä Räikkösläisiä on aina ketuttanut se fakta, että Alonso pesi Räikkösen tasavertaisella kalustolla aikoinaan ja mursi myytin Kimin nopeudesta. Ja nyt siis Alonso otti päänahan Kimistä myös radan ulkopuolisessa, maailmanlaajuisessa suosiossa. Tosiasiat ovat kiistattomat, repikää siitä :-D
- sinuahanseketuttaa
AlonsoKiminNöyryyttäjä kirjoitti:
No, kyllähän teitä Räikkösläisiä on aina ketuttanut se fakta, että Alonso pesi Räikkösen tasavertaisella kalustolla aikoinaan ja mursi myytin Kimin nopeudesta. Ja nyt siis Alonso otti päänahan Kimistä myös radan ulkopuolisessa, maailmanlaajuisessa suosiossa. Tosiasiat ovat kiistattomat, repikää siitä :-D
Alonso oli vuosia Ferrarilla eikä saanut mitään aikaiseksi, Kimi voitti maailman mestaruuden ensimmäisellä kerralla ja nyt paljon lyhyemmässä ajassa on jälleen kärkipaikoilla, monesko se Alonso oli?
- AlonsoNujersiKimin
sinuahanseketuttaa kirjoitti:
Alonso oli vuosia Ferrarilla eikä saanut mitään aikaiseksi, Kimi voitti maailman mestaruuden ensimmäisellä kerralla ja nyt paljon lyhyemmässä ajassa on jälleen kärkipaikoilla, monesko se Alonso oli?
Alonsoa ja Räikköstä pitää vertailla silloin, kun he ajoivat samassa tallissa identtisillä autoilla. Vertailu omaan tallikaveriinhan on se tärkein mittari. Ja tuloshan oli se mikä räikkösläisiä suuresti harmittaa, eli Alonso oli tallikaveriaan Räikköstä selvästi nopeampi aika-ajoissa ja kisoissa. Alonso ryöpytti Räikkösen, se on tosiasia, kaikki muu on turhaa spekulaatiota.
- kingisnotkingifhesaysso
Silti vaikka tämä tosiasia on todettu satoja kertoja täällä niin joidenkin vielä pitää toitottaa itselleen tätä tosiasiaa ikään kuin se ei olisi tosiasia...
- sinuahanseketuttaa
AlonsoNujersiKimin kirjoitti:
Alonsoa ja Räikköstä pitää vertailla silloin, kun he ajoivat samassa tallissa identtisillä autoilla. Vertailu omaan tallikaveriinhan on se tärkein mittari. Ja tuloshan oli se mikä räikkösläisiä suuresti harmittaa, eli Alonso oli tallikaveriaan Räikköstä selvästi nopeampi aika-ajoissa ja kisoissa. Alonso ryöpytti Räikkösen, se on tosiasia, kaikki muu on turhaa spekulaatiota.
Niin juuri, ei noussut Alonso yhtä nopeasti Ferrarilla huipulle kuin Räikkönen tai eihän se noussut ollenkaan vaikka vuosia siellä körötteli. Räikkönen sai muutamassa vuodessa säädöt kohdalleen ja Ferrari on taas huipulla.
- Ferrari-Pomo
Räikkönen lopettaa tähän kauteen.Räikkösen korvaa Ferrarilla Ricciardo.
- JT_TAMPERE
Räikkönen ei lopeta! Kimi voi tehdä kostoksi seuraavan kerran,ettei anna Vettellille toista tilaisuutta,vaikka talli määräisikin jarruttaan,että Vettelli saa kiinni ja ykköseksi. Räikkönen saa miljoonia,kun tottelee,mutta ei ole formula enään reilua kilpa-ajoa,kun paras ei saa tulla ensin. Räikkönen on huippunopea millä autolla tahansa,oli lootuksellakin koko ajan kärjen tuntumassa,vaikka auto oli surkea aluksi. Joku puhui Alonsosta,miten suosittu mies on,muuta ei osaa,kuin soittaa suutaan se sekunda-apina,pysyköön indy-autoissa,kun muuta ei osaa,kuin ajaa ympyrää. Massa joutui aina jarrutteleen että Alonso pääsee ohitse,muuten apina olisi hyppinyt seinille. Massa on Räikkösen ohella parhaimpia kuskeja,oli auto mikä tahansa.
- timbets
Räksän kupla puhkesi viimeistään Massan vietyä miestä mennen tullen, vaikka olikin selvä kakkoskuski. Viimeistään asia varmistui Massan jäätyä lapaseksi Alonsoa vastaan Ferrarilla, vaikka oli ollut Räikköstä nopeampi. Tuon jälkeen aivan kaikki tilastot tukivat samaa johtopäätöstä; Räikkönen oli ja on kaukana parhaiden tasosta.
Kaukonäköisimmille Kimulin kupla tosin puhkesi jo paljon aiemmin, kun keskinkertaiset urat ajaneet Heidfeld ja Montoya ajoivat samaa vauhtia Kimulin kanssa.
Lotuksella Kimi ajoi tasavauhtia Grossun kanssa, ja nyt tiedämme jo, ettei se johtunut Grossun maagisesta nopeudesta. Sitten ensimmäisiä kertoja mestaritason tallikavereita Alonsoa ja Vetteliä vastaan homma on mennyt jo todella rumaksi, eikä enää kiimaisinkaan kimittäjä pysty löytämään argumentteja märän unensa nopeuden puolesta.
Onnea kuitenkin paalusta, osoittaa, että on ehkä sittenkin vielä kakkoskuskin paikkansa väärti! Tosin ferkullehan paalu olisi tullut kuitenkin.- hahahahahhahahah
Olet niin hauska tuossa katkeruudessasi ))))))))))))))))))))))))))))))))
- timbets
hahahahahhahahah kirjoitti:
Olet niin hauska tuossa katkeruudessasi ))))))))))))))))))))))))))))))))
"eikä enää kiimaisinkaan kimittäjä pysty löytämään argumentteja märän unensa nopeuden puolesta. "
- hahahahhahaha
timbets kirjoitti:
"eikä enää kiimaisinkaan kimittäjä pysty löytämään argumentteja märän unensa nopeuden puolesta. "
Hyvin valittu, tuossa katkeruutesi tulee erityisesti esille ))
- AlonsoIndynKingi
Indy500 kisassa yleisö antoi Alonsolle seisaaltaan aplodit. Huikea ajo, johon joku Räikkönen ei olisi ikinä pystynyt. Loistavasti osasi Alonso ottaa myös yleisönsä. Teki tosi hyvää mainosta F1:llekin, toisin kuin joku murjottava Räikkönen. Ei ihme, että Alonso ohittanut maailmanlaajuisessa suosiossa Juro Räikkösen.
- Hohohoohoho
Koneenrikkoja Oviedon aasi. http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/moottoririkko-fernando-alonson-indy-500-taistelu-paattyi-pettymykseen/6451022
- AlonsoIndynQueen
Taitaa tosiaan johtua kuskista nuo moottorin rikkoutumiset Alonsolla. Ei minulla mitään Alonsoa vastaan, saa pärjätä missä vaan, suomalaiset tietysti etusijalla.
- Turhajulkkis
En osaa sanoa mihin Alonson suosio perustuu. Alonsoa kehuttiin joskus hyvänä auton kehittäjänä mutta toisin on käynyt. Mclarenkaan ei kehity yhtään. Alonson lähdettyä ferrarilta alkoi ferrarikin kehittyä. Alonso on okei kuski kun auto on valmiiksi hyväksi ja nopeaksi tehty. Kaikki muutkin kuskit ajavat hyvin hyvällä autolla. Toivottavasti ura jatkuu usan puolella.
- timbets
No eihän se yksi mies autoa kehitä. Ja samapa se, vaikkei autoa lainkaan kehittäiskään, oli noin sekunnin per kierros nopeampi kuin Kimuli samalla autolla, että vähän on eri tason kuskista kyse.
- tallipeluri
Kuski on avainasemassa antamassa tiimille palautetta auton käyttäytymisestä radalla. niiden tietojen perusteella tiimi osaa tehdä korjauksia ja säätöjä. sitten on vielä tallin sopimuslausekkeet minkä perusteella toiset kuskit saavat enemmän tehoa ja paremmat säädöt yms.
- niiinpä
Ei saanut Alonso Ferrarilla säätöjä sinne päinkään, mutta Kimi sai. Mahtaa Ferrarilla kaduttaa kun palkkasivat, mutta tyytyväisiä kun pääsivät eroon, Kimi ja Vettel osaa hommat.
- iceman-the-best
Mestaruudet Ferrarilla.
Rai 1.
Vet 0
Alo 0
Mas 0.- trumpisti
Entä mestaruudet Rellulla? Entä limumerkillä?
Onko jotenkin suurempi saavutus voittaa mestaruus siinä tallissa, jolla on historiassa eniten voitettu?
- Ferrari-Pomo
Ferrari kyllästyi Alonson kiukutteluun.Alonso sai monoa ahteriin välittömästi.
- 28190---_
Alonso ei jatka McLarenilla ensikaudella.Tämä on selvää jo 6 ajetun kisan jälkeen.
Alonso täysin turhaantunut McLaren-Sontaan.- molemminpuolistaa
Taitaa olla ensi kaudella Aloneso.
- Kimi-nolonso.sata-nolla
Nolonson suuruus tulee peittelemättä esille nykyisessä tilanteessa, ajaa sijoista 7 -12 ihan niin kuin kuskin kykyihin peilaten kuuluukin ajaa. Indy - kisassakin taidot ei riittäneet mihinkään, niiden piti moottorista yrittää puristaa irti tehoja maksimaaliset määrät ja ylikin, että nolonso olisi pysynyt muiden perässä edes joten kuten. Noh, noinhan siinä sitten lopulta käy kun keskinkertaisilla ajotaidoilla yritetään moottorikepulikonstein taistella mukamas voitoista - konerikkohan siitä vaan seuraa ja ahneelle paskanen loppu.
Kimi taas on ollut mukana nostamassa Ferrarin kärkisijoille ja tällä kaudella tosissaan taistelemaan
mestaruuksista, nolonso taas on taidoillaan saanut McLareninkin vaipumaan rupusakkiin.- vl3
Nolonsolle kuitenkin maksetaan enemmän kuin sulle ja runkkufantasialles yhteensä. Ootko kade?
- AlonsoIsBest
Maailmanmestaruudet: Alonso kaksi, Kimpanssi yksi.
Lisäksi kun vuonna 2014 Alonso ja Kimpanssi ajoivat identtisillä autoilla Ferrari-tallissa, Alonso oli selvästi nopeampi.
Siinä faktat lyhyesti.- vl3
Melko suoraa tietoa miesten kyvyistä saa myös Massa-vertailusta. Kimi ja Massa olivat yhtä nopeita, Alonso aikalailla yhtä suvereenisti kumpiakin parempi.
- älämuutaviserrä
Alonso on paras jarru, Ferrarin kehitystä jarrutti tehokkaasti 4 vuotta ja nyt McLarenia, Kimi nosti Ferrarin huipulle kolmessa vuodessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta832132Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231818- 321802
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin211540Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu671506- 761412
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo201364Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61322En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121284- 721281