Palstalta on löydettävissä useita syitä, miksi lukiovaihto ei enää houkuttele nuoria. Vaihtojärjestöjen ahneeksi käynyt kallis ja epäluotettava toiminta lienee yksi merkittävimmistä syistä.
Epäkelvot isäntäperheet ovat useiden ongelmien lähtökohtana, mikä tekee lukiovaihdosta kallista arpapeliä.
Nuorille on lisäksi tarjolla opiskelijavaihtoa nykyisin niin ammattikorkeasta kuin yliopistostakin täysi-ikäisenä, mikä on nostanut suosiotaan.
Lukion kielten opettajien näkemyksen mukaan myöskään englanninkielen taito ei kartu oletetulla ja luvatulla tavalla lukiovaihdon aikana.
Mitä muita näkemyksiä löytyy?
Epäkelvot isäntäperheet ovat useiden ongelmien lähtökohtana, mikä tekee lukiovaihdosta kallista arpapeliä.
Nuorille on lisäksi tarjolla opiskelijavaihtoa nykyisin niin ammattikorkeasta kuin yliopistostakin täysi-ikäisenä, mikä on nostanut suosiotaan.
Lukion kielten opettajien näkemyksen mukaan myöskään englanninkielen taito ei kartu oletetulla ja luvatulla tavalla lukiovaihdon aikana.
Mitä muita näkemyksiä löytyy?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minun vanhempani olisivat halunneet minun lähtevän. En halunnut lähteä ja onneksi en lähtenyt. On osittain sattumankauppaa, onko järjestö sekä perhe tai perheet hyviä ja vuosi onnistunut. Lisäksi alaikäisenä on vaikea sohata yksinään ulkomailla. Harkitsen nyt vaihtoa, kun olen yliopistossa.
Fiksut vanhemmat sinulla!
Vaihtarijärjestöjen mainossivuilla ei koskaan ole kekenkään vastuuhenkilön nimiä edes!
Kuka uskaltaa lähettää lapsensa nimettömien ihmisten huomaan? Kukaan ei vastaa mistään mitä lapselle tapahtuu. Syyttävät vaihtaria ja vanhempia kaikesta.
Ei ulkomailla suomalaisen lukion kursseja juuri voi suorittaa. Yliopistossa vaihto-opiskelu voi olla jo järkevää, kun ulkomailla suoritetut opinnot saa yleensä täysimääräisesti luetuksi maisterintutkintoon vaadittavaan opintopistemäärään. Ulkomaisissa yliopistoissa voi myös saada osaamista, jota ihan työelämäkin arvostaa. Lukioaikaiset asiat eivät työnantajia taatusti kiinnosta.
Minä suosittelen myös aupairiksi lähtöä tuollaisen lukiovaihdon sijaan. Perheillä sentään varaa maksaa aupairille.
Saa hyvää työkokemusta ja vapaa-aikana voi bilettää.
Tämän arvion kirjoittaja oli otsikoinut näin:
"Appalling organisation with little awareness of how low their standards are - A race to the bottom for those who stay"
Järjestöt seuraavat tarkkaavaisina palstaa ja vaativat jatkuvasti poistamaan kommentteja, jotka jarruttavat tätä törkybisnestä. Sensuroimalla salataan totuutta ja suojellaan tätä nuoria vahingoittavaa sairasta törkytoimintaa.
Olisikohan aika taas tempaista ja tehdä ohjelma tai lehtijuttu, jossa nostettaisiin päivänvaloon tämä vaihtaritoiminnan rikollinen puoli ja laittomuudet? Pedofiilit ym.?
Kappas vain. Veikkaan että sts:n kauhumanitzeri mira silvonen on palannut lomaltaan päivystelemään tänne suolipalstalle.
No mutta hommat jatkuu järjestöjen puolelta yhtä törkyisenä kuin ennenkin.
Glassdoor- ja indeed-sivustoilta voi käydä lukemassa viimeisimmät järjestöjen työntekijöiden raportit tästä vastenmielisestä toiminnasta.
Onkos taas monia vaihtareita ilman isäntäperhettä lähdössä tässä parin viikon sisällä?
No piankos mirkku järkkää jonkun huumehöyryisen tai mielenterveysongelmaisen, köyhän dumpin jostain perähikiältä jostain köyhimmistä osavaltioista.
Näinhän se STS homma toimii ja mirkku löytää yhä jostain uusia uhreja jymäytettäväksi.
Ehkäpä ihmiset ovat kuitenkin alkaneet ottamaan vähän tarkemmin selvää.... Siitä kertois STS:n vuosi vuodelta heikkenevä tulos.
Pedofiiliperheitä, tappajaperheitä, väkivaltaisia perheitä, huumeperheitä, rikollisia perheitä, siivottomia dumppeja jne. Sitä ovat STS:n isäntäperheet!!! Kaupanpäällisenä tulee vielä vastuuton ja ammattitaidoton Suomen toimisto! Eikä siinä vielä kaikki..... Valehteleva ja juonitteleva mirkkukin tulee kylkiäisenä!
Kannattaako moinen kauppa? Ota selvää, äläkä luota yrityksen mainontaan!!!
Onks Sipoon mökin vuokrasoppari purettu?
Puolet tytöistä tulee syömishäiriön kanssa takaisin. T. Lukion liikunnanope