Oletko sinä saanut apua lääkkeistä?

No ensinnäkin sellaista sairautta kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole olemassa. Tuolla typerällä psykiatrisella termillä viitataan ihmiskokemukseen, jossa välillä on hyvä olla ja välillä huono olla.

Psykiatrian "lääkkeet" ovat huumausaineita siinä missä amfetamiini ja heroiinikin. Käyttöön liittyviä riskejä ovat dementia, impotenssi, tunteettomuus/turtuneisuus ja etäisyydentunne todellisuudesta muutamia mainitakseni. Em. oireet ovat aineiden aiheuttaman aivovaurion tyypillisiä seuraamuksia. Mieti siis tarkkaan haluatko lähteä tekemään ihmisyydellesi jotain huumein. Vaihtoehtona on tietenkin käydä läpi elämänhuolet ja etsiä niihin ratkaisut niin, että olet tyytyväinen tai, että ainakin voi elää elämääsi. Huumeiden kaa läträäminen on riskikästä. En vastusta huumeiden käyttöä mitenkään, mutta on hyvä, että tiedät mihin ryhdyt, jos ryhdyt. Aivoterveyttään ei saa takaisin samoin kuin vaikka murtuneen jalan ja isohkon haavan.

Uteliaisuuttani kysyn, oletko koskaan käyttänyt mitään huumaavia aineita mukaan lukien "psykiatriset lääkkeet"? Entä mitä tarkoitat maniajaksoilla? Mitä erityistä koet, josta haluat eroon? Jos sinusta tuntuu "normaalia" energisemmältä, oletko tutkituttanut hormonitasosi mm. kilpirauhasen osalta?

Minun suvussani on samaa sairautta ja olen täysin varma että minullakin on se. 15 vuotta masennus jaksoja, joissa muutama maniajakso. Masennusjakso kestää 6 kuukautta ja sen jälkeen muutama kuukausi tavallista oloa. Haluan eroon masennuksesta, tai ainakin itseni toimitakykyiseksi masennusjaksojen aikana. Olen valmis mihin tahansa jos se helpottaa oloani. En ole koskaan käynyt lääkärissä olojeni takia, koska kynnys on niin suuri ja en tiedä varmaksi helpottavatko lääkkeet oloani.

Ei sinulla voi olla kunnon maniajaksoja, jos et ole joutunut sairaalaan. Hypomaniat taas ovat osa normaalia elämää.

Minulla on bipo 2 ja paniikkihäiriö. Suurimman osan elämästäni olen ollut lääkkeettä. Diagnoosit tuli vasta aikuisiällä vaikean elämäntilanteen jälkeen kun mielenterveys räjähti käsiin. Kynnys oli ensimmäisellä kerralla korkea minullekin mennä psykiatrille. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ihmisenä. Nyt se tuntuu ihan tavanomaiselta ja haen aina apua jos olo menee niin huonoksi etten pärjää ilman lääkitystä tai on hankala elämäntilanne. En myöskään peittele olotilaani. Jos menet omalääkärille niin ihan aluksi saat paperiset masennus- ja mielialatestit täytettäviksi. Sitten lähetteen.

Olen saanut lääkkeistä helpotusta mutta olen myös yliherkkä saamaan hankalia sivuoireita eli jouduin kokeilemaan lukuisia lääkkeitä ennen kuin löytyi sopiva yhdistelmä. Rauhoittaviakin olen aina saanut tueksi. Minua ei ole koskaan pakotettu mihinkään psykiatrisessa avohoidossa. Kaikenlaista kuntouttavaa toimintaa on ehdotettu ja lääkityksiä pohdittu mutta mitään pakkoa ei koskaan ole ollut ja psykiatrit ovat olleet aika sensitiivisiä eli jos olen pelännyt jotain tiettyä lääkettä niin eivät edes kirjoita sitä vaan jotain muuta. Terapiaakin olen saanut ja se oli erittäin hyödyllistä. Minulla EI ole psykoottistasoista maniaa mutta koen että välillä lääkkeet on vain ihan pakko että selviäisin hankalista tilanteista. Minulla on siis myös ei-psykiatrinen sairaus. Kukaan ei tule sinua kyttäämään että syötkä lääkkeet vai et. Mutta jos lähdet etsimään sopivia lääkkeitä niin kerro aina psykiatrille jos et pysty syömään jotain hankalien sivuoireiden takia niin hän voi miettiä vaihtoehtoja. Jotkut lääkkeet voivat myös pahentaa masennusta tai ärtyneisyyttä ja kannattaa seurata omaa olotilaa alussa, meneekö huonompaan vai parempaan. Lääkkeet ovat todella henkilökohtaisia. Olen huomannut että se mikä sopii minulle on jonkun toisen myrkky. Riippuu tietysti vähän asuinpaikasta minkälaista hoitoa on tarjolla. Vertaistukirymiä varmasti on.

Apua kannattaa hakea. Ei tuollaisessa masennuksen kanssa yksin selviämisessä ole mitään mieltä.

Kiitos vastauksista. Haluaisin kuulla lisää kokemuksia niiltä jotka ovat lääkkeitä kokeilleet.

Ikävä kuulla, että lääkkeet eivät ole tuoneet helpotusta teille.

Minulla masennusjaksot toistuvat systemaattisesti riippumatta siitä onko elämässä huolia ja murheita. Kuntoilun olen itsekin huomannut lieventävän masennuksen oireita, mutta ei korjaa sitä.

No lääkitys ei auta.. Mutta kun mani iskee niin soittelet pitkin yötä kavereille ja pomolle ja tutuille.. dokaat vedät huumeita et nuku teet pornoleffan tai pari.. Olet tappeluissa ja maaninen on semmonen energiapommi että jos tekniikka ja voimaa on nii siinä kaatuu vaikka 10vs1... ja maanisdepressiivisyys mikä suomeksi on kaksisuuntainen on ihan oikea sairaus eikä lääkkeet auta.. niillä yritetään auttaa mutta vaikeaa koska lääkitystä pitäisi vaihtaa masennus jaksoilla.. mutta kun mani tulee ei ihminen hakeudu hoitoon..

Itse sairastin 8 vuotta, ennenkuin sain diagnoosin ja oikeiden lääkkeiden etsintä saattoi alkaa. Sitä ennen kokeilin paristi masennuslääkkeitä, jotka vain pahensivat tilannettani. Kaikkea muuta ei-lääkkeellistä tuli kokeiltua.

Lääkkeet tavallaan pelastivat minut, mutta helppoa se ei todellakaan ole ollut. Ensimmäiset, eikä toisetkaan vielä sopineet. Sen jälkeen kolmannet auttoivat mielialanvaihteluihin, mutta aiheuttivat vaarallisia sivuoireita. Muutenkin tähän pariinkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista tenkkapoota, joten mitään taikapillereitä nuo eivät ole ja eivät yksistään riitä toipumiseen.

Silti. Lääkkeet pelastivat minut. Ennen oikean lääkityksen löytymistä oli aivan sama mitä elämässäni tapahtui, olin aina ihan surkeassa jamassa, vaikka koetin kaikkeni pysyä kunnossa. Kun mielialanvaihtelut helpottivat, sain rauhan ajatuksenriennoiltani tarkastella elämääni ja sairauttani. Kävin kaksi vuotta terapiassa ja sen jälkeen vertaistukiryhmissä. Muutin niitä asioita elämässäni, jotka huomasin pahentavan sairauttani. (Olen huomannut että tämä on joillekin vaikeaa. On vaikea kuvitella että mieliala pysyisi hyvänä, jos alkoa kuluu koko ajan paljon ja itsestään ei muutenkaan pidä huolta. Esim. tuollaisessa tilanteessa lääkkeet tuskin auttaa.)

Olen onnekas siinä, että olen löytänyt lääkityksen jonka kanssa tunnen oloni omaksi itsekseni, paremmaksi versioksi verrattuna siihen hermoraunioon, joka ennen olin. Luovuus kukkii ja seksi maistuu erittäin hyvin. Mieliala pysyy tasaisena, muttei ole turta. Innostun ja itken herkästi (kuten on minulle luontaista) ja se on erittäin ok. Olen pari kertaa kokeillut olla ilman lääkkeitä ja se on jonkin aikaa aina näyttänyt hyvältä, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa olen uponnut taas takaisin suohon, enkä ole sieltä muilla keinoin noussut. Ne olotilat ovat olleet niin sairaita, että olen yrittänyt itsemurhaakin. Harmi sinänsä, koska olen kovasti nähnyt vaivaa sen eteen, että voisin olla ilman lääkehoitoa. Nykyään olen hyväksynyt tilanteen, mutta on tärkeää tiedostaa riskit ja niiden mukaan puntaroida edut. Kunnon liikunta, riittävä unensaanti ja psykoedukatiivinen työskentely ovat myös asioita, joita ilman en pärjäisi. Kannattaa siis tosiaan perehtyä muihinkin sairaudenhoidollisiin menetelmiin, kuin ainoastaan lääkkeisiin.

Muitakin kuin näitä nykyisiä lääkkeitäni on minulle tosiaan kokeiltu ja osa on tehnyt oloni vain todella paljon huonommaksi. Tämän vuoksi onnistunut lääkehoito vaatii usein etsimistä, pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista. Kuten koko tämän sairaudenhoito kaikenkaikkiaan. Sivuoireiltakaan tuskin voi välttyä, ainakaan pitkässä juoksussa. Omalla kohdallani ne ovat olleet kuitenkin tämän arvoisia. Olen saanut kohtalaisen "normaalin" elämän. Näinä parinakymmenenä vuotena olen mm. kasvattanut tasapainoisen lapsen, siinä missä aiemmin en voinut kuvitellakaan vanhemmaksi ryhtymistä.

Tsemppiä.

"Psykiatrit eivät voi sinua auttaa, ellet halua nimenomaisesti huumeita. Tosin vähemmän vahingollisia ja täysin laillisia saa Alkosta."

Kyllä 5869 lääkekielteisyys lähentelee jo pakkomiellettä. Jos hän olisi johdonmukainen, pitäisi hänen tuomita valtava määrä muitakin lääkkeitä, kuin pelkästään psyykenlääkkeet.

Esimerkiksi kortisoni suurina annoksina aiheuttaa epänormaalia onnellisuuden tunnetta, mutta pahoissa vammoissa kortisonin lyhytaikainen runsas käyttö on lääketieteellisesti toisinaan täysin välttämätöntä. Beetasalpaajilla erityisesti atenoli, propranoli ja bisoprololi on myös vaikutusta psyykkeeseen. Toisten mielialaa se kohentaa, toisten pahentaa. Silti verenpainetaudissa ja tietyntyyppisissä rytmihäiriöissä (kun EKG:n QT-väli ei ole pidentynyt liikaa) beetasalpaajat ovat lähes ainoa järkevä vaihtoehto. Jopa B6- ja B12-vitamiinin (ei ole lääke) oikea annostelu puutostilassa vaikuttaa mielialaan Tässä vain pari esimerkkiä.

Totaaliseen lääkekielteisyyteen useimmiten on syynä uskonto, filosofia tai omakohtainen epäonnistunut terapia.

Masennuslääkkeiden kohtuullisen käytön hyöty on hyvin yksilökohtainen. Nyrkkisääntönä pitäisin seuraavaa: Jos masennuslääke auttaa ihmistä pääsemään sängyn pohjalta pois ja osallistumaan elämään edes vähän oman asunnon ulkopuolella, se on silloin perusteltua, koska sosiaaliset kontaktit esimerkiksi järjestäytyneessä yhdistystoiminnassa ovat jo sinällään palkitsevia ja tällöin muut ihmiset sosiaalisten kontaktien kautta auttavat ehkä tietämättään ratkaisevasti eristäytyneen ja masentuneen elämää. Tällöin lääkkeestä saatu hyöty on haittaa suurempi, jos lääkkeen vaikutus rohkaisee menemään ihmisten ilmoille. Olen omin silmin nähnyt, kuinka viikkoja masentuneena sängyssä ollut potilas lähti dopamiinin tuotantoa lisäämällä lääkettä antamalla 2 viikon jälkeen liikkeelle ja sai kaikkien ihmeeksi järjestettyä kaikki asiat, jotka olivat jääneet tekemättä noin kahden kuukauden ajalta. Jos vaihtoehtoina ovat sängyssä makaaminen, vuokranmaksun laiminlyönti, sähkölaskujen maksamattomuus ja taloudellinen kaaos, on lääkkeen käyttö perusteltua, jos se johtaa toiminnan tasolle. Tässäkin tapauksessa lääkkeen antama hyöty on reilusti haittaa suutempi.

Jopa lyhytaikainen 1-2 viikkoa oksatsepaamin tai diatsepaamin käyttö sinä aikana, kun masennuslääke ei vielä vaikuta, on toisinaan perusteltua, koska masentunut on useimmiten myös uneton ja päivisin tuskainen, joka vain lisää masennusta. Lääkäri ei toimi väärin, jos kirjoittaa 2 x 10 (ds, 1 tabletti päiväksi ja 1 tanletti yöksi) tablettia 10mg diatsepaamia vuorokaudeksi potilaalle, joka aloittaa jonkin tyyppisen lääkärin oikeaksi arvioiman masennuslääkityksen, joka alkaa tehota vasta viiveellä ja tämä viiveenkin pituus on yksilöllinen. Pieni annos bentodiatsepiineja nostaa mielialaa ja voi motivoida potilasta ylipäätään aloittamaan lääkityksen ja itsehoidon sosiaalisten kontaktien kautta.

Bentsodiatsepiineja käytetään myös alkoholin aiheuttamissa ankarissa vieroitusoireissa esimerkiksi 2 kuukauden juomaputken tuskatiloihin ja jo käytännälliset, terveydelliset ja eettiset syyt pakottaa antamaan niitä reilusti suurempina annoksina lyhytaikaisesti. Esimerkiksi ajoissa saatu diatsepaami-lääkitys estää epileptisen kohtauksen.

Terapiaakin tehokkaampi on normaaliin sosiaaliseen elämään osallistuminen ja jos potilas sosiaalistuu eristyneisyydestä, lääkitystä voidaan vähitellen pienentää ja lopulta koetetaan olla ilman. Joskus se onnistuu, joskus ei ja lääkitylsestä tulee pidempiaikaista.

On kuitenkin olemassa sellaisia suoria reaktiivisia masennuksen primäärisiä aiheuttajia, jolloin masennuslääkkeet ovat kyseenalaisia. Esimerkiksi velkaantuneisuuteen ja talouden romuttumiseen liittyy lähes aina eriasteista masennusta. Tällöin masennulääkkeitä järkevämpi vaihtoehto on yrittää vaikka velkajärjestelyillä hoitaa se, mikä hoidettavissa on ja hyväksyä tosiasiat. Tässäkin tapauksessa on tärkeää, että potilaalla olisi riittävä määrä sosiaalisia kontakteja vaikka vertaisryhmien avulla.

5869 vertaa alkoholia lääkkeisiin. Sairaampaa ajatusta en ole pitkään aikaan kuullut. Masentunut ihminen, joka on potentiaalinen, mutta vielä raitis tai suhteellisen raitis alkoholisti, juuttuu heti ensimmäisestä ryypystä viinaa lopullisesti juomaan valtavin yksilöllisin ja yhteiskunnallisin haitoin. Toisekseen alkoholi vaikuttaa keskushermostoon vain lamaavasti, mutta masennuslääkkeiden kliininen kinetiikka on paljon spesifisempi. Jos alkoholia verrataan lääkkeeseen, voidaan silloin esimerkiksi morfiinista tehdä vielä tehokkaampi lääke: Mielialan kohoamisen lisäksi ei juuri haittaa, vaikka toinen jalka olisi ulkosalla nuotiossa. Kuitenkin morfiiniakin tarvitaan tilannekohtaisesti esimerkiksi onnettomuuspaikalla estämään kipusta aiheutuvaa pelastustoimien tahatonta haittaamista.

Kautta koko ihmiskunnan historian lääkkeitä on käytetty ja tullaan käyttämään. Ihannetila on tietysti lääkkeetön elämä, johon pitää pyrkiä, muttei hinnalla millä hyvänsä.

No mä olen saanut lääkkeistä, juurikin masennukseen, apua. Erinäisiä SSRI-kokeiluja ollut vuosien varrella, ehkei kovin menestyksekkäitä (vauhtia tuli). Nyt sitten tasaajaa, joka on pitänyt masennuksen pois. Aika jojoilua olleet nää mun lääkkeen käytöt, fiiliksen mukaan. Nyt oon kyllä sitoutunut, vuoden käyttänyt, kun alkoi masennukset olemaan sitä luokkaa. Oon kyllä ehdottomasti nyt tyytyväinen. Ainoa keino pysyä jotenkuten työkykyisenä, vaikka välillä on vaikeata lääkkeidenkin turvin (tosin on muutakin päävaivaa). Jos en olis töissä tai yrittäisi pitää itseäni työkykyisenä niin voishan sitä napit heittää ojaan. Ei se silti pitäisi tautia loitolla eikä tilanne mieltä kohentaisi.

Suosittelen siis kokeilemaan, ainahan sitte voi lopettaa, jos ei apua saa. Ei kantsi elämäänsä pilata kärvistelemällä masennuksessa.

"Esimerkiksi vuosina 2006–2010 keskimäärin lähes 12000 suomalaista sai vuosittain Kelan työkyvyttömyyseläkettä, jonka perusteluissa esiintyi alkoholisairaus. Tällaisten eläkkeiden kustannukset olivat vuonna 2011 yhteensä 135 miljoonaa euroa.

Välittömien kustannusten lisäksi alkoholinkäytöstä aiheutuu työelämässä tuotannonmenetyksiä, joiden suuruudeksi arvioidaan vuosittain noin 500–600 miljoonaa euroa."

http://www.talouselama.fi/uutiset/silloin-talloin-humalassa-nain-kalliiksi-alkoholinkaytto-kay-suomelle-3443265

Tässä teille vähän tietoa, mitä se kuningas Alkoholi aiheuttaa.

Varmastikin mielialalääkkeistä tulee myös helposti riippuvaiseksi jos lääkityksen on aloittanut. Ihminen on vaan sellainen että luottaa helposti lääkkeeseen jos on siitä joskus avun saanut tai on kuullut jonkun toisen saavan avun. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi itselle.
Sanoisin samaa kuin täällä eräs kommentoija psyykenlääkkeistä että ne ovat huumeita. Joku toinen ottaa hieman alkoholia jännitykseen tai väsymykseen, tai rauhoittuakseen. Toiselle se voi olla kohtalokasta ja hän voi muuttuakin agressiiviseksi. Alkoholismi tai suurempien määrien käyttö on aivan eri asia kuin jos ottaa lasillisen vaikka viiniä tai pienen määrän konjakkia tai jotakin muuta alkoholia. Useimmiten pieni määrä rauhoittaa. Jos kaikkia alkoholia nauttivia katsotaan sairaiksi psyykeltään, on Suomi heitä täynnä.
Liian monet hukuttaa ongelmiaan alkoholiin mutta se on vain hetken lohtu. Aina olisi parempi terapia ja joku jolle asiansa kertoa. Liiallinen yksinäisyys tekee helposti ihmisen masentuneeksi ja kääntää ajatukset sisäänpäin. Huolien kertominen luotettavalle ihmiselle on hyvä apu.
Kun alkoholista huomaa olevan apua voi tulla riippuvaiseksi myös siitä, samoin kuin tupakasta ja annokset ovi suurentua huomaamatta. Siksi on aina pidettävä itsensä suhteen kontrolli jos siihen kykenee. Joskus voi masentuneisuuden voittaa paremmin lääkkeittä kuin riippuvuutensa huumaaviin aineisiin. Jos itse ei kykene pitämään rajaa, on hyvä lähimmäisten huolehtia siitä että vierellä oleva ei mene huumaavien aineiden kierteeseen.
Olen samaa mieltä siitä että aivan liikaa ja liian herkästi ihmisille annetaan huumaavia ja riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä. Ihmiset ovat kuin koekaniineja, monenlaisia lääkkeitä voi olla päällekkäin ja sen näkee jo ihmisen käyttäytymisestä ulospäin kuka kulkee psyyken lääkkeen vaikutuksen alaisena. Aivan turhaa on lääkkeitä käyttämättömienkään kehuskella että he ei tarvitse psyyken lääkkeitä, koska useimmat heistä itse käyttää alkoholia tai tupakkaa tai muita aineita jotka vaikuttaa psyykeen. Ei näistä lääkärit tai hoitajatkaan ole vapaita vaikka he usein kysyy potilailta alkoholin käytöstä.
Kun elimistö ja psyyke tottuu psyyken lääkkeisiin on kierre valmis ja ihmisestä tulee helposti jopa arka sosiaalisiin tilanteisiin ilman lääkettä joka hetkeksi helpottaa oloa. Varovaisuutta odottaisi lääkäreiltäkin määrätä näitä lääkkeitä koska elämä on aina parempaa ilman lääkkeitä ja niiden turruttavaa vaikutusta haittavaikutuksineen. Joskus tilanne voi vaatia että on niin harhainen ja tarvitsee lääkityksen tai hoitoon ottamisen. Ei nämä liene aina lääkärillekään niin helppoja ratkaisuja jos oireet ei ole niin selviä.

Olin pitkään hyvin lääkevastainen, mutta nyt kun ikää on jo yli 30 olen oppinut ottamaan apua vastaan sieltä mistä sitä vain saa, joten lääkkeitäkin on tullut kokeiltua.

Osa niistä ei ole sopinut minulle sivuoireiden takia, osa taas ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään, mutta muutamista olen onnistunut löytämään apua pahimpien ylä- ja alamäkien tasaamisiiin. Ylläpitolääkitystä en käytä, mutta aina kun alkaa liikaa mieliala nousemaan tai laskemaan, niin aloitan aina tietyn kaavan mukaan menevän pillereiden popsimisen 2-4 viikon ajaksi ja sitten kun pahin tuntuu olevan ohi niin lopetan niiden syömisen kokonaan, ensin toki annosta hiljalleen laskelmalla.

Eniten apua olen kuitenkin saanut omasta henkisestäkasvusta ja puolison tuesta kuin mistään pilleripurkista, mutta hyvä apu ne ovat kuitenkin kun kokonaisvaltaisesti haluan itseäni hoitaa enkä vain yhteen asiaan tukeutua.

Alkoholin puolustajat ja ihannoijat hokee alkoholin ihanuudesta tasan niin kauan, kun on hyvä meininki. Mutta jossain vaiheessa jokaiselle alkoholin käyttäjälle sattuu jotain kamalaa, joka varmasti muuttaa mielen. Jos ei itselle, niin sitten jollekin lähipiirissä. Alkoholi ei aiheuta mitään muuta kuin pahaa. Hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin. Ja hoetaan että ihmiset turruttaa itseään lääkkeillä ja plaaplaaplaa. Miksi sitten itsensä alkoholilla turruttaminen onkin ihan okei? Selittäkääpä se, hyvät alkoholin ihailijat.

Miten niin lääkkeet muka "huumaa"? Minua ne ei ole ainakaan huumanneet millään tavalla. Ennen lääkitystä elin kuin unessa, enkä tajunnut mistään mitään. Lääkkeet sai silmät aukeamaan ja elämä tuntui taas elämisen arvoiselta. Lääkkeet eivät turruta minua. Tunnen iloa ja surua ja kaikkia tunteita ihan normaalisti. Olen edelleen herkkä, itken helposti, innostun helposti, tunnen suurta onnentunnetta hyvistä asioista ja liikutun surullisista. Joten miten lääkkeet muka turruttaa? En ymmärrä.