Toinen pohdinta tietopläjäys vielä tuon "aiheena empatiakyky" lisäksi.
Olen kohdannut paljon elämässäni tilanteita kun minulta on vaadittu anteeksiantoa.
Näemme ehkä näiden vaatijoiden kanssa anteeksiannon vähän erilaisin tavoin.
Itselle anteeksianto tarkoittaa ns. omassa mielessäni tullutta mielenrauhaa ko. asiaa kohtaan ja kykyä kohdatessa olla rauhallinen, neutraali ja asiallisen kunnioittava, MUTTA riippuen teosta/asiasta se anteeksianto ei minun mielestä velvoita ko. ihmissuhteen palautumista normaali uomeihin.
esim. vaikka olen antanut ex-miehelle anteeksi hänen väkivaltaisen kohtelun minua kohtaan ja pystyn hänen kanssaan jutteleen ystävällisesti ja asiallisesti jos hänkin juttelee niin minulle, mutta en silti halua palauttaa suhdetta parisuhteeksi, anteeksiannostani huolimatta.
Monet olettaa että anteeksianto tarkoittaa sitä eträ esim. kuvaukseni kaltaisessa tilanteessa palautuu ex-pariskunta takaisin yhteen. Ei, ei ei ja ei.
Se on sisäinen prosessi jonka aikana viha ja loukkaus hiipuu ja tilalle tulee kyky ymmärtää toista ja toisen virheellisyyttä. Saada itselleen mielenrauha.
Minulla on joitain ihmisiä jäänyt historiaan jotka satuttaneet niin pahoin etten ole anteeksiannosta huolimatta halunnut heidän kanssa enää yhtä läheistä suhdetta. He on etäisiä, mutta kohdatessa kuulumiset vaihdamme ilman ilmiriitoja ja kaunan kantoja. Rauhallisessa mutta välien selvällä viileydellä ja etäisyydellä menneeseen vertaillessa.
Anteeksianto on hyväksi omalle mielenterveydelle, sillä itsellä on ainakin hyvin painostava tunne sisälläni ja pala kurkussani jos kannan vihaa, katkeruutta ja mielipahaa sisälläni ja mietin päivästä toiseen kuinka ilkeä toinen oli ja miten se voi sellainen olla.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00012

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.