Miksi kukaan ei ota kantaan isän rooliin ja osaan odotusajan kuluessa? Kovasti kyllä valitellaan ja paasataan ädin tuskasta ja supistuksista jne., mutta se irrationaalinen henkinen hirmumyrsky jonka hormoonihäiriöinen raskaana olevan nainen projisoi välittömään ympäristöönsä ja puolisoonsa voi kertyä odottavalle isälle varsinaiseksi helvetiksi! Suhteemme on erittäin hyvällä ja terveellä pohjalla, mutta mitä pidemmälle raskaus kehittyy, sitä enemmän odottavalla äidillä alkavat hormoonit heittää häränpyllä korvien välissä ja viimeisetkin loogisen ajattelukyvyn ja tunnejärkeilyn riippeet tuntuvat rapistuvan tyystiin pois... Vaikka kuinka yrittäisi tehdä puolison olon mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi (teen kotityöt, kokkaan, leivon, hoidan ostokset, järjestelen paperitöitä jne. jne. jne.), tuntuu vain siltä kuin tulisi heitettyä joka kerta lisää löylyä psykoterroin kytevään pätsiin...
Jos joku meinaa, että odottava isä pääsee koko raskaudesta kuin koira veräjästä, niin on todellakin hakoteillä! Olen normaalisti erittäin rauhallinen ja itseni hyvin hallitseva ja kontrolloiva ihminen, mutta nyt alkaa tuosta emännän loputtomasta ja tyystiin irrationaalisesta hormoonihäiriöistä virittyä hermojen viulunkieli niin kireälle, että ei ole kuin aja kysymys koska itsehillintä pettää lopullisesti.
Jos joku älyvälkky meinaa nyt puolihupaisasti huumorin siivittämänä todeta tähän valitusvirteeni, että se on ihan normaalia ja kuuluu raskauteen jne., niin pitäkööt mölyt mahassaan, koska ei todellakaan tiedä mihin ottaa kantaa... On ymmärrettävää, että raskauden aikana naisen hormoonitasapaino on aivan toisessa järjestyksessä, mutta rajansa kaikella! Kannan kyllä vastuuni asiasta ja korteni kekoon ja riemuitsen ja iloitsen tulevasta perheen lisäyksestä täysin rinnoin, mutta ei se tarkoita sitä, että vaimoni hormoonihäiriöistä huolimatta minun pitäisi loputtomiin kestää ja kantaa tuo taukoamattoman psykoterrorin taakka! Rajansa kaikella... Jos odotusaika todella on tällaista henkistä helvettiä, niin on mielenterveyden kannalta turvallisinta tyytyä yhteen lapseen... tuleepa häntä sitten rakastettua kahden taikka useamman edestä.
Jos olisin muslimi, niin minulla olisi moraaliset oikeudet vaimentaa puolisoni tarvittaessa vaikka nyrkillä... Kohta tähän helvettiin ei taida löytyä muuta ulospääsyä kuin alkaa kumartaa kohti mekkaa :(
Jos joku meinaa, että odottava isä pääsee koko raskaudesta kuin koira veräjästä, niin on todellakin hakoteillä! Olen normaalisti erittäin rauhallinen ja itseni hyvin hallitseva ja kontrolloiva ihminen, mutta nyt alkaa tuosta emännän loputtomasta ja tyystiin irrationaalisesta hormoonihäiriöistä virittyä hermojen viulunkieli niin kireälle, että ei ole kuin aja kysymys koska itsehillintä pettää lopullisesti.
Jos joku älyvälkky meinaa nyt puolihupaisasti huumorin siivittämänä todeta tähän valitusvirteeni, että se on ihan normaalia ja kuuluu raskauteen jne., niin pitäkööt mölyt mahassaan, koska ei todellakaan tiedä mihin ottaa kantaa... On ymmärrettävää, että raskauden aikana naisen hormoonitasapaino on aivan toisessa järjestyksessä, mutta rajansa kaikella! Kannan kyllä vastuuni asiasta ja korteni kekoon ja riemuitsen ja iloitsen tulevasta perheen lisäyksestä täysin rinnoin, mutta ei se tarkoita sitä, että vaimoni hormoonihäiriöistä huolimatta minun pitäisi loputtomiin kestää ja kantaa tuo taukoamattoman psykoterrorin taakka! Rajansa kaikella... Jos odotusaika todella on tällaista henkistä helvettiä, niin on mielenterveyden kannalta turvallisinta tyytyä yhteen lapseen... tuleepa häntä sitten rakastettua kahden taikka useamman edestä.
Jos olisin muslimi, niin minulla olisi moraaliset oikeudet vaimentaa puolisoni tarvittaessa vaikka nyrkillä... Kohta tähän helvettiin ei taida löytyä muuta ulospääsyä kuin alkaa kumartaa kohti mekkaa :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
tänne alkaa tulla hurjia puolustuspuheita ja raskauden rasittavuuden ylistystä niin halusin vaan toivottaa voimia ja tsemppiä ja muistuttaa ettei raskaus onneksi kestä kuin 9kk ja "hormonihulluus" voi laantua jo ennen synnytystä-toivottavasti!!
Vaikka tekstisi oli rankkaa, ymmärrän että tulevan isän rooli voi olla välillä mahdoton yhtälö. Monesti isäpoloinen unohdetaan tyystin ongelmineen äidin varjoon ja ongelmia vähätellään. Kyllä isälläkin on kuitenkin tärkeä rooli perheessä, joten neuvoloiden pitäisi kuunnella joskus myös tulevia isiä ja heidän murheitaan. Parempi olisi puhua asiasta jollekin, kun turvautua siihen nyrkkiin.
tietää mistä puhut. Itse olin oikea "piru" kun odotin neljättä,tosin huomasin sen vasta jälkeen päin. Ihmettelen että perhe kesti kaiken mitä tein ja sanoin.Et maininnut kuinka pitkällä raskaus teillä on, minulla oli alkukuukausina sellainen tunne ettei kukaan osaa mitään ja olin väsynyt.Kannattaisi jutella vaimon kanssa ja tehdä selväksi millainen olo sinulla itselläsi on. Älä tee kaikkia hommia kotona vaan vaadi vaimoasi myös huolehtimaan asioista, ei raskaus ole sairaus.Meillä naisilla taitaa olla sellainen "marttyyri" ote raskauteen ja sillä varjolla sitten vaadimme toiselta liikoja.Vaikka kuinka yrittäisin olla mainitsematta hormooneista niin kyllä se taitaa osaksi siellä vika olla.Tiedän että sinulla on vaikeaa mutta ei se kauaa kestä ja ajattele mikä sieltä sitten tulee ikäänkuin palkinnoksi.Varo synnytyksessä vaimosi voi haukkua sinut ja pahasti. Tsemppiä:)
Toivottavast minust ei tuu tollane. Raskaus ei oo viel kovin pitkällä, joten...
Oon kyl yrittäny kysellä miehen tunteista ja jonkun verran hää on kertonukki. Seksiäkin on taas alkanu tehä mieli alkuraskauden pahoinvoinnin helpotettua. Tosin nykyään aamusin, mitä ei koskaan aiemmin ole tapahtunut. Mies tosin on siitä ihan mielissään.
Vaikea sanoa toisen puolesta yhtään mitään. Ihmiset kun on niin yksilöllisiä. Ootko maininnu itsehillinnän yrittämisestä hänelle? Tai vaihtoehtoisista purkautumiskeinoista, kuten tyynyn muksimisesta makkarissa. Miten itse suhtaudut, kun vaimo heittää kiukkuvaihteen päälle? Pysytkö rauhallisena vai huudatko takas? Kokeile vastakohtaista reakoimistapaa, mutta älä loukkaa. Jos vaimosi raivoaa, yritä nähdä se huvittavana. Ehkä saat siitä jopa naurut ja vaimosi on kuin puulla päähän lyöty. Mun mies on joskus vaan ruvennu nauramaan. Kun olen kysynyt, että mitä hän nauraa, hän on vastannut, että sua, ku oot niin huvittava. Tilanne on päätynyt siihen, että ollaan molemmat naurettu. Varoitus! Mikään näistä ei välttämättä auta, saattaa vain pahentaa.
kirjoituksesta.Olipa kerrankin niin hyvä teksti ettei kukaan akka pystyny kääntämään sitä voitokseen selittelemällä!!On tuo tuttua minullekkin,ja vaikeeta on mutta ei oo onneks tarvinnu vielä huitasta.Kyllä se vituttaa kun saa tehdä kaikki ja enemmänkin ja sitä kiitoksen sanaa ei tule, saatika mitään muutakaan!!!Mielestäni terrori on nimen omaan naisen keksintöä ja heiltä se on opittu se on varmaa.
viestiin
Muistathan itsekin kiitellä sitä rakasta vaimoasi. Pompsahti mieleeni vanha viisas sanonta:kissa kiitoksella elää.
...muistatkos sinä kiittää normaalioloissa aina toista puoliskoasi tehdyistä koti-ym. töistä? En usko. Ne ovat yleensä niin itsestäänselvyyksiä naisen tehtäviksi, että jos mies joutuu siihen osaan hyppäämään vaikkapa nyt sen raskauden takia niin kiitosta pitäisi ladella aamusta iltaan ja naisen olla hyvinkin nöyränä siitä hyvästä!
Totta on, että raskaus pistää ne hormonit viuhtomaan joskus siihen malliin että se ihanainen nainen muuttuu täydelliseksi hirviöksi ja v****pääksi jota tekisi varmaankin mieli tintata kannuun, mutta sille kun ei yksinkertaisesti mahda mitään! Raskaus ei kaikille ole mikään autuas olotila todellakaan kaikkine vaivoineen, kipuineen ja mielialanvaihteluineen, joten ei se akkakulta ihan ilkeyttään ole pahansisuinen terroristi joka tykkää vaan kitistä ja valittaa joka asiasta.
Mukavampi se olisi itsellekin kun jaksaisi suu hymyssä mennä eteenpäin koko tämän pitkän "kantoajan" ja paapoa sitä ukkokultaakin natisematta, mutta näin on luonto tämän homman järjestänyt että aina se ei onnistu. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, jos ei kestä niin revetköön. Tsemppiä sinulle ja muillekin isukeille, tämähän on kaikki sitä vanhemmuuteen kasvamista!
Meillä taas asiat ihan toisin ja voin puhua miehenikin puolesta kun on asiasta keskusteltu. Olen luonteeltani äkkipikainen, mutta raskaus on tuonut minuun tasapainoa. Olen ollut "vähemmän vittumaisempi akka" kuin ennen (kuulema). Meillä menee tosi hyvion ja riitoja on paljon vähemmän. En tiedä johtuuko siitä että toinen ei nyt juo ja humalassa kaikki riidat yleensä syntyi. Mies on saanut mennä sopivassa määrin juhliin kyllä. Mä mennyt evakkoon siskolle tms, näin vältetty kiusallisia tilanteita kun toinen tulee kännissä kotiin. JOten eipä riitojakaan. Teen kaikki kotihomat vielä itse ja innolla. Vointi on olllut hyvä ja menossa rv24.. Meillä tää odotus on lähentänyt ja syventänyt jopa suhdetta. Mukavaa aikaa, miehenkin mielestä. Joten täällä hormoonit hyrränny positiivisenpaan suuntaan :)
Hei vaan!!
Tämmöiset tekstit on kiva näyttää omalle sulhaselle ja sanoa että huomaatkos miten vähällä pääset...;)
Olen rv 33 menossa ja vasta viimeviikolla tein kotiin suursiivouksen, käyn luomassa pihalla lumia, teen ruokaa, puuhastelen oikeastaan kaikenlaista. Meillä ollaan aina tehty yhdessäkin näitä asioita ja oikeastaan nautimme siitä, koska yhteinen tekeminen jäisi muuten vähiin. Niin ja itse sen tyylinen että tulisin HULLUksi jos en voisi tehdä normaaleja asioita ja joutuisin vaikka makaamaan pedin pohjalla..
Ainut asia mistä minä taidan nurista on liitoskivut, mutta ei se mieheni niillekään mitään voi. Kyllä hän aina säikähtää ja kyselee vointia kun minä älähdän kipujen kanssa, jotka ovat joskus niin kovat että itkettää.. Mutta yhdessä porskutetaan.
Olen kyllä kuullut että yksi tutun tuttuni , joka on raskaana osaa ottaa kaikki hyödyt raskaudesta irti. Siinä voi olla mieskin helisemässä..
Mutta tsemppiä kaikille pareille...Puhukaa ja ennen kaikkea KUUNNELKAA toisianne.. Ei se raskauskaan ikuisuuksia kestä...;)
Valitettavasti sinulla on vain käynyt älyttömän huono tuuri. Kaikkiin ei raskaushormoonit vaikuta noin negatiivisesti. Itselläni se teki juuri päinvastoin ja olin itse enkeli.=) Mutta itse asiaan. Olen sitä mieltä että ei raskaus ole sairaus. JOS ei lääkäri ole kieltänyt mitään tekemästä, niin silloin nainen saa tehdä ihan kaikkia asioita mitä ennenkin raskautta. Itsekin imuroin vielä päivää ennen synnytystä. Kannoin raskaita pyykkikoreja pesutuvan väliä edestakaisin. Miten luulet ihmisten selvinneet ennen vanhaan, jättivätkö naiset peltotyöt tekemättä vain siksi että ovat raskaana? Olisi kyllä jäänyt leipä syömättä jos näin olisi ollut. Kyllä se on vain nykyajan naisten saamattomuutta ja laiskuutta tuo että miehen pitäisi tehdä kaikki työt kun on raskaana. Älä anna käyttää itseäsi hyväksi! Todennäköisesti "hormonirieputus" jatkuu vielä niin kauan kuin vaimosi imettää, vai aiotko tehdä senkin hänen puolestaan? Vai onko nyt käynytkiin niin että haluat pitää vaimon tyytyväisenä etkä anna hänen tehdä mitään ja hänen hermonsa ovat kireällä kun ei saa osallistua. Onko kyse pelkästä turhautumisesta? no tämä on vain teoria..
Ei todellakaan kannata rehkiä sillä selityksellä että "niinhän sitä tehtiin ennenkin", haloo! Älä yleistä siksi että itse olet sattunut olemaan harvinaisen energinen odottaja.
Ennen vanhaan myös keskenmenot, ennenaikaiset synnytykset ja vauvojen sekä äitien kuolemat olivat paljon yleisempiä. Aina se vanha tapa ei ole parempi!
Raskaus ei ole sairaus, mutta raskasta kantamista ja rehkimistä pitää varoa, sillä se voi pahimmassa tapauksessa jopa käynnistää synnytyksen. Moni kotityö sujuu myös isomahaiselta, mutta raskaammat hommat kannattaa jättää ukolle jos mahdollista.
...kaikkien hormonihirviönaisten puolesta!
Suurimmaksi osaksi ajasta emme pysty hillitsemään itseämme, mutta se ei tarkoita ettemme koskaan ole tietoisia käytöksestämme. Minäkin myönnän joskus käyttäväni hyväksi tilannetta, että saisin ylimääräistä hellimistä ja huomiota...
Mullakin on näin raskauden aikana mielialat heitelleet, kuten myös ennen raskautta kuukautiskierron mukaan (tosin ei ihan yhtä pahasti kuin puolisollasi). Usein huomaan itsekin miten naurettavasti käyttäydyn ja joudun pyytämään anteeksi mieheltä ja antamaan hartiahieronnan kiitokseksi hänen kärsivällisyydestään...
Pointtini on, että älä anna puolisosi hyppyyttää sinua loputtomasti, vaan tee hänelle selväksi että hän käyttäytyy välillä järjettömästi ja loukkaavasti. Vaikka hän ei pystyisi muuttamaan käyttäytymistään, niin siitä voi yrittää olla tietoinen. Ja muista ettei _kaikki_ kiukku _aina_ johdu hormoneista, vaan joskus siihen on ihan oikeasti aihetta... ;)
Aurora puhuu järkeä!
Raskaana olevan naisen elämä pyörii aika kirjaimellisesti oman navan ympärillä. Puolison fiilikset ja niiden huomionti ei välttämättä "mahdu eukon päähän".
Kun kerrot hänelle, kuinka pahasti hän loukkaa, luulisi, että hän voisi YRITTÄÄ parantaa tapansa. Tai ainakin jättää pahimmat loukkaukset sanomatta.
Tsemppiä!
kokeilemaan B6-vitamiinia.
"B6- vitamiinia tarvitaan erityisesti kasvun ja raskauden aikana. Sitä tarvitaan myös terveiden punasolujen muodostuksessa. Runsaasti valkuaista sisältävä ravinto, imetys, hormonikorvaushoito ja E- pillereiden käyttö lisäävät sen tarvetta. Puolet raskaana olevista kärsii arvioiden mukaan B6- vitamiinin eli pyridoksiinin puutteesta. B6- vitamiini voi estää PMS-oireita."
"Premenstruaalioireyhtymä, Pre-menstruaalinen syndrooma, PMS
Kuukautisia edeltäviä oireita, joita kokevat useimmat naiset. Joillakin naisilla oireet voivat olla melko vaikeita fyysisiä ja tunne-elämän muutoksia. Tunne-elämän muutoksiin saatavat kuulua vihantunne, ärtymys, sekavuus, mielialanvaihtelut, jännittyneisyys, itkuisuus, masennus ja keskittymisvaikeudet. Fyysisiin muutoksiin saatavat kuulua turvotus, rintojen arkuus, heikkouden tunne, ummetus ja päänsärky."
Kuulemma raskaana oleville naisillekin voi tulla PMS:n kaltaisia oireita B6-vitamiinin puutostiloissa.