Miksi peruskouluissa haaskataan tehokasta työaikaa?
Jotta arvosanat ehdittäisiin määrittämään päättäjäispäivään mennessä, todellinen opetus lopetetaan jo viikkoja ennen määräaikaa. Kokeet pidetään toukokuun alkupuolella ja koulukirjatkin kerätään pois kuun puolivälissä. Loppuaika onkin hengailua nurmikoilla, luokkaretkiä, liikuntapäiviä jne. Opettajien nokkeluudella tässä suhteessa ei ole rajoja.
Pitkin vuotta tulee Wilmaviestejä, joissa kerrotaan koulupäivän loppuvan poikkeuksellisesti jo klo xx. Syynä on opettajien kokous, opettajien koulutuspäivä, opettajien tykypäivä jne. Tämä vaikuttaa aika oudolta, koska opettajathan tuovat jatkuvasti esille, että heidän työnsä ei rajoitu oppilaan lukujärjestykseen. Työtä on siis enemmänkin kuin 5-6 tuntia päivässä. Kokeiden korjaamiset, oppimateriaalin laatiminen, wilma-viesteihin vastaamiset jne. ei todellakaan kestä sitä keskimääräisesti 2-3 tuntia päivässä JOS ihminen on tehokas. Miksi opettajien ilman oppilaita tapahtuvia kokoontumisia ei järjestetä lukujärjestysten ulkopuolella? Miksi todistus pitää saada päättäjäisissä, eikö sitä voi postittaa kotiin jälkeenpäin? Viimeinen lauantai kestää yleensä vähemmän aikaa kuin sopivien vaatteiden valkkaaminen kotona. Siitä huolimatta se lasketaan yhdeksi täydeksi koulupäiväksi joka on osa oppivelvollisuutta.
On aivan bs:ää väittää, että äidinkielen, matematiikan, liikunnan, englannin tai käsityön opettaja viettäisi joka päivä useita tunteja kehittämässä työtään ja oppimateriaalejaan. Vaimoni on peruskoulun opettaja (kritisoi itsekin tätä), anoppini ja äitini ovat opettaneet 15-20 vuotta vanhoilla materiaaleilla vielä 90-luvulla. Minä tiedän mitä siellä opettajanhuoneessa puhutaan, joten turha sitten väittää, että en tiedä mitä opettajan työ on.
Eräs epäkohta vielä, opettajien "kesäkeskeytys" - ei siis pidennetty kesäloma. Väitetään yleisesti, että se käytetään edellisen vuoden purkamiseen ja uuden vuoden valmisteluihin - bs:ä jälleen! Opettajat ovat purkaneet kuluneen vuoden jo viimeisten viikkojen aikana. Osa saattaa käväistä päättäjäisten jälkeisenä maanantaina koululla hakemassa ne lahjamukit ja leivonnaiset jotka ei lauantaina kyytiin mahtuneet. Seuraavan lukuvuoden valmistelu on useimmille vain tutustuminen tulevan koululuokan oppilaskansioihin. Tämän väitetään vievän n. kaksi viikkoa työaikaa. Yksityisellä sektorilla tuollaiseen työmäärään menisi maksimissaan ehkä neljä tuntia. Mitään opettajien kokouksia ei pidetä kesäloman (siis keskeytyksen) aikana, ne voidaan pitää sitten koulun alettua lukujärjestyksen kanssa päällekkäin. Opettajien koulutusta ei järjestetä tietenkään heinä-elokuussa. Paras kuulemani selitys on, että silloin ei saada ketään kouluttamaan - miksiköhän? Sarkastisesti ilmaistuna: Mistä ihmeestä löytyisi vapaita opettajia keskellä kesää?
Pisa-menestyksen todellinen uhka
weiopufhoiuh
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san271652Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731029Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 89887
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114878