Onko se sinun suloinen poika, joka tuosta kävelee aina silloin tällöin ohi? Tuli yksi päivä välähdys päähäni, että sehän voisi olla vaikka sinun poikasi. Hänessä on jotain erityistä.
Nimittäin juttu etenee niin, että yksi päivä, kun istuin parvekkeella huomaan ruskea tukkaisen pojan kävelevän ohi. Minun sydämeni sulaa, tunnen jotain erityistä hänessä, sydämeni sulaa. Katson, kun hän kävelee kadulla jotenin niin suloisen herttaiseti, ajattelen, että tuossa pojassa on jotain hyvin erityistä. Tykkään lapsista paljon, mutta hänessä on jotain vielä enemmän jotain hyvin sydäntä sulattavaa. Meni päivä jos toinenkin niin näin taas pojan kävelevän sitä samaa reittiä, jota hän usein kävelee. Ajattelin taas, että tuossa pojassa on kyllä jotain hyvin erityistä. Sydämeni suli, kun katsoin häntä. Näin taas uudemman kerran ja taas vielä kerran, sitten minulle välähti, että hei sehän voi olla vaikka sinun poikasi. Ihmettelen, miksi tunsin hänen kohdallaan niin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Pidän lapsista, ihailen lasten aitoutta ja vielä niin puhtoista tapaa olla ja ajatella, mutta miksi juuri hänen kohdalla tunnen näin voimakkaasti. En tiedä.
Oli se sinun poikasi tai en, niin tiedän, että tämän pienen pojan elämä tulee olemaan lämmin. Hänen elämänsä tulee olemaan kaunis. Hän on nuori, mutta huvin sielukas ja älykäs, näen sen hänestä. Hänestä ei tarvitse olla huolissaan. Hän tulee saamaan elämältä paljon, tunnen sen. Harvoin, erittäin harvoin minulle annetaan nähdä asioita näin selvästi. Nyt näin. Lämmön tunne valtasi minua. Se on hyvän merkki.
Tämä pieni poika on kuin enkeli. Hänellä on suojelusenkeleitä, jotka eivät hylkää häntä koskaan. Siksi hän tulee olemaan hyvin onnellinen.
Nimittäin juttu etenee niin, että yksi päivä, kun istuin parvekkeella huomaan ruskea tukkaisen pojan kävelevän ohi. Minun sydämeni sulaa, tunnen jotain erityistä hänessä, sydämeni sulaa. Katson, kun hän kävelee kadulla jotenin niin suloisen herttaiseti, ajattelen, että tuossa pojassa on jotain hyvin erityistä. Tykkään lapsista paljon, mutta hänessä on jotain vielä enemmän jotain hyvin sydäntä sulattavaa. Meni päivä jos toinenkin niin näin taas pojan kävelevän sitä samaa reittiä, jota hän usein kävelee. Ajattelin taas, että tuossa pojassa on kyllä jotain hyvin erityistä. Sydämeni suli, kun katsoin häntä. Näin taas uudemman kerran ja taas vielä kerran, sitten minulle välähti, että hei sehän voi olla vaikka sinun poikasi. Ihmettelen, miksi tunsin hänen kohdallaan niin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Pidän lapsista, ihailen lasten aitoutta ja vielä niin puhtoista tapaa olla ja ajatella, mutta miksi juuri hänen kohdalla tunnen näin voimakkaasti. En tiedä.
Oli se sinun poikasi tai en, niin tiedän, että tämän pienen pojan elämä tulee olemaan lämmin. Hänen elämänsä tulee olemaan kaunis. Hän on nuori, mutta huvin sielukas ja älykäs, näen sen hänestä. Hänestä ei tarvitse olla huolissaan. Hän tulee saamaan elämältä paljon, tunnen sen. Harvoin, erittäin harvoin minulle annetaan nähdä asioita näin selvästi. Nyt näin. Lämmön tunne valtasi minua. Se on hyvän merkki.
Tämä pieni poika on kuin enkeli. Hänellä on suojelusenkeleitä, jotka eivät hylkää häntä koskaan. Siksi hän tulee olemaan hyvin onnellinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarkoitatko palstaRistoa? Sillä Ristolla ei ole poikaa.
Tiedän erään joka näytti lapsena kuin enkeliltä, suloiselta ja josta kasvoi psykopaatti kiusaaja. On kyllä taitava manipuloimaan, joten "enkelimäisyys" varmasti edelleen hurmaa ihmisiä puolelleen.
Himpskutti! Palaset loksahti kohdilleen. Ei siis tykkää kenestäkään, vaan kiusaa?
Trollaa trullina. No jopas :-)
Sinulle "enkeleiden sisäpuoli". Uskon, että ei ole kovin mieltä ylentävää tai sydäntä lämmittävää nähdä ja kohdata psykopaatti omassa elämässä tai arjessa, mutta en suinkaan pysty ymmärtämään sitä, että jos ja kun olen nähnyt enkeli-pojan, että minun nyt täytyisi ensimmäisenä ajatella tai minun ensimmäinen ajatukseni olisi, että "katsos tuleva psykopaattihan se siinä kävelee", lapsesta, joka viattomasti kävelee omaa polkuaan kohti kotia (ilmeisesti). Se ei olisi terve tai normaali tapa reagoida nähdessään pienen pojan kavelemässä omaa polkuaan kohti kotia (ilmeisesti).
Tiedätkö "enkeleiden sisäpuoli", kaikki lapset syntyy tänne enkeleinä. He ovat Jumalan enkeleitä. Se on tosi asia, jota ei edes kyynisimmät ihmiset tai rakastamattomat vanhemmat pysty toiseksi muuttamaan. Tiedätkö, jokainen meistä syntyy tänne tahtomattamme, mutta emme suinkaan vahingossa, koska jokainen elämä on ennalta määrätty. Jokainen lapsi syntyy tänne maailmaan sydän täynnä aitoa rakkautta, toivoa ja luottamusta, jota syntyvä lapsi ei tietenkään pysty tai tietenkään osaa ilmaista, mutta näin on. Se on luojan luoma tahto ja todellisuus.
Me synnymme tänne täynnä rakkautta ja viattomuutta, mutta mitä sitten tapahtuu? Kun katsomme ympärillemme tai vaikkapa jopa itseään, niin mitä metodellisuudessa näemme? Mikä saa meidät pelon, ahdistuneisuuden tai jopa vihan valtaan? Miten se kaikki on mahdollista?
Me tiedämme, että rakastamisen kyky vahvistetaan ja edes autetaan meidän elämämme alku vuosina/alku hetkinä. Kyse on ikään kuin "tehdas-asetuksista", joita vanhemmat, yleensä äiti, mutta myös isä alkaa päivittämään omien kykyjensä mukaan. Mutta mitä sitten jos äidillä ja isälle ei ole kyvykkyyttä tehdä sopusointuisia asetuksia? Tai jos sitä on, sitä onkin hyvin rajoitetusti johtuen tietysti hänen oman alkulähteiden asetuksista/ "tehdas-asetuksista", joita on sorkittu ehkä vähän liikaa tai ovat jättäneet liian suuria aukkoja tai jopa täysin auki?
Lapsuudessa voimme myös joutua "viruksen uhriksi" tai meidän koneemme voi jopa pultata täysin, johtuen ulkoisesta viruksesta tai "tehdas-asetuksien" vääristä päivityksistä.
Ei ihminen, ei lapsi, ei meidän kenenkään elämä ole koskaan yksinkertaista tai mustavalkoista ja se muuttaa muotoaan koko ajan. Mutta MEILLÄ ON MAHDOLLISUUS JA JOPA VELVOLLISUUS aikuisina "ottaa valmiiksi tehtyjä ja myös muokattuja asetuksiamme" HALTUUN, kunhan ensin oivallamme, miten se on kohdallamme muodostunut sellaiseksi kuin se on. Mutta niiden asetuksien muuttamiseen me tarvitsemme toisia ihmisiä. Ihmisä, jotka välittävät aidosti, rakastavat ja tukevat meitä meidän pitkässä kehityksessämme kohti valoa. Ilman varjoja emme selviä eikä ole edes tarkoitustkaan, mutta tärkeintä on ymmärtää, että on matkalla kohti valoa. Se vaatii kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Matkalla pilvet välillä tummuvat, myrsky saavuttaa meitä, tuulta ja tuiskua riittä, mutta lopulta pääsemme valoon.