Toimeentulotuki

Hain toimeentulotukea vuodesta 2014 lähtien Turun eteläisestä sosiaalitoimistosta. Yhtäkään euroa en koko aikana saanut, EN YHTÄKÄÄN. Kyseisessä sosiaalitoimistossa oli johtavana sosiaalityöntekijänän Vuokko Ouramo, joka on mielestäni täysi rikollinen. Hänen ohjeistuksellaan minulle ei maksettu lainkaan toimeentulotukea kyseisinä vuosina. Minulla on neljä alaikäistä lasta , joiden elämiseen raha olisi tarvittu. sain hakemuksiini lisäselvityspyyntöjä lisäselvityspyyntöjen päälle. Kaikkiin aina vastasin, ja lopputuloksena oli, että hakemus hylättiin. tein luonollisesti valituksen, joka loppujen lopuksi meni aina Hallinto-oikeuden päätettäväksi. Joka ainut kerta hallinto-oikeus Turussa hylkäsi hakemukseni, perusteina kirjaimellisesti samat , kuin mitä Vuokko Ouramon ohjeistuksella sosiaalityöntekijä oli jo hakemuksestani päättänyt. Tämä rikollinen sai ja ilmeisesti saa vieläkin rikkoa lakia aivan mielin määrin. Turun eteläisessä sosiaalitoimistossa, koitin tehdä tästä rikollisesta rikosilmoituksia, mutta täysin turhaan Turun poliisi ei ota ilmoituksia edes vastaan. Vaikka toimeentulotuki on minulta kuukausittain evätty täysin ja totaalisen laittomin perustein.
Annan yhden esimerkin asiasta, Toimeentulotukihakijan piti toimittaa tiliotteet hakemuksen yhteydessä Turun eteläiseen sosiaalitoimistoon. Näin tein, ja nyt tiliotteessani on merkintä, josta näkyy,että olen ostanut bensaa 15 eurolla. Ostin kyseisen bensan ystäni autoon, koska hän kuljetti minua töidehakuun vähintäänkin tämän 15 euron bensakulujen edestä. Nyt Rikollinen Vuokko Ouramo saa tiedon asiasta, ja ohjeistaa alaistaan vaatimaan minulta autoliikkeen ostotarjousta autostani. vastaan lisäselvityspyyntöön, kerron mihin tarkoitukseen bensaosto meni, ja että minulla ei ole ollut autoa koko 2000 luvulla. Tästä huolimatta kyseinen rikollinen Vuokko Ouramo vaatii autoliikkeen ostotodistusta (ostotarjousta) minun autostani. Luonollisesti en voi näkymättömästä olemattomasta autosta kyseistä paperia saada. Ja näin hakemukseni jälleen hylätään. Ja koska Turun hallinto-oikeus on osallisena tässä rikollisessa toiminnassa, hallinto-oikeudenkin mielest'ä asia on ihan OK. ,ja minulle ei toimeentulotukea myöntää tarvitse. Näitä laittomin perustein tekaistuja syitä evätä hakemukseni oli kuukausittain.
Nyt toimeentulotuen maksaminen meni Kelalle alku vuodesta, ja kas kas. Nyt kaikki toimii, aivan välittömästi sain toimeentulotue, ja jopa aivan oikein laskettuna. Olen saanut nyt koko tämän vuoden toimeentulotukea Kelalta.
On se vaan kumma ,että tällainen rikollinen mitä Vuokko Ouramokin on, saa aivan rauhassa vuosia tuhota ihmisten perusoikeudet, ja kukaan ei mitään asialle tee, tai edes välitä.
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

aina voi tehdä valituksen kyseisetä ihmisestä ja väärinkäytöksistä sosiaalijohtajalle tai perusturvalautakuntaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turkunyt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu