Peräedellälaituriinyksin

Kyllä se yleisesti on selvästi vaikeampaa kuin keula edellä. Riippuu tietysti monesta asiasta kuten tuulesta, poijun paikasta ja sataman sekä paikan yleisestä ahtaudesta. Vene ohjautuu paljon huonommin peruutettaessa, perä on leveämpi kuin keula, joten osuu helpommin naapuriveneisiin tai laituriin, poijun ottaminen matkalla laituriin voi olla paljonkin vaikeampaa.

Huonon ohjautuvuuden takia peruuttaen joutuu yleensä pitämään paljon kovempaa vauhtia, jolloin poijua on vaikea saada ja homman mennessä pieleen tulee pahempia vahinkoja.

Tietysi on hyvä, että on perässä, mistä pääsee suoraan ratin ja kaasuvivun vierestä laittamaan köydet. Toisaalta se poijuköysi ei ole lainkaan yhtä helppo kiristää.

Itse tulen joskus laituriin yksin perä edellä helpossa kelissä. Vaikeammassa ajan suosiolla keula edellä.

Jos poiju on kaukana, voi sen napata jo venettä käännettäessä ja jättää uppoavan köyden keulasta roikkumaan. Kiristys vasta kun peräköydet on kiinni. Koneella voi estää osumisen laituriin. Vaihtoehtoisesti vetää köyden keulan kautta taakse ja kiristää sieltä.

Jos poiju on lähellä ja toinen vene suojan puolella, voi poijun jättää ottamatta ja hakea vasta kun perä on jo kiinni.

Lähteminen yksin on myös haasteellista vaikeissa oloissa. Poiju pitäisi saada kaukaa keulasta irti, mutta köyden löysääminen etukäteen painaa keulan naapurin poijuköyden yli, Koneella saattaa pystyä pitämään veneen suorassa ja käydä keulassa irrottamassa poiju. Avokoukun saa heitettyä usein kaukaakin irti.

Jos kahdet kädet käytettävissä, niin perä edellä tulo ja keula edellä lähtö on helppoa, oikeastaan helpompaa kuin toisin päin. Meillä homma toimii niin, että kun tullaan perä edellä, vaimo hieman liikuntarajoitteisena ottaa poijun keskilaivasta ja kävelee keulaan ja laittaa liinan tai köyden knaapin ympärille aarholliin. Minä ajan veneen perä edellä laituriin ja vaikka tosiaan ohjautuminen ja käsiteltävyys periaatteessa on huonompaa, niin jarrutus käy taittolapapotkurillakin erinomaisesti, kun antaa potkun eteen. Sitten tuulenpuolen peräköysi kiinni ja jos vene meinaa lähteä laiturista liian kauas, niin sitten vain kaasua vähän taaksepäin ja toinenkin peräköysi kiinni. Sen jälkeen kiristetään keula ja säädetään perä. Näin on tultu kaiken suunnan kovissakin tuulissa ahtaisiinkin rakoihin ilman ongelmia. Joskus jopa ruotsalaisten aplodeeratessa naapuriveneissä. Sivutuuli tietysti vaatii eniten ennakointia. Se on totta, että vauhtia ei voi kokonaan pysäyttää poijun kohdalla, hiljentää voi silti aika paljon, siis peruuttaessa. Lähestyminen voi toki tehdä uudelleen, koska peruuttaessa pysähtyminen on helppoa. Sitten voi lankonkia pitkin astella maihin kuin matkustajalaivasta ikään...
Kun sitten lähtee keula edellä laiturista, on hyvä huomata, että poijuköyttä ei pidä vetää keulasta, koska se kääntää perää, vaan keskilaivasta, koska silloin suunta säilyy oikeana. Mutta kaikenkaikkiaan, etuperin ajaessa laiturista pois lähteminen on vaivatonta ja yleensä erittäin turvallista.
Tietysti laituriin mennessä pitää olla varmuus siitä, että peräsimessä on tarpeeksi syväystä, jolle varmuuttai ole, niin mekin mennään keula edellä.
Suomessa tätä perä edellä kiinnittymistä pelätään ihan turhaan, taitaa olla kuitenkin jo välimerellä huomattavasti yleisempää, kuin keula edellä. Ja muistaakseni sielläkin joskus tuuli jopa sivusta ja ehkä melkein yhtä paljon kuin tunnetusti myrskyisellä kesäisellä saaristomerellä.