Mä olen lukenut täältä aina silloin tällöin juttuja, joissa ollaan mustasukkaisia/raivoissaan kun oma kumppani on kaveria exänsä kanssa. Yleensähän pelkäämme asioista, joista emme tiedä, ja pelko tuo mustasukkaisuutta... Omista pohdinnoista lähti ajatus kirjoittaa tänne, jos vaikka auttaisin edes yhtä ihmistä.
Erosin exästäni noin kolme vuotta sitten, mutta olemme pysyneet yhä ystävinä. Molemmat seurustelemme tahoillamme nykyään. Näemme satunnaisesti kahvilla, ehkä noin kerran pari kuussa. Tekstiviestejä tulee laitetua silloin tällöin.
Mutta kun tapaamme... (Tätähän sitä varmaan tulee mietittyä.) Tietysti keskustelut joskus sivuaa yhteistä mennyttä aikaa, useimmiten kuitenkin yhteisiä kavereita. Kyselemme niiden kuulumisia, joita emme ole hetkeen nähneet. "Juoruamme" kuin pahaiset akat =) Tulee kyseltyä uusimmat työkuulumiset ja harrastukset. Mitä nyt ikinä kavereiden kesken puhutaan.
Yksi asia on kuitenkin, mistä emme puhu - nykyisistä suhteistamme ja kumppaneistamme. Se on tavallaan sanomaton sääntö ja ennen kaikkea kunnioitus kumppaneitamme kohtaan. Emme koskaan utele toiselta miten menee, tai valita omista avokeista. (Sitähän me naiset ainakin keskenään joskus tehdään=) Emme halua millään tavalla vaikuttaa nykyisiin suhteisiin. Eikä se myöskään ole mitenkään vaivautunutta tms, se vain on niin.
Olen iloinen, että exäni on löytänyt hyvän naisen (sen minä sentään tiedän ja aistin). Ja olen iloinen että erosimme exäni kanssa, koska nykyiset elämämme ovat paljon tyydyttävämpiä kuin yhteinen entinen. Meidän ystävyys on kaikkien tiedossa, ja alkuhämmennyksen jälkeen kumppanimme ovat sen hyväksyneet.
Se mitä mä tällä halusin kertoa, on se, että ei ne exien ystävyydet ole välttämättä uhka suhteelle. Ystävyys ei merkkaa sitä, että hypättäisiin heti tilaisuuden tullen sänkyyn. Eikä ystävyys ole yhtään pois nykyiseltä kumppanilta, ei sen enempää kuin samaa sukupuolta olevien ystävyys. Ja onhan niitä ikäviä juttuja, ja exiä, joiden väliltä tunteet eivät ole kaikonneet. Mutta on myös vilpitöntä ystävyyttä. Ja jos sinun puolisosi/ poikaystäväsi/ tms ystävyys exää kohtaan on tällaista, niin sinulla ei ole ketään kilpailijaa eikä uhkaa...
Erosin exästäni noin kolme vuotta sitten, mutta olemme pysyneet yhä ystävinä. Molemmat seurustelemme tahoillamme nykyään. Näemme satunnaisesti kahvilla, ehkä noin kerran pari kuussa. Tekstiviestejä tulee laitetua silloin tällöin.
Mutta kun tapaamme... (Tätähän sitä varmaan tulee mietittyä.) Tietysti keskustelut joskus sivuaa yhteistä mennyttä aikaa, useimmiten kuitenkin yhteisiä kavereita. Kyselemme niiden kuulumisia, joita emme ole hetkeen nähneet. "Juoruamme" kuin pahaiset akat =) Tulee kyseltyä uusimmat työkuulumiset ja harrastukset. Mitä nyt ikinä kavereiden kesken puhutaan.
Yksi asia on kuitenkin, mistä emme puhu - nykyisistä suhteistamme ja kumppaneistamme. Se on tavallaan sanomaton sääntö ja ennen kaikkea kunnioitus kumppaneitamme kohtaan. Emme koskaan utele toiselta miten menee, tai valita omista avokeista. (Sitähän me naiset ainakin keskenään joskus tehdään=) Emme halua millään tavalla vaikuttaa nykyisiin suhteisiin. Eikä se myöskään ole mitenkään vaivautunutta tms, se vain on niin.
Olen iloinen, että exäni on löytänyt hyvän naisen (sen minä sentään tiedän ja aistin). Ja olen iloinen että erosimme exäni kanssa, koska nykyiset elämämme ovat paljon tyydyttävämpiä kuin yhteinen entinen. Meidän ystävyys on kaikkien tiedossa, ja alkuhämmennyksen jälkeen kumppanimme ovat sen hyväksyneet.
Se mitä mä tällä halusin kertoa, on se, että ei ne exien ystävyydet ole välttämättä uhka suhteelle. Ystävyys ei merkkaa sitä, että hypättäisiin heti tilaisuuden tullen sänkyyn. Eikä ystävyys ole yhtään pois nykyiseltä kumppanilta, ei sen enempää kuin samaa sukupuolta olevien ystävyys. Ja onhan niitä ikäviä juttuja, ja exiä, joiden väliltä tunteet eivät ole kaikonneet. Mutta on myös vilpitöntä ystävyyttä. Ja jos sinun puolisosi/ poikaystäväsi/ tms ystävyys exää kohtaan on tällaista, niin sinulla ei ole ketään kilpailijaa eikä uhkaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan samaa mieltä. Siis jos molemmat haluavat olla vain ystäviä, jolloin erokin yleensä ollut yhteisymmärryksessä tapahtunut.
Valitettavasti minulla kokemukset toisia. Uuden mieheni exä on se jätetty osapuoli, joka haluaisi vielä mieheni takaisin. Hän ei vain ymmärrä etteivät sovi yhteen. Mutta mitä tekee mies? kaveeraa siltikin tämän naisen kanssa, vaikka tietää että se ei minusta tunnu juuri tämän vuoksi kovinkaan kivalta. No, luotan tietysti mieheeni mutta en tähän naiseen! varmasti yrittää manipuloida suhdettamme (olemme melko uusi pari), ja koska olen kieltämättä "normaalin" mustasukkainen miehestäni, tulen reviiriäni puolustamaan kun naarastiikeri!
Ajan kuluessa nähdään sitten miten tämä exän ja mieheni ystävyys tulee vaikuttamaan suhteeseemmme, mutta alku ei ainakaan hyvältä vaikuta..
Jos sun miehen huonoin puoli on sen exä... Niin ei sulla sitten kauhean huonosti mene. Mulla on ihan samanlainen tilanne, ja välillä ahistaa tosi kovasti. Tosin niiden erosta on kuukausia, mutta silti on tosi vaikeaa välillä sen naisen kanssa.
Mutta pyrin pääasiassa ajattelemaan, että hän on se exä ja minä olen nykyinen. Jos ne molemmat haluaisivat takaisin yhteen, niin en olisi tässä tilanteessa. Joka kerta kun mieheni hengaa exänsä kanssa, hän tulee kotiin pahantuulisena, eikä ota exän puheluita vastaan moneen päivään ja lisäksi hän tilittää minulle kuinka huono oli olla entisessä suhteessa ja kuinka hyvältä tuntuu olla minun kanssani. Minusta näyttää siltä, että sädekehäni vaan kiillottuu siitä, kun mies käy tapaamassa exäänsä. Ilmeisesti tapaamiset jotenkin perustuvat eron aiheuttamaan syyllisyydentuntoon, mikä ei varmaan ole kiva alkukajaus uudelle suhteelle.
Ja jos mies tahtoo kaikesta huolimatta takaisin exänsä luo, niin saa mennä. Ei ketään voi omistaa, vaikka kovasti tykkäisikin. Pyrin itse lähinnä nauttimaan nykyhetkestä, en niinkään pelkäämään tulevia. Ihmissuhteet ovat kuitenkin sellainen kaoottinen järjestelmä, jota ei voi mitenkään hallita ja kontrolloida vaikka haluaisikin. (Ja jos se exä vielä valaistuisi samalla tavalla...Mutta sekin on varmaan yksi niistä syistä miksi se on exä.)
Ja jos tämä suhde joskus loppuu, joko exän tai jonkun maapallon miljardien muiden naisten takia, niin jääpä ainakin kauniit muistot. Ja paljon kokemusta exien kanssa luovimisesta. Ja nyt kun olen löytänyt lähes täydellisen kumppanin itselleni, todistaa se ainakin sen, että sellaisia on olemassa, etteivät toiveeni kumppanin suhteen ole mitenkään mahdottomia.
Positiivista kevättä!
terapiasuhteena....Voimia!
Meillä täysin sama tilanne, enkä todellakaan hyväksy sitä, että ex laittaa pusuhalitykkäys-viestejä, vaikka toinen vakuutteleekin olevansa vain ystävä!! Jouduin siis rautalangasta vääntäämään miehelleni, että ex ei pidä sitä ystävänä vaan jonain ihan muuna, vaikka mies ystävä haluaisikin olla. Juuri tämän takia en siis pahemmin hyväksy naisia mieheni kavereiksi, kun he puukottavat selkään sopivan paikan tullen kunnioittamatta sen enempää miestä kuin hänen nykyistä kumppaniaan ja heidän elämäänsä. Häikäilemätöntä toimintaa, todellakin!!!! Hävetkää takaisin ruinaajat ja toisten parisuhteiden sabotoijat!!!!
Ainahan on seksuaalista jännitettä...
Omalla kohdallani tekisi pahaa jos tyttöystävä tapailisi ja olisi ystävänä entisten kanssa... Sekin vielä, että niitä poikia ei juuri kiinnosta muu kuin "se"... Lämmitetään ja...
Ikävä kyllä näin on aika harvoin, ehkä silloin jos on kavereina erottu ja erosta sovittu yhdessä. Mutta...
Itselläni oli tilanne, että mies soitteli lähes päivittäin exälleen ja yritti väkisin tehdä minusta tämän exän kaveria ja "uskottua". Varsinaisen exän lisäksi oli loppuun käymätön ihastus ja tämänkin naisen kanssa salaisia testiviestejä, etenkin öisin ja töissä.
Miehen mielestä tilanteessa ei ollut mitään outoa, hän ei kokenut näitä kahta naista mitenkään haitaksi meidän suhteen rakentamiselle. Hänen mielestään minä olin omistushaluinen, kun sanoin esim. etten halua lähteä ravintolaan yhdessä hänen exän kanssa.
Toki tiedän, että voi olla kavereitakin, mutta rajat pitää olla siinäkin. Itse olen ihan hyvissä väleissä lasteni isän kanssa, mutta se johtuu pääasiassa lapsista, ei siitä että haluaisin olla hänen uskottu jne.
Mielestäni raja ylitetään esim. sillon jos exä soittaa perjantai-iltana klo 23 ja itkee kuinka yksin hän on ja surullinen, niin mies hyppää autoon ja lähtee hänen luokseen.
Itse heivasin tämän miehen ulos elämästäni ja nyt hän yrittää jälleen tälle uusimmalle ihastukselleen selittää, kuinka hän tulee aina olemaan ystävä minun kanssa. Vaan ei onnistu, minä en halua kuulla ko. miehestä enää mitään.
nykyisistä suhteistanne? Pelkäättekö satuttavanne kehuilla "ai kun menee hyvin nyt" toisianne vai miksei muka nykyhetkestä voi puhua? LOukkaako se jompaa kumpaa vai kumpaakin? Outoa käytöstä, sanon minä!
Ei se puhuminen loukkaa kumpaakaan. Mutta en usko, että nykyiset kumppanit, vaikka ystävyytemme hyväksyvätkin, olisivat kovin mielissään jos ruotisimme parisuhteitamme keskenämme.
Esim. jos exäni on vaikka riidellyt tyttöystävänsä kanssa, voin kyllä sanoa, että vie nyt sille ruusu ja pyydä anteeksi. Mutta ei ole mun tehtävä udella, miksi he riitelivät jne. Se tuntuu kuitenkin musta niin kuin sekaantuisin liikaa heidän parisuhteeseen. Kun kuitenkin on huomannut, että exät ovat usein arka paikka, niin musta se on enemmän toisen suhteen huomioimista kun ei puutu.
Meillä kävi niin että erosimme vuosi sitten ja sen jälkeen olemme olleet hyvät ystävykset.
Mitään ei välillämme ole tapahtunut, emmekä todella haluaisikaan koska jo sen näimme ettemme sovi yhteen.
Kuukausi sitten ex-mieheni löysi uuden naisen ja tämä ei hyväksynyt ollenkaan ystävyyttämme, joten ei ole herrasta enää mitään kuulunut..
En ala kinuamaan häntä takaisin, mutta minusta ei tämäkään ole ihan oikein että ystävykset erotetaan toisistaan!
Olen todella paljon itkenyt, sillä minulla ei ole montaa ystävää ja hänen kanssaan menetin myös harrastuskaverin, sillä meillä oli paljon yhteisiä harrastuksia.
Ei todellakaan exää kannata aina pitää vain uhkana, ei minulla ollut mitään tarvetta pilata heidän välejään, päinvastoin!
Minä olen myös eronnut noin vuosi sitten miehestäni ja aluksi oltiin todella hyviä ystäviä ex-mieheni kanssa. Yhteisiä harrastuksia ja juttuja oli, koska takana yhteistä matkaa oli pitkälle toistakymmmentä vuotta, ei niitä noin vain pyyhitä pois.
Sitten astui kuvaan uusi tyttöystävä. Tyttö jota elämä ei ole vielä opettanut tarpeeksi, tai tyttö ei ole mitään halunnut oppia...
Meillä on yhteinen lapsi jonka vuoksi yhteydessä joudutaan olemaan halusipa uusi tyttöystävä sitä tai ei. Surullisinta kuitenkin on se, että ex-mieheni ei saisi pitää lapseensakaan mitään yhteyttä. Ymmärrän mustasukkaisuuden minuun, koska tiedän miltä tuntuu omistaa "huono itsetunto" mutta sitä en ymmärrä että lapsi on uhka...
Mieheni onneksi otti järjen käteen puolen vuoden jälkeen ja pitää lapseen yhteyttä. Sekin suhde meinasi jo tuhoutua, totta en kyllä ymmärrä sitäkään että ennen niin itsenäinen ja sanavalmis mies on nykyään kuin perhoskoira narussa. Se mies jonka kanssa minä elin ei olisi suostunut moiseen pompotukseen. Tätäkö se on sitten se oikea rakkaus vai mitä? Kommentoikaa ihmeessä jos on kokemusta samnlaisesta tilanteesta.
Niin se vain kuitenkin on että niitä tosi ystäviä muistetaan vasta sitten kun ne huonot jättää. Silloin me hylätyt EX-puolisot kelvataan, koska meille uskaltaa sanoa miten asiat oikeasti on...
Surullista... ; )