Onko hän mahdollisesti VL-lestadiolainen? Poistaa heti kaikki vähänkin hankalammat VL-kriittiset tai sille kiusalliset kysymykset ja aiheet. Sama henki, kuin UKK:lla aikanaan ( oli myös VL-lestaista sukujuurta ), eikä sietänyt sen liikkeen kritisointia. Tämä mahtikäsky koski Suomen Yleisradion ja TV-toiminnan ohjelmia tuona aikana!
Sheriffi Debora,...
Tasapuolisesti
161066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kaikki hyvin ja sheriffi osaa hommansa.
>>
Onko hän mahdollisesti VL-lestadiolainen? Poistaa heti kaikki vähänkin hankalammat VL-kriittiset tai sille kiusalliset kysymykset ja aiheet.
>>
Kaikki vähänkään tätä palstaa seuranneet tietävät että seriffi on Rauhan sanan lestadiolainen, joka on itsekin esittänyt paljon vl-kriittistä kirjoittelua. Asiattomuudet eivät muutu kritiikiksi vaikka kuinka sellaista esittäisi.
hän on RS-lesta. Onko hän tehnyt jossakin julkisen uskontunnustuksen asian päältä? mielestäni sheriffittären tulisi olla täysin ulkopuolella lesta-suuntien, jotta voisi olla tasapuolinen tuomioissaan , eikä vetää mihinkään suuntaan oman painolastinsa tähden. Itse en usko häntä RS-lestaksi; ainakaan ei näy heidän kokouksissaan kovin usein! Deborahan on Mooseksen sukulainen!
Debora / vanha vaimo on tällä palstalla useaan otteeseen julkisesti tunnustanut olevansa Rauhan sanan lestadiolainen. Käytä tuossa ylhäällä olevaa hakua, jos kiinnostaa.
Minkään uskonnollisen liikkeen jäsenyys ei tee ihmisestä itsessään ihmisestä puolueellista, joten hieman enemmän täytyisi olla sulla perusteluita.
Kaikille on myös itsestään selvää, että häiriköt purnaavat "sensuurista". Jokainen voi kuitenkin palstalta omin silmin nähdä tämän väitteen naurettavuuden. Jos siis monenlaista kritiikkiä saa olla palstalla ja juuri sinun viesti on poistettu, niin olisikohan aika katsoa peiliin?
Se, ettet edes tiennyt seriffin olevan Rauhan sanalainen osoittaa sinun olevan melko uusi palstalla. Viestisi on sellaista puskasta huutelua, mutta kieltämättä huvittavaakin:
>>
ainakaan ei näy heidän kokouksissaan kovin usein!
>>
Jahas. Deborasta ei ole nähtävillä kuvaa tai asuinpaikkaa... Mistäs muka tiedät ettei näy heidän kokouksissaan;D ? Käsittääkseni Rauhan sanan lestadiolaisia on usealla paikkakunnalla;)
olivat pappeja. Ja kunnonn pappeja olivatkin;mitä nytkaksi heistä vähän poikkesi ohjesäännöstä ja ottivat vierasta tulta ja toivat Herran alttarille. Herra ei tästä tykännyt ja poikain kävi huonosti.
pitää paikat puhtaana.
kun ei täällä juuri kukaan käy
tyhjä talo enintään pölyyntyy tai sammaloituu
ellei esikoiset keskenään riitelisi, ei täällä mitään tapahtuisi, ei hiiren hisaustakaan
oikeuksistaan on ollut aina riitaa. Eesau katsoi sen ylen halvaksi(" mitä minä sillä teen , kuolen minä kumminkin") ja itse myi sen yhdetä "ryynivellistä" tai oliko se hernerokkaa? Mutta sitten, kun hän tahtoi periä siunausta, tuli hän hyljätyksi ja parkui surkeasti: "yksikö siunaus sinulla vaivoin on, minun isäni?" Kyllä. Esikoissiunaus on vain yksi! Vielä meidänkin aikanamme. Ja tämä Eesaun jälkeläisten poru kuuluu vieläkin Seirin karuilta vuorimailta, missä nämä Eesaun jälkeläiset paimentavat lampaitaan. Niin on myös esikoisten seurakunta yksi maanpäällä. Se on tämä siunattu elävä kristillisyys, joka vieläkin esiintyy voimassansa eikä häpeä ei myös halvaksi katso esikoisoikeuttansa, vaikka tulevat vainotuksi Eesaun joukolta. Tähän esikoisten seurakuntaan johdatettiin myös hebrealaiskristityt apostolein ajalla. On siis olemassa esikoisten seurakunta, vaikka ei sitä Eesaun joukko tunne eikä tunnusta, ehken ovat hekin Jaakobista lihan puolesta syntyneet!
siis lapin vanhimmista puhut, vai?
Sekös se on laadun mitta, että paljon käydään?
Käymälässähän niitä kävijöitä eniten riittää - siis tavalla tai toisella siivottomilla sivuilla.
Nimimerkki "Se on" näyttää hänkin tulevan näille sivuille siivottomista vaikutteista. Siis toivossa, että löytäisi "taas" jotkut esikoiset "riitelemässä" keskenään - kuten hän ilmeisesti nimittää kaikkea eri mieltä olemista. Inhimillistä.
Minusta tällä palstalla on aivan riittävästi "hisauksia", sillä täytyyhän tässä ennättää tehdä muutakin kuin istua vain tietokoneen ääressä internetin keskustelupalstoilla.
Niinpä olen rajoittanut aktiivisuuteni nimenomaan tähän palstaan, joka on - ainakin minusta - mielenkiintoinen, siisti ja asiallinen "talo". Kiitos hyvälle sheriffille. Ei kirjoitusten määrä, vaan niiden laatu ratkaisee.(En silti väitä, etteikö muuallakin olisi hyviä kirjoituksia, jos en ole edes känyt niiden laatua toteamassa).
Jos joku haluaa ajatuksilleen paljon lukijoita ja suurta julkisuutta, niin silloinhan on parasta kirjoittaa ne juttuna johonkin suurlevikkiseen lehteen. Siis jonnekin muualle kuin näille palstoille.
tekstini uudestaan. Ei siinä mitään lapin vanhimmista mainittu. Ei sanaakaan. Onks sulla rillit nenällä? Vai onko sullakin lapin vanhimmat tulleet jo traumaksi , jopa unissaskin? Näät niitä näköjään kaikkialla!
mutta näin ulkopuolisena tiedustelen, onko kyse siitä uskosta, jossa on ne tällä palstalla usein mainitut lapin vanhimmat....jotka mulle on täyttä mystiikkaa
kyselen, että ymmärtäisin, mistä mahdatte puhua....esikoisista heidänkin yhteydessään mainitaan tuon tuosta
siis esim noissa ketjuissa joissa kinataan jonkun vainajan uskosta....?
jos se on käsityksenne laadusta, niin siitä vaan
En ole koskaan noin tylsän yksipiippuisesti ottanut noita kirjoituksia täällä palstalla kuin tämä nimimerkki "laatua???".
Minulla näet on se käsitys, että puhuessaan jostakusta toisesta - olkoon se sitten vaikka joku edesmennyt uskonveli tai -sisar kirjoittajat kuin huomaamattaan arvioivat ja käsittelevät OMAA uskoaan ja omia näkemyksiään.
Vai ottaako "laatua???" täydestä jokaisen kuulopuheen tai juorun, mitä hän lähimmäisistään kuulee? Ja siis kyseenalaistamatta mitään?
Se mitä joku kirjoittaa josta kusta toisesta, kertoo hyvin paljon kirjoittajasta itsestään ja hänen kokemusmaailmastaan.
Saarnaajat ja papit ovat oman yhteisönsä ja seurakuntansa julkkiksia ja toimivat kuin peileinä itseni kaltaisille ns. "rivikristityille". Heihin saatetaan helposti projisoida omia uskonkäsityksiä.
Sehän on edesmenneen kohdalla täysin yhdentekevää, mitä hänestä täällä sanotaan, koska lähtenyt ajasta, ja Suuri Tuomari on se, jolle hän vastaa.
Jos "laatua???" ei ymmärrä, mitä yritän tässä hänelle ilmaista, niin siitä vaan: on sitten ymmärtämättä.
Täällä on viime aikoina paljon kirjoitettu Steven Naatuksesta. Onko hän vielä seurapuhujana. Päivämiehen seurailmoituksessa hän ainakin vielä on ollut joku aika sitten.
Minä en tunne koko miestä. Milloin hän on putkahtanut julkisuuteen ja kauanko ollut seurapuhujana?
Vasta nyt täältä kuulen hänestä ensimmäisen kerran.
Onko hän tullut amerikasta. Nimi viittaa siihen suuntaan. Onko hän joku uudistusmielinen?
Mutta onko näihin täällä olleisiin juttuihin nyt ensinnäkään perää, suhtaudun varauksella.
SRK. on valinnut vaikenemisen ja vaiteliaisuuden tien, sillä eihän tuolla kentällä kuule puhuttavan mitään hyllyttämisistä.
Onko Naatus hyllytetty myös puhujan tehtävistä?
Kertokaa te, jotka oikeasti tiedätte jotakin.
Kyllä kai tämäkin avaus on keskustelua lestadiolaisuudesta, kun lisään tähän, että asioista ei lestadiolaisuudessa yleensä kerrota suoraan ainakaan julkisesti, vaan ainoastaan sisäpiireissä.
Suuri yleisö ei siten pääse tosiasioista mitään tietämään. Nykyäänkin vielä hoidetaan hairahtuneita jäseniä, mutta aivan eri tavalla kuin 1960-1970 luvuilla.
Nyt ne hoidot ovat entistä salamyhkäisempiä, hyvä niin, mutta tapaus Naatus on arvoitus edelleen.
Tiedottamisissa ollaan edelleen kovin vaiteliaita.
Monta kertaa sivutaan seurapuheissa ja päivämiehessä internetin käyttöä, mutta suoraa vastausta siihen, mitä mieltä ollaan tästä lestadiolaisuus keskustelupalstasta, ei sanota.
Synniksi en ole tätä palstaa kuullut missään mainittavan. Miksi ei voida sanoa suoraan, että onko tämäö syntiä vai ei? Ehkäisy sanotaan kyllä suoraan, mutta tätä palstaa ei.
SRK. ei vastaile tällä kanavalla tai ota mitään kantaa, vaikka erinomainen tilaisuus olisi puolesta puhumiseen.
Pidetään epätietoisuudessa asioden todellisesta oikeellisuudesta. Lestadiolaisuudessa opetetaan, että oikeaa tietoa annetaan ja sitä saa tulemalla seuroihin, mutta saako sitä sieltä?
Ei saa, vaan kuulijan on oltava epätietoisuudessa. Seurakuntapäivillä olisi tilaisuus kysyä, mutta eihän kukaan uskalla tai kehtaa mennä kysymään suuren yleisön eteen.
Nyt eletään tietotekniikan aikakautta ja SRK.n pitäisi se tajuta järjestämällä tänne omat rekisteröidyt vastaajat, joille varmasti olisi paljon kysyntää.
Nyt täällä vastailee kuka tahansa sekopäät ja oikean informaation saanti on epävarmaa.
Tänne kaivattaisiin siis oikean informaation jakajia kysymyksiin tämän päivän lestadiolaisuudesta.
Mopin palstalla tai päivämiehessä informaatio on vain yksipuolista liturgiaa.
Kuka siis nyt tietäisi kertoa oikean totuuden Steven Naatuksesta, kuka hän ensinnäkään on ja mistä tullut ja milloin?
Keskusteluun lestadiolaisuudesta pitää tulla oikeita hengen miehiä. Seuroissa ei kukaan voi tulla kysymään arkoja asioita.
Mutta se keskustelu siellä seuroissa on vain tätä:
"Haluatko saada parannuksen armon ja alkaa seuraamaan Herraa Jeeusta, opissa, elämässä ja kärsimyksissä?"