Inkeroisten silta menee remonttiin — työmaa-alueena elokuuhun asti
2.6.2017 11:15
Inkeroisten sillan kannessa on ollut kuivatusongelmia ja vuotoja.
Inkeroisten sillan kannessa on ollut kuivatusongelmia ja vuotoja.
Kymijoen ylittävällä Inkeroisten sillalla alkavat ensi viikolla korjaustyöt, jotka tuovat työmaan vilkkaalle taajama-alueelle.
Työt aloitetaan tiistaina 6. kesäkuuta, ja ne valmistuvat ennen koulujen alkamista elokuussa 2017. Sillan osoite on Päätie 2.
Sillan kannessa on havaittu kuivatusongelmia ja vuotoja. Korjaustöillä estetään lisävaurioiden syntyminen. Pääurakoitsijana toimii Silta Laksio Oy.
Sekä ajoneuvojen että kevyen liikenteen väylät ovat käytössä koko rakentamisen ajan. Urakoitsija aitaa työmaa-alueet.
Rakennuttaja ja Kouvolan kaupunki kehottavat väylien käyttäjiä varovaisuuteen ja huomioimaan alueella työskentelevät henkilöt ja työkoneet.
Kimmo Puhakka
Inkeroisten silta remontiin
remontiinkyllä
0
162
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1377582Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.282908Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3201737Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422651424Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1061214- 1001149
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371062Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com19936Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j19918Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82911