Kun tosi läheinen tekee itsemurhan.Sitä miettii ensimmäiset kk:det kokoajan.
Se on omituinen tunne, kun vielä joskus tulee unia missä läheinen on vahvasti läsnä ja tuntuu kuin olisi elossa..Herää ja tajuaa ettei näin ole.. Ihmisenergiat on maagisia ne saattaa jäädä elämään enkeleinä:)
Se on omituinen tunne, kun vielä joskus tulee unia missä läheinen on vahvasti läsnä ja tuntuu kuin olisi elossa..Herää ja tajuaa ettei näin ole.. Ihmisenergiat on maagisia ne saattaa jäädä elämään enkeleinä:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi se tulla uniin painajaisina vielä vuosienkin päästä. Se on tosi ikävä epätodellinen tunne. Ei autaa muu kuin kelata omassa päässä niitä asioita ja jutella muiden kanssa siitä.
Älä tuu lässyttää. Ne lässytykset on lässytelty. Life goes on, vaik jotaa on poissa.
Eräs mies kuoli 2014 vuonna itsemurhaan. Hän oli minulle läheinen. Kuolinuutisen tullessa korviini menin shokkiin ja palasiksi.
Nyt vuosien päästä hän on niin kaukainen ja välillä hätäännys kun en meinaa enää muistaa millainen hän oli ja joskus tunnen syyllisyyttä kun en enää sure häntä. Muistonsa haalistuu. Välillä hänen olemassa olemassa olonsakin tuntuu niin kaukaiselta muistolta että tuntuu kuin sekin olisi ollut unta.
Jos alan miettiin itsemurhan tekotapaansa saan mielikuvia hänestä ruumiina ja silloin saan ahdistuskohtauksen ja menen uudelleen järkyttyneeseen tilaan.
Joskus jos alan miettiin hänen kanssaan käymäni viimeisiä keskusteluita saan sisälleni painostavan tunteen. Jonkinlaisen syyllisyyden, hädän, ahdistuksen, huolen, surun ja vihan sekaisen tunteen.
Kuolemansa meinasi saada toisenkin itsemurhan uhrin. Minut. Mutta nyt en enää muista..
Sama tunne kuolleesta ruumista. Se tunne on sairas, jos tekotapa on julma.
Jotain se ihmisen muistosta toki haalistaa kun tajuu miten julma on voinut olla itselleen. Se on kauheaa!
Kaikki täällä elämästään päättää, jos se sillä sekunnilla on päättämisen arvoinen. Kunniotan täysin.
Taistelin itse kuolinuutisen jälkeen omien itsemurha ajatusten kanssa varmaan 1-1.5 vuotta.
Minulla oli voimakasta ahdistusta ja aivan helvetillisen vaikea nukkua. Ahdistus voimistui kun suljin valot ja menin maate.
Nukuin silloin paljon sohvalla koska koin siinä olevan turvallisempaa kun pienempi, suljetumpi tila. Itkin paljon kunnes nukahdin.
Se oli rankkaa aikaa. Nytkin alkoi kyyneleet valuun kun kirjoitan tätä. Muistelu saa tunteet pintaan
Kun tosi läheinen tekee, niin voipi mennä jopa vuosia....
Ei siinä. Ei kai kuolemaa pidä pelätä. Unta se vaan on!
Se pelottaa mitä jää elämättä ennen sitä jos sen vielä tulee oman käen kautta...