uusiksi laittamiseen, että molemmat rakastavat toisiaan? Onko oikein tavoitella omaa onnea, vaikka moni tulisi siitä kärsimään?
Onko tarpeeksi hyvä syy elämän
Mitääneioletapahtunut
40958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jos on pieniä lapsia, ei saa erota, ellei ole väkivaltaa, päihteitä tms.
Samaa mieltä. On kannettava vastuu siitä, mitä on tehnyt.
Omat "kevättä rinnassa" jutut tulee painaa pois.
Jokainen ihminen saattaa rakastaa jotakin, mutta ei se tarkoita, että pitää pilata oman mielihalunsa takia toisten elämä.
Olisin sitä mieltä, että etsii sen rakkauden takasin sieltä, missä se on ollut ennenkin.
Rikkojia on paljon. Rakentajia vähän.
Siinä vaan sitten pitäisi kärsiä koko elämä, kun on sattunut valitsemaan väärin tai ihmiset ovat kasvaneet erilleen. Erillään elää myös kaksi onnetonta, jotka sopisivat toisilleen ehkä paremmin. Onko se niin vaikeaa käsittää, että joskus rakkaus on vaan vanhasta suhteesta loppunut ja tilalla on katkeruus ja viha. Se mikä on kuollut on kuollut. Että siinä sitten kaivelee sen olemattoman rakkauden rippeitä lopun elämäänsä ja katkeroituu samalla.
Millaisen kuvan lapsikin saa parisuhteesta, jossa vanhempien välillä ei ole minkäänlaista lämpöä? Näitä päätöksiä ei ikinä tehdä heppoisin perustein vaan takana on yleensä vuosien prosessi.
Nämä on varmaan niitä missä vastaukset riippuu niin ihmisistä. Joku on voinut kokea sen, että vanhempansa ovat eronneet kun on ollut lapsi ja sitten oma elämänsä on mennyt alamäkeä. Toisaalta jonkun vanhemmat ovat voineet sinnitellä yhdessä ja jonkun lapsen elämä on ollut huonoa sen vuoksi. Aikuinen voi oikeastaan pilata lapsensa elämän vain kaltoin kohtelemalla lasta.
Joku pystyy elämään kylmässä liitossa, jossa kaikki suurimmalta osin on hyvin. Joku taas saattaa voida huonosti, jos kaipaa rakkautta.
Lisäksi kuitenkin sanoisin, että nuo rakkausjutut kovin harvoin on molemminpuolisia.
No kyllä mun mielestä on. Jos molemmat rakastavat toisiaan. Rakkaus asioissa on pakko olla itsekäs, koska muuten katuu loppuelämän.
Samoilla linjoilla olen!
Rakkaus oikeesti on aina tarpeeksi hyvä syy laittaa elämä uusiksi. Miksi elää valheessa,rakkaudettomassa suhteessa?
Samaa mieltä! Vaikka osaksi päätökset ja riskit ovat pelottavia.
Mitä sitten jos suhde ei toimikkaan sen uuden kanssa? Kaduttaako sitten?
Aikuiset+tekee+niitä+päätöksiä..
Vaikeita asioita yhtäkkisiä päätöksiä ei kannata tehdä ,voi olla vaan ihastumista joka menee ohi kun paremmin tutustuu.Kun päätös koskee muitakin kun aikuisia miettisen kyllä tarkkaan.Lapsille kuitenkin ehjä perhe on tärkeä.Tietysti jos entinen suhde on ollut pelkkää riitaa jo ennen tätä uutta suhdetta puoltaisin eroa.Uusioperheellä on sitten uudet ongelmat jotka myös koettelevat parisuhdetta.
Jos on lapsia niin sitten mielestäni ero on väärin. Täytyy ymmärtää kun tekee lapsia ettei silloin saisi erota heppoisesti.
Entäs jos lapset on aikuisia, voiko sitten erota?
Jos sen vuoden voi rakastaa toista, minun mielestä voi. Lapsethan ei mihinkään häviä eikä karkaa. Vastuu pitää kantaa loppuelämän halusi tai ei.
Kyllä se on. Kerran täällä vaan eletään!
..ja parinvuoden välein vaihdetaan?
Kun täällä vaan kerran eletään, niin eikös se kannattaisi silloin elää kunnolla?
Alkoholistikin on alkoholisti vain siksi, että ei kieltäyty itsetuhosta.
Se sinun on pohdittava ihan itse. Minun mielestäni jokainen on oman onnensa seppä, ei sekään oikein ole että roikkuu onnettomassa liitossa siksi ettei halua satuttaa toisia. Keskustelu asianosaisten kesken voisi olla hyvä juttu. En ainakaan minä halua olla puolisona ihmiselle joka rakastaa toista kuin minua.
Voit myös tehdä ihastuksissa hätiköityjä päätöksiä ja katua myöhemmin. Ihastua voi vaikka olisi suhteessa.
Tää saattaa kuulostaa hieman kliseiseltä, mutta parisuhde on matka ja suhteeseen alkaminen matkalle lähtöä.
Miksi pitäis matkustaa saman tyypin kans koko elämä? Toisaalta miksi vaihtaa matkakumppania? Voisko suhteen päättämiseen tai uuden aloittamiseen suhtautua kuin matkakumppanin vaihtoon?
Mun mielestä parisuhteista tehdään paikoin jähmeitä kuolleita instituutioita. Jos matkakumppani ei miellytä tai joku miellyttää enempi, miksei vois vaihtaa? Jos valinta menee pieleen, sitten menee. Ei sitä kannata etukäteen jossitella.
Joku aina pettyy, mutta ei elämä ole kenellekään kivaa. Eikö sekin ole itsekästä, että jää epätyydyttävään suhteeseen, kun ei halua loukata toista?
Rohkeasti vaan elämää isolla Eellä ja tietoisia matkakumppanivalintoja tekemään. Monesti se uus kumppani on myös vain toinen ihminen. Ei se sen erikoisempaa kenenkään kanssa ole, mutta ainakin erilaisempaa.😀
Miksi monet siitä kärsisivät jos kaksi vapaata ihmistä haluavat olla yhdessä. Ei kai siihen ole muilla mitään sanomista.
Joskus on ja joskus ei. En tiedä kuinka pitkälle rakkaus riittää. Pitää olla halua muuhunkin. Se vanha sanonta että onni löytyy itsestä. Ei toisesta, vaikka toisen kanssa jakaminen voi tuoda lisää onnellisuutta elämään. Ja kaiken vanhan rikkominen taas voi tuoda tosi paljon surua ja murhetta elämään.
Paras syy,antaa sisältöä elämään.Eihän se elämä maistu oikein miltään ilman toista.Ja nukuttaahan se paremmin kun tärkeä ihminen tuhisee vieressä.
Kauniisti sanottu. Mutta aloittajan kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Erotahan voi ihan ystävinäkin, ja vastuullisesti voi huolehtia, että molemmilla osapuolilla asiat lähtevät rullaamaan normaalisti, ja kumpikaan ei putoa kuoppaan. Jos lapsia ei ole, niin kuka siitä sitten kärsii muut, kuin toisten asioihin aiheettomasti tuuppaavat tahot, joille asia ei edes millään tavalla kuulu.
Onnettomasta liitosta lähtemällä kaikkien (!) onnellisuus voi lisääntyä ja epäonnistuneesta liitosta lähtemisestä voi oppia. Ei ole eroavalla helppoa myöskään, jos oikein ruotii omia velvollisuuksiaan ja muiden ihmisten perusteltuja oikeuksia ja odotuksia itseä kohtaan.
Tässäpä vielä tällainen pointti: lähimmät ympärillä olevat ihmiset huomaavat että olet onneton ja haluavat että olet onnellinen.
Uusi rakkaus astuu voimaan tässä kohden.
Miksipä jäädä siihen vanhaan kun olisit onneton ja yksinäinen.
Ja kolmannen korvapuuustia. Oliko sulla motiivit oikeat silloin kun menit naimisiin?
Mun tapauksessa ei ollut oikeita motiiveita. Yks tuttava painosti meidät molemmat liian hätiköityyn liittoon.
Toivottavasti tämä tuttava on entinen tuttavuus. Ei voi paljon muuta ajatella.
Olin joskus kauan sitten suhteessa. Ihastuin toiseen, mutta suhteemme ei ollut enää ollut minulle sellainen jossa halusin elää koko loppuikäni. Oli ihan ok olla siinä, mutta olimme paremminkin parhaita kavereita. Ajattelin asioita... Hän halusi lapsia ja minä en hänen kanssaan. Ajattelin, että jos en jätä häntä, niin hän ei ehkä koskaan saa haluamaansa onnea.
Niin sitten kävi, että minä laitoin suhteen poikki, ennen kuin olin mihinkään ryhtynyt kenenkään uuden kanssa. Se oli eksälleni kova paikka, mutta ei aikaakaan, kun hän tapasi uuden puolison, ja sai hänen kanssaan useamman lapsen. Se oli hänen onnensa.
Minä en saanut ihastustani, mutta olin silti pian uudessa parisuhteessa. Se parisuhde oli minulle kuin tilaustyönä tilattu. Sain sen ansiosta purettua lapsuudentraumojani ja opin tuntemaan itseni, varsinkin kun erosin tästä uudesta, niin asiat alkoivat loksahdella paikoilleen. Eheydyttyäni siitä, olen saanut voimaa tehdä muutoksia elämässäni.
Yksi vain on jäänyt mieleeni. Hän johon aikoinaan olin ihastunut, ja jonka ansiosta jätin eksäni.
Olen siis rikkonut sydämiä. Myös oma sydämeni on särjetty, mutta kaikki tapahtumat on olleet jokaiselle ihmiselle jotenkin hyväksi. En kadu mitään, vaan olen onnellinen, että uskalsin.
Niin joskus ne yksipuolisetkin ihastumiset auttaa pois sellaisesta suhteesta, jos ei itse kykene päättämään suhdettaan lopullisesti tai ole voimia lähteä suhteesta, johon ne omat voimat ovat uponneet ja toinen osapuoli haluaa vielä jatkaa suhdetta.
Todellakin.
Ihminen johon olit ihastunut osannut auttaa sinua eheytymään sellaiseksi mitä olet?
Tuollaisia sadunomaisia tapauksia kuin herkkämuttavahvalla on, ei kannata yleistää ja parempi kun ei laittaisi täällä haihattelijoiden joukkoon turhanpäiväisiä toiveita.
Kaikkea muuta kuin sadunomaista. Se että korjaa lapsuudentraumojaan (revitään haavoja auki) väliaikaisessa parisuhteessa, jonka tietää itselleen huonoksi, ei ole mitään ruusuista. Siinä kokee sellaista kohtelua, joka vie syviin vesiin ja laittaa pohtimaan asioita. Eikä ollut mikään läpihuutojuttu, vaan ko. suhde kesti lähemmäs 10 vuotta.
Tappiot vaan onnistuu jossain vaiheessa kääntämään voitoksi.
Sitä paitsi "vapautin" eksäni luontoon, etsimään uutta puolisoa. Olisin ollut todella törkeä, jos olisin jäänyt suhteeseen sen takia, että kaikki olisi tasapaksua ja turvallista, ja toinen olisi ollut onneton, ettei saa lapsia minun kanssani. Se jos mikä olisi ollut itsekästä.
Joskus asiat pitää elää vain läpi. Joskus myös toiset ihmiset jatkavat eteen päin, eivätkä jää odottelemaan sinua.
Rakastavat vai ovat ihastumisesta hullaantuneita?
Vielä vaikeampaa on, jos oma kumppani rakastaa, haluaa olla yhdessä ja on onnellinen. Silloin sitä vasta tunteekin syyllisyyttä omista tunteistaan.
Menemään aikoinaan naimisiin, niin minä en käske kyllä eroamaankaan! Jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee.
Minä ainakin olen rakastunut. Olin jo ennen. Se joka joskus on ollut rakastunut (eikä "vain" rakasta vrt englannin to love someone and to be IN love) tietää miltä se tuntuu. Tai ainakin pitäisi osata peilata aiempiin kokemuksiin, ei ehkä ihan heti, mutta kun aikaa kuluu tarpeeksi niin silloin kyllä. Tietysti joskus kukaan ei ole ollut oikeasti rakastunut ennen kuin suhteessa ollessaan tapaa sellaisen henkilön. Hätiköidä ei tietenkään kannata. Rakkaus odottaa ainakin jonkin verran, joskus liiankin kauan : (.
Aina vaan se toinen korventaa sisintä, tuntuu niin oikealta. Omassa kumppanissa ei ole mitään vikaa sinänsä, mutta kun ne tunteet eivät vain koskaan ole olleet olemassakaan. Minulla kävi niin päin, että ihastuin kyllä, joskaan en palavasti, ja sen ja itsepetoksen turvin lähdin suhteeseen, josta en ole enää varma. Tietysti voisin hyvin tyytyä tähän näinkin erittäin hyvään ja elämä ei olisi kurjaa. Satun vain tietämään, että jotakin kuitenkin puuttuu ja ihminen kun olen, tahdon sen puuttuvan osan. Tiedän myös, että sellaisen löytäminen on mahdollista periaatteessa, ei vain valitettavasti omasta kumppanista. Varoittaisinkin siis ihmisiä myös siitä etteivät lähtisi suin päin suhteisiin elleivät todella ole ainakin aika varmoja, että tässä nyt on jotain pidempää.