Ei ole mitään hajua, onko tämä oikea paikka kirjoittaa tällaista viestiä tai onko mikään ja en usko saavani tähän mitään apua, mutta uskon, että edes johonkin jotain kirjottaminen auttaa edes hetkeksi jaksamaan, ennen kuin keksin jonkun oikean ratkaisun edes johonkin.
Olen todella väsynyt elämääni, eikä minulla riittäisi energiaa enään päiväänkään, saati vuosiin tällaista sumun ja mielialojen vaihteluiden ja uupumuksen ja yksinäisyyden helvettiä. Ongelmani vain on, että pelkään kuolemaa ja kaikki keksimäni itsemurhakeinot kuulostavat joko liian varmoilta tilanteeseeni nähden, mutta toisaalta siinä mielessä epävarmoilta, että jos kuitenkin selviäisin, joutuisin mahdollisesti jatkamaan elämääni vielä huonommassa jamassa kuin missä se nyt on. (En pelkäisi kuolemaa, mutta jotenkin olen saanut päähäni, että se saattaisi olla jokin unihalvausta muistuttava tila josta ei pääse pois ja ajatus ei kuulosta kovin miellyttävältä, toisin kuin monien muiden ajatus siitä, että kaikki vaan lakkaisi ja se on tila jota tavoittelisin)
Olenkin tullut siihen tulokseen, että haluaisin tavallaan "turvallisesti" kokeilla itsemurhaa, en tiedä käykö tämä yhtään järkeen. Haluaisin, että keinoni tappaa itseni olisi tarpeeksi hidas, että jos tulen katumapäälle voisin itse soittaa itselleni apua ennen kuin mitään kohtalokasta tapahtuu, mutta toisaalta myös sen verran varma, että minulla olisi mahdollisuus odottaa loppuun asti, jos ratkaisu vielä sitä tehdessä tuntuu oikealta.
En vain todellakaan enää jaksa. Ole hakenut apua, syönyt lääkkeitä, yrittänyt elää, saavuttanut unelmia... Ulkoisesti minulla on kaikki todella hyvin, jostain syystä siltikin olen yksinäinen ja onneton. Olen mielestäni yrittänyt kaikkeni, mutta alan olla aika neuvoton. Siksi näen, että jos en halua jatkaa hiljaista kitumistani, on itsemurha enää aintu jäljellä oleva vaihtoehto. Ainoa keino saada kipu pois.
Olen todella väsynyt elämääni, eikä minulla riittäisi energiaa enään päiväänkään, saati vuosiin tällaista sumun ja mielialojen vaihteluiden ja uupumuksen ja yksinäisyyden helvettiä. Ongelmani vain on, että pelkään kuolemaa ja kaikki keksimäni itsemurhakeinot kuulostavat joko liian varmoilta tilanteeseeni nähden, mutta toisaalta siinä mielessä epävarmoilta, että jos kuitenkin selviäisin, joutuisin mahdollisesti jatkamaan elämääni vielä huonommassa jamassa kuin missä se nyt on. (En pelkäisi kuolemaa, mutta jotenkin olen saanut päähäni, että se saattaisi olla jokin unihalvausta muistuttava tila josta ei pääse pois ja ajatus ei kuulosta kovin miellyttävältä, toisin kuin monien muiden ajatus siitä, että kaikki vaan lakkaisi ja se on tila jota tavoittelisin)
Olenkin tullut siihen tulokseen, että haluaisin tavallaan "turvallisesti" kokeilla itsemurhaa, en tiedä käykö tämä yhtään järkeen. Haluaisin, että keinoni tappaa itseni olisi tarpeeksi hidas, että jos tulen katumapäälle voisin itse soittaa itselleni apua ennen kuin mitään kohtalokasta tapahtuu, mutta toisaalta myös sen verran varma, että minulla olisi mahdollisuus odottaa loppuun asti, jos ratkaisu vielä sitä tehdessä tuntuu oikealta.
En vain todellakaan enää jaksa. Ole hakenut apua, syönyt lääkkeitä, yrittänyt elää, saavuttanut unelmia... Ulkoisesti minulla on kaikki todella hyvin, jostain syystä siltikin olen yksinäinen ja onneton. Olen mielestäni yrittänyt kaikkeni, mutta alan olla aika neuvoton. Siksi näen, että jos en halua jatkaa hiljaista kitumistani, on itsemurha enää aintu jäljellä oleva vaihtoehto. Ainoa keino saada kipu pois.
Vastaukset 33
Vanhimmat
syönti, niin paranet. Muussa tapauksessa tuhoat itsesi, niinkuin kirjoituksistaski saattaa jo lukea.
Pyydä lisää lääkkeitä, niin paranet. Ongelmathan alkoivat, kun olit ilman lääkkeitä.
Samaa itsekin miettinyt ja olot ovat joskus vähemmän helvetistä ja joskus täysin helvetistä. Saatana sisulla painat menemään niin minäkin teen vaikka kaikki toivo on mennyt jo ajat sitten. Lähdön aika tulee kyllä meille kaikille ja päästään haudan lepoon aikanaan ihan ilman omaakin kättä.
Omia vaivoja:
keskittymishäiriöt, paniikkikohtaukset, ahdistuneisuus, unettomuss, skolioosikivut, levottomat jalat, migreenit jne. jne. Lääkkeitä on iso liuta ja todennäköisesti vain pahentavat asioita. Täyttä helvettiä, mutta eteenpäin kuin sodassa ikään! Vaikka läpi harmaan kiven!
Älkää nyt kaikki sitä itsmurhaa suunnitelko koko ajan !!! Aivan kauheeta. Ei mikään asia ole sen arvoinen, että kannattaa hengestään päästä.
Sulla on paljon paremmin kuin mulla enkä minäkään ole itsaria miettinyt.
Voit olla masentunut, mutta aasi olet ainakin, ellet vaihda ajatustesi suuntaa heti nyt !!!
Mahdollisesti lääkkeitten vaihto auttasi myös tai syömättä jättäminen.
Joistakin lääkkeistä tulee itsetuhoisia ajatuksia ja joku lääkitys voi olla pahempi kuin vaihtoehtona potea tauti pois ilman niitä !
Tsemppiä ! Piristy ! HUOMIO: Aurinko paistaa ja on kesä !
En haluaisi vertailla tilanteita siinä mielessä, että meneekö paremmin kuin toisella, koska tiedän, että länsimaisena vaaleaihoisena korkekoulutettuna ihmisenä, jolla ei ole fyysisiä vammoja tai muuta vastaavaa ja jolla on ainakin vielä joitain hyvinvointivaltion etuja hoivaamassa, olen todella etuoikeutettu ihminen, jolla periaatteessa kaikki on ihan hyvin :D Se, että mulla on asiat periaatteessa ihan hyvin, ei kuitenkaan paranna masennusta, paniikkihäiriötä, epävakaata, adhdtä ym... Eikä silmien avaaminen. Eikä piristyminen. Eikä kesä tai auringonpaiste.
Eikä mikään asia juuri ole elämisenkään arvoinen. Lähinnä täällä ollessani oon vain satuttanut itseäni ja muita. Maailma olisi paljon parempi paikka ilman mua ja mun toxic-persettäni. Olen oikeasti todella väsynyt tähän, enkä välttämättä halua viettää koko elämääni esimerkiksi ad/hd seuralaisenani. Kun lääkkeetkään eivät sovi...
Saatan myös ihmisenä olla sinua heikompi. Ehkä sulla menee huonommin, se ei poista sitä tosiasiaa, että mä olen oikeesti ihan lopussa. Sä ehkä vaan olet vahvempi kun et ole itsaria miettinyt? Tai toiveikkaampi? Pidä siitä kiinni. Mä en jaksa.
että on mukava maata ikuisuus siinä.
Kyllä kai vissii useimmat itsemurhasta unelmoivat aattelevat että olemassaolo ja kaikki tietäminen loppuisi kehon kuolemaan. Siinä lienee useimmille motiivia kylliksi. Mutta entäs jos ei päätykään, ellemme pääsekään itsemurhalla eroon itsestämme. Jos emme pystykään tappamaan sieluamme. Sillon itsemurha ei oo vaivan väärti.
Oisko mahoton ajatus, että olemassaolomme ja tietämisemme ei pääty itseasiassa milloinkaan, että olemassaolomme jatkuukin loputtomiin. Raamatun mukaan olemme Jumalan kuvia, ja jos Jumalan olemassaolo ei pääty koskaan niin "vaarana" on, ettei meidänkään. Jos siihen vaihtoehtoon varautuu ja sen mahollisuuden olemasaolon tietää jo nyt täälkä ajassa ollessaan, niin aina parempi. Eihä siinä menetä mitään josvarautuu siihen että taivas ja helvetti ovat totta ja ennen kuolemaa täytyy jokaisen valita tietoisesti loppusijoituspaikkansa.
Eihä itsemurha-ajatuksissa "kellivä" tokikaan halauaisi ajatella tuolla edellä mainitulla kuivan teoreettisella tavalla vaan antautua tunteiden valtaan ja olla otta ottamatta huomioon iankaikkisuus-näkökulmaa. Oon minäki joskus aatellu itsemurhaa tai paremmin kai jotain lohtua hakenu sitä miettimällä. Se on jonkinasteista itsesääliä varmasti, siinä tulee itsemurhaa aatelelessa jännä (joskin varmaan valheellinen) olo että joku välittää vaikkei oikeesti tietäis sun suunnitelmista mitään.
Varmaan ihminen kuitenki jotain muuta oikeesti todellisuuessa haluaa kuin itsemurhaa. Selvinneekö monelle sitten vasta itsemurhan tapahduttua että ehä mää oikeestaan tätä tarkottanu itelleni tehä, että on siis edelleen kuolemankin jälkeen täyttymättä se tarve, joka oli naamioitunu itsemurhaksi.
Mitä tarkoitat sillä, että sinulla on ulkoisesti kaikki hyvin? Tarkoitatko sitä, että sinulla on hyvä työpaikka ja hyvä asunto ym.? Jos näin on, niin se on hienoa ja sinulla on asiat siinä suhteessa paremmin kuin monilla muilla.
Kärsit siis yksinäisyydestä? Siihen pitäisi joku parannuskeino löytää. Mitä jos miettisit perusteellisesti sitä, mistä yksinäisyytesi johtuu. Ehkä se johtuu siitä, että et uskalla päästää ihmisiä lähelle. Sinulla saattaa esim. olla vaikeuksia luottaa toisiin ihmisiin. No, eihän kaikki ihmiset ole täysin luotettavia, mutta monet on sellaisia, että heihin voi monessa tilanteessa luottaa. Kun olet löytänyt syyn sille, miksi olet yksinäinen, niin sitä kautta saattaa löytyä ratkaisu ongelmaan, ja yksinäisyys helpottuu.
Väsymykseen saattaa auttaa se, että ihan vaan yksinkertaisesti lepäilee jonkin aikaa. Elämäntavatkin saattaa vaikuttaa energisyyteen. Jos niissä on korjattavaa, niin kannattaa kokeilla niitten parantamista. Toisessa ketjussa oli juuri keskustelua ravinnon ja psyykkisen hyvinvoinnin välisestä yhteydestä, käypä tsekkaamassa. Myös uni ja liikunta auttaa pitämään jaksamista ja mielenterveyttä yllä. Ootko näitä kokeillut?
On asunto ja tuttavia, ei työpaikkaa, mutta kyllä rahallisestikin pärjään. Yksinäisyys on ollut pulma koko elämän, sillä on hankala päästää ihmisiä lähelle ja jos päästänkin, on läheisiä ihmissuhteita hankala ylläpitää mun oman mielen ja käytöksen kaaoottisuuden takia (työnnän ihmiset herkästi pois ja väsytän menemällä esim. tunteiden kanssa ääripäihin). Tarvitsisin ihmisiä kuitenkin ympärille koko ajan, sillä en oikein kestä yksin oloa. Olen siis yksinäinen, koska mulla ei ole läheisiä ihmissuhteita juurikaan, eikä ihmisiä, joiden läsnäoloon voisi luottaa ja joita näkisi vaikkapa edes viikottain. Sellaisia satunnaisia tuttavuuksia kyllä on ja somesta saanut helpotusta yksinäisyysahdistukseen, mutta kaipaisin silti oikeita ja kunnollisia yhteyksiä ihmisiin. Niitä ei vaan ole ollut juurikaan varmaan vuosikymmeneen.
Syön hyvin ja terveellisesti, eli ongelma ei kyllä tässä tapauksessa johdu ruokavaliosta. Nukkunut olen myös reilusti viime aikoina taas, mikä kyllä varmaan johtuu tästä masennuspiikistä... En myöskään käytä päihteitä johtuen siitä ihmishirviöstä, joksi muutun kun olen esimerkiksi alkoholin vaikutuksen alaisena.
En valehdellut, kun sanoin, että olen kokeillut aika pitkälti kaikkea. Myös energiahoitoja, joogaa, meditaatiota, erilaisia vitamiinivalmisteita, auyrvedaa, kuntoilua, luonnossa oleilua ja retkeilyä, kirjoittamista, maalaamista, päiväkirjan pitoa, kaupungin/alan/opiskelupaikan/etc. vaihtamista... Olen syönyt avocadoni ja aloittanut aamuni aurinkotervehdyksillä ja tuhdilla aamupalalla ja mennyt illalla kahdeksan jälkeen nukkumaan, jonka jälkeen siltikään en ole näyttänyt hymyilevältä elämäntapatasapainoilijalta. Tai ehkä toisinaan, mutta siitä viikko eteenpäin ihmeellisen energiapiikin jälkeen olen taas kyvytön nousemaan sängystä ilman loputonta taistelua ja tahdon vain kuolla... Kuulostan vain siltä, etten tyydy mihinkään, mutta tosiasiassa olen asioihini teoriassa todella tyytyväinen. Teoriassa. Käytännössä en vaan lakkaa olemasta onneton.
Tiedät siis jo joitakin tekijöitä, mitkä saattaa aiheuttaa vaikeuksia ihmissuhteissa. Toisaalta ainakin minusta tuntuu siltä, että ihmissuhteet on aina vähän vaikeita jollain tavalla. Kaikilla meillä on puutteita ja omia outouksia, täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Vasta kuulin sellaisen uutisen, jonka mukaan suurin osa ihmisistä kokee jonkin asteisia mielenterveysongelmia elämänsä aikana. Joten et suinkaan ole yksin. Ihmissuhteet on myös monimutkaisia siksi, koska niissä on monimutkaisia ihmisiä vuorovaikutuksessa keskenään. Ihmisen psyyke on aina melko monimutkainen systeemi.
Ainahan voi kuitenkin yrittää vähän korjailla omia outouksiaan. Jotkut outoudet voi tosin olla toisista ihmisistä viehättäviä tai söpöjä, ja liian täydellinen ihminen saattaa vaikuttaa epäluonnolliselta tai jopa pelottavalta. Joten pienet virheet saattaa tehdä ihmisestä vain helpommin lähestyttävän ja inhimillisemmän. Ei siis pidä olla liian ankara itselleen.
Sanot, että läheisiä ihmissuhteita on hankala ylläpitää siksi, että työnnät ihmiset herkästi pois ja väsytät heitä menemällä tunteiden kanssa ääripäihin. Oletko miettinyt, mistä nämä asiat johtuu? Ehkä työnnät ihmiset pois siksi, että pelkäät hylätyksi tulemista? Ja hylätyksi tulemisen pelko voi johtua esim. lapsuuden aikaisista hylätyksi tulemisen kokemuksista, jotka on jääneet mieleen traumaattisina. Jos on näin, niin sitten näitä hylätyksi tulemisen kokemuksia pitäisi käsitellä jollain tavalla, esim. puhumalla tai kirjoittamalla niistä.
Muutenkin psyykkisen oireilun taustalla on monesti traumaattisia kokemuksia. Niitä olisi tärkeä päästä käsittelemään jonkun viisaan, empaattisen ja luotettavan ihmisen kanssa. Joillekin se saattaa olla ystävä tai perheenjäsen, joillekin ehkä ammatti-ihminen. Oletko käyny vielä psykoterapiassa?
Olen käynyt terapiassa nuoresta asti ja diagnoosissakin mainitaan jotain traumaoireilusta. Ei vain oikein ole löytynyt pysyviä ratkaisuja...
Minkälaisessa terapiassa olet käynyt ja minkälaisella terapeutilla? Nimittäin eri psykoterapiasuuntauksissa ja eri terapeuteissa saattaa olla isojakin eroja. Esimerkiksi psykoanalyyttisesti suuntautunut "freudilainen" terapia tai psykoanalyysi on varsinkin nykyisin aika kiistelty hoitomuoto, ja osa Freudin teorioista ei ilmeisestikään pidä paikkaansa näin nykytiedon valossa. Sen sijaan kognitiivinen terapia on todettu aika tehokkaaksi. Siinäkin tosin voi olla eroja siinä, miten hyviä eri terapeutit on.
Traumakokemuksista sen verran, että jos esim. lapsuudessa joku aikuinen on aiheuttanut traumaattisen kokemuksen, niin siitä ei pidä syyttää itseään. Vastuu lapsen ja aikuisen välisessä suhteessa on aina aikuisella. Traumakokemusten työstämisessä voi siis päästä alkuun sillä, että ei syytä niistä itseään. Sitten voi yrittää vaikka nähdä tilanteen ulkopuolisen näkökulmasta, mikä saattaa selventää kuvaa. Toisaalta traumaa ei ehkä pidä muistella hirveän paljon, ettei sen aikaansaamat hermoradat vahvistuisi liikaa. En tässä kohtaa osaa sanoa kumpi auttaisi paremmin, trauman käsittely vai sen aktiivinen unohtaminen, varmaan molemmat auttaa, ja ehkä riippuu ihmisestä ja traumasta. On muuten olemassa myös traumaterapiaa, jossa varmaan tiedetään minua enemmän traumojen käsittelystä.
Sitten vielä tuosta, kun sanoit, että menet tunteiden kanssa ääripäihin, siinä saattaisi auttaa suhteuttaminen. Mietin kerran, että tunteen voimakkuus riippuu merkityksellisyyden kokemuksesta. Jos esim. saat pienen haavan käteesi, niin se ei sinua huoleta niinkään, koska tiedät, että se paranee eikä siitä jää jälkiä. Sen sijaan jos sattuu jotain pahempaa, esim. käsi murtuu, niin se alkaa jo huolettaa paljon enemmän, koska alkaa miettimään sitä, että ehkä käsi pitää leikata tai mitä jos se ei paranekaan kunnolla. Jos siis kokee jonkun asian yhteydessä voimakkaita tunteita, voi yrittää miettiä, millä tavalla tämä asia on tällä hetkellä minulle merkityksellinen todellisuudessa. Ihmissuhteissa esim. pieni riita saattaa aiheuttaa voimakkaita tunteita, jos ajattelee, että toinen ihminen hylkää. Sen sijaan jos ajattelee, että riita voidaan selvittää ja sopia ja jatkaa sitten eteenpäin, niin negatiivinen tunne lievenee.
Kerroit, että sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja ADHD. Olen jostain lukenut, että ne kumpikin saattaa lievittyä iän myötä. Tunnen yhden epävakaaksi nuorena diagnosoidun, ja hän elää nykyään aika normaalia elämää.
Siis jos "normaali" voidaan jotenkin määritellä, minusta se ainakin on aika hankalaa. Ja voihan jonkun mielestä "epänormaalikin" elämä olla ihan onnellista ja hyvää elämää. Elämän luonteeseen toisaalta kuuluu se, että se ei aina ole onnellista, vaan siinä on vaikeampia aikoja ja helpompia aikoja. Miten aloittajalla menee, onko itsemurha-ajatukset helpottaneet yhtään?
Aika suuri määrä erilaista käyttäytymistä on luokiteltavissa epänormaaliksi ihmisten suuren enemmistön ymmärtämässä mielessä. Mutta toki ihmisellä on oikeus olla epänormaali, jos niin haluaa eikä itselle tai muille vaaraksi ole.
Niin, ehkä monet ihmiset pitää epänormaalina tietynlaista käyttäytymistä, mutta onko se sitten oikeasti epänormaalia, ja miten epänormaali sitten määritellään.
Saitko aloittaja jotain apua kirjottelusta tänne, vai menikö vaikka minun kirjotukset ihan ohi maalin?
Itsemurha ei kannata, samat ongelmat edessä seuraavassa elämässä. Intialaisen joogin mukaa paras keino masennukseen on toisten auttaminen. Lisäksi kannattaa katsella channleing erik videoita. Yksityiskohtia en jaksa kirjoitella lukekaa täältä vaikka, http://proutscandinavia.blogspot.com/2017/06/bipolarity-of-mind.html
Mitä eroa on hindulla ja kristityllä? Kristitty on uudestisyntyny, hindu kuudestisyntyny
Oisko ongelmasi se, että et näe itselläsi tai elämälläsi olevan merkitystä, kun ei ole ihmistä jonka kanssa jakaa se ? Koska et päästä ketään lähellesi…
Merkitys elämälle tulee toisten ihmisten kautta. Me jostain syystä tunnemme niin, että yksin emme ole juuri mitään, vaikka jokainen ihminen on arvokas itsessään, omana itsenään.
itsestään ja läheisistä eikä elä toisten siivellä, sitten elämä on oikeaa elämää...
Hei
"Ole hakenut apua, syönyt lääkkeitä,"
Oliko saamasi apu vain lääkkeitä?
Lääkkeistä voi olla paljonkin apua monelle, mutta yksinään ne ovat aika tehottomia sinunkaltaisillesi jo itsemurhaa miettivälle. Lääkkeiden lisäksi tarvitaan vahvaa psykososiaalista tukea, eli useimmiten psykoterapiaa. Oletko saanut sitä?
Tarkoitan, että toivosi ei ole sillä lailla vielä mennyttä. On apua, jota et ole saanut vielä kohdata. Tietysti itse varmasti tunnet, että millään ei ole niin väliä, mutta kuten sanoit: "en usko saavani tähän mitään apua, mutta uskon, että edes johonkin jotain kirjottaminen auttaa edes hetkeksi jaksamaan"
Tämä kirjoittamisesakin vaikuttava helpottava voima on psykoterapian myötä mahdollista kasvattaa niin suureksi, että se ei vain helpota, vaan voi jonain päivänä alkaa viettää normaalia elämää.
Tsemppiä! Sinun ei tarvitse jäädä yksin. Sen takia me muut täällä ollaan. Toiset saa siitä (auttamisesta) palkkaa, toiset ei.
Kun pilleri auttaa papukaijaa niin se auttaa masentunuttakin?
Ihme propagandaa missä ei ole järjen hiventäkään. Vieläkään kukaan ei ole esitellyt, että miten helvetissä mitataan mitään serotoniinipitoisuuksia aivoista jotta tiedettäisiin lääkityksen määrä ja laatu.
Sama kuin yrittäisi mitata toivoa....
Kuka tässä on papukaijoista mitään puhunut? Taidat itse olla propagandalinjalla.
Useiden lääkkeiden havaitaan toimivan ennen kuin toimintamekanismia ymmärretään. Viagran oli tarkoitus olla sydänlääke, mutta kun kerran hoitovastetta toiseen vaivaan saadaan siedettävin sivuvaikutuksin, kyllä kai sitä silloin käyttää kannattaa.
Masennuslääkkeillä siis saadaan hoitovastetta?
Monesti paras hoitovaste masennuksen vaivaan on köysi kaulaan. Ei ole sivuvaikutuksia kun kuollut keho ei reagoi ärsykkeisiin ja masennus häviää.
Masentunut mieliala on myös erittäin altis lumevaikutuksille kun "luotettava" taho sanoo.
Lääketehtaan edustaja taas täällä. Kas kun et vääntänyt juttua Zybanista......
Paha vääntää, kun en tiedä siitä mitään, arvoisa antipsykiatrien edustaja.
Siis olet narsistinen sairas ja murhanhimoinen ja tässä himosi kohde on oma itsesi.
Lopeta nämä sairaat ajatukset.
haista vittu vitun kyrpäpalli
Junia tuolla näyttää menevän aika tiehään.
Muista soittaa meille, että tiedämme, minne mennä kameroinemme.
Sekoittamalla yhteen 4litraa ammoniakkia (korvikkeeksi kelpaa etikka) ja 4l valkaisuainetta= yhteensä 8 litraa. Tämä annos riittää hyvin tappamaan pienessä ja huonosti ilmastoidussa tilassa. Tuloksena paljon kloorikaasua.
Yks keino o tuhota maksa. Siin o aikaa ajatella samalla ku turpoot ja kellastut.. Mut monella meillä on elämänhalu 0 vaik olis ulkosesti elämä hyvi.. Itellä halvaantuminen oli lähellä niinkuin kuolemaki.. viime yrityksessä.. tai sitä edellisessä siis.. mutta ajattele niin että MITÄ JOS Luoja onkin olemassa.. en väitä että olisi.. mutta sen saa varmuudella tietää vasta kun kuolee.. niin ennenkuin tappaa ittensä kannattaa punnita riskit aika tarkkaan että onko viisasta ottaa riskiä että jotain pahempaa tapahtuu... käytännön esimerkki nii helpompi ymmärtää.. Jos tappasit ittes siksi että elämänhalu 0 ja kaikki nähty ja koettu jnejne.. nii jos sen seurauksena joutusit 1000 vuodeks hondurasii vankilaa.. hyi vittu. Ei se masennus nii paha asia sitte ookkaa.. ja onpaha stressitön olo ku millää ei mitää välii..
"Kokeiluna" itsemurha jää vähän niinkuin vaiheeseen. Siinä jää se murha niinku tapahtumatta. Kokeiluna se on siis turha, eikä niistä kannata etukäteen huudella. Jätä viestisi siten, että se löytyy takuulla "liian myöhään". Se tekee joka tekee itsemurhan. Jätä "kokeilu" sikseen, jos et meinaa itteäs nirhata. Syö mieluummin vaikka julkisesti paskaasi kauppakeskuksessa, niin saat hullun paperit ja paljon huumaavia lääkkeitä, joita voit ottaa viinan kanssa.
Ruikuttavat paskat voivat marssia suoraan pöpilään hakemaan huomiota, josta ovat lapsena jääneet paitsi. Tulee kaikille halvemmaksi.