Kuukautiset myöhässä, mielipiteitä?

Ensiksi haluan sanoa,että tiedän hyvin ettette ole lääkäreitä. Haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteitänne aiheesta.
Edellinen kierto oli 23vrk. Nyt kuukautiseni on 11vrk myöhässä. Tein raskaustestin 3pv sitten ja tulos oli negatiivinen.
Minulla on aika ajoin (välillä jatkuvasti) alavatsassa tunne, että kuukautiset alkaisivat, niitä ei kuitenkaan kuulu. Muita oireita ei oikeastaan oli kuin alavatsan kipu/turvotus.
Voiko olla, että olenkin raskaana, eikä se vaan vielä näy testissä? Vai onko kuukautiseni vain myöhässä jostakin muusta syystä. Stressiä ei ainakaan normaalia enempää ole ollut.
Raskaus on käytännössä mahdollinen ja toivottu. Itselleni tulee kuitenkin ensin mieleen kaikki vakavammat gynegologiset vaivat.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikea ottaa kantaa, kun et kerro, mikä on keskimääräinen kierron pituus.
Nykyiset raskaustestit yleensä kertovat tilanteen, kun vuoto on myöhässä.
Kannattaa uusia raskaustesti, kun ensimmäisen testin tekemisestä on viikko, mikäli vuoto ei ole siihen mennessä alkanut.
Vaikka et mielestäsi stressaa, niin kyllä se on jännittävää, tuleeko raskaaksi vai ei.
Et kerro, mitä ehkäisyä olet käyttänyt aiemmin ja milloin olet lopettanut sen käytön. Se vaikuttaa myös tilanteeseen.
Toistaiseksi sinulla ei ole mitään ongelmaa. Kuukautiset ovat vähän myöhässä ja satunnaisesti nipistelee alavatsassa kuin kuukautiset olisivat alkamassa.

Äänestä

Keskimääräinen kierron pituus on ollut 23vrk.
Reilu puoli vuotta sitten lopetin e-pillereiden käytön. Kuukautiset olivat poissa tämän jälkeen kaksi kuukautta, kunnes normalisoitui tuohon 23pv kiertoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eewsku kirjoitti:

Ensiksi haluan sanoa,että tiedän hyvin ettette ole lääkäreitä. Haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteitänne aiheesta.
Edellinen kierto oli 23vrk. Nyt kuukautiseni on 11vrk myöhässä. Tein raskaustestin 3pv sitten ja tulos oli negatiivinen.
Minulla on aika ajoin (välillä jatkuvasti) alavatsassa tunne, että kuukautiset alkaisivat, niitä ei kuitenkaan kuulu. Muita oireita ei oikeastaan oli kuin alavatsan kipu/turvotus.
Voiko olla, että olenkin raskaana, eikä se vaan vielä näy testissä? Vai onko kuukautiseni vain myöhässä jostakin muusta syystä. Stressiä ei ainakaan normaalia enempää ole ollut.
Raskaus on käytännössä mahdollinen ja toivottu. Itselleni tulee kuitenkin ensin mieleen kaikki vakavammat gynegologiset vaivat.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu