Kari piti veret seisauttavan esitelmän kaupungin

tilasta kokouksessa , jossa tuli varsin selkeästi esille miten taloutta on hoidettu menneinä vuosina.
Maksuja on korotettu kaupunkilaisten maksettavaksi, nyt vakoillaan kissojen ja koirien kanssa onko kaikki liiterit ja leikkimökit ilmoitettu -liittyy varallisuuden keräykseen vaikka Rokkipuiston tappioiden tasaamiseen.

Lulu loistaa omalla sarallaan hyökkääjiä vastaan 10- 0. Perussuomalaisten toimintamallista olisi oppia otettavaksi muidenkin valtuutettujen kuten Karin esiintymisestä ja sen sisältämästä asiaohjelmasta selvisi , todellakin kaupunkilaisille valkeni kuinka syvällä kynnetään vaikka vastuussa olevat muuta esittävätkin , miten asiat olisikaan ilman Perussuomalaisten vaikutusta valtuustossa .
32618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Valitettavasti suuri osa valtuutetuista on sillä tasolla, että suuremmat kuin nelinumeroiset luvut menevät heiltä yli ymmärryksen.

Äänestä

HAA-puudeli kirjoitti aamun aviisissa että Ilkkala oli kuten tavallista synkkä, muiden valtuutettujen näkemykset oli paljon valoisampia. Eikös ne muut olleet viime valtuustokaudellakin valoisampia, tässä on nyt lopputulos?

Äänestä

Ilkkala on ainoa, joka tietää jotain taloudesta, valtuustossa!

Äänestä
  • Olisi hyvä tietää SCC casessa SCC käräjillä.

    Äänestä

  • TuomioTulee kirjoitti:

    Olisi hyvä tietää SCC casessa SCC käräjillä.

    Mutta eikös SCC case ole täysin Kiemungin heiniä. Edessä olevine SCC oikeudenkäynteineen ja miljoonaluokan vahingonkorvauksineen tapahtuman keskiössä istuu, no kukas muu kuin demari Kiemunki ja hallituskumppani Ritaluoma.

    Äänestä

  • Loput talousnerot tuntuvatkin olevan täällä.

    Äänestä

Kaikkihan riippuu siitä, mihin veret seisahtuu.

Äänestä
  • Persuilla ne on seisahtanut ajat sitten.

    Äänestä

  • Veritulppaus kirjoitti:

    Persuilla ne on seisahtanut ajat sitten.

    KokDemuilla JÄRKI on seisahtanut ajat sitten.
    Toisin on Persuilla, he viisastuu kaan KokDemujen kompuroidessa omissa sotkuissaan!

    Äänestä

Mutta eikös SCC case ole täysin Karin heiniä. Edessä olevine SCC oikeudenkäynteineen ja miljoonaluokan vahingonkorvauksineen tapahtuman keskiössä istuu, no kukas muu kuin perzuikki Kari ja Ritaluoma.

Äänestä
  • Mutta SCC case on täysin KokDem-Paskon heiniä.
    Edessä olevine SCC oikeudenkäynteineen ja miljoonaluokan vahingonkorvauksineen tapahtuman keskiössä istuu , no kukas muu kuin perzuikki Kari tietenkin todistajien aitiossa ja syytettyjen penkillä Pienliikemies *Rokkikukko* ja Suurliikemies Ritaluoma.

    Äänestä

  • K.Arin kannattaisi jättää tarinat ja keskittyä tulevaan SCC oikeudenkäyntiin. Sellin ovi tulee aukeamaan.

    Äänestä

  • Jxvcgjx kirjoitti:

    K.Arin kannattaisi jättää tarinat ja keskittyä tulevaan SCC oikeudenkäyntiin. Sellin ovi tulee aukeamaan.

    Sellin ovi on avoinna vain Iisakille ja hänen mentorille ja oppi-isälle Markku Rosvo Ritaluomalle.
    Yhteistä näille em. sontakasoille on se, kumpikaan ei muista yhtään mitään tekemistään rikoksista eivätkä he edes tunnista tehneensä niitä. Syy on aina muissa eikä suinkaan peilissä näkyvässä henkisesti vajakissa tyypissä.

    Äänestä

  • Kyllä sinne samaan sellin avatusta ovesta sopii työntää myös tuon paikallisen KokDem-Paskotrollin!
    Turhaan se jäisi tänne, mokoma joutoäijä, kunnon ihmisten joukkoon suutaan piekseen. *Vartia* voi sitten vaikka *vahingossa tirvasta* jos siellä posessakin vielä liikaa alkaa aukoon päätään.

    Äänestä

Kyllä sinne samaan sellin avatusta ovesta sopii työntää myös tuon paikallisen Perziikki-Paskotrollin!
Turhaan se jäisi tänne, mokoma joutoäijä, kunnon ihmisten joukkoon suutaan piekseen. *Vartia* voi sitten vaikka *vahingossa tirvasta* jos siellä posessakin vielä liikaa alkaa aukoon päätään.

Äänestä

Kari saa jauhannalla verensä seisoon.

Äänestä
  • Kari on Jumala joka vapauttaa meidät kaikesta pahasta.

    Äänestä

  • me.seuraamme.johtajaa kirjoitti:

    Kari on Jumala joka vapauttaa meidät kaikesta pahasta.

    Kari on voima ja totuus joka vapauttaa meidät kaikesta KokDemujen aiheuttamasta pahan ikeestä.

    Äänestä

  • Poliisi ja SCC käräjät on jumala joka vapauttaa meidät Karin ikeestä.

    Äänestä

  • Gjhdhfhdfg kirjoitti:

    Poliisi ja SCC käräjät on jumala joka vapauttaa meidät Karin ikeestä.

    KokDem-Pasko taas runoilee aivopierujaan tuossa edellä, otappa lisää keppanaa ettei runosuonesi hyydy ! :(

    Äänestä

Perzuikki-Pasko taas runoilee aivopierujaan tuossa edellä, otappa lisää keppanaa ettei runosuonesi hyydy ! :(

Äänestä
  • KokDem-Pasko päivystää taas lyhyellä varoajalla ja kääntelee vääristellen tekstisisältöä mutta ei se siitä mikskää muutu, otappa lisää keppanaa ettei kopiointitaitosi hyydy ! :(

    Äänestä

Perziikki-Pasko päivystää taas lyhyellä varoajalla ja kääntelee vääristellen tekstisisältöä mutta ei se siitä mikskää muutu, otappa lisää keppanaa ettei kopiointitaitosi hyydy ! :(

Äänestä

Tämäkin Hämeenlinnan kunnallispolitiikkaa koskeva keskustelu on vajonnut "normaaliin" tyyliinsä eli 10-vuotiaiden älylliselle tasolle.

Äänestä
  • Kuvastaa keskustelunaiheen tasoa.

    Äänestä

  • vitsi mä rakennan maailman hianoimman autotalon, siihen tulee aika vitsi kuusi ei vitsi ainaskin kaheksan kerrosta. Mä myyn siellä kaikkia autoja ja sitten siihen tulee kilparata testaan kaikii ferrareit pihaan. prrrprrrrääänäänn

    Äänestä

  • Taustaäänenä vilpitöntä läpsytystä.

    Äänestä

  • talous.vatupassissa kirjoitti:

    Kuvastaa keskustelunaiheen tasoa.

    Kuvastaa kyllä ennenkaikkea Kok/Demu-Trollin alhaista keskustelutasoa.

    Äänestä

  • Ai trolliksi tänään - mitähän huomenna? Periscopeen?

    Äänestä

  • mjaa_ah:n kannattaa poistua keskustelusta kyllä ihan välittömästi niin taso nousee ihan heti aikuisten tasolle. Muutenhan mennään täysin tylsämielisten tasolla

    Äänestä

K.Ari on posess vartia panputtaa nahkapanpulla

Äänestä
  • Päivän naurut persuille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sp.x kirjoitti:

tilasta kokouksessa , jossa tuli varsin selkeästi esille miten taloutta on hoidettu menneinä vuosina.
Maksuja on korotettu kaupunkilaisten maksettavaksi, nyt vakoillaan kissojen ja koirien kanssa onko kaikki liiterit ja leikkimökit ilmoitettu -liittyy varallisuuden keräykseen vaikka Rokkipuiston tappioiden tasaamiseen.

Lulu loistaa omalla sarallaan hyökkääjiä vastaan 10- 0. Perussuomalaisten toimintamallista olisi oppia otettavaksi muidenkin valtuutettujen kuten Karin esiintymisestä ja sen sisältämästä asiaohjelmasta selvisi , todellakin kaupunkilaisille valkeni kuinka syvällä kynnetään vaikka vastuussa olevat muuta esittävätkin , miten asiat olisikaan ilman Perussuomalaisten vaikutusta valtuustossa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu