Mustasukkaisuus voi tervehtyä
Jeff Davidson v. 2000 on sanonut: ”Jos Sinulla on liian kiire löytääksesi aikaa kumppanisi kanssa seurusteluun, Sinulla on luultavasti liian kiire tehdäksesi kaiken sen, mitä onnellinen naimisissakin pysyminen vaatii”.
Mustasukkaisuus syntyi ainakin itselläni asetelmasta ”nainen kotona, opiskelemassa ja jää pois työelämästä – mies töissä ja kaikenmaailman hallituksissa, hyväntekeväisyysjärjestöissä, näiden risteilyillä” ajankohtana, jolloin olimme muuttaneet yhteen muutamien kuukausien tuttavuuden jälkeen. Sinänsä jo muutto yhteen oli symbolisesti iso askel minulle, en voisi kuvitella pettäväni tai tulevani petetyksi, koska mies pyysi minua muuttamaan luokseen ja avovaimokseen. Tunnen hänen arvomaailmansa ja uskon, ettei hän minua pettäisi. Mutta jossain vaiheessa tuo usko sumeni ja naisen vaisto ja ainainen miehen poissaolo tai väsymys kotona nähdessämme alkoi luonnollisesti ahdistamaan minuakin ja tunsin epävarmuutta.
Mieheni työ vaatii pitkiä päiviä aika ajoin ja työtä kotonakin. Olimme tavanneet netin kautta toukokuun lopussa ja suhteemme monet elementit olivat hyvällä pohjalla, menetimme molemmat vain kärsivällisyytemme ja aiheutimme toisillemme suotta kärsimystä. Hän tietenkin lisäsi menojaan ja tapasi eräällä Tallinnan risteilyllä naisen Espoosta, ei pettänyt minua, mutta minua loukkasikin ehkä se, että koin olevani toisella sijalla mieheni ajatuksissa sillä hetkellä. Yhteyden pitoa jatkui satunnaisesti, viimeksi jouluaattona jolloin elimme muutenkin vaikeaa aikaa ja olimme vierailulla mieheni perheen luona pyhät. Koin etten tuntenut miestäni, avopuolisoani vielä hyvin ja olisin halunnut tutustua häneen, joten toivoin hänen olevan enemmän virkeänä kotona, jotta voisimme tehdä yhdessä asioita ja oppia arjessa tuntemaan toisemme paremmin! Hän oli väsynyt työstään ja varmasti kaipasi hyväksyntää, hellyyttä kotiin palattuaan ja koki, että epäilyni ja luottamuksen puute teki parisuhde-elämämme kivikkoiseksi. En osannut antaa hänelle tilaa vain olla, ilman vaatimuksiani, sorruin nalkuttamiseen pienistä asioista ja hermostuin helposti. Upea seksi-elämämme laantui kerran kuukaudessa puuhasteluun ja läheisyys katosi. Koin tilanteen hyvin ahdistavaksi ja mietin, miten itse olen vastuussa myös parisuhteestamme, vaikkakin, olin tehnyt paljon työtä sen hyvinvoinnin eteen. Miehelläni on muutenkin monia naispuoleisia kavereita, suurimman osan heistä olen tavannut ja olemme erittäin lämpimissä väleissä, tapailemme ilman miestänikin. Koin tekstiviestit ja vastaamattomat puhelut iltasella varsin kiukkua herättäviksi. Usein asialle oli looginen selitys. Mutta tammikuun alussa, kun tajusin, mitä mieheni oli tehnyt loppuvuoden aikana, pitänyt yhteyttä toiseen naiseen, järkytyin. Mietin pari päivää miten edetä.
Parisuhde perustuu kumppanin kunnioittamiselle ja arvostamiselle. Kahden aikuisen välisessä rakkaussuhteessa on tärkeää kyky olla sekä toisen lähellä että tästä erillään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tasapainoilua. Eräänä aamuna hänen herättyään menin aamulehden kanssa vuoteeseemme ja sanoin avoimesti miltä minusta tuntuu, keskustelin avoimesti, että olin harkinnut muuttamista edellisenä päivänä. Koen edelleenkin vastaavan käytöksen loukkaavaksi ja uskon, että mikäli itsekin pitäisin aktiivisesti yhteyttä vieraisiin miehiin, joiden huomiota vaille en todellakaan jää niin arjessa kuin juhlassa, ei mieheni tuntisin oloaan kotoisaksi, hyväksi, terveen mustasukkaiseksi vaan häntä harmittaisi ja loukkaisi tilanne. Ymmärsin itsekin, että mies ja nainen kokee viestinnän eri tavoin, tuo nainen oli ehkä ymmärtänyt mieheni sosiaalisen luonteen ja ystävällisyyden kiinnostukseksi. Ymmärtämättä, että tietoisesti hän yritti tunkeutua suhteeseemme, vaarantaa suhteemme, sillä hän oli tietoinen, että mieheni elää avoliitossa. Tiedän, miten kohtelias ja lempeä mieheni on kaikkia naisia kohtaan, kaupan kassoja, pankkivirkailijoita, tuntemattomia kohtaan ja olen vain ylpeä siitä, että mieheni on kiva ja kohtelias muille ihmisille, mieheni ei vain ehkä ollut itsekkään käsittänyt miten nainen voi tulkita käytöksen kiinnostukseksi häntä kohtaan.
Olin fiksu nainen ja aloitin salilla treenaamisen jälleen vuoden alusta ja mieheni tietää, miten kiva, vetävännäköinen ja viehättävä, hyväkäytöksinen avovaimo hänellä on ja jollei hän aloittaisi ihmissuhteesta huolehtimista, voisi tuo ihmeellinen ja ihana nainen kadota häneltä ulottumattomiin. Meillä on yhdentoista vuoden ikäero ja hän lähentelee neljääkymppiä, uuden sopivan kumppanin etsiminen aiheuttaisi hänelle taas suurta vaivaa ja miten todennäköistä olisi, että hän löytäisi rakastavan kumppanin, joka haluaisi vielä joskus perheen ja täydentäisi toista ihmisenä. Todellisen läheisyyden löytäminen ei ole nykymaailmassa kovin helppoa. Yksittäiset yhden yön sähellykset palvelevat tiettyä tarkoitusta, mutta eivät kuulu parisuhteeseen. Olen itsekin sinkkuna ollut varsin menevää lajia ja valikoiden vaihtanut kumppania useinkin. Mutta se on nyt, hyvässä, kestäväksi tarkoitetussa parisuhteessa taaksejäänyttä elämää ja valmistanut minua tähän.
Kysyin suoraan, arvostaako hän parisuhdetta ja minua niin vähän, että olisi valmis tuollaisen sattunnaisen tuttavuuden takia valmis luopumaan heti kaikesta mitä meillä on yhdessä? Se varmasti pysäytti mieheni. Läheisyys ja upea seksielämä palasivat, luovuin itsekin tarpeettomista epäilyistä, mustasukkaisuudesta, sillä ymmärsin sillä hetkellä, etten ole vastussa toisen käytöksestä, valinnoista. Voin vain olla itseni, upea nainen ja kannustava kumppani, itsenäinen yksilö enkä riippakivi. Nainen, jonka luo on ihana palata töistä ja jonka kanssa voi harrastaa erilaisia aktiviteetteja. Mieheni vähensi iltamenojaan ja alkoi oikeasti suunnitella kevättämme meidät huomioonottaen. Työsarkakin helpottaa näin keväällä ja hän itsekin totesi, että nyt meillä on aikaa toisillemme. =)
Mitä sitten, jos mieheni on toisinaan väsynyt kotona, eikä jaksa keskustella kanssani? Yöllä hän saattaa kuitenkin ottaa kädestäni kiinni tai puristaa rintaansa vasten, silloin tiedän, että hän on sitoutunut parempaan yhteiseen kevääseen ja loppuelämään kanssani. Rakkaat siskot, rakkaat ihanaiset naiset, pysähtykää toisinaan miettimään, tukehdutatteko ihmissuhteen turhalla mustasukkaisuudella ja mitä voitte tehdä parantaaksenne tilannetta. Sinun ei tarvitse olla muodinmukainen kaunotar tai huippusivistynyt fitness yksilö, ei välttämättä miehesi mielestä, mutta omien tarpeidesi vuoksi näitä ominaisuuksia kannattaa toki tavoitella jos se on sen arvoista. Voin aina itse miettiä, mitä olen valmis panostamaan ihmissuhteeseen, miten voin itsekin parantaa parisuhteen viihtyvyyttä. Arki on vaihtelevaa, arjessa suhteen ja kumppanin kestävyys punnitaan, mutta me kaikki voimme erehtyä, on tärkeää osata myös antaa anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ahdistava mustasukkaisuus katosi, tilalle tuli terve kiinnostus puolisoani ja hänen aktiviteettejaan kohtaan. Nyt hän itsekin ottaa minut mukaan toimintoihin ja antaa tilaisuuden suhteellemme kasvaa! Toivon kaikille teille aurinkoista kevättä ja parempaa parisuhde-elämää, yhdessä olemme kuitenkin enemmän!
Jeff Davidson v. 2000 on sanonut: ”Jos Sinulla on liian kiire löytääksesi aikaa kumppanisi kanssa seurusteluun, Sinulla on luultavasti liian kiire tehdäksesi kaiken sen, mitä onnellinen naimisissakin pysyminen vaatii”.
Mustasukkaisuus syntyi ainakin itselläni asetelmasta ”nainen kotona, opiskelemassa ja jää pois työelämästä – mies töissä ja kaikenmaailman hallituksissa, hyväntekeväisyysjärjestöissä, näiden risteilyillä” ajankohtana, jolloin olimme muuttaneet yhteen muutamien kuukausien tuttavuuden jälkeen. Sinänsä jo muutto yhteen oli symbolisesti iso askel minulle, en voisi kuvitella pettäväni tai tulevani petetyksi, koska mies pyysi minua muuttamaan luokseen ja avovaimokseen. Tunnen hänen arvomaailmansa ja uskon, ettei hän minua pettäisi. Mutta jossain vaiheessa tuo usko sumeni ja naisen vaisto ja ainainen miehen poissaolo tai väsymys kotona nähdessämme alkoi luonnollisesti ahdistamaan minuakin ja tunsin epävarmuutta.
Mieheni työ vaatii pitkiä päiviä aika ajoin ja työtä kotonakin. Olimme tavanneet netin kautta toukokuun lopussa ja suhteemme monet elementit olivat hyvällä pohjalla, menetimme molemmat vain kärsivällisyytemme ja aiheutimme toisillemme suotta kärsimystä. Hän tietenkin lisäsi menojaan ja tapasi eräällä Tallinnan risteilyllä naisen Espoosta, ei pettänyt minua, mutta minua loukkasikin ehkä se, että koin olevani toisella sijalla mieheni ajatuksissa sillä hetkellä. Yhteyden pitoa jatkui satunnaisesti, viimeksi jouluaattona jolloin elimme muutenkin vaikeaa aikaa ja olimme vierailulla mieheni perheen luona pyhät. Koin etten tuntenut miestäni, avopuolisoani vielä hyvin ja olisin halunnut tutustua häneen, joten toivoin hänen olevan enemmän virkeänä kotona, jotta voisimme tehdä yhdessä asioita ja oppia arjessa tuntemaan toisemme paremmin! Hän oli väsynyt työstään ja varmasti kaipasi hyväksyntää, hellyyttä kotiin palattuaan ja koki, että epäilyni ja luottamuksen puute teki parisuhde-elämämme kivikkoiseksi. En osannut antaa hänelle tilaa vain olla, ilman vaatimuksiani, sorruin nalkuttamiseen pienistä asioista ja hermostuin helposti. Upea seksi-elämämme laantui kerran kuukaudessa puuhasteluun ja läheisyys katosi. Koin tilanteen hyvin ahdistavaksi ja mietin, miten itse olen vastuussa myös parisuhteestamme, vaikkakin, olin tehnyt paljon työtä sen hyvinvoinnin eteen. Miehelläni on muutenkin monia naispuoleisia kavereita, suurimman osan heistä olen tavannut ja olemme erittäin lämpimissä väleissä, tapailemme ilman miestänikin. Koin tekstiviestit ja vastaamattomat puhelut iltasella varsin kiukkua herättäviksi. Usein asialle oli looginen selitys. Mutta tammikuun alussa, kun tajusin, mitä mieheni oli tehnyt loppuvuoden aikana, pitänyt yhteyttä toiseen naiseen, järkytyin. Mietin pari päivää miten edetä.
Parisuhde perustuu kumppanin kunnioittamiselle ja arvostamiselle. Kahden aikuisen välisessä rakkaussuhteessa on tärkeää kyky olla sekä toisen lähellä että tästä erillään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tasapainoilua. Eräänä aamuna hänen herättyään menin aamulehden kanssa vuoteeseemme ja sanoin avoimesti miltä minusta tuntuu, keskustelin avoimesti, että olin harkinnut muuttamista edellisenä päivänä. Koen edelleenkin vastaavan käytöksen loukkaavaksi ja uskon, että mikäli itsekin pitäisin aktiivisesti yhteyttä vieraisiin miehiin, joiden huomiota vaille en todellakaan jää niin arjessa kuin juhlassa, ei mieheni tuntisin oloaan kotoisaksi, hyväksi, terveen mustasukkaiseksi vaan häntä harmittaisi ja loukkaisi tilanne. Ymmärsin itsekin, että mies ja nainen kokee viestinnän eri tavoin, tuo nainen oli ehkä ymmärtänyt mieheni sosiaalisen luonteen ja ystävällisyyden kiinnostukseksi. Ymmärtämättä, että tietoisesti hän yritti tunkeutua suhteeseemme, vaarantaa suhteemme, sillä hän oli tietoinen, että mieheni elää avoliitossa. Tiedän, miten kohtelias ja lempeä mieheni on kaikkia naisia kohtaan, kaupan kassoja, pankkivirkailijoita, tuntemattomia kohtaan ja olen vain ylpeä siitä, että mieheni on kiva ja kohtelias muille ihmisille, mieheni ei vain ehkä ollut itsekkään käsittänyt miten nainen voi tulkita käytöksen kiinnostukseksi häntä kohtaan.
Olin fiksu nainen ja aloitin salilla treenaamisen jälleen vuoden alusta ja mieheni tietää, miten kiva, vetävännäköinen ja viehättävä, hyväkäytöksinen avovaimo hänellä on ja jollei hän aloittaisi ihmissuhteesta huolehtimista, voisi tuo ihmeellinen ja ihana nainen kadota häneltä ulottumattomiin. Meillä on yhdentoista vuoden ikäero ja hän lähentelee neljääkymppiä, uuden sopivan kumppanin etsiminen aiheuttaisi hänelle taas suurta vaivaa ja miten todennäköistä olisi, että hän löytäisi rakastavan kumppanin, joka haluaisi vielä joskus perheen ja täydentäisi toista ihmisenä. Todellisen läheisyyden löytäminen ei ole nykymaailmassa kovin helppoa. Yksittäiset yhden yön sähellykset palvelevat tiettyä tarkoitusta, mutta eivät kuulu parisuhteeseen. Olen itsekin sinkkuna ollut varsin menevää lajia ja valikoiden vaihtanut kumppania useinkin. Mutta se on nyt, hyvässä, kestäväksi tarkoitetussa parisuhteessa taaksejäänyttä elämää ja valmistanut minua tähän.
Kysyin suoraan, arvostaako hän parisuhdetta ja minua niin vähän, että olisi valmis tuollaisen sattunnaisen tuttavuuden takia valmis luopumaan heti kaikesta mitä meillä on yhdessä? Se varmasti pysäytti mieheni. Läheisyys ja upea seksielämä palasivat, luovuin itsekin tarpeettomista epäilyistä, mustasukkaisuudesta, sillä ymmärsin sillä hetkellä, etten ole vastussa toisen käytöksestä, valinnoista. Voin vain olla itseni, upea nainen ja kannustava kumppani, itsenäinen yksilö enkä riippakivi. Nainen, jonka luo on ihana palata töistä ja jonka kanssa voi harrastaa erilaisia aktiviteetteja. Mieheni vähensi iltamenojaan ja alkoi oikeasti suunnitella kevättämme meidät huomioonottaen. Työsarkakin helpottaa näin keväällä ja hän itsekin totesi, että nyt meillä on aikaa toisillemme. =)
Mitä sitten, jos mieheni on toisinaan väsynyt kotona, eikä jaksa keskustella kanssani? Yöllä hän saattaa kuitenkin ottaa kädestäni kiinni tai puristaa rintaansa vasten, silloin tiedän, että hän on sitoutunut parempaan yhteiseen kevääseen ja loppuelämään kanssani. Rakkaat siskot, rakkaat ihanaiset naiset, pysähtykää toisinaan miettimään, tukehdutatteko ihmissuhteen turhalla mustasukkaisuudella ja mitä voitte tehdä parantaaksenne tilannetta. Sinun ei tarvitse olla muodinmukainen kaunotar tai huippusivistynyt fitness yksilö, ei välttämättä miehesi mielestä, mutta omien tarpeidesi vuoksi näitä ominaisuuksia kannattaa toki tavoitella jos se on sen arvoista. Voin aina itse miettiä, mitä olen valmis panostamaan ihmissuhteeseen, miten voin itsekin parantaa parisuhteen viihtyvyyttä. Arki on vaihtelevaa, arjessa suhteen ja kumppanin kestävyys punnitaan, mutta me kaikki voimme erehtyä, on tärkeää osata myös antaa anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ahdistava mustasukkaisuus katosi, tilalle tuli terve kiinnostus puolisoani ja hänen aktiviteettejaan kohtaan. Nyt hän itsekin ottaa minut mukaan toimintoihin ja antaa tilaisuuden suhteellemme kasvaa! Toivon kaikille teille aurinkoista kevättä ja parempaa parisuhde-elämää, yhdessä olemme kuitenkin enemmän!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itselläni on menossa samantapainen tilanne.
Mies on töissä välillä pitkiäkin päiviä. Hän on myös ulospäin suuntautunut ja avoin. Pikkujoulun jälkeen hän kertoi, että oli suudellut työpaikan naisia ja sylissäkin olivat kuulemma viihtyneet.Hänen mukaan pettämistä ei ollut tapahtunut.
Vieläkin nuo tapahtumat ovat pyörineet mielessäni. Nyt jos mies puhuu tulevista reissuista tms, niin heti ajattelen, mitä siellä reissuilla voikaan tapahtua. En osaa nauttia kunnolla tästä hetkestä ja siitä mitä minulla on. Mies kyllä näyttää välittävänsä ja kertoo rakastavansa.
Mitenkähän sen mustasukkaisuuden voisi parantaa?
Etten olisi se riippuvainen avokki.
Itsetunnosta se varmaan on paljolti kiinni, kun pelkää toisen menetystä.
Kuule, itse mietin aiemmin todella samaa, mutta otin henkisen yliotteen tilanteesta ja sanoin siis miehelleni suoraan, etten voi hyväksyä käytöstä. tietenkään syliinottamisia jne ei ollut, ainakaan kukaan ei niistä ole kertonut minulle, hänen lojaaleista naiskollegoistakaan. Mutta totta, aina kun kuulen tulevista reissuista pohdin sekunnin pari onko todella työmatka tms. Mutta se on vain niin, että toistaiseksi mieheni matkat ym. tialisuudet on vahvistettu, missään laitapoluilla hän ei ole käynyt kuljeksimassa. Eikä kukaan voi elää ainaisessa epäilyksen kehässä, se vie syvemmälle. On parempi hieman järkeillä, ennenkuin mustasukkaisuuspuuska yllättää. Et ole vastuussa avokistasi, hän ei ole arvoisesi, eikä minunkaan mieheni ole arvoiseni jos päättää pettää tietoisesti minua satuttaen.
Mieheni on samanlainen, sanoo rakastavansa kovinkin, mutta ei sitäkään kannata ystävä rakas jäädä pohtimaan, "rakastaako vai ei", miehet toimivat niin eri lailla kuin me naiset.On vain luotettava! On parasta alkaa elämään omaa elämää, ei pettää tietenkään, mutta harrastamalla, hankkiutumalla kissanristiäisiin, erinäisiin toimintoihin vähäksi aikaa, niin kyllä miehesi taas huomaa Sinut ja muutoksia tapahtuu...
Mustasukkaisuus (ahdistava) on monesti sitä riippuvuutta toisesta, on vain pienin askelin huomattava miten kivempaa molemmilla on kun hallitsee mielensä ja lakkaa olemasta riippakivi tai nalkuttaja, mies kyllä tekee osansa elämässäsi jos kohtelet häntä hyvin ja arvostavasti, ja jaksat uskoa parisuhteeseen. koeta löytää hyviä puolia kumppanistasi ja sulje mielestäsi nuo epäilykset, miehesi on varmasti pohjimmiltaan hyvä mies, sillä epärehellinen mies ei olisi missään nimessä kertonut Sinulle pikkujoulun tapahtumista.
Tiedä, että olet enemmän kuin tällä hetkellä ehkä uskot itsestäsi, älä anna valtaa negatiivisille tunteille, ne helposti myrkyttävät suhteen kuin myös oman katsantokantasi. Voit aina valita, ja kysyä mieheltäsikin tosi paikan tullen, tahdotteko jatkaa yhdessä, onko ne asiat sen arvoisia että kannattaa erota. Emme voi onneksi muuttaa kumppaneitamme, voimme muuttaa vain itseämme, tapojamme suhtautua asioihin, tapojamme olla ja kokea.
Tsemppiä parisuhteeseesi "samaa kokenut"!
Eikö mielestäsi suuteleminen ja sylissä istuminen ole pettämistä??? Haloo nainen!!!!
Kärsin aikanaan myös mustasukkaisuudesta ja aloin olemaan se itseäni epäilevä, nalkuttava, miestä epäilevä hirviö. Mies on aina ollut puoleensavetävä, hyväkäytöksinen ja pidetty ihminen. Niinhän siinä kävi, että aikani myrkytettyäni suhdetta, sain kokea nahoissani sen, mitä olin pedannut. Eräänä kauniina päivänä mies ei enää jaksanut välittää niin paljoa, etteikö olisi vaihtanut numeroita naisen kanssa, johon oli tutustunut ravintolassa. Koko elämä kääntyi päälaelleen ja he jäivät kiinni sängyssä. Se oli yksi elämäni kipeimipiä kokemuksia, mutta ilman sitä, ei asiat olisi muuttuneet.
Tapahtuman takia tiemme erosivat joksikin aikaa, sinä aikana kävimme läpi merkillisiä asioita. Ensin oli viha ja katkeruus, sitten tuli vastaan yrittäminen tehdä toista mustasukkaiseksi ja lopulta palava halu yhteisiin intohimon hetkiin. Aloimme tutustumaan toisiimme uudella tavalla, flirttailimme, rakastelimme intohimoisesti, vierailimme toistemme luona kahvilla. Juttelimme valloituksistamme kuin kaverit ja paljon muistakin arkisista asioista. Pidin itseni sievänä ja viehättävänä, hän ei olisi osannut pitää näppejään minusta erossa aina kuin näimme.Pilvet alkoivat kaikkomaan taivaalta ja joulu lähestyi. Eräänä kauniina iltana uskallauduin sanomaan, etten voisi itseni takia enää jatkaa tällaista tapailua, josta ei ollut varmuutta suuntaan eikä toiseen. Silloin hän pyysi minut takaisin elämäänsä ja kyynel vieri miehekkäälle poskelle. Sinä yönä itkimme yhdessä kaikkea sitä mitä oli tapahtunut ja uusi alku oli pedattu. Keväällä muutimme yhteen, molempia jännitti miten se tulisi onnistumaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, mustasukkaisuuteni ja nalkutuksenhaluni on kadonnut. Sitä enemmän mies on ottanut askeleita minua kohti, sitä kuumemmin hän minua haluaa. Vietimme juuri kolmannen joulumme yhdessä kihlasormuksia katsellen, me onnistuimme raivaamaan kaikki esteet rakkautemme tieltä, sekä fyysiset, että henkiset.
-suurin niistä oli varmasti mustasukkaisuus.
Emme tuijota enää menneisiin, katsomme tulevaisuuteen. On ihanaa nukahtaa miehen kainaloon ja kuulla, kuinka hän jälleen kerran muistaa kiittää hienosta yhteisestä päivästä.
Olen samaa mieltä, mustasukkaisuudesta voi parantua ja se tuo elämään niin paljon kauniita asioita, etten vielä joskus olisi voinut kuvitella sen olevan edes totta!
Uskon ,että olemme lopun elämää yhdessä ja niin uskoo hänkin.
Kaikki tämä kysyy ihmiseltä ylpeyden nielemistä ja anteeksiantamisen taitoa. Kaikkiaan yhteiset kokemuksemme ja elämä on tehnyt meistä paljon läheisempiä, antanut meille kykyä puhua asioista ja vahvistanut suhdettamme ennennäkemättömästi. Ihmiset ympärillämme sanovat, en ole koskaan nähnyt paria, joilla menee noin hyvin kuin teillä. Minä uskon samaan!
Rakkautta ja ihania ajatuksia kevääseen. :)
kesti?
Miksi haluat tietää ja miten tarkan vastauksen haluat?
En halua udella liikaa, mutta itse olen eronnut mieheni kanssa jokin aika sitten, ja toivon kovasti (TYHMÄ MINÄ), että hän jonkun muun mahd lähiaikoina tavatessaan huomaisi, että minä olin ainut oikea (kornia), mutta haluan uskoa, että tosi rakkaus palaa takaisin?Sen vuoksi....Kaukaa haettua, mutta pienessäkin toiveen rippeessä on tällä hetkellä hyvä olla, kun ikävä on niin kova.
Olimme erossa jokseenkin reilut liki 4 kuukautta:)
Mutta ennenkuin tämä onnistuu, mikä meillä meni hyvin, täytyy sinun opetella elämään yksin ja sen tunteen kanssa, että ette ehkä koskaan palaa enää yhteen. Silloin varmaankin tulee esille se puoli, johon hän joskus sinussa rakastui;)Eli itsenäisyys on koko asiassa a ja ö.
Toivon sydämeni pohjasta, että saatte selvitettyä asianne, mutta älä suotta painosta häntä. Kun antaa tilaa hengittää, puhdistava ilma kulkee paremmin;)
Ja jos homma ei enää palaa siihen mihin joskus, voin lohduttaa, että itsekin olen rikkonut itseni jo ennen nykyistä ja luulin, etten koskaan enää voisi rakastua niin palavasti. Toisin kuitenkin kävi. Se tuntuu tyhmältä nyt, mutta ajan kanssa sen huomaa, että asia yleensä on niin. Jos ihmiseltä kestää vuosikausia päästä eroon jostakin ihmisestä ajatuksissa, eikä kykene uusiin terveisiin suhteisiin, on vika jossakin muualla kuin muissa mahdollisissa kumppaniehdokkaissa. Tämä on toki vain minun mielipiteeni;)
kun jaksoit kertoa tapahtuneesta. Olet aivan oikeassa, selvisin minä ilman häntä ennenkin ja nyt on vaan otettava itseään niskasta kiinni. Ehkä hän sitten tajuaa mitä menetti (vaikka päivä päivältä käy kyllä selvemmäksi, että ei hän minua kaipaa :().Ei elämä ole yhdestä ihmisestä kiinni. Mutta kyllä on kauheaa miten asioita oppii arvostamaan, vasta kun ne menettää....ja minä yhä rakastan.
Se hieno piirre meille ihmisille on annettu, että voimme tukea toinen toisiamme. Miksi ei siis käyttää sitä;)
Jokainen tapahtuma elämässä opettaa jotakin. Itse ajattelen menneistä suhteistani niin, että eivät ne olisi kuitenkaan toimineet pidemmällä aikatähtäimellä. Olen melko vaikea ihminen välillä ja nykyinen on ainoa mies, joka on osoittanut jonkinlaista selkärankaa olla rinnallani.
Mutta anna ajan kulua, nauti elämästä, se eletään vain kerran!Katsele kauniita ihmisiä, osta vaikkapa uusia vaatteita tai vaihda hiustyyliä (niin minäkin tein eron aikana...). Silloin oma mieli piristyy kun voi hemmotella itseään. Ja se on todella mukavaa mennä baariin ystävien kanssa ja laittaa itseään nätiksi viinipullon kera;)Sinkkuna elämä on kuplivaa, minä nautin siitä täysin rinnoin kun sitä oli ja olen tyytyväinen nyt suhteessani. En kaipaa sitä enempää.
Mutta täytyy ennenkaikkea oppia arvostamaan itseään naisena ja kokea itsensä viehättäväksi. Se sensuellisuus, naisellinen mysteerisyys kumpuaa silloin sisältäpäin. Varmasti tulee vielä heikkojakin hetkiä, tuntuu, että maailma kaatuu päälle. Yksinäisyydestäkin voi kuitenkin tehdä taidetta. Se koettelee ihmistä, mutta se tekee myös ihmisestä vahvemman. Se on nykyään parisuhteissa vikana, että koko elämä rakennetaan kumppanin varaan. Sitten kun suhde katkeaa, putoaa koko elämältä pohja. Nykyään osaan pitää kiinni ystävistäni ja haluan olla itseänäinen. Siksi tulevaisuus ei toisaalta pelota, vaikka tämä ihanuus saattaisikin päättyä vielä jokin päivä. Mutta ainakaan nyt ei vaikuta siltä.:)
Tsemppiä sulle ja hali*
Vielä lisäkysymys jälkijunassa?kun olitte erossa, pidittekö mitenkään yhteyttä?