Kuka on keksinyt , että hoitohenkilökunnan on loukkaavaa kertoa , että alkoholismista ja ahdistuksesta paranee ottamalla itseään niskasta kiinni. Varmaan juopot ja ahdistuneet itse. Nimittäin tehokkain lääke ym. ongelmiin on ottaa itseään niskasta kiinni, lopettaa ruikutus ja aloittaa tekemään asioille jotain.
Yleensä juopon ahdistus on terve tunne, eikä sitä tarvitse hoitaa päinvastoin se kasvattaa.
Juopon ahdistus syntyy yleensä ryyppäämisellä aiheutuvista mokista ja alussa oman typeryyden takia pieleen menneistä ihmissuhteista ja muista suunnitelmista.
Kohtaamalla ahdistuksen ja pitämällä korkin kiinni voi päihdeaddikti parantua jopa kohtuukäyttäjäksi. Tämä vaatii kuitenkin vähintään 10 vuoden raittiinaoloa, jotta uskaltaa hieman kokeilla viinilasillista ruoan kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sen siitä saa kun lukee alkoholipalstaa että joka somessa tulee vastaan alkoholiuutisia vaikka EVVK. Pitäskö pyyhkiä perse kun täältä lähtee. Luin sieltä kuitenkin että jopa kohtuukäyttö on vaarallista hipposkampukselle, joten olette servattu. Vain raivoraitis on voittaja tässä kisassa. Haluan nähdä sen päivän kun alkoholipalstalle tulee raivoraitis kyykyttämään teitä