Assilta odotetaan avioliitossa vääriä asioita!

Breda

Onko niin, että avioliitto on AS-ihmiselle vaikea siksi, että yleisesti aviossa odotetaan hyvin ei-assimaista käytöstä eikä assi näin ollen useinkaan tunne voivansa olla aito oma itsensä?

Moni assi onkin naimaton - tai eronnut. Minusta se on hyvin ymmärrettävää. Assin elämä pyrkii viimeistään iän myötä hakeutumaan sellaiseen uomaan, jossa elämä tuntuu omalta, oikealta ja aidolta. Varsin keskeistä on se, saako assin vahvuudet kunnolla toteutua. Hyvin moni assi huomaa, että parhaiten ne vahvuudet ja erityiskiinnostuksenkohteet voivat toteutua, kun elää yksin. Silloin on huojentunut olo jo siksikin, että yleiset yhteisölliset ja ns. normaalin enemmistön luomaan avioliitto-instituutioon kuuluvat sosiaaliset (varsin jäykät) odotukset voi huoletta heittää romukoppaan ja elää täysin omalla tavallaan.

On paljon avioliittoja, joissa aviomies on assi ja vaimo ei. On myös sellaisia liittoja, joissa mies on normaali eli neurotyypillinen mutta vaimo on assi. Aika usein ikääntynyt assi (mies tai nainen) on tietämätön siitä, että hänellä on AS.

Asperger- ja Autismiliittoon soitti kerran 80-vuotias, joka oli löytänyt AS-esitteen. Ääni oli helpottunut. "Vasta nyt saan tietää, että olen tällainen. Voin kuolla rauhassa."

Tiedon huojentava voima on valtava. Mitä enemmän assi tietää autisminkirjolaisuudestaan, sitä paremmat edellytykset hänellä on luoda oma elämäntyylinsä ja olla onnellinen. Se edellyttää sitä, että kykenee olemaan välittämättä niiden ihmisten "neuvoista", joiden AS-tiedot ovat ennakkoluuloisia, vääriä tai puuttuvat kokonaan.

27

837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Breda

      Avioliitto jos mikä on sellainen instituutio, jossa normimuotin mukaiset jäykät käsitykset istuvat lujassa. AS-ihmiset ovat sosiaalisesti normimuotista poikkeavia. AS-ihmisen puolison ei tule olla jäykkäpäinen normimuotti-ihminen, jos halutaan onnistua pitkässä läheisessä ihmissuhteessa ja tehdä siitä sellainen, että se kestää.

      Kahdenkeskinen synkka on se, mikä voi tehdä kahden ihmisen läheisestä suhteesta merkittävän ja arvokkaan. AS-ihmiset inhoavat riitoja, sellaisia tilanteita joissa ei ole synkkaa, yhteisymmärrystä. Silloin ihmissuhde ajautuu eroon. Eikä ero ole silloin huono asia vaan se tapahtuu (käyttääkseni edesmenneen ilahduttavan AS-piirteisen Markku Lahtelan sanontaa) "luonnonvoimaisella välttämättömyydellä".

      Mitä tapahtuu, jos ja kun AS-ihmisen puoliso ajattelee näin: "En voi sietää naista (tai miestä) joka huitelee jossain normien ulkopuolella, saisin hävetä silmät päästäni kaikkien sukulaisteni ja kavereideni edessä..." Siis mitä tapahtuu, jos ja kun AS-puolison assius herättää toisessa osapuolessa häpeää eikä AS-osapuolellekaan synny positiivista perusfiilistä eli tärkeää "minut hyväksytään aitona itsenäni" -tunnetta. Silloin tapahtuu se, että normimuotti-odotukset osoittavat voimansa ja avoliitto/avioliitto hajoaa.

      Keskeinen kysymys on, onko AS jotain sellaista, josta ihmisen on helppo luopua. Vai ovatko jäykät normimuotti-odotukset jotain sellaista, joiden kurimuksesta ihminen todella voi henkisesti kasvaa ikään kuin avarammille vesille.

      AS-ihmiset tietävät, että AS on synnynnäinen ja pysyvä. Siitä luopuminen merkitsisi AS-ihmiselle sekoamista, minuuden poisheittämistä, valheelliseen elämään luiskahtamista, zombiutumista.

    • hgkalesöhjgaläö

      Vittu lopeta jo. Täydellistä autisminkirjon henkilöiden vähättelyä, luuletko oikeasti, ettei jokainen diagnoosin aikuisena saanut Asperger tiedostaisi omia vahvuuksiaan, mitä on olla Asperger, kun moni jo lapsenakin on sen oivaltanut ilman sinun jatkuvaa lähes uskonlahkolaisella tavalla harjoittamaasi typerää paasausta. Olet monessa asiassa väärässä, Asperger-ihminen on yksilö, sinun näkyy olevan vaikea se ymmärtää.

    • hhhhkfskf

      Breda on Daria-kollektiivin asukas. Kyllä mulla ainakin on aivan täysin normaali avioliitto, joten turhaa lässytystä taas. Jos sinun avioliittosi taikka vanhempiesi avioliitoissa on ollut jotain valittamista, ole hyvä, äläkä yleistä. Typerys.

    • Breda

      Noiden nimimerkkien "hgkalesöhjgaläö" ja "hhhhkfskf" takana on luultavasti sama henkilö, joka on tänään alkanut kirjoittaa minun Breda-nimimerkilläni feikkiviestejä.
      Fiksu lukija varmasti huomaa, mikä viesti on aito Breda-viesti.

      • ilkeily.stop

        Huomattu on. Ja ihmetelty.
        Parisuhdekeskustelu on tärkeä, olen samaa mieltä monessa asiassa. Siksi asunkin nyt vanhana yksin. Nuorena jaksoin venyä muiden mukaan, mutta ikä on toisaalta tehnyt kulmikkaammaksi sietää epämieluista olotilaa ja toisaalta opettanut olemaan armollisempi omalle itselleen ja toiveilleen.
        Elämä on aika lyhyt kuitenkin ja se kannattaa "suorittaa" omalla tavallaan jos niin on hyvä.


      • Breda

        Hyvä kirjoitus nimimerkiltä "ilkeily.stop"! Juuri niin on ollut minunkin kohdallani, että nuorena jaksoi venyä muiden mukaan. Elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen karttuessa olen tajunnut, että se venyminen muiden mukaan (itsensä väkinäinen sovittaminen ahtaaseen normimuottiin) ei ole ollenkaan ominta minua. Minuuden haeskelu kestää normaalia kauemmin, jos on assi. Minuuden haeskelun yksi vaihe monella assilla on avo/avioliitto, joka päättyy eroon. Se oma tapa, jolla elämä kannattaa "suorittaa", tulee löytymään elämisen myötä. Kun se oma tapa löytyy, se on juhlapäivä, juhlaviikko, juhlavuosi, juhlavuosikymmen.


    • fhjdsoäajgiphjklög

      Sinulla ei ole oikeutta yleistää. Aspergerit ovat yksilöitä, yritä pitää se mielessäsi. Sinä yleistät asioita vähän väliä ymmärtämättä, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin sinä eli toisten päällekäveleviä narsisteja. Tajuatko ollenkaan, ettei tänne uskalla ihmiset kirjoitella kun olet koko ajan suuna päänä täällä.

      • Breda

        Yritätkö muuntaa totuutta? Muuntuuko totuus tuolla lailla? Siis niin että viesteissäsi käännät totuuden ympäri. Silloinhan se vasta osataankin lukea.


      • totuuseipalatulessakaan_

        Tässä tullaan taas siihen, etteivät muka-assit ymmärrä totuutta sen oikeassa merkityksessä, jolloin rivien välistä voi helposti huomata, ettei diagnoosia ole, sillä aito Asperger ei osaa kieroilla eikä valehdella, käännellä totuuksia. Aito Asperger puhuu suoraan. Eikä syyttele toisia lukihäiriöistä, sillä se on jo vakavaa kiusaamista, mihin aidot As-henkilöt eivät diagnoosin ollessa pätevältä neuropsykiatrilta, syyllisty.


    • hgjkdsäagjnkdpasvmjek

      Näistä lukuisista "Breda-aloituksista" sekä viesteistä, viestiketjuista huomaa, kuinka katkeraksi eronnut assi voi iän mukaan muokkautua; mikäli on erehtynyt pahasti menemään naimisiin. Nimittäin, assille, aidolle, ainut tapa selviytyä suhteellisen mielenterveydeltään terveenä, on elää yksin, ilman minkäänlaisia "vertaistukiryhmiä", jotka sairastuttavan kyseisen nimimerkin antaman esimerkin lailla. Kirjoittaja taisi ymmärtää jotain perustavanlaatuista, kun muka-assina täällä yritti neuvoa muita, vaikkei edes ole diagnoosia. Sellainen ei johda muuhun kuin ihmisten kaikkoamiseen ympäriltä, siinä vissi ero diagnosoitujen ja ei-diagnosoitujen kesken, toiset ymmärtävät, toiset eivät. Summa summarum; anna yksilöllisyydelle tilaa, anna ihmisen elää yksilönä, ilman ahdistavaa normiuttamista, ilman ahdistavia neuvomisia, mitä sinä täällä olet harrastanut.

      • Breda

        Uskot selvästi, että olen katkera, eronnut ja että en ole oikea assi vaan "muka-assi". Uskotko tosissasi?


    • hjkläökälglö

      Sinulla ei ole diagnoosia ja lähentelet n. 60 vuoden ikää. Niin kauan olet muka-assi, kun sinulla ei ole lääkärin todistusta assiudestasi. Kirjoituksistasi pilkistää katkeruus, vaikket itse sitä huomaa. Sinun ei pitäisi yrittää neuvoa toisia asseja, sillä asseus on yksilösidonnaista. Et voita toisten neuvomisella mitään, saat sillä vain pahaa aikaan, sillä assia ei voi kukaan neuvoa; kaikki ovat yksilöitä ja jokaiseen yksilöön tulisi suhtautua myös yksilökohtaisesti. Kauniita unia sinulle. Uskon, ettei kukaan assia pidä siitä, että yritetään neuvoa asioissa, jotka ovat olleet päivänselviä jo lapsuudesta lähtien ja muutenkin oman uskon tuputtaminen tuntuu suurimmasta osasta asseja todella typerältä.

      • takaa.vasemmalta

        Olen Asperger ilman diagnoosia. Olen yli 60-vuotias ja nainen.
        Sinä taidat olla jokin sairaushakuinen ja -haluinen teini, joka luulet rassu että jokin paperilla kirjoitettu numero pelastaa. Mistä?
        Huono käytös on synnynnäistä. Assit eivät mielellään riitele, koska se väsyttää liikaa ja on aivan turhanaikaista. En voi muuta kuin hymyillä tälle keskustelun tasolle, jossa mollataan ja erotellaan neurotyyppejä. Ollaan kuin pyramidihujauksessa kiipeämässä aina vain ylemmälle invaliditasolle :) Oma assiuteni on itselleni vain yksi terveyden normipoikkeama, on minulla paha nivelsairauskin, synnynnäinen, ja se on paljon vammauttavampi seikka.
        Hassuja ootte.
        Ja en ole Breda.


      • Breda

        Nimimerkki "takaa.vasemmalta" kirjoittaa melkein kuin minä, ajatukset ja näkemykset ovat hyvin samansuuntaisia. "Takaa.vasemmalta" saa minulta suuren puoltoäänen! Minusta hän ymmärtää. Sen sijaan samaa en voi sanoa nimimerkistä "hjkläökälglö", jonka tunnistaa multinikkauksestaan, negatiivisesta tyylistään, oman uskonsa tuputtamisesta ja varsinkin toistuvasti hokemistaan omista ymmärryshäiriöistään. Hän ei minusta todellakaan ymmärrä.

        Hän eli nimimerkki "hjkläökälglö" kirjoitti:
        "Et voita toisten neuvomisella mitään, saat sillä vain pahaa aikaan, sillä assia ei voi kukaan neuvoa."
        Eivät ne ole aspergerit, jotka ovat sellaisia, että saadaan vain pahaa aikaan jos heitä neuvotaan. Ne ovat narsistit, jotka ovat sellaisia.


    • jgodsaeh

      Olet väärässä, Aspergeriä ei neuvota, AS-aikuinen sekä jo lapsikin, osaa ajatella omilla aivoillaan. Neuvoa ei voi ketään Asperger-henkilöä ilman, etteikö tämä siitä suivaantuisi, sillä neuvominen valuu hukkaan ja neuvoja joutuu miettimään uudelleen, miksi ryhtyi neuvomaan täysin päivänselvissä asioissa. Jos joku haluaa neuvoja omassa elämässään, hän todennäköisimmin neuvoja pyytää; turhanneuvominen on tuputusta, jota pitäisi varsinkin As-henkilöiden kohdalla viimeiseen asti välttää.

      • Breda

        Ymmärrätkö, miten valtava ero on neuvomisella ja "neuvomisella". Oletko nyt varmasti lukenut ja ymmärtänyt viestini? Ja uskotko aivan tosissasi tuohon mitä kirjoitat? Etkö pysty ottamaan vastaan edes todellisia hyviä neuvoja? Uskotko kaikessa todella vain narsistisesti omaan itseesi, vaikka esim. kirjoituksissasi täällä on ollut (muidenkin kuin minun mielestäni) paljon selviä ymmärryshäiriöitä?


      • typerykselle5

        Viestisi oksennuttavat. Monella AS-henkilöllä on syömishäiriöitä sekä ongelmia syömisen kanssa. Sinä nyt haluat niitä pahentaa, joten häivy täältä vittuun ja nopeasti. Toki, jos tahdot kiusata ihmisiä, pysyttele edelleen täällä jakelemassa "neuvojasi".


    • gjkesdljkdlsaäjgkldsagh

      Nimimerkki "Breda" tuo lähes jokaisessa viestissään ilmi, kuinka epätoivoisesti hän tahtoisi saada virallisen AS-diagnoosin, mitä ei saa. Hän kyseenalaistaa diagnoosin saaneiden henkilöiden omakohtaisia kokemuksia mm. naristisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivistä, mikä kertoo epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä. Suuruuskuvitelmista kertoo kaikenkattavien (omasta mielestään) neuvojen yritysten jakeleminen julkisella autisminkirjon henkilöille tarkoitetulla keskustelufoorumilla henkilöille, jotka neuvoja eivät ole pyytäneet eivätkä tahtoneet. Sellainen käytös kertoo vakavasta persoonallisuuden kieroumasta, ettei oteta huomioon ollenkaan tätä tosiasiaa, etteivät autistit neuvoja kaipaa. Hakeudu hoitoon selvittämään, miksi kirjoitat tänne lähes maanisesti jatkuvalla syötöllä asioista, joista ei tarvitsisi kirjoittaa tänne mitään.

      • Breda

        Tuossa yllä "gjkesdljkdlsaäjgkldsagh" kirjoitti:
        "Nimimerkki "Breda" tuo lähes jokaisessa viestissään ilmi, kuinka epätoivoisesti hän tahtoisi saada virallisen AS-diagnoosin, mitä ei saa."
        Tuossahan ei ole minkäänlaista perää. Pitääkö olla huolissaan? Kyllä aina pitää olla huolissaan, jos joku tuolla lailla elää valheellisissa käsityksissään.

        Ei ole vaikea nähdä, miten paljon tuossa yllä olevassa viestissä on projektiota.


    • psykiatrinen_totuus

      Nimimerkin "Breda" puolustusmekanismeista vahvin on projektio, hän ei vain sitä näe itse. Hän on keksinyt As-diagnoosin itselleen, jotta pystyisi löytämään jonkin syyn vaikealle elämälleen. Nyt hän on jo vanha nainen, joka on eronnut ja tahtoo selittää itse itselleen, ettei hän ole ollut elämänsä aikana syyllinen mihinkään.

      • tyhmä.oot

        Ootsä jokin mengele?


      • Breda

        Multinikkeilijä on yrittänyt tragikoomisuuteen asti morkata täällä kaikkia, mm. minua eli Bredaa. Nyt hän käytti nimimerkkiä "psykiatrinen_totuus". Minusta se on pikkuisen huono nimimerkki, koska laskin hänen viestistään seitsemän selvää asiavirhettä.


    • typeryksille

      Breda ei ole luonnollinen henkilö, vaan kollektiivi, jonka eräät ovat keksineet. Tämä yhteisö ei kuitenkaan ymmärrä sitä, ettei ketään autisminkirjon henkilöä voi neuvoa, sillä esim. Aspergerit ovat yksilöitä. Se, jos mikä, osoittaa alhaista älykkyysosamäärää.

    • pakkoapakonperäänkö

      Entä mitä järkeä kirjoittaa autismifoorumiin jostain avioliitto-ongelmista??? Aivan kuka vain voi itsenäisesti päättää, haluaako avioon vaiko ei ja jos sinne on menty turha siitä syyttää muita. Aito Asperger osaa päättää, haluaako minkälaisen siviilisäädyn itselleen eli ei mene naimisiin, jos tietää, että eroaa kuitenkin.

    • Breda

      Täällä on karkeasti ottaen kahdenlaisia kirjoittajia:
      1) möläytteleviä sammakoita suustaan päästeleviä huomiota kerjaaviä trollaavia multinikkeilijöitä ja
      2) sitten täällä on meikäläisen kaltaisia fiksuja kirjoittajia, joiden kirjoituksia lukemalla täällä voi kaikki lukijat pysyä järjissään ja säilyttää uskonsa totuuteen, kauneuteen ja oikeudenmukaisuuteen. :-)

      Tämä ketju alkuaan puhuu siitä, mitä assilta avioliitossa odotetaan. Kyllä minusta todella näyttää siltä, että asseilta odotetaan avioliitossa helposti niin paljon vääriä asioita, että ero on usein väistämätön. Assien odotetaan muuttuvan enemmistön eli ns. normaalien eli neurotyypillisten eli "nenttien" kaltaisiksi. Sellainen odotus kertoo syvästä tietämättömyydestä siitä, millainen ilmiö AS oikein on.

      On viisaasti sanottu: "Kaikki ihanat asiat tulevat luonnostaan, kun persoonat sopivat yhteen."

      Sellaisessa assin ja "nentin" avioliitossa persoonat eivät todellakaan sovi yhteen, jossa neurobiologisesti ns. normaali osapuoli odottaa siltä assi-osapuolelta sitä, että hän "viisastuu" ja muuttuu "nenttien" eli enemmistön kaltaiseksi. Sellainenhan ei ole assilta minkäänlaista todellista viisastumista. Assin elämässä lakkaavat kaikki ihanat asiat, jos hän yrittää teeskennellä jotain muuta persoonallisuutta kuin todellisuudessa on. Silloin hän ei ollenkaan sovi yhteen itsensä kanssa. Jos ei sovi yhteen edes itsensä kanssa, miten voisi silloin sopia yhteen kenenkään kanssa!

      Asperger-ihmisissäkin on onnellisia ihmisiä. He ovat järjestään sellaisia, jotka todella osaavat ottaa AS-ominaisuutensa huomioon. On turha kuvitella, että AS-ihminen voisi olla onnellinen (ja esim. säästyä syrjäytymiseltä), jos hän suhtautuu AS-ominaisuuksiinsa (tai toisen assin AS-ominaisuuksiin) torjuvasti eikä edes yritä elää niin kuin hänen oma erilainen (enemmistöstä poikkeava) AS-aivotoimintansa edellyttää ja vaatii.

    • Aspergerinfo_YP

      Ei kaikkien tarvitse olla naimisissa eli avioliitossa. Voi elää aivan hyvää ja täysipainoista elämää hyvien ystävien kanssa sinkkunakin, vaikka olisi minkä ikäinen. Eläimet myös ovat autisminkirjon henkilöille usein todella pelastava tekijä selviytymisessä ja usein autisminkirjon henkilöt osaavat tulla eläinten kanssa erittäin hyvin toimeen. Paremmin kuin suurin osa ihmisistä. Sen vuoksi, koska autisminkirjolaiset ovat tavallista herkempiä sekä empaattisempia kuin valtaväestö.

    • Breda

      Moni luova ihminen on asperger. Kun asperger-ihmisellä on luova kausi, silloin sosiaalisuus (esim. avioliitto, perhe-elämä...) on myrkkyä. Asperger-ihminen ei "kuule itseään" eikä luovuus saa happea, jos pitää koko ajan "sossia".

      Asperger-ihmisen avioliitto on sitä ongelmallisempi, mitä luovempi asperger-ihminen on. Asperger on monien (enemmistön?) mielestä ongelma. Mutta todellisuudessa ei pelkkä erilaisuus ole alkuunkaan ongelma, päinvastoin, erilaisuushan rikastaa elämää. Asperger on synnynnäinen ja pysyvä, se on normaalista poikkeava aivotoiminnan muoto. Sitä ei voi "korjata", sitä ei tarvitse "korjata". Sellainen "ongelma", jota ei voi eikä tarvitse korjata, ei todellisuudessa ole ongelma.

      Olen monessa tv-dokumentissa huomannut, että asperger-ihmisiltä vaikuttavien lahjakkuuksien suusta tulee usein lauseita: "Väsyn nopeasti ihmisiin... en ole sosiaalinen... olen mielellään yksin... minulta puuttuu taito ystävystyä... niukka sosiaalinen elämä on hyvä... en tiedä, mitä on perhe-elämä... olen yliherkkä ihmisille..." jne. Voimakkaasti taiteeseen tai tieteeseen suuntautuneet ihmiset kokevat usein sosiaalisuuden, seurapiirit, somettamishysterian jne. harvinaisen epäkiinnostaviksi asioiksi. Niin se on ja niin on hyvä! Heille jää aikaa tärkeimpään ja kiinnostavimpaan!

      Kuitenkin luovimpiakin asperger-ihmisiä tämä yhteiskunta painostaa sosiaalisiin suhteisiin, avioliittoihin jne. Tätä järjetöntä painostusta enemmistö ei huomaa. Vain vähemmistö huomaa. Henkisesti vahvin vähemmistö ymmärtää, että painostava yhteiskunta on tässä asiassa omahyväisyydessään sairas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe