Arvoisat Karjalan asukkaat, sota- ja työveteraanit!
Tasavallan hallitus onnittelee teitä sydämellisesti neuvostokansan Suuressa Isänmaallisessa sodassa saavuttaman Voiton 60-vuotisjuhlan johdosta!
Maailman fasistisesta rutosta pelastaneen Neuvostoliiton kansan uroteko ei himmene vuosisatojen kuluessa. Maa paloi vihattujen miehittäjien jalkojen alla. On mahdoton unohtaa sodan ensikuukausien häviöiden katkeruutta ja sitä aikaa, jolloin vihollisjoukot seisoivat aivan lähellä Synnyinmaamme sydäntä. Ei saa unohtaa Isänmaan puolustajien sankaruutta eikä rintaman ja selustan voimien valtavaa jännitystä, jota tarvittiin Suuren voiton saavuttamiseksi. Jälkipovien on säilytettävä pyhästi kymmenien miljoonien ihmisten hengellä maksettua rauhaa.
Valtion ja koko kansan tärkeimpiin velvollisuuksiin kuuluu huolehtia hyvin koulutetusta ja varustetusta armeijasta, joka voi taata maan etujen luotettavan puolustamisen. Petroskoin työ- ja sotahistoria Pietari Suuren ajoilta on ollut yhteydessä Venäjän ja neuvostoaseiden kunniaan maalla ja merellä. Siksi emme voi tänään seurata äänettömästi kuinka Venäjän asevoimien uudistamisen verukkeella tapahtuu laaja aseista riisuminen, jonka poliittiset ja sosiaaliset seuraukset ovat ennustettavissa.
Tajuamme nuorison sotilaallis-patrioottisen kasvatuksen tärkeyden Isänmaan puolustajien mainioiden perinteiden säilyttämisessä ja lisäämisessä. Petroskoi tulee johdonmukaisesti lujittamaan yhteyksiä sellaisiin joukko-osastoihin ja antamaan niille voimienmukaista apua, joissa on Karjalan poikia suorittamassa asepalvelusta.
Toivotamme teille kaikille, ja ennen kaikkea meidän kalliille veteraaneille, sotilashenkilöille ja sisseille ja työrintaman edustajille, vahvaa terveyttä, reippautta, onnea ja hyvinvointia! Tulemme edelleenkin tekemään kaikkemme antaaksemme näinä vaikeina aikoina ansionmukaista apua Synnyinmaan puolustajille ja kaatuneiden sotilaiden perheille. Ikuinen muisto Isänmaan vapauden ja riippumattomuuden puolesta kaatuneille sankareille. Valkosuomalaisten fasistien saaliinhimoiset valloitussodat onnistuttiin torjumaan vain suuren veren hinnalla. Kuolematon on urotekonne Karjalan pulustuksen sankarit!
Syvästi veteraaneja kunnioittaen
Sergei Katanandov
Karjalan tasavallan päämies

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitäisikö Suomen lehdistön ilmaisunvapautta rajoittaa?
kun pääsiskin Petroskoin Leninkadun varten Voitonpäivän paraatia seuraamaan, se olisi nastaa
Tuntisin olevani Isä Aurinkoisen erityisessä suojeluksessa!
Venäjä on ihana vapaa maa!
On muuten suunnitelmissa mennä katsomaan Voiton Päivän paraatia jonnekin, todennäköisesti Karjalaan. Marko, jos sinulla on kokemusta aikaisemmista Voiton Päivän juhlista Petroskoissa, niin kuinka suuri paraati on luvassa? Onko luvassa paljon rautaa ja tankkeja kaduille vai pelkkiä veteraanien ja sotilaiden marssikulkueita? Lenin prospektillako päämarssi on? Olen ajatellut, että Oktjabrski prospekti olisi varsinainen paraatiavenue Petroskoissa, sehän on kuin luotu paraateja varten.
Pitääkö mennä Pietariin tai Moskovaan, jotta näkee kunnolla rautaa prospekteilla vai riittääkö Petroskoi?
mut ei mitään tietoa, olen tippa linsissä nyt katsellut vanhoja paraateja telkusta punaiselta torilta. Oisko kellään niitä nauhalla, vois katella tyttären kanssa pioneerihuivit päällä ja käsi lipassa...
Tänne palstallehan ei tarvitse kenenkään tulla näitä ulosteita lukemaan. Pro Kareliallahan ovat omat sivunsa, pysykööt hihhulit vaan siellä ja tonkikoot kaikessa rauhassa tunkioitansa.