Yli 30 vuoden liitto päättyi eroon tahtomattani. Eroa tehtiin monta vuotta. Erillään on asuttu jo muutama vuosi ja ero on toteutunut kaikilla muulla tavoin, mutta ei henkisesti.
Kaikki on ikäänkuin hyvin, mutta ei kuitenkaan. Käyn töissä, on oma asunto, on hyviä ystäviä. Aikuisiin lapsiini on läheiset välit. Kaipaan entistä puolisoa enkä pääse eteenpäin elämässä.
Olen väsynyt ja masentunutkin lääkityksestä huolimatta. Asioita jäi puhumatta ja ne jäävätkin puhumatta, sillä hän ei halunnut/kyennyt. Ehkä sekin on lisännyt vaikeusastetta. Ulkopuolisia ei eroon liittynyt. Molempien, etenkin hänen, rikkonaisuus oli suurin syy eroon.
Tunnen olevani yksinäinen. Suren. Tuntuu, että lapsetkin petettiin. Perheyhteisö, joka oli minulle elämäni tärkein asia, rikkoutui. Lapsille emme ole toisiamme moittineet. En haluaisi elää yksinkään loppuelämäni, mutta en osaa uuttakaan suhdetta kuvitella. En myöskään jaksa uskoa, että entisen puolison kanssa voisi tulla uutta alkua. Vanhaan ei ole paluuta. Paljon pitäisi muuttua eikä se ehkä ole realistista. Tunteita oli/on edelleen kummallakin, mutta hänellä ei riittävästi. Pelko on iso este. Emme ole tekemisissä, mutta emme riidoissakaan.
Jotkut päivät on helpompia, mutta itku tulee usein. Välillä mietin, että tätäkö on loppuelämä. Teen asioita, joista periaatteessa pidän, mutta ei nekään tunnu samalta kuin ennen. Sinnittelen päivästä toiseen. Viikonloput on välillä vaikeita, merkkipäivistä puhumattakaan. Lomatkin tuntuvat vaikeilta. Mietin välillä, miten selviän eläkepäivinä, jos olen edelleen yksin.
Tämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, onneksi vähän loiventuneena alkuajoista. Välillä hermostun itselleni jumittumisestani.
Nyt on näin
29
717
Vastaukset
- uskohuomiseenaina
Olin 30v aviossa ja erosta jo vuosia.
Noin se on ja mikään suhde ei helpottanut, vain ja ainoastaan aika. Nyt nautin yksinelosta ja en panikoi et jään yksin, en jää yksin koska olen jo yksin :)
Ihmisiä maailma täynnä ja vaikka asuu yksin se ei tarkoita et on yksiniäinen. Voimia et jaksat tuon alkuvaiheen, se kyllä siitä helpotuu.- gigiolllcglk
Sinun kirjoituksesta välittyy inhimillisyys, ymmärrys ja välittäminen. Olisivatpa kaikki samanlaisia!
- kasvakaa_aikuisiksi
Tuollainen läheisriippuvuus on sairautta.
Menkää mielenterveyshoitoon ja opetelkaa siellä tavat miten voi seistä omilla jaloillaan myös henkisesti.- Pössö
Kuule mene ite hoitoon,tarvitset sitä juuri nyt.pössö !
- ouokfhj
Oletpa jäänyt pahasti koukkuun menneeseen. Läheisriippuvuutta pahimmillaan. Opettele hyvä ihminen luopumaan, päästämään irti. Kouli ajatuksiasi, sillä niillä on suunnaton voima, tässä tapauksessa negatiivinen voima. Ajatuksesi ovat suorastaan ottaneet vallan sinusta. Siitä kertoo masennuskin.
Mietipä lapsuuden ihmissuhteitasi. Tuo takertuminen menneeseen juontuu sieltä. Tarvitset terapiaa, tsemppausta. Vanhat haitalliset ajatuskuviosi kaipaavat päivittämistä uusiin, terveisiin. Sillä onhan selvää kun ajattelee "en pääse eteenpäin" "pelko on iso este" "en halua olla yksin" niin ei varmasti pääse eteenpäin, pelko on iso este ja väkisinkin jää yksin. Sinun pitää opetella rakastamaan itseäsi, nauttimaan omasta seurastasi, viihdyttämään itseäsi. Sen jälkeen ihmissuhteet muihin luontuvat kuin itsestään. Elikkäs hae apua terapiasta. Lue erilaisia kirjoja elämänhallinnasta, tasapainosta, hyvinvoinnista. Ole aktiivinen. Hakeudu ihmisten ilmoille, älä jää kotiin suremaan. Esimerkiksi vapaaehtoistöitä on tarjolla ihan kaikenlaisia. - Ajatellen18
En näe mitään sairasta siinä että on halunnut elää elämäänsä tietyllä tavalla. Ongelmia tänä päivänä syntyy nimenomaan koska ihmisillä ei ole vankkoja arvoja, vaan tunne-elämiltään he ovat löyhien siteiden varassa: toisia ei kunnioiteta. Aloittajan on prosessoitava tilanne ja se vie aikaa. Näen itsekin positiivisena asiana osittain sen että elää vaistojensa varassa viisaasti eikä takerru vaan jopa sallii itselleen ajatuksen ettei mikään maallinen sopimus sido yksilön seksuaalielämää tai valinnan vapautta, mutta siitäkin huolimatta yksi hienoimmista ajatuksista on kahden ihmisen eliniän mittainen pysyväisluontoinen parisuhde. On käsittämätöntä että niin moni tuntuu syyttävän aloittajaa ä. Toisaalta se kuvaa tämän päivän yhteiskunnan valta-arvoja. Näen että yksilön ultimaattinen tavoite elämässä on henkilökohtainen kasvu mikä vaatii henkistä ponnistelua sen sijaan että ainoastaan tyydytään lokeroimaan eri arvomaailmoilla varustettuja ihmisiä.
- asdal
"En näe mitään sairasta siinä että on halunnut elää elämäänsä tietyllä tavalla"
??
On tosi hämärää, ellei aikuisikään ehtineenä ymmärrä, ettei aina saa mitä haluaa (eikä siten kestä yhtään pettymyksiä). Jokainen voi kyllä elää valitsemallaan tiellä, mutta ei kenen kanssa haluaa. Joskus myös tien tai polun suunta vaatii muutosta. - hjjokvllbkl
Jos joku on hämärää, niin kommenttisi. On todella käsittämätöntä, että vanhusten on erottava, vaikka lähimmäiset olisivat niitä joiden huolenpitoa eniten tarvitsevat. Suuri taloudellinen petos myös eläkkeiden muodossa. Mutta sinä oletkin täysmätä trolli, joka sormettaa itseään jokaisesta ilkeästä lauseesta. Miten sairas pitää olla käyttääkseen aikansa loukattujen haavoissa veistä kääntämässä? Todella mätä!
- tarkennatkonämä
hjjokvllbkl kirjoitti:
Jos joku on hämärää, niin kommenttisi. On todella käsittämätöntä, että vanhusten on erottava, vaikka lähimmäiset olisivat niitä joiden huolenpitoa eniten tarvitsevat. Suuri taloudellinen petos myös eläkkeiden muodossa. Mutta sinä oletkin täysmätä trolli, joka sormettaa itseään jokaisesta ilkeästä lauseesta. Miten sairas pitää olla käyttääkseen aikansa loukattujen haavoissa veistä kääntämässä? Todella mätä!
Selitätkö tarkemmin miten avioero on suuri taloudellinen petos eläkkeiden muodossa?
Ja toiseksi, selitätkö myös miksi aviopuolison pitäisi hoitaa toista, jos ei enää jaksa tai pysty?
- yxexn
Aloita joku harrastus, käy työkavereiden kanssa kahvilla ja tyttöjen illoissa, kutsu vieraita ja sukulaisia kylään viikonlopuksi jne. Niin minä eronneena sinkkuna tekisin. Jos jäät yksin, märehdit surkeaa oloasi etkä ikinä nosta päätäsi pinnalle.
Kuten itse sanoit, entiseen ei ole paluuta. Joten suunta vain eteenpäin.
" Älä murehdi sitä, mitä et voi saada,
vaan iloitse siitä, mitä sinulla on "- jooniinkin
Nämä on ihan hyviä kommentteja mutta niissäkin kannattaa pitää järki kädessä. Sitä voi mennä viuhottaa paikasta toiseen ja täyttää elämänsä vaikka millä, mutta ensinnäkin suru pitää kohdata ja osalla se vie enemmän aikaa ja toisaalta osa on suhdeihmisiä eikä heillä kaikenlainen muu tekeminen koko ajan täytä sitä kumppanin kaipuuta. Kyllä itsellenikin jossain vaiheessa huonoa suhdettani neuvottiin tekemään enempi harrastusjuttuja, muiden kanssa olemista ym. Tärkeää sekin ja ymmärrän, että sillä yritetään säästää voimavaroja haastavassa tilanteessa ja tuoda positiivisuutta elämään, mutta se ei korjaa parisuhdetta ja oikeastaan jossain vaiheessa sitä väistämättä alkaa kaivata toimivaa parisuhdetta. Ok, nyt meni ohi aiheen. Ero pitää hyväksyä ja hakea voimia mualta, se on selvää.
- MeitäMuitakin
Minua ihmetyttää millä perusteella parisuhteen päättymistä surevaa ihmistä kutsutaan läheisriippuvaiseksi. Sureminen ja hätäännyskin kuuluvat asiaan, kun joutuu luopumaan jostakin totutusta ja itselle tärkeästä. Se kuuluu ihmisyyteen.
Tunnetasolla ero on aika lähellä sitä tilannetta että puolison olisi menettänyt kuoleman kautta. Leskiä ei kuitenkaan syytetä läheisriippuvaisiksi heidän tehdessään surutyötä.
Surua voi yrittää lieventää sellaisin keinoin jotka itse kullekin sopivat. Sitä ei voi kuitenkaan paeta vaan sen läpi on mentävä. Siihen on lupa jäädä ihan niin pitkäksi aikaa kun on tarpeen.- asdal
Ap kirjoitti
"Yli 30 vuoden liitto päättyi eroon tahtomattani. Eroa tehtiin monta vuotta. Erillään on asuttu jo muutama vuosi ja ero on toteutunut kaikilla muulla tavoin, mutta ei henkisesti. "
Siis eroa on tehty monta vuotta, erilläänkin asuttu jo muutama vuosi. Silti vaan ei ole päästetty irti, eletään menneisyydessä ja surraan. Tämä jos mikä kertoo läheisriippuvuudesta. Ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että omien ajatusten ja tunteiden kanssa ollaan pulassa. Normaalia surutyötä ei tehdä vuositolkulla.
Voihan sitä surra vaikka maailman tappiin asti. Se on jokaisen oma valinta. Mutta kannattaako elämää tuhlata siten? - asdal
Lisään vielä. Suremisessa kuten muissakaan omissa tunteissa ei kyse toisista ihmistä, siitä mitä on tapahtunut - vaan pelkästään omasta itsestä. Suhtautumisesta omiin tunteisiin, ajatuksiin, itseensä. Niin kauan kuin ei huomaa sitä, ettei kukaan muu kuin itse voi surutyössä (ja muissa vaikeissa tunteissa) auttaa, pysyy surussaan. Itse se on ponnistettava sieltä pohjalta ylös, muuten sinne jää.
- hjfhkhllbbl
Voisit lopettaa tuon saman länkyttämisen. Sutemisessa on kyse siitä, että kunkioitetaan toisen tunnetta: se on sitä miten hän autenttisesti tuntee.
Mutta mitä tekee palstamätä? Hyökkää päälle hirveällä kiivaudella vaatien lopettamaan se kaikenlaisin hörhö-opein. Sinä et saa anteeksiantoasi tällä palstalla, vaikka kuinka litistäisit kirjoittajia. Pyydä anteeksi häneltä, jota olet loukannut. Vain siten saat mielenrauhasi. - sexsex.66
hjfhkhllbbl kirjoitti:
Voisit lopettaa tuon saman länkyttämisen. Sutemisessa on kyse siitä, että kunkioitetaan toisen tunnetta: se on sitä miten hän autenttisesti tuntee.
Mutta mitä tekee palstamätä? Hyökkää päälle hirveällä kiivaudella vaatien lopettamaan se kaikenlaisin hörhö-opein. Sinä et saa anteeksiantoasi tällä palstalla, vaikka kuinka litistäisit kirjoittajia. Pyydä anteeksi häneltä, jota olet loukannut. Vain siten saat mielenrauhasi.Siis? Toisten surussa rypemistä vuosikausia pitäisi kunnioittaa? Minkä vuoksi? Olisi surijan omalta kannalta paras, kun hän ihan itse jatkaisi elämäänsä, eikä olisi pelkästään elossa.
Tuossa edellä sanottiin puhdas fakta "Itse se on ponnistettava sieltä pohjalta ylös, muuten sinne jää. " Siinä ei ole mitään anteeksipyytämistä. - hobpböjh
Nimenomaan. Jos sinua vain suunnattomasti vituttaa toisen ihmisen suru, niin olet TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ paikassa aukomassa päätäsi.
- TotuusTämäkin
"Tuntuu, että lapsetkin petettiin. Perheyhteisö, joka oli minulle elämäni tärkein asia, rikkoutui."
Sanoisin että tässä on se asian ydin. Et sure lopulta oikeasti sitä eroa puolisosta vaan perheyhteison ideaalin romahdusta. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Vaikka parisuhde kahden ihmisen välillä on sen perheen perusta, se on myös aina siitä perheestä erillinen asia. Sinun pitää siis osata erottaa oma suhteesi puolisoosi ja perhe toisistaan.
Ei se perhe ole kadonnut samalla tavalla kuin parisuhteesi on loppunut. Ex-puolisosi on edelleen lastesi isä ja sinä olet lastesi äiti. Tässä mikään ei ole muuttunut eikä ketään petetty,- gihikvlnnch
Kyllä se on niin, ettei perhettä enää ole. Idioottikin sen ymmärtää mutta jeesusteleva palstamätä väittää muuta. Mutta teillä narsisteilla on tapana vääntää mukatotuuksia ja vetää porot perseeseenne jäädessänne kiinni siitä.
- sexsex.66
gihikvlnnch kirjoitti:
Kyllä se on niin, ettei perhettä enää ole. Idioottikin sen ymmärtää mutta jeesusteleva palstamätä väittää muuta. Mutta teillä narsisteilla on tapana vääntää mukatotuuksia ja vetää porot perseeseenne jäädessänne kiinni siitä.
"Kyllä se on niin, ettei perhettä enää ole"
Idioottia väittää noin. Perhe on; äiti ja/tai isä lapset. Näin se meni meillä ennen eroakin. Lasten isä, exä asui samassa kämpässä, muttei kuulunut perheeseen, kuului vain perheen kulissiin asumalla samassa asunnossa (ei meinaan ole ainutlaatuinen tapaus). Lapset ja minä elimme ihan omaa elämää, ex ei halunnut osallistua siihen. Ero vain helpotti tilannetta siten, ettei ollut enää perhekulissia.
Eron jälkeen yksi lapsista aloitti valmistelut sukupuolen korjausleikkaukseen. Isänsä kanssa asuessa ei sitä uskaltanut tehdä. Kaikki avautuivat isänsä väkivallasta, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Nyt perheemme on avoimempi kuin koskaan, jokainen saa olla sellainen kuin on. Todella buenoa ja hienoa.
Perhe ei tarkoita samaa kuin perhekulissi, johon sisältyy usein paljonkin vaikeita asioita, joita on mahdotonta käsitellä esim. vihamielisen vanhemman kanssa. Perhe on ihmisen henkinen koti. Siihen voi kuulua myös ystäviä; ei tarvitse olla sukua. - gjhhövblm
Sinun perheesi on ollut kyllä kaikin tavoin sairas, mutta sinulla ei ole mitään väkeksyä ja oikeutta kieltää muiden surua. Useimmilla on ollut perushyvät ja tavalliset perheet. Ei mitään tuollaista. Puolisot ovat tavallisen huonoja ja erehtyviä, eivät mitään sadisteja.
- gijhojblönb
Ja mikä äiti valitsee nimimerkikseen sexsex.66.????? SAIRASTA. Musta esirippu, kulissi ja näyttämö olet itse.
- HyväksykäämmeItsemme
sexsex.66 kirjoitti:
"Kyllä se on niin, ettei perhettä enää ole"
Idioottia väittää noin. Perhe on; äiti ja/tai isä lapset. Näin se meni meillä ennen eroakin. Lasten isä, exä asui samassa kämpässä, muttei kuulunut perheeseen, kuului vain perheen kulissiin asumalla samassa asunnossa (ei meinaan ole ainutlaatuinen tapaus). Lapset ja minä elimme ihan omaa elämää, ex ei halunnut osallistua siihen. Ero vain helpotti tilannetta siten, ettei ollut enää perhekulissia.
Eron jälkeen yksi lapsista aloitti valmistelut sukupuolen korjausleikkaukseen. Isänsä kanssa asuessa ei sitä uskaltanut tehdä. Kaikki avautuivat isänsä väkivallasta, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Nyt perheemme on avoimempi kuin koskaan, jokainen saa olla sellainen kuin on. Todella buenoa ja hienoa.
Perhe ei tarkoita samaa kuin perhekulissi, johon sisältyy usein paljonkin vaikeita asioita, joita on mahdotonta käsitellä esim. vihamielisen vanhemman kanssa. Perhe on ihmisen henkinen koti. Siihen voi kuulua myös ystäviä; ei tarvitse olla sukua.Voi ei. Surettaa se mitä väkivallassa eläminen on tehnyt lapsellenne. On mennyt niin rikki ettei hyväksy sukupuoltankaan. Voimia teille.
- tyity
gjhhövblm kirjoitti:
Sinun perheesi on ollut kyllä kaikin tavoin sairas, mutta sinulla ei ole mitään väkeksyä ja oikeutta kieltää muiden surua. Useimmilla on ollut perushyvät ja tavalliset perheet. Ei mitään tuollaista. Puolisot ovat tavallisen huonoja ja erehtyviä, eivät mitään sadisteja.
Eikös olekin vähän eri juttu kohdata sairautta ym. perheessään, hyväksyä tosiasiat ja tehdä korjauksia sinne missä on korjattavaa kuin jäädä jumiin entiseen ja vangiksi elämäänsä? Niin se vaan menee, että jokaisen on eron jälkeen löydettävä uusi tie. Eikä sitä voi kukaan muu löytää ihmisen puolesta, se on löydettävä ihan itse. Tuon suremisen kanssa kannattaisi myös olla varuillaan ja pyrkiä siitä pois. Se heikentää elämänlaatua, terveyttäkin.
- sitäsaatmitätilaat
Ydinperhe hajaantuu yleensä muutenkin kun lapset kasvavat aikuisiksi ja muuttavat kotoa pois.
Onneksi eksäsi oli myös fiksu ja lähti nostelemaan. - sexsex.66
Mitä oikein odotat? Sitä, että joku tuo sinulle exäsi takaisin? Hän päättää palata elämääsi? Sanoit itsekin, ettei vanhaan ole paluuta. Mikään tuskin on muuttunut eronne jälkeen, joten mitä kaipaat? Minusta sinä et kaipaa exääsi, vaan ihannemielikuvaasi ex-liitosta. Kärvistelet murheen suossa, koska ex ei halunnut liitoltanne samaa kuin sinä. Niin tapahtuu, useinkin. Se vain on hyväksyttävä tosiasia. Miksi exäsi pitäisi jatkaa liittoanne, ellei hän sitä halua? Sen vuoksi että sinä haluat? Eikö sellainen häiritsisi sinua yhtään? Ellei, tarvitset terapiaa.
Exäsi ei halunnut puhua. Jokainen ihminen päättää ja valitsee itse mitä kertoo, mitä ei. Tämä on ihan perusmättöä ihmissuhteissa. Et voi keskustella kenenkään kanssa asioista, joista toinen ei halua.
Syöt masennuslääkkeitä. Ne ei auta mitään, ellei käy ammattiauttajan pakeilla. Oletko käynyt? Kannattaisi mennä, sillä masennus ruokkii masennusta. Ajatuksesi kiertävät samaa negatiivista rataa. Ainoastaan sinä voit jollain keinolla muokata ajatuksiasi terveempään suuntaan.- gkkcklbllbb
Aivopieruillesi voisi olla joku parempi paikka, kun puolisoaan surevan ihmisen aloitus. Kärsit syyllisyydestä, mutta pyydä anteeksi läheisiltäsi. Me emme anna sinulle anteeksiantoa tai ole vastuussa teoistasi. Tutkita pääsi myös. Käytöksesi on outoa, eikä millään tavalla tervettä.
- TotuusJaRakkaus
Hei 66. Onko teillä mietitty terapiaa tuolle sukupuolenvaihdosprosessia suunnittelevalle? Hän lienee täysi-ikäinen, mutta ehkä voisit ohjata häntä vielä oikeaan suuntaan. Nuori ihminen tekee nyt ratkaisevia valintoja loppuelämänsä suhteen. Vaikka isä oli kertamasi mukaan väkivaltainen, hänen vaikutuksestaan tällainen suunnitelma kuitenkin lykkääntyi. Mielestäni oli parempi vanhempi siinä suhteessa, että piti jälkikasvunsa poissa epäilyttäviltä teiltä.
Hei Menneisyydenvanki
Kerrot luopumisen surusta, joka ei tahdo päästää otteestaan. Sinun vaikeaa hyvästellä mennyt perhe-elämä ja hyväksyä eron lopullisuus, vaikka eroprosessinne oli pitkä.
Mainitset myös masennuksesta.
Mietin, millaista tukea olet eroprosessin aikana saanut? Tai miten masennustasi hoidetaan? Onko mahdollisen lääkehoidon rinnalla jotain keskusteluapua? Ellei ole, nyt on varmasti hyvä aika alkaa sitä etsiä. Heinäkuu voi olla haasteellinen, kun monet paikat ovat lomalla, mutta voit hyvin alkaa kartoittaa, mistä apua on saatavilla.
Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi läpikäydä elämäänsä ja jaksamistaan. Psykoterapiaa diakoniatyö ei voi tarjota, mutta keskustelu voi aikaansaada omien voimavarojen löytymistä ja nykyhetkeen ja tulevaisuuteen suuntaavien ajatusten vahvistumista menneisyyden sijaan.
Muista, että viime kädessä jokainen elää itsenäistä elämää, olipa parisuhteessa tai ei. Sinulla on nyt mahdollisuus uudelleenrakentumiseen omilla ehdoillasi. Voit alkaa tutustua itsessäsi niihin puoliin, jotka kenties hektisessä perhe-elämässä jäivät varjoon. Mitä harrastusta tai tekemistä tahtoisit kokeilla, edes kerran? Onko se sinulle tanssia, piirtämistä, kokkikurssia vai kuoroa? Vai jotain ihan muuta.
Merja, diakoni
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.752270Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1751771- 1621629
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te501392- 901388
Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2961251Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi1351119- 1131063
- 751062
Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin55948