Tottakai sinun kuuluukin hoitaa oma suhteesi äitiisi. Ei sitä kukaan muu voi sinun puolestasi tehdä.
Vaikka sitten olisikin pääongemana suhtautuminen myrkkykäärmeeseen ja sen rakastaminen.
Onhan joillakin jopa lemmikkeinä käärmeitä. Josta taas käy ilmi, että kaikki vertaukset ontuvat. Käärme on käärme ja ihminen ihminen. Käärmettä voi lemmikkinä oppia käsittelemään, psykopaatti-äitiä ei oikein varmaan voi mennä ohjaamaan...
Vaikka sitten olisikin pääongemana suhtautuminen myrkkykäärmeeseen ja sen rakastaminen.
Onhan joillakin jopa lemmikkeinä käärmeitä. Josta taas käy ilmi, että kaikki vertaukset ontuvat. Käärme on käärme ja ihminen ihminen. Käärmettä voi lemmikkinä oppia käsittelemään, psykopaatti-äitiä ei oikein varmaan voi mennä ohjaamaan...
Vastaukset 63
Vanhimmat
Juuri niin...
siksi asiaa ei voikaan kasitella tyyliin:
"No niin me vaan ollaan kaikki erilaisia persoonia ja meidän pitaa tulla toimeen keskenämme...sinunkin jotenkin aitisi kanssa !!!"
Nimittain se on yhtä järkevää kuin sulkeminen joku myrkkykäärmeen kanssa samaan koppiin...
Sentaan me perhepiiriin kuuluvat tajuamme jokainen pysyä omassa kopperossamme ja toisen kopperossa piipahdus on enintään pikapiipahdus suuressa jannityksessa kuinka tilanteesta selviaa...
Siis totta vertaus vahan ontuu, mutta yritan keksia jotain sanoja kuvata, vaikkei se täysin onnistu. Eras ongelma tassa onkin kenties se episteeminen ilmiö, ettei tälle asialle ehka olekaan kaytössamme parhaita mahdollisia sanoja ja ehka siksikaan keskustelu ei toimi siihen ratkaisuna, kuten ei siten terapiakaan.
Ainoaa jarkevaa terapiaa mielestäni voisi olla psykopaatin käsittelyyn koulutus...
...siis semmoinen ihan konkreettinen...etta kuinka se konkreettisesti onnistuu, ei mikaan turha sielun sörkkiminen...
Ja ihan yleisena eettisena kysymyksena, jota olen ihmetellyt koko ikani.
Jos jonkun vanhempi on psykopaatti, miksi jonkun ulkopuolisen pitaisi sörkkiä hänen lapsensa sielua ?
En näe ajatuksessa mitaan logiikkaa...
Niin ja voihan sitä vaikka hyväksyä sen, että vertaukset ontuvat. Kunhan tärkeässä asiassa vain tietää miten se vertaus ontuu...
Kaikkea ei voi sanoin kuvata.
Vaikka sijaistoimintaa usein halveksitaan, esim. silloin kun ihminen yrittä päästä päihteistä. Kun esim. urheilu voi saada sen alkoholin paikan ja tulee riippuvaiseksi urheilusta. Mutta jotain siihen tilalle on tultava. Ja voihan sitä asiaa sitten alkaa käsitellä ikäänkuin uudesta perspektiivistä, jolloin se kaikki on mennyttä... jos sen ajattelemisesta ei ikäänkuin pääse.
On se sanonta: kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen ovi avautuu.
Toisinaan narsistien uhreille tapaa käydä vain niin, että siitä toisesta ovesta tulee uusi narsisti.
Eli tarkkana saa olla vaikka taakseen jättäisikin aikaisemman narsistin.
Jotkut sanovat, kun ovat törmänneet hankalaan ihmiseen, että lähestyvät tätä tästedes vain virka-asu päällä.
Niin eihän siviilissä voi vaatia tai odottaa, että kukaan pystyy käsittelemään psykopaattia, tai edes voi käsitellä.
Itse sanoisin, että jos tulee lähikontakti, niin:
1 Tee harhautus
2 Pakene mahdollisimman nopeasti
Harhautus siksi, että psykopaatti katsoisi hetken toiseen suuntaan ja sinä pääsisit siten karkuun etumatkalla.
Jos se lapsi oireilee pahasti.
Mun mielestä huonon riippuvuuden vaihtaminen hyvaan ei ole halveksittavaa, vaan järkevää.
Nuorena kun aloin merkityksellistaa sisaista maailmaa, Kahlil Gibranin kirjat oli mulle oleellisin lahtökohta...
Muistan etta mua liikutti kirjoitus jonka nimi oli "Myrkkya hunajassa" tai joku sen tapainen. En muista mita siina kerrottiin, kutta muistan etta se liikutti mua syvasti.
Muistan kun kavelin yksin puistossa ja ajattelin Kahlin Gibranin kirjojen teksteja henkea haukkoen, kun ne oli niin koskettavia...
Ne oli mulle se pakotie kauheasta kodista....omaan maailmaan....
Rakastuin Kahlil Gibranin kirjoihin...
Eikö se riitä todistukseksi, että parempaa on olemassa. Jos pystyt irtautumaan kirjojen avulla arjestasi pois, niin loogisesti tuosta suoraan voi johtaa, että pystyt irtautumaan.
Siis pystyt irtautumaan.
Ne kirjat ma löysin ihan tavallisen suomalaisen lahikirjaston hyllyjen valissa teini-ikaisena hiippaillen ja löysin aarteen mun sydamelleni, ja mun sielu lahti pitkalle matkalle pitkin kaukaisia maita pois mun kamalasta kodista....
Ja se matka on niin totta, etta te jotkut jopa taalla vaitatte mua ulkomaalaiseksi vastoin omia vakuuttelujani...heheh...
Mua ei auta ne terapiamaiset keskustelut siksikaan kun ne ikaankuin vaatii minua palaamaan siihen kauheaan kotiin jonka mun sielu jatti jo 30 vuatta sitte...
eli vain lisaa pahoinvointia...
totta.
Oon makin varmaan muitakin narsisteja kohdannu, mutta mulla ei ole heihin sellaisia sidoksia etta tarttis heista valitella tai heita analysoida.
Ma muuten en ole juuri koskaan elamassani valehdellut paitsi kerran kun mun piti jostain paeta...heheh...
Mun laheiset on tottunu siihen etta ma puhun aina totta, jos ma valehtelisin yhden valeen valiin, se luultavasti menisi lapi...heheh...
...mut en ole raatsinut psykopaatillenikaan valehdella....
Mutta mun elamantarina on itseasiassa sen verran mielenkiintonen, etta siksikaan mua ei kiinnosta mahdollisuus kertoa se maksusta jollein tympealle kiireiselle kuuntelijalle, joka ei edes usko mua , kun saan ihan varmasti ilmaseksi kuunteljoita ja jos kirjoittaisin sen hyvin, voisin ehka itse saada siita maksuakin.
Siks ma en halua sita tanne nettiinkaan paljoa enempaa kirjoittaa...ilmaiseksi....lukujoille joille olen tympee häiriö...
Kommettini ovista kulkijoista koskikin uutta tilannetta, jossa ikäänkuin olisit irtaantunut vanhemmistasi nykyistä enemmän, kokonaan.
Narsistit kulkevat nenä herkkänä nuuskimassa yksinäisiä, juuri eronneita, tai vaikkapa yksin olevia... joista vanhemmista aika jättänyt tai muulla muotoa..
Niinpä. Kirjoita romaani. Samaa olen harkinnut.
Joo kirjoita sakin :)
Ma en tia jaksanko koskaan, siks nettikirjoittelen vaikka koen tan vahan vääräksi foorumiksi kuten muutkin missa keskustelua olen käyny.
Mutta kaikki johtuu siita etta ku ma halvaannuin psykopaatti ja moni muukin paasi muhun henkisesti kasiksi voimakkaammin kuin 30 vuoteen...
Ja sitten ihmiset luulee etta ma olen aina ollut niin, mika ei pidä paikkansa...
Mielenkiintosesti asiat joissa olin oikeassa ennen halvaantumista, niin ma nyt olenkin sitten väärässä halvaantumisen jälkeen. Se on sita valtapelia, ei se liity siihen kuka on itse asiassa oikeassa, vaan halvaantunut on ikaankuin väärässä oli asia melkein mika tahansa...
Nyt ma en ole ihan niin väärässä koska mä en ole niin halvaantunut....
Mutta onko totuus oikeesti suhteessa siihen kuinka halvaantunut ihminen on ???
Minä jätän elämäntarinani mielenkiintoisuuden tavallaan omaan arvoonsa. Voi olla, että minun kokemuksistani on ollut hyötyä. Siksihän sitä eletään että opitaan, vai kuinka sen nyt ajattelisi.
Minä joskus ajattelin, kun miespuolisella psykologilla kävin, että miesten on ollut tapana minua kutsua syömään kukkapuskan ja suklaalevyn kera tms. Ja että ovat koko elämänsä jännityksellä odottaneet että avaan punatun sensuellin suuni.
Mutta tosiasiassa, olen kertonut sen minkä katson itse tarpeelliseksi. Kas kun pitää osata käyttää hyväkseen se terapiatilanne. Se ei ole mikään yhdensuuntainen kuuntelutilanne, jossa valmiita vastauksia odotetaan, vaan työskentelytilanne. Nimenomaan se asiakas menee työskentelemään enemmän, oman elämänsä eteen.
Kaikilla ei ole siihen edes valmiuksia. Minulla on ollut suht koht realistiset näkemykset sen verran mitä olen palveluja käyttänyt. Siitä joko on apua tai ei ole. Riippuu eniten siitä, miten itse siinä löydän oleellista kun oikein koitan ja löydänkö siinä ratkaisua itse. Kukaan toinen kun ei voi toisen elämään hypätä mestaroimaan.
Riippuu siitä, mistä on kyse.
Terveemmässä tapauksessa sanoisin, että vanhemmat alkavat ottamaan enemmän vastuuta sairaasta lapsestaan... Mutta nyt tuo ehkä ole ihan oikea vastaus. Mutta pikkiriikkisen samansuuntainen varmaan.
Eikö ole kauhea ajatu, että esim.
hellyys - väkivalta = jotain sukua keskenään, saman asian kaksi ääripäätä.
vastuu - hyväksikäyttö = mahdollistavat joissain tapauksissa toisen...
Joo+100+%selibaatti+on+yks+konsteistani+välttaa+niita+narsisteja+ilmestymasta...
Joo mutta tama minun kokemus on jotain muuta...
mun psykopaatti kieltayty puhumasta mulle vuoteen ku halvaannuin
Kaanteisesti ajatellen voin sanoa etta on täysin varmaa etta jos olisin yhtaan tolpillani ja minulla olisi 50 vuotiaskaan lapsi, joka olisi halvaantunut äkillisesti, niin mikaan ei estaisi minua kaiket paivat miettimasta miten ja yrittamasta saada sita halvaannusta menemaan ohi. oikein mikaan ei vois olla mulle tarkeempaa tassa maailmassa...
Mun aiti teki tasan tarkkaan painvastoin...
Se on yksi tapa..
Minulla yksi kavereistani (samaa sukupuolta) heittäytyy tooodella narsistiseksi niissä tilanteissa kun jään yksin. Hänen sairastuttuaan ja katkeroiduttuaan yhä enemmän, pitäisin häntä täysverisenä paksunahkana, jos en olisi tuntenut lapsuudesta saakka. Nyt pidän häntä yhdistelmänä asperger kroonistunut masennus huono-onni terveyden suhteen vähän vääränsorttinen mies.
En kuitenkaan pysty enempää shittiä ottamaan sieltä taholta enää niskaani, joten välit ovat poikki.
Narsisti voi olla useissa ominaisuuksissa. Lähelle pääsy tietenkin edellytys että asia tulee esiin.
"Mun aiti teki tasan tarkkaan painvastoin"
???!!! Ei kai sentään pahoinpidellyt tai myrkyttänyt? Tai estänyt sinua saamasta apua.
Joo mina en sovellu sellaisten palveluiden kayttajaksi koska en osaa niita palveuita kayttaa. Ja oikeasti ajattelen näin.
Mun psykopaattikin selitti mulle etta niista palveluista pitaa ottaa irti sen mita itse tarvii tai haluu.
Noh, ma en osaa sita. Ma koen aina vain menettäväni lisaa jos meen mihinkaan semmoseen.
Tultiin mielestani mielenkiintoisen pointtiin. Kenties on olemassa ihmisia jotka ei osaa kayttaa terapiapalveluita ja silloin ne ei heille sovellu.
Ei pitais pitaa itsestaanselvyytena etta ihminen kuin ihminen osaa käyttää terapiapalvelua vaikka olisi keskivertoalykaskin.
Minä taas ottaisin huomioon, että se ei ehkä mene ohi. Riippuu tapauksesta. Ottaisin huomioon kokonaisuuden. Ihminen kun on myös muuta kuin esim. liikuntakyky. Tietenkin riippuu kuinka monipuolisesti on halvaantunut, miten ajattelisin. Noin nyt kaukaa viisaana.
"Ei pitais pitaa itsestaanselvyytena etta ihminen kuin ihminen osaa käyttää terapiapalvelua vaikka olisi keskivertoalykaskin. "
Ei sitä pidetä itsestään selvyytenä. Jokainen ammatti-ihminen tietää sen.
Onko niin, että sinä avaudut niissä tilanteissa vain ja asiasi ikäänkuin soljahtaa sille kuulijalle ja siinä se sitten olikin?
Joissain muissa kulttuureissa mielenterveyttäkin edistetaan nimenomaan uskonnolla, ma kokisin sen paljon toimivammaksi kuin muotipsykologian...
Tuostakin aiheesta on puhuttu tällä palstalla sinun kanssasi.
En käy kertaamaan kantaani.
Muistaakseni et itsekään pitänyt järkevänä ajatusta kuitenkaan loppujen lopuksi...
Terapeutit varmaan ilmoittavat kantansa tuohonkin asiaan jos vain kysytään. Heillä erilaisia taustoja.
No en ole juuri kaynyt varsinaisessa terapiassa, mutta keskusteluissa muutoin käy yleensa niin, etta joudun ikaankuin "kuulusteluun" kertomaan itseani kiinnostamattomia asioita jotka olen elamassani kertonutkin ehka oikeasti noin 100-200 kertaa. Ja joo ...kun minusta on tieto nyhdetty irti niin kiitos ja näkemiin ja palataan. Mulle jaa vain kysymys: "Mihinköhan te sita tietoa tarviitte ?"
Ja se on koko anti. En ma ole niin yksinainen etta mulla olis tarve kertoilla itsestani ihmisille. Ei se mulle mitaan anna. Jotta se antaa niin ma tarviin mun ajatukseni punaisen langan jakamista toisen kanssa. Joskus se onnistuu.
Joo mutta mun tausta on etta koko nuoruuteni
kestin vanhempiani uskonnollisten harjoitteiden avulla ja ne on kasvaneet osaksi mun ajatusrakennetta.
Mina taas sanon kokemuksesta, etta kun ihminen halvaantuu, se ei ole jaarittelun paikka, vaan siina on aktiivisesti kaytettava kaikki kyky ja jarki hermoston toimintojen elvyttamiseen. Ma olen onneksi tajunnut aika pitkalle intuitiivisesti toimia niin. Kun ma olin kipeimmillani ma en edes pyytany apua, en oikein pystynytkaan, mutta kaikki mita ma pystyin ajattelemaan oli: "Mun on nyt vain tehtava mita tahansa mahdollisimman mielekasta mita pystyy vielä tekemaan niilla toiminnoilla mita on jaljella. Mä pystyin maalaamaan ja kirjottamaan ja ma tein niita kuin hullu. Ma lahettelin mailejakin mihin sattuu, mutta ma vaan ajattelin, ei niin tarkaa hengenhadässa vaikka nolaan itteni, paaasia etta mä vaan kirjotan ja teen jotain , ettei mun aivot pysähdy kokonaan. Siita taa nyt on vahan perujaan taa mun outo kirjoitustyyli mika vahan viela ilmenee tassa. On tassa toipumisen myöta tarkoitus tama kirjoitustapakin muuttaa taas tavallisemmaksi. Kun ei tarvi aivosoluja liikutella ja aktivoida hengenhadassa enaa.
Ja joo mulla soi nyt energy radiokanava, ja hit musiikkia tanssitaan nyt joka paiva ja ihan selvasti kasvaa takaisin hermoratoja ja taa hit music tanssi on paljo tarkeempaa ku halvaantuneeseen tilaan psykologisesti sopeuttaminen olisi. Anteeksi, mutta se olisi typeraa. kun halvauksesta voi parantuakin, ainakin osittain...
Sitten vasta pitaa sopeutella jos ei voi mitenkaan parantua...
Kumma kun tatakin pitaa selittaa, mun mielesta ihan maalaisjarkea
Niin, mahtavatkohan ihmiset olettaa, että kaikesta huolimatta voitte vielä tavata. Noin he ikäänkuin oppivat tuntemaan sinua hieman. Jos nyt tuot itseäsi livenä esiin näin pajon kuin palstalla, niin en ihmettele, että jotain kysyvät. Jos taas et tuo, niin olisihan se fiksua suhtautua tavalla tai toisella sairaaseenkin ihmiseen enemmän normaalisti. Toistaalta tilanteesta riippuen normaaleiltakin uusilta kysellään asioita.
Rajutkin halvaukset niinku Guillean barre, useimmiten suurimmaksi osin paranee...
Ei halvaantunutta todellakaan pidä sopeuttaa halvaantuneeksi (se on julmaa), vaan aktivoida niita soluja eloon...
Niin, ehkä en ihan tiedä mitä tarkoitat jaarittelulla.
Eikö se nyt kuitenkin ole enemmän ammatillista puolta se kuntoutus. Vanhempana en kokisi olevani pääasiallinen kuntouttaja. Tietenkin tukisin kaikkea asiaan liittyvää.
Omiin nuorena läpi käyneisiini toisenlaisiin ponnistuksiin ehkä verraten, saataisin ehkä todella epäterveesti pelätä jonkinlaista burnoutia siinä kuntoutumisessakin. Mielelläkin täytyy olla terveytensä...
Mutta ehkä ei tuollaisessa tilanteessa ole burnout vaaraa kun se tuottaa sitä tulosta eikö ole turhaa.
En ole asiantuntija ollenkaan tuollaisissa toipumiskuvioissa, enkä tiedä niistä pajon mitään, mutta eikö kaikki arjen toiminta tue sitä kuntoutumista?
Omiin kokemuksiini niistä toisenlaisista kokemuksista vain tietäisin, jos uudelleen pitäisi aloittaa, että olisin ehtinyt perille pienemmälläkin kiireellä, ehkä vielä paremmin lopputuloksin.
Mutta tietenkin, sinä itse olet perillä luonnollisestikin omasta sairaudestasi ja sen vaatimuksista, kun olet siinä keskiössä elänyt ja elät.
Minusta kuulostaa tuo musiikin kuuntelu todella hyvältä ja liikunta siinä ohella. Varmaan melkein pasta ja vielä mukavaakin kaiken lisäksi.
Mutta pointti on siina etta ei uteliaisuus hyödytä uteliaisuuden kohdetta.
On toki luonnollista etta ihmiset ovat uteliaita mutta vale, etta se aina olisi uteliaisuuden kohteen etu kuten uteliaat valilla vaittaa.
En edes lukenut. Jos minulla olisi halvaantunut laheinen, joku muu kuin narsisti, jolle ei apuni kelpaa, niin kylla mina olisin halvaantuneen apuna ihan itse. Siina mielessa en ole "uusavuton" edes puolihalvaantuneena. Se on se rakkaus.
Uskoitte tai ette niin ma olen itte itteni hoitanu yksin melko vakavasta halvaustilasta jo paljo vahemman halvaantuneeksi ja niin ma hoitaisin läheisenikin rakkaudesta...varsinkin jos ei kukaan muu auta...
Ma en mitenkaan voisi olla tekematta sita....en mitenkaan...
Ei niin paljo pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Mun aiti ja mummokin oli ihan mielettöman sisukkaita yksin pärjääjiä.
Mun mummokaan ei valittanut lainkaan edes hyvin pitkalle levinnytta syöpaa.
Ehka ma vahan olen herkkyydesta huolimatta periny sita sisua.
Sitä pidetään ihanteena, että vanhempi auttaa itse.
Minulla kyllä olemassa "kuntoutussuunitelma" lasten varalta ollut aina olemassa. Mutta yllätys yllätys ne oli tehty terveille lapsille. Siinäpä olisi ollut kauhuissaan ja ihmeissään jos kaikki ei olisi mennytkään nappiin.
Mallioppiminen on hyvin tärkeä oppimisen laji lapsilla.
Mun mielesta se luo turvaa lapselle, ettei hanta hylata yksin vieraiden kasiin sairauden hetkella.
Mun mielesta yks oleellisin asia sairaan hoitamisessa on nimenomaan se ettei hylata.
Niin, on varmaan epatavallista Suomessa hoitaa halvaus itse, mutta ma olen tehny niin...
Mun mummo sano mulle kuollessaan kun mun halvaus oli jo paalla, viimeisen elaman ohjeen: "Ite, ite ja vain ite voit itseasi auttaa, keneltäkään on turha odottaa mitaan tukea."
Sano han kanssa: "Juo vetta !!!"
Itse han työskenteli koko ikansa terveydenhoitoalalla.
Niin ja joo lopuksi. ma olen oikeestaan ihminen joka ei sosiaalisissa tilanteissa tuo itseaan esiin oikeastaan ollenkaan, vaan ainoastaan monologitekstien muodossa ja esiintymistilanteissa. Ja joskus sita apua kysyessa. Muulloin olen vain hiljainen tarkkailija.
Toivottavasti ma nyt oikeesti lahen palstalta, mutta sanon viela etta halvaus on niin kokonaisvaltaista vaikutuksiltaan, etta mun mielesta ei ole järkevaa puhua juuri mistaan siita halvauksesta erotetusta "kokonaisuudesta". Kun persoonaakaan ei juurikaan voi ilmaista halvaantuneena. Kyllä ensin on syyta heratella halvaantuneet solut ja vasta sitten käsitell ä muita asioita kuten henkilön persoonaa...
Palatakseni etiikkaan.
Mun mielesta on epaeettista tehda persoona-analyysia halvaantuneessa tai aivovammantuneessa tilassa olevasta ihmisesta. Ensin pitaa toipua, jotta voidaan tietaa millainen sielu siina kehossa asuu...
Mitä sinä tarkoitat sielulla?
En ajatellut enkä ajattele oikeastaan koskaan, että kukaan uteliaisuuttaan mitään kyselee. Ihan kohteliasta kysyä vieraalta ihmiseltä asioita. On todella hirveää jos jätetään kokonaan huomiotta. Tuostakin minulla on kokemusta.
Minulla pari kokemusta jossa on todellakin kyselty ihan uteliaisuuttaan. Nämä kuitenkin jollain tavoin läheisiä ihmisiä ja minulle tullut epäilys, että pari tuttua utelee että saisi juorun aihetta puhua minusta sisartensa kanssa. Näille jotenkin olen onnistunut laittamaan jauhot suuhun. Sitten se yksi entinen ystävä, joka kyselee ihan siksi että saisi pitää itseään paljon parempana ihmisenä kuin minä koskaan olen. En varmaan edes tiedä koko totuutta siitäkään, kuinka paljon minusta oikein on juorunnut, itse kun olen suht koht luotettava eikä olisi tullut mieleenkään käyttää hänen luottamustaan väärin.
Sitten se narsisti tietysti. Häneen en oikeasti ole luottanut koskaan, koska jotenkin vaiston varaisesti varmaan pidin häntä huonoilla teillä olevana... En aivan kypsänä saamaan luottamusta.
Kukahan on tehnyt persoona-analyysiä.
Tällä palstalla ei voi tietää mitenkään sairautesi laajuutta.
Mutta ainakin minä otan sen huomioon. Tosin en aina tietenkään. Ei olisi mitään järkeä keskustella jos jättäisin sanomatta yli puolet ajatuksista mitä tulee mieleen.
Ihmisen+sisintä+olemusta+ydintä,+jonka+on+maailmassa+ilmaistava+itsensa+mm.+hermoston+kautta.+Kun+hermosto+vammautuu,+sielu+ei+välttämättä+näy+kehon+kautta+maailmalle,+koska+se+instumentti+jonka+kautta+se+ilmenee+on+ikaankuin+rikki.+Tulee+lieväasteisesti+samantyyppinen+ilmiö+kuin+"locked+-in+syndrome"+muistaakseni+oli+se+nimeltaan,+vaikka+ei+menisi+puhekyky+kokonaan.+Se+tietoinen+siella+sisalla+on+sielu,+vaikka+esim.+locked-in+syndromassa+se+ei+voi+juurikaan+kommunikoida+maailman+kanssa,+vaikka+se+on+tietoinen+itsestaan+ja+tilanteesta+johon+se+on+joutunut.+Luin+jostain+etta+jopa+niin+raju+tila+kuin+locked+-in+synrooma+on+usein+ulkopuolisten+vaikea+tunnistaa.+Ihmiset+nakee+helposti+vain+sen+tönkön+könttikehon,+eikä+tajua,+etta+siellä+sisalla+voi+olla+vaikka+kuinka+eloisa+sielu+mika+ei+heille+nay+koska+hermosto+on+vaurioitunut.+Ma+tiedan+100%+varmuudella+etta+tuollainen+tila+voi+olla.
Varmaan aikamoinen kokemus. Totta mitä sanot siitä persoonasta siinä tilanteessa ja varmaan noinkin, että ihminen laittaa kaikkensa toipumisekseen ja palatakseen entiselleen ja sekin että sen eteen on tehtävä töitä.
En ma tarkota tata palstaa tuolla persoona-analyysillä ja ma en ole enää niin hirveän vammanen, ettei mun persoonaa juuri yhtään näkyisi. On mussa viela sita vammaa niin etta jos se paranee, muutun jossain määrin, mutta ei oo enää niin paljon vammaa ettei vois normaalisti nettikeskustella.
Mä tarkotan sillä sitä että ku ei ymmärretty kun halvaus oli tosi pahasti päällä ettei mua todellakaan kiinnostanu mitkään psykologiset keskustelut siinä tilassa ja se oli liika rankkaa mun fyysisille aivoillekin kun tajunnantilakin oli laskenut.
Niin kun yritin ilmasta ihmisille kamalaa tilannettani, niin heita vain kiinnostaa mun persoona ja siita keskusteleminen. ja se tuntu kohtuuttomalle.
Oma oloni oli: "Ma olen paasta varpaisiin puolihalvaantunut, mua ei kiinnosta kaikenmaailman psykologiset ajatusmaailmat ja "shamaanimatkailu" niissä. Se todella tuntu shamaanimatkailulta tilassa jossa keho oli pitkälti pois pelista, suu ja ajatus vaan kulki.
Ja mulle ois vaan tarjottu aina vaan lisää shamaanimatkailua pää aiiiiiivan pyörryksissä.
Eika sitten millään voi kuulla etten kaipaa semmosta,..
ma oon muutenkin shamaanimatkaillu ihan tarpeeksi, olin nuorena oikeen kurssillakin kun ulkomailta tuli joku shaamaani pitamaan semmosta Suomeen.
tässa nykyisessä tilassani tarvii oikeesti ajatuksen ja kehon yhteyksien fyysisten hermoratojen kehittämista, ei shamaanimatkailua lisaa ja lisaa...
Joo on ollut aikamoinen kokemus, oon vahan odotellu toipumista kun siita pystyy sita paremmin kertomaan mita toipuneempi on. kärsivällisesti oon oottanu ja kyllä se on kannattanu...oon jo nyt ku eri ihminen melkeen...
toi vamma kun muutti mun ulkomuotoakin aika paljo, lapset pihalla sano etta muistutan zombieta. Ja joo olokin olin kylla sellanen. Tuli ihan mieleen, etta perustuukohan ne mielikuvitus zombietarinat tosipohjaisesti johonkin tällaiseen.
Mä en näytä enaa zombielle...
vahan viela silmat vetaa kieroon...mutta ei silleen etta ulkopuoliset sita juuri huomaisi.
Mutta siis mä olin tuollonkin tää erityisherkkä sielu, vaikka olin ihan tunnoton enka tuntenu mitaan, niin silti siella zombien sisalla asu erityisherkan ihmisen sielu tuolloinkin....
Ja erityisesta hermoston herkkyydesta lienee johtuvan etta mulle ylipaataan näin kävi, etta kokonaan tunnottomaksi zombieksi muutuin eraanlaisessa onnettomuudessa.
Mitä muuta sinulle voi sanoa kuin että tsemppiä sinulle edelleen...
Kiitos joo...
ei tässa voi muuta kun treenata näitä hermoja arkisissa asioissa ja antaa ajan kulua...
Monia mekanismeja on palautunu yks kerrallaan...
Upeaa.
Oletko saanut granaattiomenapuusi kasvamaan?
on se kolme senttia korkea, mutta luin etta pudottaa talvella puolet lehdista :)
Joo, mutta kasvavat taas seuraavana kesänä. Granaattipuu lienee aika vahva. Kestää vähän hallaakin, että kaipa se huonekasvina elelee.
Minun multa-santa sekoitukseni homehtui. Laitan vielä uudet tänäkesänä. Ostin paremman ruukun missä on pohjassa reikä.
Granaattiomenapuu tarvittis talvehtimiseen viilean paikan ja semmosta mul ei ole, no toivotaan ...
Yrityksena on myös mango muttei ole ainakaan viela itany.....
Ei minullakaan ole viileää paikkaa. Ainoa on pimeä kellari, mutta ei se varmaan sellaista kestä. Mutta ehkä minun huoleni on ennenaikainen kun en ole vielä istuttanutkaan. Luultavasti kasvaa ilman talvehtimispaikkaakin, onhan talvella vähemmän valoa kuitenkin. Ja onhan niitä tarinoita miten jollain ollut tropiikki kerrostalohuoneistossa.
Mutta mun psykopaatti on sanoisin epatyypillinen psykopaatti ???
Hanella on herkka hermosto, mutta tunteeton luonne...
Se hämmentaa mua...
Mutta herkkien ihmisten hermoston vaurioittaminen on aika traaginen juttu...
mista kukaan ei piittaa...
Sen hermoston kuormittaminen tavalla tai toisella EI paranna !!!