Niinistön johtamat Kultarantakeskustelut

Ei vaan näkynyt kutsuttujen talousosaajien ja vaikuttajien joukossa yhtään Hämeenlinnassa vaikuttavaa taloustaitajaa! Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Käki, Sari Rautio ja Juha Isosuo nyt ainakin olisi ollut tarpeen keskustelujen laadun takaamiseksi. Suurten kalojen pyytäjä Kiemunki olisi ollut myös kiva lisä keskusteluissa tuomassa isojen projektien näkökulmaa.
20323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei tietenkään kun Hämeenlinnan kuntahallinnossa ei ole talousosaamista ja kykyä hahmottaa tulevaisuuteen edes välttävästi onnistuneita hankkeita !

Se on parempi kuitenkin että vain Hämeenlinna kurjistetaan konkurssikuntoon yksittäisenä Suomen pikkukuntana kuin jos koko Suomi kurjistettaisiin näillä Hämeenlinnan taloustaitajien (harha)opeilla !

Äänestä

K.Ari oli kutsuttu mutta SCC n takia posess.

Äänestä
  • Kokdem-Pasko oli portilla vonkaamassa sisään mutta ei *Vartia* päästänyt sisään mokomaa tolvanaa !

    Äänestä

Onneksi joillakin on ollut sen verran vielä järkeä päässä että täysin konkurssikypsästä Näivelinnasta sinne ei huolittu ketään. Tieto jatkuvista epäonnistumisista ja kaupungin alasajosta on onneksi kiirinyt myös Sauli Niinistölle ja Suomen talouselämän päättäjille!

Äänestä

olishan siellä voinut teltan liepeiden alta joku Hämeenlinnan paikallinen ns. vaikuttaja kuikuilla ja anella sisälle pääsyä kun siellä oli kai viiniä ja muitakin alkoholijuomia tarjolla

Äänestä

Onneksi sinne ei todellakaan kelpuutettu yhtään Hämeenlinnalaista taloussuharia kertomaan tempputalouden niksejä ja valaisemaan kuinka oikein suurta kalaa pyydetään eli Suomella on sittenkin vielä jotain toivoa.

Äänestä

niin Näiveessähän on jo nähty karsaasti mitä meidän hyvä-veli päättäjät osaavat. aulangon ryteikön huvilat eivät tule koskaan valmistumaan ja scc-puhalluksen vuoksi yksi kaupungin entinen luottamushenkilö on taas kohta oikeudessa ja nyt korvausvaatimus aiheutetuista menetyksistä on yli 3 miljoonaa euroa

Äänestä
  • Ilkkala tulee saamaan kovan tuomion SCC casessa.

    Äänestä

  • Ehdotonta kirjoitti:

    Ilkkala tulee saamaan kovan tuomion SCC casessa.

    Vainoharhaisuuskerroin 8,9 Marco De Witin asteikolla tuolla edellisellä kirjoittajalla ja iltalääkkeet jäi hällä ottamatta.
    Tätä on tämä Suomen malli nykyään, kaikki hullut avohoidossa, toista oli ennen kun Hattelmalan hullujenhuone keräsi paikalliset hullut hoiviinsa.

    Tuo edellä kirjoittanut KokDem-paskotrolli on eräs monista terveyshuollon nykymallin väliinputoajista joille tämä nykymallin mukainen avoterveydenhuolto ei ole sopiva !

    Hänet pitäisi ehdottomasti pakkohoitaa ja ohjata Nuivanlinnan piirimielisairaalan suljetulle SSC-Osastolle kun tämä paikallinen hullujenhuone on lopettanut valitettavasti toimintansa !

    Äänestä

  • Mielenterveys kaipaa lisää resursseja. Näitä on paljon liikaa.

    Äänestä

  • Ensin tulisi kokeilla lääkkeillä.

    Äänestä

  • Tämä Sitran kaikkien alojen erikoisasiantuntija Sartsa varmaan oli kutsuttu, mutta hän on tällä viikolla päivystysvuorossa Sitran kaikkien alojen osastossa. Jäi kokousväellä saamatta tosi aidot aivoitukset. Kaikkeahan kun ei voi saada, eikä antaa.

    Äänestä

  • 235674 kirjoitti:

    Mielenterveys kaipaa lisää resursseja. Näitä on paljon liikaa.

    Joo sen huomaa jo siitä, kun lukee näitä ketjuja.

    Äänestä

Onko Kultaranta Hämeenlinnassa, kun aihetta puidaan tällä palstalla?

Äänestä
  • On se on Vanajanlinna! Tutkipa asiaa!
    Ja on kultahammasrannikko Vikmaninlahden rantsussa! Ja on Kultakeskus!
    Että on kultaa ja mirhamia meillä.
    Ja sanonko mitä vielä on. En sano, kun tossa voi joku kohta sanoo isommin vielä muutaman ehkä yllättävänkin asian!

    Äänestä

Kyllä meillä on Aulangon Luxus Rannikko hienoine rantahuviloineen jotka on suunnattu pääkaupunkiseudun raharikkaille.

Äänestä
  • On meillä myös heille tarjolla myös kohta eteläranta kelluvalla pilvenpiirtäjällä.

    Äänestä


  • Kyllä on Hämeenlinnan Eteläranta OY:n toimitusjohtaja kirjoitellut nyt tuon proopuskan ihan selvästi jossain aineissa ja siis täysin etääntyneenä omasta ruumiistaan. Täysin utopistista tuubaa koko haihatteleva kirjoitus, mutta hyvä palkka juoksee koko ajan vaikka vain ja ainoastaan tämän tasoisia pökäleitä putkahtaa julkisuuteen kaupungin palkkaa nauttivalta henkilöltä

    Äänestä

  • Tollasessa tieteisromaanissahan menee kyllä paljon aikaa kellä vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaiollaankojokonkassa kirjoitti:

Ei vaan näkynyt kutsuttujen talousosaajien ja vaikuttajien joukossa yhtään Hämeenlinnassa vaikuttavaa taloustaitajaa! Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Käki, Sari Rautio ja Juha Isosuo nyt ainakin olisi ollut tarpeen keskustelujen laadun takaamiseksi. Suurten kalojen pyytäjä Kiemunki olisi ollut myös kiva lisä keskusteluissa tuomassa isojen projektien näkökulmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu