Vilkas yö

Näin viime yönä ainakin kolme eri unta, joista tässä pari:

Ensimmäisessä kaksi jo edesmennyttä koiraani synnytti yhteensä neljä pentua, jotka olivat hyvin isoja ja karvaisia ja aivan kuivia syntyessään. Yhden vedin puolihuolimattomasti ohi kulkiessani ulos ja sen napanuorakin oli jo katkennut. Unessa olivat myös nykyiset kaksi koiraani ja kukin koira sai yhden pennun hoidettavakseen. Koko tapahtuma tuntui unessa hyvin luonnolliselta ja jokapäiväiseltä.

Toisessa unessa olin ratsastamassa hevosellani ja tulimme hiekkaisen rinteen päälle tarkoituksena laskeutua rinnettä alas. Rinteeseen oli kaivettu hyvin iso kuoppa, jonka vierestä ratsastimme. Hevonen kuitenkin meni aivan kuopan reunalle ja putosimme sinne molemmat. En unessa ollut lainkaan hädissäni vaikka hevonen makasi liikkumattomana kuopassa. Itse pääsin kiipeämään sieltä pois, mutta unen loppu jäi epäselväksi. Hevosellani on ollut jalkavaivoja pitkään ja mietin liittyykö tämä uni siihen.

Entäpä mitä merkitsevät talounet? Olen muutamana yönä nähnyt sellaista unta, että olen ostoaikeissa katsomassa hyvin isoja taloja, joissa on paljon huoneita.
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elämässäsi syntyy jotain uutta, ehkäpä uusia ystävyyssuhteita.

Joku epämiellyttävä sattumus, josta selviät neuvokkuutesi avulla.

Etsit itseäsi. Olet löytämässä uusia alueita itsestäsi. Elämänkatsomuksesi on myös laajentumassa. Kasvat henkisesti. Tai ainkin sinulla on siihen pyrkimys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leppis kirjoitti:

Näin viime yönä ainakin kolme eri unta, joista tässä pari:

Ensimmäisessä kaksi jo edesmennyttä koiraani synnytti yhteensä neljä pentua, jotka olivat hyvin isoja ja karvaisia ja aivan kuivia syntyessään. Yhden vedin puolihuolimattomasti ohi kulkiessani ulos ja sen napanuorakin oli jo katkennut. Unessa olivat myös nykyiset kaksi koiraani ja kukin koira sai yhden pennun hoidettavakseen. Koko tapahtuma tuntui unessa hyvin luonnolliselta ja jokapäiväiseltä.

Toisessa unessa olin ratsastamassa hevosellani ja tulimme hiekkaisen rinteen päälle tarkoituksena laskeutua rinnettä alas. Rinteeseen oli kaivettu hyvin iso kuoppa, jonka vierestä ratsastimme. Hevonen kuitenkin meni aivan kuopan reunalle ja putosimme sinne molemmat. En unessa ollut lainkaan hädissäni vaikka hevonen makasi liikkumattomana kuopassa. Itse pääsin kiipeämään sieltä pois, mutta unen loppu jäi epäselväksi. Hevosellani on ollut jalkavaivoja pitkään ja mietin liittyykö tämä uni siihen.

Entäpä mitä merkitsevät talounet? Olen muutamana yönä nähnyt sellaista unta, että olen ostoaikeissa katsomassa hyvin isoja taloja, joissa on paljon huoneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu