Kaksi lada 1200.sta, 74 ja -75 malliset minulla oli. Eipä ollut ongelmia koskaan noin teknillisesti.
Seuraava oli 504 pösö ja ongelmat alkoivat. Sitten sorruin morris marinaan kun näet halvalla sain ja katastrofin laajus selkeni kaikessa karmeudessaan ensimmäisen ajokuukauden aikana.
Palasin menneeseen aikaan ja ostin triumph
heraldin, avoauton oikein. Ajonautinto oli suuremmoinen mutta sähköt eivät aina jaksaneet olla.
Koitin myös audi100.sta, fiatia, tojota camryä ja carinaa... ja vaikka mitä. Välistä sompailin pakettivaunuilla ja polkupyörällä ennen siirtymistä jalkamieheksi.
Sitten ostin volvon, ensin vanhan 144.sen sitten 200.sen ja 740sen. Volvoista löytyi se sama huolettomuus kuin oli aikoinaan 1200.sella ladalla. Ei muuta kuin ajoa ja silloin tällöin snadi perushuolto ja kuluvat osat uusiin.
Parhaat vanhat autoni.
1. Volvo 740
2. Volvo 240
3. Volvo 144 ja Lada 1200
4. Heraldi
5. Kaikki loput. Epämääräisiä vikoja joista harvinaisin ei ollut käyntiin lähtemättömyys tai tien päälle jättö.
Minulla olleista autoista siis lada on kolmanneksi paras yhdessä 144.sen kanssa. Niiden edut eivät ole aivan samat mutta käyttövarmuus oli yhtä hyvä eli ainoataan ongelmaa ei muutaman ajovuoden aikana ilmennyt.
Painotukseni ovat varmasti erilaiset kuin autolehtien mutta se on oikeuteni ja jokainen meistä arvostaa autossa mitä haluaa. Minä arvostan eniten sitä, että pääsen sillä aina tarvittaessa liikkeelle ja myös perille eikä sitä tarvitse myötäänsä rassata.
Auton ulkonäöstä, lisävarusteista tahi korkeasta tehosta ei ole mitään hyötyä yöllä metsätaipaleella jos auto ei toimi, kone käy lepäämään.
Niin ja vielä se, että kaikki nuo autot ja vähän muutakin ostin käytettyinä ikähaarukassa 1-15 vuotta. Isovolvo ja tojotat olivat uusimpia.
Nykyisin autot ovat pliisuja ja kaikki sukua keskenään. Ei niistä ole mitään sanottavaa.
Seuraava oli 504 pösö ja ongelmat alkoivat. Sitten sorruin morris marinaan kun näet halvalla sain ja katastrofin laajus selkeni kaikessa karmeudessaan ensimmäisen ajokuukauden aikana.
Palasin menneeseen aikaan ja ostin triumph
heraldin, avoauton oikein. Ajonautinto oli suuremmoinen mutta sähköt eivät aina jaksaneet olla.
Koitin myös audi100.sta, fiatia, tojota camryä ja carinaa... ja vaikka mitä. Välistä sompailin pakettivaunuilla ja polkupyörällä ennen siirtymistä jalkamieheksi.
Sitten ostin volvon, ensin vanhan 144.sen sitten 200.sen ja 740sen. Volvoista löytyi se sama huolettomuus kuin oli aikoinaan 1200.sella ladalla. Ei muuta kuin ajoa ja silloin tällöin snadi perushuolto ja kuluvat osat uusiin.
Parhaat vanhat autoni.
1. Volvo 740
2. Volvo 240
3. Volvo 144 ja Lada 1200
4. Heraldi
5. Kaikki loput. Epämääräisiä vikoja joista harvinaisin ei ollut käyntiin lähtemättömyys tai tien päälle jättö.
Minulla olleista autoista siis lada on kolmanneksi paras yhdessä 144.sen kanssa. Niiden edut eivät ole aivan samat mutta käyttövarmuus oli yhtä hyvä eli ainoataan ongelmaa ei muutaman ajovuoden aikana ilmennyt.
Painotukseni ovat varmasti erilaiset kuin autolehtien mutta se on oikeuteni ja jokainen meistä arvostaa autossa mitä haluaa. Minä arvostan eniten sitä, että pääsen sillä aina tarvittaessa liikkeelle ja myös perille eikä sitä tarvitse myötäänsä rassata.
Auton ulkonäöstä, lisävarusteista tahi korkeasta tehosta ei ole mitään hyötyä yöllä metsätaipaleella jos auto ei toimi, kone käy lepäämään.
Niin ja vielä se, että kaikki nuo autot ja vähän muutakin ostin käytettyinä ikähaarukassa 1-15 vuotta. Isovolvo ja tojotat olivat uusimpia.
Nykyisin autot ovat pliisuja ja kaikki sukua keskenään. Ei niistä ole mitään sanottavaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se marina autona ollut mainittava. Itselläni oli niitä kaksi, ensimmäisen ostin vuonna 81 (vm72) ja seuraavan vuonna 82 (vm75).
Ensimmäinen oli jo hankittaessa laho ja kone täysin loppu, mutta yllätykseksi sen myynyt autoliike suostui kolmen kuukauden jälkeen vielä ottamaan sen vaihdossa ja hyvitti ostohinnan täysimääräisenä.
Toinen morris olikin jo parempi, korjata sai sitäkin, mutta aina sentään päästii perille ja öljyäkin kului litroissa vähemmän kun bensaa. Olisin voinut ostaa kolmannenkin, mutta silloin kaikki tarjolla olleet vaihdokit oli jo aika vanhoja eikä oikein sopivaa löytynyt. Vaihdoin sen sitten fiat 127:aan.
Kerran ostin kanttiladan ja se oli autona siedettävä. Ei hyvä, mutta ei erityisen huonokaan. Vähän kankea, mutta menetteli lyhyillä matkoilla.
Kun laatikkomalli tuli vaihtoikään hankin uuden samaran ja siitä tuli elämäni huonoin autokauppa. Takuuaika ei edes ehtinyt loppumaan kun lada lähti vaihtoon. Viisi kertaa jäin tielle ladan kanssa ja sen jälkeen ei ole meille sitä merkkiä edes harkittu.
..kohtalo erilaisilla kengillä itse kutakin persuuksille.
Minulla ei Samaran kanssa ollut mitään ongelmia matkanteon kanssa. Koskaan se ei jättänyt välille ja aina lähti käyntiin. No, jos itse aiheutettua akun tyhjenemistä ei viaksi lueta.
Sitten näitä pikkuvikoja ja "ominaisuuksia" sitten riittikin. Mutta kumma kyllä peruskonstruktio, moottori, voimansiirto ja alusta kyllä pelasivat moiteettomasti. Ja pikkuviatkin lakkasivat olemasta "vikoja" kun niistä ei välittänyt sen enempiä.
Minulle jäi sellainen vaikutelma, ettei Samara tykännyt kaikelaisista hienouksistaan, kuten ajovalonpesimet, valojen pikasäätö, peilien säätövivut, hansikaslokeron kannen saranat, ym muut kaikennäköiset pikkuviat. Mitä hienompi ajateltavissa oleva lisälaite tai mukavuus, sen varmemmin se meni epäkuntoon.
Nitsevoo sanoo veli venäläinen eikä välitä pienistä, kunhan autolla vaan pääsee eteepäin. Siinäpä varmaankin suurin syy noihin ominaisuuksien painotuksiin. Siperian taigalla kun on tärkeämpää että moottori ja voimansiirto pelaavat kuin jokin lampunpesin tai peilinheilutin olisi kunnossa.