PerusSuomalaisissa tuulee nyt. Kirjoitimme kaksi päivää sitten, että puolue tulee hajoamaan. Sehän oli ihan päivänselvä juttu.
Vastaukset 24
- ö-Öö
Ei päivänselvä.
Tokikin hyvä arvaus, muitten joukossa. Aivan epäselvää puolestaan on, minkälainen hallitus jatkaa. Viittaan aiempiin kirjoituksiini, persuilla kyllä hyviä politiikkoja, jotka joutaisivat jatkamaankin, niitäkin, jotka eivät jouda.
Soini on taitava, sitä ei kai kukaan kiellä, pelasti, mitä pelastettavissa oli. Hauskista, väyrynen vertasi just itseään soiniin, ihan pätevästi. Mun mielestä politiikan viihdeatvo on erittäin paljon kiinni henkilöissä, niitä ei nykyaikana paljoa ole, siis värikkäitä sellaisia. Eikä päteviä. Noh, halla-aho tavallaan värik's, mutta kakkosdivaria, slp.lla ois kaikkonen, aika tylsältä vaikuttais, ilman noita kahta heeboa.
Asiat nyt pruukanneet järjestyä. Niin nytkin. Vähän miehitys vaihtuu ja muutam tuleva hallitus joutuu paikkailemaan nyt hätäsesti tehtyjä pätöksiä. Niin aina ennenkin mennyt.
Ihan kiinnostavaa, millasen hallituksen sipilä haalii kasaan. Hommaa mietitty jo kauan ennen persujen puoluekokousta. Siis muittenkin, kuin persujen toimesta. Sitä paljon puhuttua rehellistä lehmäkauppaahan tämä on.
Edelleen mieltä, mun mielestä ihan ok, että mclarenille mersun moottorit. Show must go on.
=DW=- Yliloikkari
Paljonko niissä mersun moottoreissa on tehollinen keskipaine? Paljonko laajenee pumppausiskun aikana polttoainepumpun ja moottorin välinen polttoaineputki, miten se pitää ottaa huomioon sytytysennakossa noin ajallisesti?
On se Soini kova kone!
- Salmensivu
Ovat jo perustaneet uuden Eduskuntaryhmän nimeltä Uusi vaihtoehto. Jospa tämä ryhmä ajaisi sentään ns. "pienten ihmisten" asiaa. Tiedä häntä.
- Menetetty-mahdollisuus
Ei pysty Soini olemaan pienten ihmisten asialla enää, koska isojen ihmisten kapteeni Sipilä ja ensimmäinen perämies Orpo ohjaavat laivuetta. Soinille ja hänen teamilleen jää tarjoilijattaren osa jonka kärrystä ei riitä jaettavaa kuin murto-osalle.
Kumpi ryhmä se nyt on se Uusi vaihtoehto, oikeat Perussuomalaiset vai ne Luopiopersut?
En ole seurannut Suomen tapahtumia tänään, kun olen ollut huveltamassa (munia ostamassa).
- 1eero
Hallaisten nousu ja tuho, vilkasta tämä politiikka viimepäivinä tässähän voi tapahtua mitä vain.
Vettä tulee kuin aisaa joten voihan tätäkin seurata kun ei muuta.- 1eero
siilenä kirjoitti:
Meillä paistaa aurinko joten harvakseltaan seurailen täällä viihteeksi :).
Niin viihteksi sitä tarjoaa perussuomalaiset, Sipilä joutuu tekemään U-käännöksiä kunha ei menis pääpyörälle, tehän olette naapureita leslaatteja otaksun.
1eero kirjoitti:
Niin viihteksi sitä tarjoaa perussuomalaiset, Sipilä joutuu tekemään U-käännöksiä kunha ei menis pääpyörälle, tehän olette naapureita leslaatteja otaksun.
Eikö Sipilä asu Helsingissä? Ei ole minun naapurustossa näkynyt ja vissiin edustaa lestadiolaisuutta, kai.
- 1eero
siilenä kirjoitti:
Eikö Sipilä asu Helsingissä? Ei ole minun naapurustossa näkynyt ja vissiin edustaa lestadiolaisuutta, kai.
Jaa luulin että Kempeleessä tai asunu ainakin, mitäpä siitä.
1eero kirjoitti:
Jaa luulin että Kempeleessä tai asunu ainakin, mitäpä siitä.
On varmaan asunut kun taloaankin tarjosi näille maahanmuttajille alkuun. Olen ymmrätänyt että itse asuu nyt Helsingissä. Tarkoititko et minä olisin myös lestaatiolainen?
- 1eero
siilenä kirjoitti:
On varmaan asunut kun taloaankin tarjosi näille maahanmuttajille alkuun. Olen ymmrätänyt että itse asuu nyt Helsingissä. Tarkoititko et minä olisin myös lestaatiolainen?
No ei sinun kielenkäytössä huomaa uskonnollisuutta, sadekkin loppui huomen aamulla vois lähtee käymää jyskyssä.
- Muistin-nystyröistä
Sippilä ei asu Helsingissä. Ei edes Espoossa.
Vaan. Vantaalla luuseri-mamulähiö Hakunilan läheisyydessä kuninkaallisemmalla alueella.
Taisi olla / olisiko ollut / joku Nissbacka tai sinne päin pelloille.
Hällä kun pitää olla lyhyt / lyhyehkö matka lentokoneelleen, että pääsee harrastamaan -ylläri -pylläri U-käännöksiä. 1eero kirjoitti:
No ei sinun kielenkäytössä huomaa uskonnollisuutta, sadekkin loppui huomen aamulla vois lähtee käymää jyskyssä.
On mulla oma usko joka ei ole kiinnitetty mihinkään lahkoon tai ihmsiryhmään. Siis suora linja tuonne taivaisiin :). Isänisä kääntyi vanhoillislestaatiksi aikuisiällä, mummi ei. Eikä lapsensa mutta seuroista on penskana vaikutteita imetty, niitä hyviä.
Jysky vai Jysk :D?- Suostun-täysi-istuntoon
Mää lähren vessaan.
Taitaa tulla iso jytky näin sekavan poliittisen päivän jatkeeksi.
Sinne-päin minäkin kirjoitin.
Vaan en sorru yhtä jälki-viisaan hölmöksi kuin tämä aloitus.
Arvelin vain parin-kolmen muuttavan puoluettaan.
Nyt pääsevät uskovaiset, Soini ja Simon Elo syleilemään toisiaan herrassa.
-
Tulee olemaan jännittävää nähdä kuinka paljon lisää velli-housut saavat eroamaan Kanta-Suomalaisista.
Ja kuinka paljon aitoja Kanta-Suomalaisia jää alku-peräisiin Perus-Suomalaisiin.
Aitojen Kanta-Suomalaisten rinnalle.
Taidamme samalla saada velli-housujen kannattajien määrän tietoomme.
Niiden leikisti-Demokraattien.
H.- hevosmieskilta
Herra Huu haa!
"Kyllä me täällä killassa vielä tuon Pula-ahon sulattaisimme, mutta tuo rääväsuusakki, joka hänen mukanaan nousi puolueen johtoon, mm. sahuri-Hakkarainen. Ja mitä itse Pula-Ahoon tulee, jos mies on väitellyt tohtoriksi muinaiskirkkoslaavista, ei se hänestä tämän ajan Messiasta tee.
Kyllä nyt alkaa selväpäisten massapako PerusSuomalaisista, ja sen jälkeen koko puolue on täysin marginaalissa. "
Näin me kirjoitimme tänne 11.6., joten kyse ei ole mistään jälkiviisaudesta, kuten sinun kohdallasi. Meillä on aina varma ja viimeinen tieto - Onniyksillä-ja-kesä
"""""Nyt pääsevät uskovaiset, Soini ja Simon Elo syleilemään toisiaan herrassa""""
Kunhan eivät ala julkisesti syleilemään liian intiimisti, tai sen jälkeen en uskalla katsoa silmiin sukulaisiani jotka ovat äänestäneet Soinin lohkon Persuja.
Jännä juttu muuten. Tähän päivään asti luulin, että Persut ovat olleet yhtenäinen isänmaallinen arvot huomioonottava puolue. Mutta tänään iltapäivällä paljastui, että Persut olivatkin salapersuja. Monilohkoinen yhtälö jossa yhtenäisyyttä vain sen aikaa kun Soini johti.
Hyvä että totuus paljastui ja moni moni oikeasti isänmaallinen voi mennä rehellisen aidosti Jussi Halla-ahon kannattajaksi / tai / jonkun niistä 15 - 16 yksilöstä jotka jäivät jäljelle.
Kun syksy saa, Halla-ahon puoleisten persujen kannatus on noussut about 12% pintaan. Siitä eteenpäin on vain kiitotie ylös ilman Sipilän lentolupakirjaa. Näin veikkaan. - suvenkorento12
Onniyksillä-ja-kesä kirjoitti:
"""""Nyt pääsevät uskovaiset, Soini ja Simon Elo syleilemään toisiaan herrassa""""
Kunhan eivät ala julkisesti syleilemään liian intiimisti, tai sen jälkeen en uskalla katsoa silmiin sukulaisiani jotka ovat äänestäneet Soinin lohkon Persuja.
Jännä juttu muuten. Tähän päivään asti luulin, että Persut ovat olleet yhtenäinen isänmaallinen arvot huomioonottava puolue. Mutta tänään iltapäivällä paljastui, että Persut olivatkin salapersuja. Monilohkoinen yhtälö jossa yhtenäisyyttä vain sen aikaa kun Soini johti.
Hyvä että totuus paljastui ja moni moni oikeasti isänmaallinen voi mennä rehellisen aidosti Jussi Halla-ahon kannattajaksi / tai / jonkun niistä 15 - 16 yksilöstä jotka jäivät jäljelle.
Kun syksy saa, Halla-ahon puoleisten persujen kannatus on noussut about 12% pintaan. Siitä eteenpäin on vain kiitotie ylös ilman Sipilän lentolupakirjaa. Näin veikkaan.Nämä ovat niitä kristallipallojuttuja. Ennen syksyä ehtii tapahtua kaikenlaista.
Se, että luottaako yhteenkään puolueeseen kaiken tämän sekamelskan jälkeen, onkin sitten jo toinen juttu. Vaan joidenkin tätä maata täytyy kaiketi johtaa, siinä ei "jokamiehen oikeus" päde, vaan meidän on voitava valita ihmiset, jotka sen tekevät puolestamme.
Kenenkä päässä se viisaus sitten asuu, siinäpä kysymys. Onneksi sitä ei ratkaista tällä palstalla.
- tämä-touhu-ei-vetele
Tilanne on erittäin sekava,
onko edes laillista noin muodostaa hallitus,
nyt vaikuttaa todella huolestuttavalta,
suomessa toimii villinlännen laki,
ja pää gangsteri sipilä johtaa edelleen hallistusta uusin kyseenalaisin voimin,
ihmetyttää voiko noin muodostaa virallista hallitusta suomessa,
mielestäni tämmösessä sekavassa tilanteessa pitää tehdä uudet kansanvaalit,
muuten ei saada selville ketkä suomen kansa haluaa eduskuntaan ja ministeriksi,
nyt tämä sekava tilanne vaikuttaa v a i n yksittäiseltä Sipilän omalta puuhastelulta,
sitä mieltä,, hallitus kaatuu nyt ja kansa vaatii uudet kansanvaalit
laillisuuden ja selvyyden vuoksi,,- Aina.voi.pähkäillä
Kyllä Sipilä toimii lainmukaan, kun näin kävi niin kaksivuotta katsotaan sitten kannatus jollei ihmeitä satu.
- JytkynPohjatNäkyy
Huomisesta 1 vuosi 10 kk on uusi eduskuntavaalipäivä. 14.4.2019
Se on lyhyt aika toteuttaa itsensä suohon, samalla pitkä aika roikkua löysässä hirressä kun tietää, mitä tuleman pitää.
Ajattelikohan Sipiläkään aivan loppuun tuota rykäisyään? Kokoomukseen se ei niinkään vaikuta. Mutta Kepu on kansalaisten kiikaritähtäimessä.
Halla-aholle sataa viljaa laariin niin että ropisee.
- reppuriika
Olen sitä mieltä, ettei missään puolueessa ole niin sekalaista sakkia kuin persuissa, niin monta miestä kuin mieltäkin. Ei heillä ole mitään yhtenäistä linjaa. Ja kun porukka alkaa riitelemään niin hajaantuvat kuin lammaslauma kukin minne sattuvat. Mitä on olla tämän päivän persu? Onko se sitten tämä Halla-aho vai Timo Soini vai ...
Perussuomalaisten lipun alla kulkevat Halla-Aho ja puolueeseen jääneet. He jatkavat puolueena ja saavat siten puoluetuet.
Uusi vaihtoehto on aluksi pois lähteneiden kansanedustajien eduskuntaryhmän nimi. Uudessa eduskuntaryhmässä toimii puheenjohtajana Simon Elo ja varapuheenjohtaja Tiina Elovaara. Timo Soini on rivimies.
Ministereinä jatkannevat Timo Soini, Jussi Niinistö, Sampo Terho, Jari Linström, Pirkko Mattila ja eduskunnan puhemies Maria Louhela.
Tämänpäivän persu on perussuomalaiset.
Uusi vaihtoehto on uusi eduskuntaryhmä. He miettivät vielä eri vaihtoehtoja. Uusi puolue ja puolueohjelma jne.
A-studiossa ainakin minulle selvisi mistä joukkolähdössä oli kyse.
Maltilliset yhteistyökykyiset jäsenet lähtivät. Jäljelle jäi sekalainen joukko perussuomalaisiksi itseään kutsuvia. Kytkökset eri fasistisiin puolueisiin olivat taustoilla lähdölle. Hitler tevehdys oli mm. kuvattu kokousedustajan tekemänä Halla-Ahon valinnan jälkeen.
Uusi vaihtoehto irtautui näistä vaihtoehtoliikkeistä kuten Suomen Sisu ja mitä niitä on ja joilla on kytköksiä henkilöiden kautta perussuomalaisiin..
Myös tiukka ei rasismille.
Mielenkiintoista tämä politiikka jos jaksaa seurata. Ei puutu äkki käännöksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3931028Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei301952- 102895
- 78771
- 78752
- 82736
- 50665
- 37656
- 45641
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39630