Viime viikolla sain keskenmenon, raskautta oli yritetty kauan ja nyt vihdoin tärppäsi mutta se onni ei kauaa kestänyt. En ole saanut pienintäkään henkistä tukea sairaanhoitohenkilökunnalta, kukaan ei kysynyt miten voin tai haluaisinko puhua asiasta. Lääkäri totesi keskenmenon ja se oli siinä. Soitin juuri neuvolaan peruakseni ajanvaraukseni eikä neuvolan terveydenhoitajakaan edes kysynyt mitään. Perui vain ajan ja toivotti parempaa onnea ensi kerralle (!) Ihan kuin olisin osallistunut arpajaisiin tai perunut lähinnä hammaslääkäriajan . Millaisia kokemuksia teillä muilla km:n kokeneilla on? En mitään terapiaa henkilökunnalta odota mutta olisi ollut hyvä puhua jonkun kanssa kun päässä kuitenkin liikkuu monenlaisia kysymyksiä.
tuki keskenmenon jälkeen?
7
1292
Vastaukset
- toivova
Ensimmäisestä keskenmenostani on kohta 7 vuotta aikaa. Silloin minulle ei annettu minkäänlaista henkistä tukea hoitohenkilökunnan taholta. Lääkärikin sanoi vain: "Näitä sattuu, mutta niistä vaan ei puhuta." Tuli sellainen olo, että eikö tästä saa/kuulu puhua? Onneksi eräät tuttavani olivat puhuneet omista keskenmenoistaa, joten tiesin muutaman kohtalotoverin joille saatoin purkaa suruani. Toinen keskenmeno tapahtui aika pian ekan jälkeen, enkä silloin edes odottanut mitään myötätuntoa sairaalan henkilökunnalta.
Kolmannen keskenmenon jälkeen (viime syksynä) peruin neuvola-aikaa, ja terkkari ehdotti, että ei peruttaisikaan sitä vaan menisin silloin juttelemaan keskenmenosta. Tällä kertaa neuvolan terkkarit (2 kpl), joiden kanssa olin asian tiimoilta tekemisissä, olivat hyvin osaa ottavia ja myötäeläviä. Sairaalassakaan ei oltu yhtä töykeitä kuin 6,5v aikaisemmin. - maija74
sama tilanne,sain km viime keväänä ja lääkäri tutkimatta totesi(kun kerroin vuodoista) et näitä sattuu ja tuu kahden viikon päästä ultraan."siis mitä mulle tapahtu"kysyin. Niin kyl se varmasti on keskenmeno. "aha,onko MITÄÄN mahdollisuutta et se vois olla jotain muuta"kysyn. voi toki.esim.kaksoisraskaus ja toinen vuotaa pois.
Ja kun vaadin et en odota kahta viikkoa ultraan vaan haluan se samantein hän kysy et mitä sä LUULET siellä ultrassa näkyvän??!! VITTU!
ei mitään mainintaan että vuodot raskauden alussa on suht yleisiä ymym!!
Sit kun aloin itkemään,sain ultraus ajan seuraavalle päivälle missä km(tuulimuna) varmistui
siellä tämä lääkäri hieman ystävällisemmin kertoi keskenmenoista ja kysyin jos haluisin puhua terveydenhoitajan kanssa ym.
Päätin et jos vielä raskaudun(1v 2kk yritystä takana) pyydän ehdottomasti toista lääkäriä omalääkäriksi.jos joku kysyy syytä kerron häneltä
puuttuvan empaattisuus kokonaan ja se siitä.
Voimia sulle päiviin yritä puhua ystävies kanssa,
käydä asiaa läpi myös yksin.Ei lannistuta? Eihän?! - anya
Minulla oli neljännen ja viidennen lapsen välissä kaksi keskenmenoa peräkkäin, joista jälkimmäinen oli tuulimuna. Lääkäri kylmän viileästi totesi asian ja sanoi, ettei kaavita, vaan annetaan kohdun tyhjentyä itsekseen. Pyysi kyllä tulemaan kontrolliin, mutta en mennyt. Terveydenhoitajalle soitin ja peruin ajan, eikä siitä sen kummemmin puhuttu. Minulle sopi oikein hyvin, ettei asiaa vatvota. Itkut tiristin kotona ja se siitä. Elämä jatkui normaalina keskenmenojen jälkeen. Varmasti olisin surrut enemmän ja ehkä kaivannut jotain tukeakin, jos olisin odottanut ensimmäistä lasta. Mutta ulkopuolisten puuttuminen omaan suruuni tuntuu jotenkin vieraalta ajatukselta. Taitaa vaatia hoitohenkilökunnalta melkoisia tuntosarvia, että osaavat aistia, millaista tukea kukin kaipaa.
- minä vaan
Osanottoni sinulle.
Itse sain myös km viikko sitten viikolla 13. Ensimmäinen raskaus ja 2,5 vuoden yritys. Pettymys oli valtava, ihan sanoin kuvaamaton sen onnen jälkeen kun oli plussannut. Täälläpäin kyllä terveydenhoitaja kyllä aktiivisesti tarjosi tukea ja mahdollisuutta varata aikaa keskustelemiseen. Sairaalassa ei kyllä herunut tukea minkäänlaista kun jouduin kaavintaan epäonnistuneen lääkkeellisen tyhjennyksen takia. Jälkitarkastuksessa lääkäri keskusteli pitkään ja kannusti rohkeasti yrittämään heti uutta ja puhumaan asiasta.
Keskenmenot on todella yleisiä ja mutta niistä ei puhuta. Minä rohkeasti töissä puhuin työtovereilleni (naisvaltaisella alalla sairaalassa) ja huomasin että todella moni työkaveri oli kokenut saman kohtalon kuin minä ja heiltä tietysti löytyi myös myötätuntoa.
Voimia sinulle.ei tietoakaan. Km joulukuun ekalla viikolla, uusi raskaus on "tilauksessa" en tiedä olenko valmis siihen, onneksi kk alkoi vielä tänään....
- siitä tuesta
Sain keskenmenon tässä taannoin rv 15. Ajattelin silloin että puhun asiasta silloisille työtovereilleni. Tein maailman pahimman mokan. Kyllä myötätuntoa silloin herui mutta auta armias kun vaihdoin työpaikkaa niin silloin alkoi puukotus selkään ja juorut kulkivat.
Arvatkaa oliko kivaa kyliltä kuulla mitä minulle ja "keskenmenoilleni" kulloinkin kuului!
Näistä "lukuisista keskenmenoista" aiheutui kuulemma somaattisia oireita ja mielenterveytenikin kuulemma järkkyi. Itse en näistä olisi ollutkaan tietoinen mutta aina löytyi joku joka kyseli ja kertoi mitä puhutaan.
Että kyllä me ihmiset olemme susia toisiamme kohtaan!
- -k-
Minulla oli keskeytynyt keskenmeno pari viikkoa sitten ja siihen perään kaavinta. Sairaalassa hoitajat juttelivat asiasta, sain yhteystiedot mistä keskusteluapua tarvittaessa saa. Neuvola-aikaa peruessani th oli todella empaattinen ja tarjosi myös aikaa keskustelulle. Jouduin vielä ehkäisyasioissa soittamaan samalle th:lle ja tämä tarjosi uudestaan keskustelumahdollisuutta. Aika paljon puhuikin hänen kanssaan puhelimessa, joten en kokenut tarvitsevani muuta apua. Helpottavaa sinänsä tietää, että tukea saa jos tarvitsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k323748Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet501677- 731359
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751201Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721057Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911041- 84925
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua40819Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49771- 39750