Poliisiylijohtajalle - RKP:n talousrikostutkinta

tiinakeskimäki

Vaatimus poliisiylijohtaja Kolehmaiselle - RKP:n talousrikostutkinta


Poliisiylijohtaja Kolehmainen,







en edelleenkään ole saanut Loviisan kaupungin maksusuoritusta tililleni. Vaadin, että poliisiylijohtaja Kolehmainen julkaisee tänään tiedotteen, jossa kerrotaan Loviisan talousrikostutkinnan etenemisestä.




RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on julkisuudessa antanut ymmärtää puolueensa olevan valmis hallitusneuvotteluihin. On täysin kestämätöntä, että poliisiylijohtaja antaa törkeistä talousrikoksista epäillyn puoluejohdon jatkaa toimintaansa siihen puuttumatta.




Loviisan kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja Otto Andersson on RKP:n eduskuntaryhmän vanhempi neuvonantaja ja puoluejohtaja Henrikssonin entinen erityisavustaja. Puheenjohtaja Anderssonin isä AA Stefan Andersson on laskuttanut Loviisan kaupunkia tietämykseni mukaan sadoilla tuhansilla euroilla perustuslain vastaisesti, ilman asianmukaista kilpailutusta tai kirjallisia sopimuksia konsultoinneistaan. Puheenjohtaja Andersson on ollut valtuuston kokouksissa esteellisenä myöntämässä lisämäärärahoja isänsä veloitusten kattamiseksi.




Tämän viestin kopiokentässä on Loviisan kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtajisto ja median edustajia.




Vaadin poliisiylijohtaja Kolehmaiselta välittömiä toimenpiteitä.










Helsingissä, 13.6.2017




Tiina Keskimäki

6

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiinakeskimäki

      Hei,




      Asia on ratkaistu tuomioistuimessa ja Loviisan kaupunki ei katso siten aiheelliseksi maksaa liitteenä olevaa maksuvaatimustasi.




      Loviisan kaupungin hallintojohtaja on lähettänyt em. asiasta sinulle viestiä kesäkuun alussa.




      Parhain terveisin

      Kirsi Kettunen







      Kirsi Kettunen

      talousjohtaja - ekonomidirektör

      Loviisan kaupunki - Lovisa stad

      puh- tfn 0440 555 836

    • tiinakeskimäki

      Loviisan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Tähtinen,







      sain tänään poliisiylijohtajalta tiedon, että Loviisan rikostutkinta on siirretty Helsingin poliisin talousrikososastolle tutkittavaksi.




      Lähetin liitteenä olevan laskun Loviisan kaupunginvaltuustolle. Talousjohtaja Kettunen ei ole viranhaltijana missään asemassa käyttää kaupunginvaltuuston puhevaltaa tai tehdä mitään päätöksiä valtuuston puolesta. Lisäksi mitään laskuuni liittyvää asiaa ei ole ratkaistu missään tuomioistuimessa, talousjohtaja Kettunen valehtelee näin kirjoittaessaan.




      Keskustelimme aiemmin tänään puhelimessa laskuasiasta ja totesitte perehtyneenne lähettämiini viesteihin. Toimintavelvollisuus alkaa tiedonsaantihetkestä ja Teillä on valtuuston varapuheenjohtajana velvollisuus valvoa myös johtavien virkamiesten virkatoimien laillisuutta. Vaadin, että laitatte laskuni maksuun välittömästi.







      Pyydän, että tutustutte ao. artikkeleihin Kittilän kunnan tapauksessa. Loviisan kaupungissa tapahtuneet rikokset ovat moninverroin törkeämpiä, koska ne ovat pitkäkestoisempia ja niiden joukkoon liittyy myös tahallisia henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia.







      KRP epäilee 30 henkilöä rikoksista Kittilässä – hissiyhtiön hankinnoista alkanut sotku jatkuu vielä pitkään


      https://yle.fi/uutiset/3-9615930




      Kittilän laki vastaan Suomen laki: Eri rikoksista epäiltyinä on nyt 30 henkilöä – ”Kunnan meno ollut jääräpäistä”

      https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittilan-laki-vastaan-suomen-laki-eri-rikoksista-epailtyina-nyt-30-henkiloa-kunnan-meno-ollut-jaarapaista/










      Helsingissä, 15.6.2017




      Tiina Keskimäki

    • OPSERVER

      LOPETA JO KESKIMÄKI...... JATKUVA VALITTAMISELLA ANNAT ITSESTÄSI JATKUVAN RIIDANHAASTAJAN KUVAN ...

      KESKITY MUIHIN AISOIHIN..HANKI ITSELLESI OIKEA ELÄMÄ

    • Hävetkääedes

      Kaikkeen tähän liittyvään ei pysty tiedon puutteessa ottamaan kantaa, mutta kyllä Keskimäkeä kohdeltiin kaupungin puolesta kaikkea muuta kuin reilusti ja inhimillisesti!
      Siitä ovat ennen kaikkea moraalisesti vastuussa keskeiset kunnallispoliitikot!

    • tiinakeskimäki
    • Anonyymi

      Asianajajaa ei tarvitse kilpailuttaa.

      Hankintalain 2 luku 9§ 5 kohta.
      Tätä lakia ei sovelleta: 5) luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitetun oikeudenkäyntiasiamiehen ja –avustajan tarjoamia oikeudenkäyntiasiamiespalveluja ja näihin välittömästi liittyviä neuvontapalveluja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3238
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2570
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2507
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe