Perus-Jukka syytetään pahoinpitelystä

Vastavalittu Vaasan kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Jukka Mäkystä syytetään pahoinpitelystä, kertoo Vasabladet verkkouutisissa.
En ole tilaaja, joten näen vain uutisen alun.
Perus-Jukka väittää, ettei ole pahoinpidellyt ketään.
Eipä niin.
http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/147235
1034658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Pohjalainen kertoo Vasabladetin tiedot.

"Vasabladetin mukaan Vaasan perussuomalaisten Jukka Mäkystä syytetään pahoinpitelystä.
Mäkysen tapausta on tarkoitus käsitellä Pohjanmaan käräjäoikeudessa 18. heinäkuuta. Mäkysen lisäksi pahoinpitelystä on syytettynä myös toinen mies.
Mäkysen mukaan syytteessä on kyseessä väärinkäsitys. Hän kieltää syyllistyneensä pahoinpitelyyn.
– En ole pahoinpidelty ketään. Kerroin poliisille, mitä tapahtui, ja olen hämmästynyt, että olen syytettynä. Todistajat oikeudessa ovat luultavasti minun puolellani. Olen menossa oikeuteen hyvillä mielin, Mäkynen kertoo Vasabladetille.
Mäkynen ei aio pitää taukoa politiikasta syytteen takia.
– Jos hallitus päättää, niin sitten tietenkin keskeytän, mutta mielestäni pitäisi odottaa tuomiota."

Äänestä
  • Joko se tuomio on tullut?

    Äänestä

  • Åkeström kirjoitti:

    Joko se tuomio on tullut?

    Toope valitti hoviin. Kun tuomio tulee valtuuston varapuheenjohtajalle, se alentaa koko valtuuston arvovaltaa..
    Meillä on ennakkotapaus Helin, joten eiköhän tämäkin kannattaisi harjata sivuun kaupunkia häpäisemästä.

    Äänestä

  • Yksittäistapaus.
    Perussuomalaisten piirihalituskin antoi lausunnon jonka mukaan Jukka ei ole pahoinpidellyt ketään. Piiri tietää paremmin kuin oikeus?
    Ihmettelen että tälläinen rikollinen voidaan asettaa ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Harkinta pettänyt jossain pahasti. Samoin ihmettelen valtuston toimintaa ettei Mäkystä ole asetettu tutkinnan ajaksi hyllylle. Kyse kuitenkin törkeästä pahoinpitelystä.

    Äänestä

  • Jukka on päässyt hyväveli kerhoon.

    Äänestä

noita taitaa sattua joka kaupungissa,valtuustossa kun nykyään istuu ihan normi ihmisiäkin jotka käy välillä bissellä ym..no tähän tapaukseen en ota kantaa

Äänestä
  • Näitä sattuu enimmäkseen yhden puolueen edustajille, näitä raastupaan joutumisia.

    Äänestä

  • mietisitä- kirjoitti:

    Näitä sattuu enimmäkseen yhden puolueen edustajille, näitä raastupaan joutumisia.

    Jep, vihervasureille..

    Äänestä

  • mietisitä- kirjoitti:

    Näitä sattuu enimmäkseen yhden puolueen edustajille, näitä raastupaan joutumisia.

    No niinno yksittäistapaus

    Äänestä

  • PerusJukka? Lokakuulla tulee tuomio.
    Toivokaamme että oikeus tuomitsee ankarasti, olihan kyseessä viharikos ja kallonmurtuma.
    Perussuomalaisen piirin on reagoitava asiaan.
    Ei piirin puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas voi olla taparikollinen.

    Äänestä

  • Exäänestäjä kirjoitti:

    PerusJukka? Lokakuulla tulee tuomio.
    Toivokaamme että oikeus tuomitsee ankarasti, olihan kyseessä viharikos ja kallonmurtuma.
    Perussuomalaisen piirin on reagoitava asiaan.
    Ei piirin puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas voi olla taparikollinen.

    Kuka sille kirjottaa puheet? Onko persut palkannu sille oman vaalipäällikön?
    Kassantyhjetäjä Vistpaska oli ovela kettu.
    Kyllä Jukkaa harmittaa kun pohjalaisessa ei noteerattu kovin niminä vielä ketän persua. Eipä niitä vielä olekkaan.
    Persupiirin täytyy ottaa kantaa kun tuomio pahoinpitelystä tulee.
    Ei voi jatkaa enää piirijohdossa.

    Äänestä

Koskaan en ole ketään pahoinpidellyt , enkä pahoinpitele kuudetta kertaa. Gangsteri porukkaa persaukset , ensin Helin ja nyt Mäkynen .

Äänestä
  • Puhdas kuin pulmunen,heh

    Äänestä

  • Perusjukka on tuomittu rikoksenuusija. Taparikollinenko?
    Kaupungin maine kärsii kun valtuuston puheenjohtajana on kallonmurtaja.

    Äänestä

  • Tuo on uutinen vuodelta 2009. Turha viedä tätä ketjua käsittelemään vanhentuneita rikosasioita. Nyt on kyseessä äärioikeistolainen Jukka Mäkynen, joka on ilmeisesti kännissä käynyt ihmisen kimppuun.

    Äänestä

  • D.W ei ole RKP:n jäsen.

    Äänestä

  • itseasiassa- kirjoitti:

    D.W ei ole RKP:n jäsen.

    Kyllä oli tuohon aikaan.

    Äänestä

Kuntalaiset odottavat toimia ja päätöstä Mäkysen erottamisesta oikeudenkäynnin ajaksi.

Äänestä
  • Kuinkahan moni kuntalainen sun lisäksi ? Ei varmaan monta muuta löydy !!!!

    Äänestä

Jukalle voimia miehistä parhaimpia! Nähneet Helinin kanssa kanssa elämän muitakin puolia kuin mitä pappan ostamien hinttikakkuloiden takaa näkyy merenrannassa terassilla pianotunnin jälkeen😊 Älkää hyviä miehiä morkatko😊

Äänestä

Mäkynen ja Helin nähneet elämän muitakin puolia , jjuuu varmaan . Mitä noihin tekoihin tarvitaan , paritukseen järjestäytynyttä rikollisryhmää ja Mäkysen tekoon paljon kusta päässä.

Äänestä
  • Bättre folk hoitaa parituksen ihan oman perheen piirissä.

    Äänestä

  • Näinhän se menee. Asiakkailta kuulee nää jutut, kun liikkuvat samoissa porukoissa.

    Äänestä

  • jåå-å_fan kirjoitti:

    Bättre folk hoitaa parituksen ihan oman perheen piirissä.

    Bättre folkeissa vain räjäytellään räjäytysaineita

    Äänestä

Paritukseen tarvitaan paritettava ja vielä joku kuka tahtoo paritella, niinkuin kiinteistön välittäjä hoitaisi asuntosi myynnin asiakkaalle molemmissa tapauksissa voit toimia ihan itsekin eli etsiä pariteltavan ilman parittajaa. Et siis tarvitse ryhmää tai koko kotijoukkueen henkilöstöä jos kuitenkin vähän apua kaipaisit... Mutta sitä en kyllä usko että edes Jukka pystyy virtsaansa käyttämään hyödyksi vaikka sitä olisi paljonkin????

Äänestä

Missä se pahoinpitelytuomio oikein viipyy? Onko tuomarit lähteneet kesälomalle?

Äänestä

Missä järki loppuu, siitä voima alkaa.

Äänestä
  • Mites sitten sun tapauksessa kun ei ole kumpaakaan?

    Äänestä

Pahoinpitely? Ehdottomasti olisi tällainen käsiteltävä julkisuudessa, koska Mäkynen on valtuutettu. Äänestäjien oikeuksiin kuuluu saada tietää mitä valtuustoon valittu puuhastelee.

Äänestä

Tuskin on pahoinpidellyt ketään.

Äänestä

Käyttää nyrkkejä, jos ei osaa puhua.

Äänestä
  • Istunut vankilassakin pari kertaa pahoinpitelyistä. Ja on kai siinä ollut muutakin. Entinen vankilakundi päättää sinunkin asioista.

    Äänestä

  • Naamakirja kertoo paljon henkilön ajattelusta ja maailmankuvista.

    Äänestä

Syyttäjä vaatii valtuutettu Jukka Mäkyselle pahoinpitelystä ehdollista vankeutta, kertoo Pohjalainen.
Nyt olisi kaupunginvaltuuston reagoitava. Tällaista miestä me äänestäjät emme halua nähdä valtuustosalissa.

Äänestä

valtuustossa pitää olla ainakin puolet sellaisia joilla on elämän realiteetit hallussa oli nyt menneisyydess' muutama talous,pahoinpitely tai vaikka rattikäry. hei ihmisillä on....semmoset armanin pukumiehet jotka lukee konsultin valmiiks kirjoittamaa puhetta ja palaa isin ostamaan taloon silittää kissaa kun vaimo lipittää viiniä jo viidettä päivää putkeen..kun ei oo muutakaan tekemistä,,,nekö tekee oikeet päätökset? pohjalta jonkun alan iso d..faijan firma.. en oo muuten katkera jos joku sitä miettii..olis vaan kiva jos sais tän maan tasapainoon.jukkakin ymmärtää sen että mistä mahtaa tulla kaikki raha vaasan mogadishun ylläpitoon? meiltä duunareilta..miks se timot ei jääny sinne lämpöseen mihin ne ensin souti afrikasta...perustanu sinne siivousfirmoja,grillejä ym...ai niin...meillä on allahin lahja sosiaalihuolto maahanmuuttajille

Äänestä
  • Suomalainen natsi. Opi äidinkielesi kunnolla kutden muutkin suomalaiset!

    Äänestä

  • klium kirjoitti:

    Suomalainen natsi. Opi äidinkielesi kunnolla kutden muutkin suomalaiset!

    "kutden", eheheeee!

    Äänestä

Tällainen Jukka Mäkysen aiheuttama skandaali ei sovi kaupunginvaltuutetulle ja vielä valtuuston 2. varapuheenjohtajalle. Luottamusta se ei herätä.
Valtuustoskandaaleista muistamme Risto Helinin, joka sai paritustuomion ja erotettiin valtuustosta lainmukaisella tavalla.
Jos ehdollinen tuomio on 6kk tai enemmän, niin valtuusto saa erottaa heti.

Äänestä
  • Rikos on aina rangaistava, kärsittävä ja sitten unohdettava.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, että valtuusto voi ihan hyvin koostua parittajista, pahoinpitelijöistä ym rikollisista Vaasassa. Se on varmasti hyvä vaasalaisille. Eiku...

Äänestä

Pohjalainen vielä kirjoitti jonkun nyyhkytarinan väkivaltaisesta miehestä ennenn kuin tästä tuli Perus-Jukka. Väkivalta kuitenkin jatkuu. Syyttäjä vaatii 3 kk ehdollisen tuomion pahoinpitelystä. Jukalle luetaan tuomio 8.12.

Äänestä

”Halla-aho ei anna potkuja Mäkyselle” luki otsikossa tänään kun käräjäoikeuden tuomio oli tullut.
Perussuomalaislahkon johtaja Jussi Halla-aho sanoo, että Jukka Mäkysen (ps.) sakkotuomio pahoinpitelystä ei muuta tämän asemaa puolueessa. - Ei tietenkään. Mitä nyt yksi pahoinpitely! Noissa piireissä se on vain meriitti ja kannustus.

Äänestä
  • Mikäs teidän piireissä on meriitti? Autojen polttoko.

    Äänestä

  • Onko niin, että natsirasisteja vastustaa vain anarkistit?

    Äänestä

  • Ilmeisesti, tiesitkö että vasemmisto on uusi fasismi.
    Alkoi jo kansallissosialististisesta työväenpuolueesta eli nazeista ;)

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallissosialismi

    "Vasemmistolaisia elementtejä ovat sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus ja pyrkimys rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Suunnitelmatalouden suuntaan Saksan kansallissosialismissa viittasivat nelivuotissuunnitelma samoin kuin se, että vuodesta 1934 alkaen Saksa yritti saada vaihtotaseensa tasapainoon kiintiöimällä maahantuonnin ja suosimalla niitä maita, jotka vastavuoroisesti ostivat myös Saksasta. He käyttivät siihen tavaroiden vaihtokauppaa, jolloin rahan käyttäminen kaupankäynnissä ohitettiin. Filosofisesti työnarvoa korosti kansallissosialismissa keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen, kuten maanrakennustöihin"

    Äänestä

  • Vihervassareille ei jäänyt sosialismista muuta jäljelle itäblokin maiden yhteiskuntajärjestelmän romahduksen jälkeen kuin poliittinen korrektiivisuus, johon sisältyy paljon ääliömäisiä hokemia.

    Äänestä

Toivottavasti Vaasan kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa ja mittaa 2. varapuheenjohtajansa luottamusta. Luulisi, että vakava rikos, pahoinpitely, on sellainen asia, joka saa valtuuston erottamaan PerusJukan kaupunginvaltuuston puheenjohtajistosta.

Äänestä

Pohjalainen otsikoi nyt:
Vaasan kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat odottavat Mäkysen pahoinpitelytuomion lainvoimaisuutta – SDP: ”Jos Mäkynen itse tekee johtopäätökset, se käy”.
Vaasan kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat eivät ota kantaa Jukka Mäkysen (ps.) asemaan valtuuston puheenjohtajistossa. Valtuustoryhmien puheenjohtajat keskustelivat asiasta perjantaina.

Jukka Mäkysen pitäisi nyt oma-aloitteisesti erota valtuuston 2. varapuheenjohtajuudesta, jotta ilmapiiri puhdistuisi ja valtuusto voisi jatkaa työskentelyään paremmalla otteella.

Äänestä

Jukka Mäkysen erottamista ei suoritettu , koska Jukka kuuluu hyväveli järjestelmään .

Äänestä
  • Kuka vaasan valtuustossa ei kuulu ?

    Äänestä

  • Ei kai pahoinpiteilijöitä ja parittajia tai muita rikollisia huolita hyväveli-porukkaan.

    Äänestä

  • huytre kirjoitti:

    Ei kai pahoinpiteilijöitä ja parittajia tai muita rikollisia huolita hyväveli-porukkaan.

    Luuletko, että siellä istuu puhtaita Pulmusia.
    Tiedän, koska olen niissä istunut.

    Äänestä

Tuohan on persuissa vain meriitti. Siinä sakissa on niin paljon jo muutenkin rikollista jengiä ettei yksi pahoinpitely siinä enää merkkaa yhtään mitään.

Äänestä

Epätoivoinen tapaus lapsesta saakka koko JM.

Äänestä
  • Niin ku kaikki kopparannan 60 luvulla syntyneet...

    Äänestä

Pelkkä habitus sen kertoo.

Äänestä

Kuinka jaksaa kirjoittaa näistä kahdesta. Vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Siirtyi varmaan sinisiin, mutta ei saa vetoapua.

    Äänestä

Että on piirin puheenjohtaja, kertonee persujen henkisestä tilasta.

Äänestä

Voi hyvä luoja.EP piirin puh johtaja..just joo karatea,pahoinpitelyä...jne..sopii juuri ps ja vistbakan jälkeen piiriinjohtoon.
Entä asenne naisiin...huhhuh

Äänestä

Pääsispä näyttämään taitonsa valtuuston kokouksen puheenjohtajana. Siinä voisin seuraajilla olla hauskaa.

Äänestä

Aha, eipä juuri kiinnosta tuomittujen touhut.

Äänestä

PASKA VALUU AINA YLHÄÄLTÄ ALASPÄIN.
Näin näkyy käyneen ps etelä Pohjanmaan piirissäkin.
Piirin tulee erottaa tuo jukka

Äänestä

On kerrottu nykyinen perus-Jukka on istunut peräti kaksi kertaa vankilassa pahoinpitelyjen ja ehkä muidenkin rikosten takia. Entinen vankilakundi siis, eikä ole niistä ajoista tainnut parantua.
Kuinka paljon harrastaa toisten pahoinpitelyjä ilman että ne menee poliisin tietoon?
Tällainen poliittinen johtaja Vaasassa. Väkivaltarikollinen. Eipä oikein herätä luottamusta.

Äänestä

Persuja hallitaan pelolla.

Äänestä

Voi, minkäs teit??

Äänestä

Jo ehdokkaana on Jukka tai sahapukki, niin äänestän sahapukkia. Sillä on sentään arvoa.

1Äänestä

Hoh-hoijaa.........

Äänestä

Voi,voi minkäs teit!

Äänestä

Me rakastetaan sua💋💋💋❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️T: Uskolliset fanijoukot

Äänestä
  • Naisista on ollut juttuja.....

    Äänestä

Kuka, mikä, koska, missä, milloin ?

Äänestä

Onko normaalia, jos pääkallo kiinnostaa?

Äänestä

Joko hovi on koventanut tuomiota. Kallonmurtuma ja muut syyt vaatii ehdotonta tuomiota ja potkuja valtuustosta myös.
Piirissä vistbaskan suosituksesta, kertoo perseennuolijataidoista.

1Äänestä

Vöhriäästen erustaja piässy Tiivitaavia persuuksille ja viälä ulukomailla tulookohan käräjät Ruattihin johonaki vaihees vai viäläkö istuskeloo uhri sisuskummi persauksen aluusena?

Äänestä

Missä järki loppuu, siitä väkivalta alkaa. Mies, jolle politiikka ei sovi lainkaan. Sen jokainen vähääkään ajatteleva ymmärtää.

1Äänestä
  • Äitis petti ku sua teki! Menkää nyt hiekkalaatikolle jatkamaan juttujanne... menetin 5 minuuttia elämästäni, kun luin tämän keskusteluketjun. Ei jumaklavita mitä itkupotkunyrkkeilyä täällä läpsitään, kun on Jukka mennyt pahoille teille. Se on täällä Pohojammaalla vaan extraa, etton häjy!

    Äänestä

  • KauhavanJuntti kirjoitti:

    Äitis petti ku sua teki! Menkää nyt hiekkalaatikolle jatkamaan juttujanne... menetin 5 minuuttia elämästäni, kun luin tämän keskusteluketjun. Ei jumaklavita mitä itkupotkunyrkkeilyä täällä läpsitään, kun on Jukka mennyt pahoille teille. Se on täällä Pohojammaalla vaan extraa, etton häjy!

    "Äitis petti ku sua teki! "
    No harmi monelle, että meitä on useampi täällä suunnassa!

    Onneksi apu tavoitaa myös Pohojammaan ja meidätkin PIAN.
    Joten liity sinäkin Suomalaisapu ry:n

    https://fi-fi.facebook.com/suomalaisapu/

    Äänestä

Onkos kyseinen JM ihan normaali ?

Äänestä
  • Sitähän kannattaakin täältä Suoli24-palvelussa kysellä. Tämähän on luotettavan tiedon lähde. Nauratti nuo yhden idiootin "erthg" kommentit, että JM olisi istunut pari kertaa pahoinpitelystä ja on entinen vankilakundi. Voi hel...i mikä besservisseri ja kävelevä tietokirja, HAH! Mistä näitä valopäitä sikiää? Varmaan oli tietoa, vai oliko?

    Äänestä

Vaasan kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat odottavat Mäkysen pahoinpitelytuomion lainvoimaisuutta – SDP: ”Jos Mäkynen itse tekee johtopäätökset, se käy”.
Vaasan valtuuston on pakko tehdä asiassa päätös, ei valtuuston puheenjohtajistossa voi olla pahoinpitelijä. Menee kaupungin maine!

1Äänestä

Kyllä näin on. Jos ja kun tyyppi ei kykene kylillä, niin kuinka voisi kyetä johtopäätöksiin valtuustossa. Mahdoton yhtälö. Siihen tarvitaan ulkopuolista apua.

Äänestä

Äijä kirjoitti lehteen, ja senkin päin peetä. Moitti muita tuntematta edes oman puolueensa tekemisiä eduskunnassa.

Äänestä

Mäkysen kohdalla perussuomalaisten piirihallitus asetti itsensä tuomariksi kun antoi lausunnon että uskoo enemmän Jukkaa kuin oikeutta.
Kun tuomio tulee ulos, niin piiri joutuu ottamaan kantaa Mäkysen jatkoon.
Samoin valtuusto Vaasassa.

1Äänestä

Onko tämä Mäkynen joku järjen jättiläinen vai muuten vain tyhjäpäinen huutelija.

Äänestä

POHJALAINEN UUTISOI 1.11.2018
”Vaasan hovioikeus piti valtuutettu Jukka Mäkysen (ps.) pahoinpitelytuomion ennallaan.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Mäkysen viime joulukuussa pahoinpitelystä. Mäkynen tuomittiin 50 päiväsakon eli 1 300 euron sakkorangaistukseen.

Mäkynen valitti siitä hovioikeuteen, joka antoi tuomionsa tiistaina.

Hovioikeus hylkäsi syyttäjän ja Mäkysen valitukset, joten käräjäoikeuden tuomio pysyy ennallaan.

Mäkynen ja vaasalaismies ottivat lokakuussa 2015 yhteen Vaasassa ravintola Waildissa, jossa valtuutettu oli vaimonsa ja vaasalaismies kaverinsa kanssa.

Juopunut vaasalaismies tuli puhumaan Mäkyselle loukkaavasti politiikasta, jonka jälkeen Mäkynen löi häntä välittömästi päähän.

Käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että vaasalaismies tuli ärsyttämään Mäkystä sanallisesti, muttei uhannut tätä väkivallalla tai käynyt valtuutettuun käsiksi.

Vaasalaismies sai lääkärinlausunnon mukaan kallonmurtuman, mustelman vasempaan silmäänsä, nenäverenvuodon ja naarmuja nenänvarteensa.

Käräjäoikeus totesi, että vaikka vaasalaismiehen käytös oli asiatonta, ei hän ollut voinut arvata kriittisen palautteensa johtavan väkivaltaan.

Mäkynen edustaa vaasalaisia ja perussuomalaisia korkealla tasolla, sillä hän on Vaasan kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja ja perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja. Hän lähtee ehdokkaaksi myös eduskuntavaaleihin.

Kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat eivät halunneet viime vuonna ottaa kantaa Mäkysen asemaan valtuuston puheenjohtajistossa, koska asia ei ollut lainvoimainen vaan kesken.

Valtuusto voi erottaa puheenjohtajansa tai varapuheenjohtajansa, jos nämä eivät nauti valtuuston luottamusta.

Puheenjohtajan erottamisen voivat laittaa vireille kunnanhallitus tai aloite, jonka on tehnyt vähintään neljäsosa valtuutetuista.

Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Valituslupaa korkeimpaan oikeuteen voi hakea 31. joulukuuta mennessä.”

1Äänestä

Piirihallitus ei kuitenkaan usko että Jukka olisi ketään pahoinpidellyt.
Antaa lausunnon jonka mukaan piirihallitus on yksimielisesti Jukan tukena ja uskoo Jukkaa enemmän kuin oikeuden pätöstä.
Mitä tekee Vaasan valtuusto? Nyt herätys, voiko vaasaa edustaa puheenjohtajistossa tälläinen????
Hävetkää!

Äänestä

Vankilan portilla mieheltä kysyttiin, miksi joutui linnaan.. - ”Mitäs minä, ihan syytön mies”

Äänestä

Olisi syytä erota valtuuston puheenjohtajistosta.

1Äänestä

Ei taida nyrkkisankarin ymmärrys eroamiseen asti riittää.

Äänestä

Mäkystä ei syytetä mistään, vaan hänet on jo kahdesti tuomittu oikeudessa pahoinpitelystä.
Niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessakin.
Onko Mäkynen joku jumalasta seuraaava jolla on oikeus toimia vastoin lakia?
Perussuomalaisten piiri osoitti hyvää harkintaa asettamalla Mäkysen sivuun piirin johdosta. Nyt odotetaan Vaasan kaupungin toimia asiassa.
Ei kaupungin puheenjohtajistossa voi toimia henkilö joka edustaa kaupunkia pahoinpitelemllä ihmisiä.
Varsin ajattelemattomia päästelivät lehtihaastattelussa myös Westerholm ja Karppi, kyseenalaistamalla kahden eri oikeusistuimen yhteneväiset tuomiot.
Ei heillä riittänyt rohkeutta puolustaa pahoinpitelyn uhria, sen sijaan pahoinpitelijälle antoivat respectiä. Ajattelematonta, varsin ajattelematonta ja kertoo hyvin miksi he eivät tule menestymään myöskään eduskuntavaaleissa. Ei ihmiset ja äänestäjät hyväksy tuollaista toimintaa.

1Äänestä

Oi voi, mikä kivityssakki, kukahan se pelle oli joka meni jukalle soittamaan suutaan ja sai tällin.

Äänestä

Tää on kyllä niin luotettava lähde! 🤣

Äänestä

Mitä JM edustaa, mitä ajattelee, mitä puhuu, mitä tekee. Se on todella rajoittuneeseen maailmankuvaan perustuvaa, jos kuva ensinkään. On hyvä että laajemmin ajattelevat persutkin sen ymmärsivät ja siirsivät hänet sivuun.

Äänestä

Mäkynen ei ymmärtänyt piirin asioista mitään, vaan vehkeili selntakana kokoajan muita perussuomalaisia vastaan.
Sokea Reettakin näki asian.
Mäkysen puheet pohjanmaan omasta piiristä osoitti miten koville otti kun tuntematon nainen Alajärveltäkin haastoi ja tiputti Mäkysen ulos.
Mäkynen tippui samlla myös PS piirihallituksesta ja Vaasaa edustaa Karppi, joka on hieman laajemmlla maailmankuvalla ja yhteistykyvyllä varustettu kuin Mäkynen, jonka poliittinen ura on laskussa kuin lehmän häntä.

Äänestä

”Jos lautamies käy sopimattomaksi tehtäväänsä, käräjäoikeuden on vapautettava hänet siitä. Henkilö voi tulla sopimattomaksi lautamiehen työhön esimerkiksi silloin, kun hän syyllistyy rikokseen.”

Äänestä

Onko Mäkynen rikoksen uusija?

Äänestä

Kyllä🤔

Äänestä

Onneksi ehdokkaista löytyy moninkertaisesti fiksumpia. Persujen meininkin on muutenkin vaan niin yksinkertaisen tyhmää ja maailmankuvallisesti rajoittunutta, että ei ole mitään mieltä heitä seurata ja aikas uhrata.
Ennen jakaantumista istuivat Sipilän hallituksessa tekemässä pelkästää tavallisen ihmisen elämää kurjistavaa politiikkaa. Sen kansa kyllä hyvin tietää ja muistaa. Sininen utuverho ei sitä peitä. Kiitos ei.

Äänestä

Mutta mitään ei ole tehty tämän asian tiimoilta. Pahoinpitelijä saa vieläkin istua valtuuston puheenjohtajistossa. Omassa piirissä persuissa hänet jo taidettiin syrjäyttää ja otettiin fiksumpi tilalle.
Valtuustosta ei voi erottaa, koska tuomio oli niin lievä, mutta varapuheenjohtajan paikalta kyllä. Luulisi, että poliittiset puolueet voisivat saada erottamisesta sulan hattuunsa.

Äänestä

Kerran syytetty ja tuomittu on aina syytetty ja tuomittu. Ne kahleet on elinikäiset. Eikä mitää luottoa missään nimessä, eikä missään ajassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reepas kirjoitti:

Vastavalittu Vaasan kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Jukka Mäkystä syytetään pahoinpitelystä, kertoo Vasabladet verkkouutisissa.
En ole tilaaja, joten näen vain uutisen alun.
Perus-Jukka väittää, ettei ole pahoinpidellyt ketään.
Eipä niin.
http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/147235

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu