Aurinko säteensä langettaa,
aamuun kesäiseen herättää.
Ajatuksissani aavistus,
hetki vielä oletus.
On siihen vielä vähän matkaa,
on elettävä tätä aikaa.
Et arvannut kohtalon muuttuvan,
elämän suunnan puuttuvan.
En koskaan kertonut,
kuin en oisi tuntenut.
Vahvakin voi romahtaa,
valheellisen kuvan antaa.
Olet saapunut risteykseen,
matkalla jonnekin pimeyteen.
Oireet seuraavat toisiaan,
on aikaa enää vähän vaan.
Valo uneen katoaa,
kaikki luotasi häviää.
Lehdolla kai tavataan,
kun aika tulla muistamaan.
Muutama viesti ikävää,
heiltä jotka tänne jää.
Selvyyden vuoksi ...En ikävöi ketään. Ajatusmaailmani on perin omituinen.
aamuun kesäiseen herättää.
Ajatuksissani aavistus,
hetki vielä oletus.
On siihen vielä vähän matkaa,
on elettävä tätä aikaa.
Et arvannut kohtalon muuttuvan,
elämän suunnan puuttuvan.
En koskaan kertonut,
kuin en oisi tuntenut.
Vahvakin voi romahtaa,
valheellisen kuvan antaa.
Olet saapunut risteykseen,
matkalla jonnekin pimeyteen.
Oireet seuraavat toisiaan,
on aikaa enää vähän vaan.
Valo uneen katoaa,
kaikki luotasi häviää.
Lehdolla kai tavataan,
kun aika tulla muistamaan.
Muutama viesti ikävää,
heiltä jotka tänne jää.
Selvyyden vuoksi ...En ikävöi ketään. Ajatusmaailmani on perin omituinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
viesti
kohtalo on minua vastaan
karkota sen
värähtelevät jouset
kauniisiin yön uniin
jotta taivas taas
sataisi metsiin
niin nämä metsät
ovat kuin rakkaus
niin syviä pelottavia
tuttujen turvapaikkoja
siellä ajallaan terveet
maukkaimmat marjat,
kasvaa luonnostaan
ja aina se luotettavasti
kuitenkin kestää kaikki
vuodenaikojen vierailut.
Valvon aamua odottaen,
yötä pitkää kiertäen.
Ajatukset mustana,
yksinäisyys seurana.
Taas uneen haluan vajota,
siellä en sinua kadota.
Silloin olen luonasi,
hetken ja kosketan kasvojasi.
Kun yö pimeyteensä pukeutuu,
varjot toisiinsa kietoutuu.
He koskettavat toisiaan,
on aikaa enää vähän vaan.
Säde ensimmäinen lankeaa,
varjot toisistaan pois erottaa.
En tahdo aamun saapuvan,
sinun luotani haihtuvan.