Täällä on käyty monia keskusteluja avioerosta ja siitä saako sitä ottaa. Entä jos sattuu esim. tällainen tilanne:
Olisi vaikka mies/nainen, joka olisi elänyt syntistä elämää, eikä olisi ollut uskossa. Hän olisi ollut myös ollut avioliitossa kaksi kertaa ja eronnut kaksi kertaa. Tämä henkilö olisi mennyt naimisiin vielä kolmannen kerran. Sitten eräänä päivänä hän löytäisi Jumalan ja tulisi uskoon. Miten tällaisessa tilanteessa? Saisiko hän syntinsä anteeksi ja saisi elää siunatussa avioliitossa, vai olisiko hän koko ikänsä huorintekijä?
Tällaisia tapauksia on nykymaailmassa paljon, joten kysymys on aika oleellinen. Ihmiselle annetaan anteeksi tapot ja murhat, mutta avioliittoasia näyttää olevan ainoa, jos siis on pettänyt, johon on aina tuomittu. Jos siis huorintekijä ei ole ollut uskovainen ennen tekojaan, niin eikö hän saa mennä enää koskaan naimisiin, jos tulee uskoon? Eikö se kerro, että syntiä ei ole annettu anteeksi?
Olisi vaikka mies/nainen, joka olisi elänyt syntistä elämää, eikä olisi ollut uskossa. Hän olisi ollut myös ollut avioliitossa kaksi kertaa ja eronnut kaksi kertaa. Tämä henkilö olisi mennyt naimisiin vielä kolmannen kerran. Sitten eräänä päivänä hän löytäisi Jumalan ja tulisi uskoon. Miten tällaisessa tilanteessa? Saisiko hän syntinsä anteeksi ja saisi elää siunatussa avioliitossa, vai olisiko hän koko ikänsä huorintekijä?
Tällaisia tapauksia on nykymaailmassa paljon, joten kysymys on aika oleellinen. Ihmiselle annetaan anteeksi tapot ja murhat, mutta avioliittoasia näyttää olevan ainoa, jos siis on pettänyt, johon on aina tuomittu. Jos siis huorintekijä ei ole ollut uskovainen ennen tekojaan, niin eikö hän saa mennä enää koskaan naimisiin, jos tulee uskoon? Eikö se kerro, että syntiä ei ole annettu anteeksi?
Vastaukset 50
Vanhimmat
Vl-käsitys tässä on, että sen hetkinen puoliso jää puolisoksi. Miksi pitäisi lähteä lisää rikkomaan (ts. ottamaan uutta avioeroa). Puolison eläessä uskovainen ihminen ei kuitenkaan lähde avioitumaan uudelleen.
että pitäisi lähteä ottamaan enää eroa, jos niin luulit. Ei se käynyt edes mielessä. Pääpointti oli se, että annetaanko liitolle siunaus, vai katsotaanko liittoa siten, että mies/nainen on aina huorintekijä?
***********
Puolison eläessä uskovainen ihminen ei kuitenkaan lähde avioitumaan uudelleen.
***********
Tarkoititko tuolla lauseella myös, että jos henkilö on ennen uskoon tuloaan ollut avioliitossa, mutta eronnut, niin hän ei saa mennä naimisiin kenenkään kanssa uskoon tulon jälkeensään, koska puoliso (josta on jo eronnut) elää?
Tuollaisessa tilanteessa, että on vaikkapa kolmannessa avioliitossa, ja edellisiä puolisoita elää, ja saa parannuksen armon (so. tulee lestadiolaiseksi), niin eipä se ole kenekään asia arvostella enää. Kaikki synnit ovat anteeksi. Miksi pitäisi lähteä lyötyä lyömään.
Mitä toiseen kysymykseesi tulee, niin näin vl-kristillisyydessä opetetaan. Jos olet eronnut ja puolisosi elää, et voi hyvällä omallatunnolla solmia uutta avioliittoa.
Viime vuosina on siellä täällä ollut tapauksia myös vl:ien piirissä, jossa uudelleenavioitumisia on tapahtunut. Tällöin "uusi" pariskunta on joutunut seurakunnan edessä tekemään parannusta. He ovat saaneet syntinsä anteeksi, joten meillä ei ole lupa tätä tekoa enää (yksilötasolla) muistella . Jonkinlaisen "pahan ilman" tällainen usein jättää. Kyllä siinä on ihmisillä miettimistä, että maailman ilmiöt tälläkin tavalla hyökyvät Jumalan siioniin.
Toisaalta on myös eronneita (joko entisessä ns. epäuskoisessa elämässään tai niin, että epäuskoinen puoliso on heidät jättänyt) sisaria ja veljiä, jotka ovat tällaista ristiä kantaneet ja kilvoitelleet hyvän omantunnon pitämisessä. Heidän osansa ei ole välttämättä helppo, mutta toisaalta heistä jää seurakunnalle hyvä todistus. Kenellekään meistä ei ole annettu suurempaa taakkaa kuin minkä jaksamma kantaa.
Hetkinen nyt... Sanoit, että on "sisaria ja veljiä, jotka ovat tällaista ristiä kantaneet ja kilvoitelleet hyvän omantunnon pitämisessä. Heidän osansa ei ole välttämättä helppo, mutta toisaalta heistä jää seurakunnalle hyvä todistus."
Ehkä käsitän sut väärin, mutta eikö tuossa ole suuri vaara joutua tekojen tielle ja omavanhurskauteen? Jos ajattelet, että näistä yksin eläneistä jää "hyvä todistus" seurakunnalle, niin tarkoitatko, että uuden liiton solmineista, jotka ovat saaneet uskoa synnit anteeksi jäisi jotenkin huonompi todistus?
Mikä on evankeliumin arvo, jos sitä kuitenkin mitataan teoilla ja ajatellaan, että yksin elävät ovat parempia kuin uuden puolison ottaneet, vaikka he ovat täysin saman evankeliumin armolähteen äärellä?
Kyllä evankeliumi pyyhkii synnit ihan kokonaan pois sen uskojalle. Se on sitten Jumalan työ avata ihmisen sydän evankeliumille ja vain Jumala näkee viimeisenä päivänä, onko evankeliumi kantanut.
Mun mielestäni se, että saarnataan täydellisestä syntien anteeksiantamisesta tarkoittaa nimenomaan sitä, että me kaikki, jotka uskotaan synnit anteeksi ollaan samalla viivalla. Se "paha maku" on sitten ihmisten asia, eikä siihen pitäisi sekottaa uskomisen asioita.
Kellekään ei lasketa ansioksi synnitöntä elämää viimeisenä päivänä, sillä jokainen on perisynnin turmelema ja Jumalalle ilman Jeesuksen sovitustyötä kelpaamaton. Usko evankeliumiin riittää. Tästä ei pitäisi olla kahta puhetta. Huhhuh...
Olet täysin oikeassa. Sanoin väärin. Kiitos korjauksesta.
Kommenteillani "pahasta ilmasta" tarkoitin lähinnä sitä, että siinä on opettelemista, kun uskovaisten keskenkin alkaa olla tilanteita, että paikalla on nykyisiä ja entisiä puolisoja. Kaikki yhtä kalliisti uskomassa.
Kiitos sinulle rauhoittavasta vastauksesta, ja suo anteeksi, jos olin turhankin hyökkäävä... Tuo vaan on meillä jonkinlainen ongelma, että vaikka jonkun jätetyn puolison omatunto sanoisikin, ettei hän tee väärin jos menee uusiin naimisiin, niin siinä ollaan saman tien sanomassa, että "kyllä pitäisi tuntua väärältä". Siinä sitten tulee sellainen olo, että ne jotka menee uusiin naimisiin on jotenkin huonompia kuin ne, jotka ei mene.
Mä en itse ainakaan ole vastuussa kuin omasta sydämeni tilasta Jumalalle ja musta ei ole ihan ongelmatonta se, että kerrotaan jätetylle veljelle tai sisarelle, että ei voi ottaa uutta puolisoa, koska "sen pitää tuntua väärältä". Ei Raamattukaan tossa ihan yksiselitteistä vastausta anna siihen, saako ottaa uutta vaimoa tai miestä vaikka monesti niin luulis, joten miten sitten seurakunta voi vaatia tunnustamaan sen syntinä julkisesti? Musta se on ajatuksena jo niin ikävä mennä julkisesti pyytämään anteeksi sitä, että rakastaa ja kunnioittaa toista ihmistä koko sydämestään.
Eikö siinä tilanteessa veli tai sisar ole jo omavanhurskauden tiellä, jos omatunto sallisi uuden liiton, mutta jättää avioitumatta vain, kun muut niin sanovat? Onko siinä sittenkään seurakunnan hyvä mennä tarjoamaan lakia, kun rakkautta ja myötätuntoa olisi parempi antaa?
Mä myönnän, että jotkut noista uusista liitoista ja niiden jälkeisistä parannuksista vähän epäilyttää minuakin, vaikkei saiskaan, mutta niin kauan kuin uskotaan evankeliumin voimaan, niin ne epäilykset sun muut on mun omalla kontollani ja jokainen paha sana, jossa epäilen toisen parannusta kasautuu kyllä mun omalletunnolle. Siinä on jokaisella uskovaisella kilvoituksen paikka rakastaa uudelleen avioitunutta veljeä ja sisarta ja uskoa yhdessä heidän kanssaan kaikki synnit anteeksi.
Tarkennetaanpa vielä käsitystäni avioerosta ja uudelleen avioitumisesta.
- Väkivaltaisesta avioliitosta on syytä lähteä. Uskovaisten perinteinen kanta tähän on, että asumusero on näissä tapauksissa ehdottomasti tarpeen ja hyväksyttävä. Virallinen avioero koetaan vieraaksi, mutta toisaalta ainakin minä ymmärrän, että ääritapauksissa uskovainenkin ihminen voi joutua sellaista hakemaan (itseään suojatakseen). Toisaalta nykypäivänä lähestymiskielto auttaa näissä asioissa.
- Mielestäni uudelleen avioituminen eron jälkeen ei ole oikein. Raamatun kanta tähän tosiaan on minullekin hieman epäselvä ja tiedän esimekiksi rauhansanalaisten lestadiolaisten opettavan tässä eri tavalla kuin vl:ien. (Vai sekoitanko esikoisiin?) Käsittääkseni kuitenkin Raamatussakin ideaalina pidetään sitä, että uudelleen ei avioiduta. Tämä käytäntö on lisäksi ollut melkoinen suoja ja siunaus perheille. Kun uudelleen avioituminen ei ole ollut ajateltavissa, on kynnys eroon ollut (ja on toki vieläkin) erittäin korkea.
- Viimeisenä asiana sitten se, mistä minua korjasitkin, eli kaikki rikkomukset saa uskoa anteeksi eikä niitä ole sitten enää lupa muistella.
Mielestäni kuitenkin hieman sekoitat vastauksessasi kahta asiaa. Ei kukaan ole toista huonompi. Ihmisen hyvyyttä tai huonoutta ei mitata sillä, mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Huonoja ja syntisiä olemme kaikki.
Niin siis yritin puhua nimenomaan sitä vastaan, että teoilla olisi toista parempi. Sain sen harhakuvan ekasta viestistäsi, jossa sanoit, että niistä jotka ei mene uusiin naimisiin jää hyvä todistus (ikään kuin naimisiin menneistä ja parannuksen tehneistä ei jäisi yhtä hyvää todistusta).
Niin, toi uudelleen avioituminen on vaikeampi juttu kuin ero, ihan Raamatunkin kannalta... Mutta toisaalta, jos siunauksesta puhutaan, niin jos on jo ero tullut, niin kummassako on enemmän suojaa ja siunausta perheen kannalta: siinä, jos 10 lapsen äiti saa uuden puolison ja toisen aikuisen perheeseen vai siinä, että lapset ja äiti ovat yksin?
...että onko susta oikein se, että jos Raamattu puhuu epäselvästi uudelleen avioitumisesta, niin seurakunta vaatii julkista parannusta, jos toinen tuntee omantuntonsa puhtaaksi? Vaikka et itse hyväksyisi uudelleen avioitumista, niin antaisitko tämän ihmisen vastata omastatunnostaan Jumalan edessä ilman, että vaatisit häneltä seurakunnan jäsenenä anteeksipyyntöä seurakunnan edessä?
Mun mielestäni asiat, jotka Raamattu jättää epäselviksi, pitäis olla omantunnon kysymyksiä, jolloin Jumala on se ainoa tuomari. Silloin olis ihan sama, mitä sinä tai minä ollaan jostain asiasta mieltä, kunhan toimii omantunnon äänen mukaan Jumalalta viisautta ja johdatusta rukoillen.
VL 2003, miksi valehtelet, ihminen voi olla todellisessa uskossa olematta vanhoillisislestadiolainen (so. silmänpalvoja),
mutta vanhoillislestadiolaiset ovat vastoin Jumalan tahtoa omineet parannuksen mahdollisuuden itselleen. Vl:t ovat, kuin varkaat yössä yrittäneet varastaa Jumalan itselleen ja samalla ovat unohtaneet nämä Jumalan sanat:" Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh.3: 16-17)
Kysymys on absurdi. Jos ihminen tuntee omantuntonsa puhtaaksi, ei hän voi tietenkään parannusta tehdä. Mistä tehdä, kun ei ole synnistä tuntoa?
Seurakunta ei vaadi mitään. Jumalan valtakunnassa on voimassa Kristuksen kirkkolaki, joka ei nimestään huolimatta ole laki vaan hoito-ohje. Tavoite on voittaa veli tai sisar takaisin elämään.
Uskon asiat eivät ole mielipidekysymyksiä. Usko perustuu Raamattuun. Martti Lutherin opetus Jumalan valtakunnasta avaa ymmärrystä sen suhteen, miten tärkeää on kysyä armoneuvoja seurakuntaäidiltä. Omalakisuus ei onnistu. Omatunto voi joskus viitoittaa aivan pöpelikköön.
Oon ihan samaa mieltä sun kanssasi, mutta miten voi sanoa vahvasti, että veljen ja sisaren omatunto sanoo väärin, jos kyseessä on tilanne, jota ei ole ennen koettu, ainakaan omakohtaisesti? Eikö siinä voida sanoa, että Raamatun mukainen ihanne avioliitosta tarkoittaa sen elinikäiseksi, mutta aina ei vain käy niin. Ei tietenkään syntiä voi pyytää anteeksi ilman synnintuntoa, mutta voiko toiselta vaatia anteeksipyyntöä?
Ja, vaikka olisitkin sitä mieltä, että toinen tekee väärin, niin Raamattu sanoo myös:
"Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi."
(1.Kor.3:11-15)
Paavali sanoo, että me emme voi tässä maailmassa tietää, minkälaisista aineksista rakennuksemme koostuu - vasta Jumala sen tulellaan koettelee. Ja huomaa, että vaikka rakennus olisi oljista tehty ja palaisi Jumalan tulessa, niin kauan kuin perustus on Kristuksen sovitustyössä, sen asukas pelastuu, vaikkakin tulen kautta.
Lisäksi Paavali sanoo:
"Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?" (Room.11:33-34)
Voiko kukaan tässä maailmassa tietää toisen omantunnon tilaa? Kuka on se, joka heittää ensimmäisen kiven? Oletko se sinä, oletko sinä tuntenut Herran mielen, oletko sinä ollut hänen neuvonantajansa?
Ja jos Lutherista puhutaan, niin et ehkä halua tietää, mitä hän ajattelee tällaisesta tilanteesta, koska se sotii omaa näkemystäsi vastaan.
Vielä sen verran, että "Ole kuuliainen" on nimimerkkinä aika lakihenkinen, anteeksi vain.
Mutta mua jäi häiritsemään, kun tarjosit näille yksin jääville lohtua sillä, että
"Heidän osansa ei ole välttämättä helppo, mutta toisaalta heistä jää seurakunnalle hyvä todistus."
Mutta jos oltiin samaa mieltä siitä, että kaikista parannuksen armon saaneista jää ihan yhtä hyvä todistus, nii mitä tarkoittaa sitten:
"Heidän osansa ei ole välttämättä helppo, mutta toisaalta heistä jää seurakunnalle YHTÄ HYVÄ todistus kuin uuden puolison ottaneista." ???
Etkö nyt tartu vähän epäolennaisiin? Minulla oli tuossa viestissä muutama epäonnistunut sananvalinta.
Siinäpä sitä on itse kullekin mietittävää. Yhtäältä kilvoituksen pituus tai "hyvyys" ei ratkaise mitään. 98 vuotta uskomassa kilvoitellut ja kuolinvuoteellaan parannuksen armon saanut jättävät jälkeensa samanlaisen hyvän todistuksen. Toisaalta kuitenkin Jumalan sana varoittaa meitä parannuksen tekoa siirtämästä. Tärkeintä onkin siis keskittyä oman kuolemattoman sielun tilasta huolehtimiseen nyt ja päivä kerrallaan. Eilisen usko ei auta tänään eikä tämänpäivän usko huomenna.
Sait ilmaistua asian, jota minä en onnistunut viesteissäni välittämään. Paitsi että en ole varma, voiko "omatunto ohjata pöpelikköön".. ;-).
Minusta siinä on paljon suojaa ja siunausta, että avioeron kynnys on erittäin korkealla.
Perusteluja löytyy joidenkin asioiden tekemiseen vastoin Raamatun ohjeita. Jos kuitenkin halutaan Raamattua pitää uskon ja elämän korkeimpana ohjeena, pitäisi tässä koetella asiaa Raamatun valossa eikä ihmisjärjellä. Luulen että tämäkin (uudelleenavioituminen) on asia, joka toisi uskovaisiin perheisiin ja siioniin paljon surua ja murhetta, jos sille annettaisiin vähänkään periksi. Tämä on vähän niin kuin televisiokysymys. Vaikka on löydettävissä "asialliset" perustelut tv:n omistamiselle, niin kokonaisuutena kuitenkin kaikki se paha, mitä tv tekisi uskovaisille perheille, mitätöisi kaikki hyödyt. Ehkäpä tässäkin uudelleenavioitumiskysymyksessä Pyhä Henki on johdattanut seurakuntaa ja kanta on pysynyt sellaisena kuin se on nyt.
vl2003
En mielestäni siksi, että aistin siinä nimenomaan tärkeäksi sen, että yksin elävä on jotenkin "synnittömämpi" kuin uuden puolison ottava. Mitä tarkoitit jos et sitä..? Ei kukaan syntiä halua, ja Jumala vihaa syntiä. Mutta samanlaisia syntisäkkejä me ollaan kaikki Jumalan edessä.
En mä ainakaan halua sulkea silmiäni siltä, että ihmiset paheksuvat uuden puolison ottanutta ja pitävät hyvänä ja oikeana sitä, että elää yksin.
oikein ottaa eron jälkeen uusi puoliso?
Mikä siinä on niin vaikeaa nähdä, että avioeroja tapahtuu, halusi sitä tai ei? Jos puoliso jättää, niin se jättää! Ei Raamattukaan ole tälle sokea. Vastaisitko edellä olleeseen kysymykseeni:
"Kummassako on enemmän suojaa ja siunausta perheen kannalta: siinä, jos 10 lapsen äiti saa uuden puolison ja toisen aikuisen perheeseen vai siinä, että lapset ja äiti ovat yksin?"
Mitä luulet, kummassa vaihtoehdossa lapsista kasvaa tasapainoisempia ja terveempiä aikuisia?
Minusta kysymys ei ole siitä, mikä minusta on oikein tai sinusta on oikein, vaan mikä on Jumalasta oikein. Me emme tiedä, onko se rakentamamme talo tehty oljista vai kullasta. Meitä on kielletty heittämästä sitä ensimmäistä kiveä.
Mielestäni seurakunnan ei tarvitse hyväksyä kumpaakaan, ei avioeroa eikä uutta avioliittoa. Mutta jos joku seurakunnasta menee uusiin naimisiin, niin sen sijaan että ollaan tuomiohenkisiä, pitäisi tuoda evankeliumi lähelle - niin kuin Jeesus teki syntisen naisen kanssa.
Minä tekisin tuollaisessa tilanteessa niin, että kävisin uuden liiton solminutta avioparia kohti ja saarnaisin heille pyytämättä synnit anteeksi. Ei Jeesuskaan kysynyt syntiseltä naiselta, haluaako hän uskoa synnit anteeksi - ei edes sitä, katuuko hän syntiään! Jeesus jätti kaiken tämän Jumalan arvioitavaksi, koska tiesi, että viimeisenä päivänä Jumala tutkii sydämemme tilan tulella. Maan päällä me emme voi tietää, onko talomme rakennettu oljista vai kullasta ja jalokivistä.
Mutta vaikkemme tiedäkään, sillä ei ole väliä niin kauan kuin perustuksena on Kristus. Uskoa voi eri lailla ja joidenkin omatunto puhuu eri asioita. Se ei muuta Jumalan sanaa, mutta jos uskoo Jeesuksen pelastustyön todeksi, on uskon perustus aina oikea ja paikka taivaassa selvä - oli se sitten tulen kautta tai ilman. Mikään teko tai tekemättä jättäminen maan päällä ei tuo meille taivaspaikkaa, eikä toisen veljen ja sisaren omantunnon tilaa voi toinen tietää. Se on vain Jumalan nähtävissä.
En minä kieltänyt sitä, etteikö avioeroja tapahtuisi. Näissä viesteissä on helppo vaikuttaa tunteettomalta vaikka oikeasti ei sitä olisi.
Jos otetaan uusi puoliso lähteneen tilalle, menetetään mahdollisuus palauttaa tilanne alkuperäiseksi (eli lähteneen puolison palaaminen takaisin).
Aina täytyy tietysti muistaa, että on myös tapauksia joissa tilanne ei voi palautua takaisin. (Väkivalta, toisen puolison uudelleen avioituminen). Ehkä sitten näissä tapauksissa, jos joissakin, olisi mielekästä ylipäänsä keskustella siitä, onko uudelleenavioituminen hyvä vai huono asia. Näitä tapauksia on kuitenkin vähän.
Ethän myöskään unohda sitä, että perhettä voidaan tukea monilla muillakin tavoilla kuin menemällä jätetyn puolison kanssa naimisiin. (Nykyään naimisiin mennään yleensä ihan muista syistä. Toisin oli vielä 60-70 vuotta sitten, jolloin taloon piti nopeasti saada emäntä/isäntä kuolleen, karanneen tai poisajetun tilalle. Onneksi emme enää elä sitä aikaa). Tätä tukea antavat sekä yhteiskunta että (toivottavasti) suku ja muu lähipiiri.
Jotenkin en silti haluaisi lähteä keskustelemaan juuri mainitsemastasi kysymyksestä. Kysymyksessä on samanlainen kysymys kuin se, että "onko hyvä että 13-vuotias synnyttää lapsen", jota myöskin tällä palstalla viljellään. Kysymykseen on vain yksi oikea vastaus, joka kuitenkin muuttuu vääräksi heti, kun kysymyksellä (ja sen vastauksella) aletaan puolustella syntiä. (Tässä mainituissa tapauksissa siis abortti ja uudelleen avioituminen).
Luulen, että mainitsemistasi tapauksista molemmissa lapsista voi kasvaa yhtä tasapainoisia ja terveitä aikuisia.
Olen oikeasti pettynyt siihen, että tällaisesta asiasta ei voida keskustella. Näitä tilanteita on seurakuntien sisällä ihan tarpeeksi, ja yleensä ainoa neuvo (joka tuleekin sitten ihan automaattisesti ihmisten suusta) on "on ehdottoman väärin ottaa uusi puoliso".
Onko se ihan oikein sulkea silmät asioilta ja kieltäytyä keskustelemasta niistä, jos yksikin ihminen joutuu kärsimään tästä hiljaisuuden muurista? Missä menee se asian "ikävyyden" raja, että siitä tulee tabu?
Minä tiedän ihmisiä, jotka on jätetty. Tunnen ahdistuksen ja itsesyytökset, jotka painavat mieltä, kun joutuu muiden painostuksesta pysymään naimattomana. Tiedän lasten tuskan, kun jätetystä puolisosta ei riitä käymään töissä, hoitamaan kotiaskareita ja olemaan lapselle molemmat vanhemmat yhtä aikaa.
Jos suku asuu eri paikkakunnalla ja ei ole suuri (sekin on mahdollista), niin ainoa tuki ja turva ovat ystävät. Mutta mihin hekään ehtivät omien huoliensa ja perheensä parista?
Sanoit, että "näissä viesteissä on helppo vaikuttaa tunteettomalta, vaikka ei sitä olisi".
Kun edes aavistus evankeliumin armoa ja lohtua löytyisi viesteistä, niin ei tarvitsisi pelätä.
Sinun kantasi on se, että ihminen voi teollaan olla autuaampi. Uuden puolison ottamatta jättäminen tekee autuaaksi Jumalan edessä. Lain noudattaminen menee kaiken edelle.
Luuletko, että Jeesus tuollaisessa tilanteessa olisi tullut sarnaamaan jätetylle puolisolle lakia niin kuin sinä teet? Vai olisiko hän saarnannut armahdusta?
Tai ei tarvitse vastata, lakiahan se Jeesus aina painotti, siksi me sanomme, että Jeesus poisti meidät lain alta.
Minusta tuntuu, että harva täällä tajuaa murto-osaakaan siitä, kuinka ruma maailma voi olla ja kuinka se voi rikkoa ihmisen. Ja kuinka sellaiselle ihmiselle lain saarnaaminen on pahinta, mitä voi tehdä.
Ja sitten asiasta ei saa edes puhua...
(Edelleenkään sisäänkirjautuminen ei tunnu toimivan).
Viesteissäsi mielestäni sekoittuvat otsikossa mainitut asiat melko pahasti. Lakihenkeä ei ole sanoa synti synniksi. Armoa ei ole synnin luvallisuus. Lakihenkeä on se, että sommitellaan sääntöjä. Synnin luvallisuutta on se, että eletään oman halun mukaan, Raamatun sana unohtaen. Armoa on se, että virheeseen joutunut saa ehdoitta uskoa evankeliumin.
Onko keskustelu sinulle sitä, että toinen osapuoli oitis vaihtaa mielipiteensä? Mielestäni tästä asiasta on nyt keskusteltu ja ainakin minä olen saanut ajattelemisen aihetta tästä. Miten niin tästä ei voida keskustella?
Siten niin ei voida keskustella, koska sanoit edellisessä viestissäsi, ettet halua keskustella aiheesta ja vertasit johonkin 13-vuotiaan raskauteen.
En minä oleta, että kukaan vaihtaisi mielipidettään ja kiitos, kun sanoit saaneesi ajattelemisen aihetta. Sama juttu.
Ajatellaan tuota lakihenkeä. Tänään perhehelvetissä (uskottomuutta, valehtelua, alkoholia ym.) elävän ystäväni puolituttu soitti hänelle ja totesi ykskantaan että "Kai sinä ymmärrät, ettet voi ottaa siitä eroa!"
Perustikohan hän sen tähän kohtaan, joka tuolla alla olevassa keskustelussa on?
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa *muun kuin huoruuden tähden*, saattaa hänet tekemään huorin" (Matt.5:32)
Tätä tarkoitan sillä lakihengellä. Ei tulla lähelle, ei tuoda rakkauden sanaa, vaan kahlitaan niin, ettei olla edes välttämättä luettu Raamattua kunnolla. Ja kaikki tämä ilman, että edes vaivaudutaan ottamaan selvää, mikä perhetilanne oikeasti on. Mahdollinen ero saattakin mennä sitten jätetyn (naisen) piikkiin, koska ihmisten kylmät sydämet sanovat hänen jollain lailla epäonnistuneen, kun puoliso jätti vaikka evankeliumi oli käytössäkin.
Onko se lakihenkeä, jos et ikinä ole itse ollut jossain tilanteessa, etkä voi tietää, miten Pyhä Henki sellaisessa sinua ohjaisi?
täysin samaa mieltä. Usein tällaiset vaikeat kysymykset muuttuvat lakihenkisyydeksi ja rakkauden sanoma unohdetaan kokonaan. Raamattua toki tulee pitää elämän ohenuorana, mutta sitä täytyy osata lukea oikein. Kuten Jeesus eläessään yritti sanoa, että lait ovat ihmistä varten eikä toisin päin. Niistä ei saa tulla vankilaa ihmiselle, mikä esim. seuraisi tilanteessa, jossa aviopuoliso olisi väkivaltainen ja sairas alkoholisti. En koskaan voisi uskoa, että Jeesus velvoittaisi lain perusteella puolison jäämään tällaiseen avioliittoon. Uudesta testamentistä tulee selvästi ilmi, että Jeesus oli aina ihmisen asialla. Laki on yleensä hyväksi, mutta joissain tilanteissa ei, vaan jopa haitaksi, mikä ei puolestaan edistä Jeesuksen sanomaa rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta jne.
"Virallinen avioero koetaan vieraaksi"...
Yksi suuri syy esim. väkivaltaisen liiton ollessa kysymyksessä avioeron viralliseksi saattamiselle on se, että yhteiskunta ottaa huomioon ja tukee monin tavoin yksinhuoltajaa. Tämä voi useata lasta huoltavalle, yleensä äidille, olla käytännön elämän sujumisen kannalta välttämätöntä. Jos avioero ei ole juridisesti voimassa, molemmat vanhemmat katsotaan luonnollisesti myös taloudellisesti lastensa tasa-arvoisiksi huoltajiksi.
Äläpä sotke asioita! Pidän vääränä uudelleenavioitumista eron jälkeen. Muusta olemme käsittääkseni samaa mieltä. Mistä voit tietää, millaisissa tilanteissa minä olen ollut, ja millaisia tilanteita olen läheltä nähnyt?
Tästä vielä:
"Ajatellaan tuota lakihenkeä. Tänään perhehelvetissä (uskottomuutta, valehtelua, alkoholia ym.) elävän ystäväni puolituttu soitti hänelle ja totesi ykskantaan että "Kai sinä ymmärrät, ettet voi ottaa siitä eroa!" "
Vähän sikäli hankala tilanne, että jos mukana ei ole väkivaltaa tai jotakin muuta välitöntä toimimista vaativaa ongelmaa, niin avun hakemista venytetään yleensä liian kauan. Tällaisessa tilanteessa mielestäni oikea tapa toimia olisi pysäyttää pettävä/valehteleva jne. puoliso esimerkiksi siirtämällä niin sanotusti ulkoruokintaan. Tuskinpa kukaan uskovainen ihminen neuvoo sietämään tuollaista. Toisaalta enpä neuvoisi myöskään virallista avioeroa laittamaan vireille. Paljon muitakin mahdollisuuksia on, kuten jo mainittu erillisten osoitteiden hankkiminen ilman virallista eroa. Ongelma varmaankin usein on, että heikompi osapuoli on jo niin alistettu henkisesti, ettei itse pysty asialle tekemään mitään. Sitäkään ei mielestäni saa unohtaa, että vihkikaavassa luvataan rakastaa myös vastoinkäymisissä.
Oletko sitä mieltä, että hyvä ratkaisu tuossa tilanteessa olisi alkaa miettiä uudelleenavioitumista?
Toinen todellinen ongelma on, että ilman avioerohakemusta (ja lopulta myös eroa) ei esimerkiksi lasten tapaamisoikeuksia voida sopia muuten kuin "omin neuvoin". Jos siis esimerkiksi "lapset vienyt" puoliso ei halua antaa "jätetyn" puolison tavata yhteisiä lapsia, ei tämä voi tapaamisoikeuksia perätä jättämättä avioerohakemusta. Tai voi toki perätä, mutta mikään yhteiskunnan huoltajuus- ja tapaamisoikeuksia käsittelevä instanssi ei ota sitä käsittelyynsä.
Käsittääkseni taloudellisesti avioerolla ei juuri ole vaikutuksia, joita ei saavutettaisi jo erilleen muuttamisella (asumusero).
Totta puhut, en olisi saanut olettaa omasta taustastasi mitään - tarkoitukseni oli puhua yleisemmin, mutta lipsahti sitten tuohon amerikankieliseen "sä"-passiiviin. :) Anteeksi kuitenkin, jos loukkasin.
Tuota minun itseni on aika hankala käsittää, että miksi pidetään kynsin hampain kiinni kaikin puolin kuolleesta ja häväistystä, aviorikoksen tahraamasta avioliitosta. Tuokohan se Jumalalle iloa? Tuskin, jos miettii Raamatusta löytyviä kohtia, joissa aviorikkojan osa on aika surkea. Kun ei olla lakihenkisiä, vaan laista vapaita, niin miksi kaikin keinoin kuitenkin pidetään kiinni avioliitosta, joka on kuitenkin, jos ei laki, niin säädös? Vieläpä, kun Raamattu antaa ihan selkeän luvan eroon aviorikoksen tähden, sitä ei oikein kukaan edes halua kiistää (harvempi meikäläinenkään, vaikka alkaa heti seuraavassa lauseessa puhua yleensä asumuserosta).
Minusta sana "vastoinkäyminen" sisältää edes pienet tauot ennen uutta vastoinkäymistä. Tai no, sanotaanhan sitä, että elämä voi olla yhtä vastoinkäymistä, mutta mitenkäs ne myötäkäymiset sitten?
Kysyit vielä, olisiko tuollaisessa tilanteessa hyvä alkaa miettiä uudelleenavioitumista. En oikein edes tahdo ymmärtää kysymystä - jos kokee kivuliaan eron, niin tuskin siinä mietitään muuta kuin sitä, että pärjää seuraavaan päivään asti (vaikka askel olisikin kevyempi, kun vanha liitto ei paina enää). Mutta jos joskus Jumala antaa vielä kokea kauniin rakkauden, niin silloin taas naimattomuuden ihanteesta voi tulla taakka ja laki, joka voi muodostua kohtuuttomaksi. Ei minun mielestäni ole sellaisessa tilanteessa oikein enää lastata muutenkin kärsineen ihmisen omaatuntoa vielä yhdellä lailla ja kertoa, että hänellä ei ole oikeutta elämässään olla edes kerran aidosti onnellinen. Onko se synti Jumalan edessä? Minä en tiedä, enkä usko että kukaan voi varmasti väittää tietävänsä. Kristillisen ihanteen mukaan eronnut pysyy naimattomana, mutta toisaalta saman ihanteen mukaan avioliitto on paitsi elinikäinen, myös rakkaudella ja onnella siunattu.
En ehkä suosittelisi, mutta en olisi myöskään se, joka sen kieltäisi. En heittäisi ensimmäistä, en viimeistä, en ainuttakaan kiveä. Ja jos tuota vertausta Jeesuksesta ja syntisestä naisesta ajattelee, niin ei niitä kivenheittäjiä pitäisi löytyä mistään.
Minä olen miettinyt asiaa sitä kannalta, että avioliitto voi muodostua sanan varsinaisessa merkityksessä ja pahassa merkityksessä elinkautiseksi vankilaksi.
Ulkonaisesti siitä voi päästä asumuserolla, mutta silti jää vangiksi puolisolleen eikä voi aloittaa vapaana elämäänsä uudelleen. Ainakaan veeällänä.
Liian nuorena, ehkä väärin motiivein solmittu avioliitto on niin peruuttamaton teko, ettei sitä saa millään muuksi muutetuksi. "Rikos" on niin suuri, ettei elinaikana sille löydy sovitusta!
Murha ja kaikki muut kauheudet voi sovittaa maallisesti vankilassa, mutta uskovainen ei voi vapautua avioliiton sitoumuksesta lainkaan, vaikka se olisi selvästi virhe, vääryys, erehdys, tietämättömyydessä tehty. Vaikka elämä aviossa oli yhtä helvettiä. Sitä ei voi kuin toisen kuolema korjata!
Minusta se on kohtuutonta! Miksi voi sitten yleensä avioitua niin kevein perustein ja helposti? Eihän uskovainenkaan voi ennakkoon tietää, mitä elämä tuo tullessaan, mihin avioliitto johtaa vuosien mittaan, millaiseksi se muuttuu.
Raamattu ei puhu paljon esim. avioliitossa olevasta väkivallasta. Ei tietenkään, koska siihen aikaan oli tavallista pitää vaimo kurissa ja isännän nuhteessa. Vaimoa verrattiin miehen omaisuuteen. Sai siinä nyrkki heilahtaa, eikä se ollut väärinkään, jos vaimo ei ollut mieliksi! Silloin ei sellaisia tekoja pidetty minään, eikä siten haluttu avioeron perusteeksi laittaakaan.
Aviorikos oli ainoa eron syy ja sekin koski alunperin vain naista, joka kuului miehen omaisuuteen. Miten miehet olisivat sellaista voineet tehdäkään, koska vapaita naisia sai vapaasti käyttää ja ottaa omakseen. Paitsi tietysti ottaa toisen oma. VT:ssä on esimerkkejä.
Tänään tiedämme, että avioliitto on moniulotteisempi kuin vain lisääntymiseen tarkoitettu. Meillä naisillakin on oikeus olla ihminen ja arvostettu ihminen miehen rinnalla tarpeinemme tasa-arvoisesti. Siksi esim. vallankäyttö ja alistaminen voi tuhota avioliiton yhtä varmasti kuin aviorikos.
Onko sellainen sitten pakko vain hyväksyä? Monesti tuollainen tunnevaurioinen puoliso ei saa edes terapiasta apua. Ehkä muotoparannusta pystyy tekemään, mutta muutosta ei tapahdu kuitenkaan asenne- eikä tunnepuolella.
Mistä tidät,että Jumala on antanut murhamiehelle hänen tekonsa anteeksi?Murhamies voi sovittaa tekonsa yhteiskunnalle,mutta miten hän sovittaa sen Jumalalle?
Varmasti kuoleman hetkellä on Jumala se,joka päättää onko hän syntinsä sovittanut.
Samoin on aviorikkojan kanssa,vaikka me kaikki antaisimme hänelle anteeksi,ja antaisimme hänen mennä uudelleen avioon,niin mistä kukaan tietää onko Jumala antanut hänelle anteeksi.
Ei uskoon tulo ole tae syntien anteeksi saamiseksi,Jumala on se viimeinen tuomari todellakin.Sitäpaitsi mistä aviorikkoja osaisi valita juuri sen oikean uskon,kun niin moni väittää olevansa oikeassa.
Murhamies/nainen on yhtä syntinen kuin aviorikkoja Jumalan silmissä,sillä hän on ne synneiksi julistanut.
En minä voi tietää sitä, onko synnit annettu ja uskottu anteeksi jonkun toisen kohdalla. Itse uskon, että armo ulottuu kaikkien syntien yli, jos ihminen haluaa ja jaksaa uskoa.
Ei ristinryövärillä ollut mitään estettä päästä Paratiisiin, vaikka syntejä jäi varmasti sovittamatta maallisessa mielessä. Taivaallinen anteeksianto oli totta kuitenkin. Siihen sovitukseen ei kenelläkään meillä ihmisillä ole mahdollisuuksia omalta puoleltamme. Se on Jeesuksen teko ristillä, eikä siihen tarvita muuta.
Tarkoitin, että esim. murhan synnin voi sovittaa vankilassa ja sitten on jälleen vapaa jatkamaan elämää normaalisti toisten ihmisten kanssa.
Mutta virheavioitumista ei voi korjata mitenkään! Siitä tulee elinkautinen ja ilman lyhennysvuosia tai presidentin armahdusta. Se on niin korjaamaton teko! Kärsi siinä sitten. Tai kiellä vl-uskosi, tee synti eroamalla ja uudelleen avioitumalla. Sitä ei voi hyvällä omallatunnolla tehdä eli se on syntiä ja parannuksenteon paikka, jos meinaa vl-uskovainen olla. Näinhän tuolla ylempänäkin oli kirjoitettu.
oikeastaan kumpaakin anteeksiantoa, sekä ihmisen että Jumalan. Puhuin uskoon tulosta ja tarkoitin sellaista henkilöä joka olisi pyytänyt Jumalalta syntejään anteeksi. En tietenkään voi tietää onko Jumala antanut murhamiehelle tms. syntejään anteeksi, mutta Jeesus kyllä lupaa kaikki synnit anteeksi, jos niitä häneltä pyytää. Kysyt siis, että miten hän voi sovittaa sen Jumalalle? Perustan näkemykseni vain Jeesuksen sanaan. Pahimmatkin synnit voi saada anteeksi. Aivan niinkuin ryöväri ristillä.
Ei tietenkään uskoontulo ole tae syntien anteeksi saamisesta, mutta puhuin nyt sellaisesta henkilöstä, joka on tullut "kunnolla" uskoon ja pyytänyt syntejään anteeksi.
Ja kai sinäkin muistat, että ei Jumala erottele syntejä. Hän antaa anteeksi niin murhat kuin lähimmäisen himoitsemisenkin. Kai muistat Raamatusta esimerkin, jossa ihmiset olivat kivittämässä naisen, joka oli tehnyt aviorikoksen? Muut halusivat kivittää hänet, mutta Jeesus sanoi, että se, joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Kaikki olemme siis syntisiä(!), mutta Jumala antaa anteeksi. Usein vain tuntuu, että ihmiset ovat pahimpia tuomitsijoita, mutta onneksi saamme syntimme anteeksi, kun niitä vain pyydämme.
Oletko sama henkilö, joka kirjoitti aiemmalle viestiketjulle, jossa puhuttiin avioeroasiasta? Ainakin minusta jotkut mielipiteesi vaikuttivat aika kärkkäiltä. Etkö pysty antamaan anteeksi huorintekijälle? Muistathan, että sinäkin olet syntinen ja teet syntiä. Jeesus kehottaa antamaan anteeksi, niin monta kertaa kuin on tarpeen (esim. Matt:18:21-35).
Niin en tosiaankaan väitä,että olisin itse synnitön,jokainen meistä ihmisistä on syntinen.
Mutta sitä tarkoitin ettei avorikkoja ole sen parempi kuin murhamies,samanlaisia murhamiehiä molemmat.Murhamies murhaa ihmisen lopullisesti,aviorikoksen tekijä murhaa kumppaninsa sisäisesti.Murhamiehen uhri kuolee,mutta aviorikoksen uhri jää kärsimään loppuelämäksi,siitä tuskasta jonka toinen hänelle aiheutti.Aviorikoksen tekijä pääsee kuin koira veräjästä,ja vain petetty osapuoli on kärsivä.
Mitä avioliitton tulee,niin siihen ei kukaan pakota,avioliito kun solmitaan vain ja ainoastaan rakkauden tähden.Niin isoa päätöstä kuin avioliitto vaatii,niin sitä ei pidä tehdä hätiköiden.Täytyy olla varma omista kyvyistään aviopuolisona ennenkuin menee lupauksen Jumalalle antamaan.Parempi jättää avioliitto solmimatta jos ei ole varma,että siihen pystyy.Jumala kun ei pakota ketään avioliittoon,vaan se tapahtuu miehen ja naisen yhteisestä halusta liittyä yhdeksi,ja silloin on oltava valmis kantamaan avioliiton myötäkäymisetkin.Meille avioliitto on pyhä,sillä olemme sen solmineet omasta halustamme,ja olemme päättäneet,että oma valinta,jos avioliitto tökkii,niin sitten vain kärsitään toisistamme,mutta lupaustamme Jumalalle emme riko.
Se mitä tulee esimerkiksi hakkaavaan puolisoon,niin ottakaa hyvät ihmiset ensin selvää ihmisestä ennenkuin avioliiton solmitte.Ei hätiköityjä avioliittoja,sillä se lupaus sitoo loppuelämäksi.
Mitä kärkkäyteeni tulee,niin todellakin olen joissain asioissa ehdoton,ja siksi en halua että joku sanelee säännöt miten pitää toimia,kun kuitenkin itse haluan ajatella erilailla.
Minä kirjoitin siitä, ettei nuorena ymmärrä asioita tarpeeksi syvältä, vaikka on mahdollisuus iän ja halujen puolesta mennä avioliittoon.
Siksi virheitä voi tulla tuossakin ratkaisussa, kuten tulee muissakin elämän valinnoissa, esim. uravalinnat ja opiskelut.
Miksi tuo virhe on korjaamaton? Ei me ihmiset olla jumalallisen viisaita edes avioliittoon mennessämme. Vaikka pitäisi kai olla, koska lupaudumme rakastamaan toisiamme Jumalan edessä kuolemaan asti?
Tiedän, että aviopuolisosta voi löytyä se alistava/ hakkaava puoli vasta myöhemmin. Elämän eri kriisit voivat laukaista vallankäytön, jopa väkivallan toista kohtaan. Jos sen ennakkoon tietäisi, tuskin sellaisen kanssa kukaan menisi naimisiin.
Et taida paljon tietää karuja kertomuksia avioliittojen takaa?
samaa mieltä, että pettäjä saattaa päästä kuin koira veräjästä. Aina näin ei kuitenkaan ole. Meidän on todella helppo tuomita ihminen, joka on pettänyt, mutta aina taustalla olevat syyt eivät ole niin yksinkertaiset. Ihmisten pitäisi aina miettiä todella pitkään valintojaan ja tutkia tuntojaan ennen kuin avioliittoon menee. Ihminen ei kutenkaan ole niin yksinkertainen otus. On paljon ihmisiä joilla on ollut huono lapsuus ja monia ongelmia. Silloin ihmisestä ei kehity kovin oman itsetunnon omaavaa ja ongelmat siirtyvät eteenpäin. Esim. jos on elänyt perheessä jossa on väkivaltaa, henkistä väkivaltaa, alkoholismia tai muuta, niin ihminen ei välttämättä kykene muodostamaan omia suhteitaan kovin terveelle pohjalle. Esim. jos isä on lyönyt, monet valitsevat puolisokseen väkivaltaisen miehen. He haluavat eheyttää puolisonsa kautta oman isänsä jne. Itse he eivät tätä tietoisesti ymmärrä.
Kun ihminen sitten jostain saa voimia tervehtyäkseen, niin en voi tuomita jos hän haluasi erota. En usko, että Jumalakaan tuomitsee. Tottakai on ensin yritettävä saada toinen terveeksi ja työstettävä suhdetta, jotta se onnistuisi, mutta joskus käy niin, että vastapuoli voi olla niin itse sairas, että mikään apu ei auta. En voisi sanoa jollekkin, että sinun täytyy olla tällaisessa suhteessa ikuisesti. Erityisesti jos on lapsia, niin heille voi olla todella vahingollista elää epäterveessä perheessä. Joskus ero voi olla parempi.
Ja vielä pettäjästä. Esim. väkivaltaisessa suhteessa elävä nainen saattaisi pettää. Täytyy muistaa, että hänkin on kärsinyt ja ollut onneton, joten en voisi tuomita pettäjää täysin. Pettäminen on aina väärin, mutta joskus syyt voivat olla inhimillisiä ja taustalla kipeitäkin tragedioita. Lisäksi hän itse voi kärsiä pettämisestään valtavasti.
En nyt varsinaisesti yritä puolustella pettämistä, mutta halusin vain osoittaa, että näemme asiat aina hyvin mustavalkoisesti. Niin ei aina ole, vaan joskus asioiden takaa voi löytää hyvin kipeita ja vaikeita syitä joista esim. pettäminen lähtee. Joskus siis itse pettäjäkin saattaa olla uhri. Itse toivoisin, että Jeesuksen puheita olisi säilynyt enemmän ja ihmiset olisivat kyselleet häneltä enemmän asioita, sillä uskon vakaasti, että Jeesus olisi ollut hyvin myötätuntoinen esim. väkivaltaisessa suhteessa eläville tms. Jeesus kuitenkin oli aina ihmisen puolella ja hän hoiti ihmisten asioita kaikkien lakien ohi. Hänen mukaansa lait ovat ihmistä varten eikä ihminen lakia varten.
Varmasti monet tekevät virhearviointeja elämässä,mutta avioliiton viehearviointi on syntiä jos menet ja petät.Siksi olenkin itse miettinyt,kauan,kauan ennekuin olen valmis sitoutumaan,ja tämä johtuu juuri siitä kun olen nähnyt niin paljon pahuutta,ja toiseen kohdistuvaa petosta,sitä en omalle kohdalle enkä kenellekkään muulle toivoisi.
Varmasti ihminen voi muuttua väkivaltaiseksi keskenkaiken elämän,mutta ensin sitä on yritettävä korjata,ja parantaa,sillä tämä ihminenhän on tullut sairaaksi,hän on muuttunut.Ääritapauksissa kanttaisi sallia avioero,sillä ero ensin,niin sitten et ketään petä.Mikään ei oikeuta toista pettämään,sanotaanko,että pettäjän tuomitsen alimpaan helvettiin,niin pahaa jälkeä pettäjä saa ihmisessä aikaiseksi,niin monta turhaa itsemurhaa tiedän,jotka ovat johtuneet jonkun toisen teoista.
Jos minun miehestäni tulisi yhtäkkiä väkivaltainen,niin kaikkeni tekisin saadakseni hänet hoitoon,toivoen saavani entisen mieheni takaisin,pettämään en lähtisi vaikka siihen kuluisi vuosia.Ei ole sellaista syytä mikä antaisi luvan aviorikokseen,vai onko teistä?
En ole puhunut pettämisestä. Olen yrittänyt sanoa, että miksi avioeroa ja uutta liittoa ei sallittaisi muun kuin huoruuden tähden, esim. väkivallan.
Väkivaltainen aviopuoliso on mielestäni yhtä paha kuin aviorikkoja. Siis ero olisi mahdollinen samalla tavalla ja samoin seurauksin! Eli se ei sitoisi kuolemaan asti, koska yhteiselämä olisi käytännössä mahdotonta.
Olisiko se sitten pettämistä eli aviorikoksen tekemistä, jos menisi uuteen avioliittoon sellaisen avioeron jälkeen?
Vai onko mentävä ensin huoraamaan, että olisi parempi syy erota väkivaltaisesta miehestä?
Hyvin usein väkivltainen puoliso myös pettää,siis todella usein,toinen ei vain sitä tiedä.Monesti väkivlta puolisoa kohtaan johtuu juuri siitä kun itsellä on asiat huonosti,ja näin syytön aina kärsii.
Mielestäni jos jo epäilee toisen tunteiden aitoutta,ja eihän väkivalta voi perustua rakkauteen,niin kärsivä osapuoli voisi mielestäni hyvin hakea avioeroa,mutta itsellä lähtökohtana oli,että kaikki avioliitot pitäisi perustua rakkauteen,muuten niitä ei pitäisi solmia.
Jokainen avioliitto on arvokas,mutta itse miellän kirkkohäät yms. sellaisiksi joissa annetaan lupaus myös Jumalalle.Hyvin moni menee avioon maistraatissa,ja se avioliitto on enemmänkin vain paperilla.Vaikkakin molemmat ovat yhtä lain voimaisia.
Ehdottomasti olen sitä mieltä,että jos ottaa avioeron väkivltaisesta puolisosta,niin se on paljon pienempi synti kuin aviorikos.Ja siinähän ei kuitenkaan ole itse syyllinen eroon.
Sanotaanko,että seurustelua n.3-10 vuotta ennen avioliittoa on hyväkisi,siinä ajassa kerkii jo toista tuntemaan jonkun verran,ja varmasti tulisi ilmi jo väkivaltaiset taipumuksetkin.
Seutustelua kun ei Raamatussa mainita synniksi,mutta aviorikos mainitaan.Eli avioeron saa mielestäni ottaa,jos siihen on hyvä syy.
Muistakaamme opettaa myös lapsillemme avioliiton merkitys...Opettakaamme,että älä tee mitään sellaista mitä ehkä myöhemmin katuisit..Avioliittoon ei kukaan pakota,ja sen todellakin päättävät mies ja nainen ihan itsenäisesti..Jos on varma tunteistaan,ja valmis toimimaan niinkuin aviopuolison kuuluu toimia,niin sitten vasta avioliitto.
On paljon helpompi jättää kumppani seurustelun aikana,koska et ole lupausta Jumalalle antanut,ja näin ollen et myöskään tee syntiä.Ja jos kumppanissa huomaa vähänkin väkivaltaisia piirteitä,niin kanattaa antaa potku persuksiin heti,sillä väkivalta ja rakkaus eivät kuulu yhteen,sillä rakkaus on hyvä.
Avioliitto on niin iso askel elämässä,että sitä täytyy todella harkita.Vaikka Jumalaan ei itse uskoisi,niin hän on silti olemassa.
Olen samaa mieltä monissa asioissa nimimerkki "äidin" kanssa mutta hiukan tuntuu mustavalkoisilta jotkut ajatukset. Seurustelu 3-10 vuotta niin oppii tuntemaan...Olen sitä mieltä että seurustellessa kesti se minkä aikaa hyvänsä ei opi tuntemaan kuin toisen pyhäpuolen varsinkin jos asuu eri paikkakunnilla. Jos asuu samalla paikkakunnalla, en taas näe uskovaisille hyväksi noin pitkää seurustelua. Siis jos haluaa seurustella niin kuin uskovaiset seurustelevat.
Tunnen tapauksia joissa hälytyskellot ovat kyllä soineet morsiamen päässä jo ennen häitä mutta ei ole saanut riuhtaistua itseään irti. Pitemmän päälle elämä on ollut todellista painajaista ja pahinta on että psykopaattipuoliso saa kaiken vaikuttamaan siltä että tuo toinen osapuoli on syyllinen. Siis keskinäisissä keskusteluissa. Ulospäin psykopaatille on tärkeää näytellä että kaikki on kunnossa. Näitä psykopaatteja on 2% väestöstä jotka elävät ilman omaatuntoa ja käyttävät toisia häikäilemättömästi hyväkseen. Ainakin miehillä kuvaan kuuluvat myös vieraat suhteet. (tuntemissani tapauksissa)
Sitten on tuttavia joissa ongelmat ovat tulleet lasten (tai voi jo sanoa ensimmäisen lapsen) syntymien jälkeen. Joten jos et vie sulhasehdokasta todelliseen testiin et voi mitenkään tietää miten hän tulee käyttäytymään missäkin elämäntilanteissa ja vaiheissa.
Onneksi suurin osa perheistä elää aivan normaalia onnellista arkea. Mutta aina mahtuu joukkoon niitä joiden lapsuus tai joku muu tärkeä tekijä aiheuttaa kyvyttömyyden normaaliin elämään. Puolisolle ja lapsille se on hirveää. En ainakaan itse koe tehneeni väärin kun olen yllyttänyt ystävää jonka mies pettää, valehtelee päin silmiä jatkuvasti, harrastaa todella törkeäää henkistä väkivaltaa muuttamaan lasten kanssa pois. Jokaisella lapsella on oikeus saada kasvaa rauhassa.
Niin todellakin uskovainen on erittäin huonossa asemassa koska seurustelua ei sallita.Siksi en varmaan vl-liikettä suosikkaan,koska se ei anna mahdollisuutta ennen avioliittoa tutustua kumppanin pimeään puoleen.
Ja jos sattuu kohdalle todella paha puoliso niin elämä suoraan sanottuna on maanpäällinen helvetti.Mitään et voi tehdä,sillä avioerokin luetaan synniksi.
Tarkoitin itse seurustelulla,että voisi esimerkiksi asua yhdessä,ja näin tutustuminen helpompaa.Itse olen nähnyt niin paljon pahaa,että ummikkona en uskaltaisi Jumalalle antaa lupausta loppuelämästä.
Meille ei-uskovaisille,on varmaan avioliitolla suurempi merkitys kuin teillä uskovaisilla.Meillä se tapahtuu omasta tahdosta,teillä suorastaan siihen pakotetaan,mutta silti avioliitossa olisi toimittava niinkuin puolison kuuluu toimia.Tästä ehkä johtuvat jotkut ristiriitaiset ajatukset.Se mitä olemme luvanneet itsellemme,niin olemme luvanneet sen myös Jumalalle.Itsellämme on niin suuri kunnioitus Jumalaa kohtaan,ettei esim.aviorikos tulisi mieleenkään.
Olet oikeassa siinä että jos asutaan yhdessä, pimeät puolet varmaan tulevat paremmin näkyviin. Mutta tiedän niitäkin tapauksia että näin on tehty ja esiin tulleista ongelmista huolimatta vielä avioiduttu. Naisilla taitaa olla niin luja usko siihen että minä pystyn muuttamaan omalla rakkaudellani tuon miehen. Tai sitten ajatellaan että parempi huonokin liitto kuin vaikka yksinäisyys. Tai sitten jo lapsi olemassa.
Nämä on niin vaikeita juttuja ei niihin yksiselitteistä ratkaisua ole olemassa. Ja kukaan ei tiedä omaakaan elämäänsä mitä se on 10 vuoden kuluttua. Mitä vain voi tapahtuhtua. Mutta siinä olet oikeassa että rakkaus on paljolti tahtomista. Jos tahtoo rakastaa huonoinakin päivinä eikä eromahdollisuutta periaatteessa oteta edes huomioon. Tässä oletan että on kysymys kahdesta normaalista ihmisestä jotka molemmat sitä haluavat. Ei riitä että toinen haluaa ja pyrkii rakentavaan elämään. Jos toinen on sairas, ei auta vaikka puolisona olisi taivaan enkeli...
Nimenomaan, jos toinen on sairas, niin mikään ei auta. Ei enkelin kieli, eikä mieli eikä mieliksi oleminen!
Sairaus on voinut olla piilevänä tai piilossa ja puhkeaa karkealla tavalla sitten sopivassa tilanteessa.
Ei sellaista ennalta näkemistä voi keneltäkään vaatia, että osaisi aavista tuo jutut, jotka voivat tulla esiin vasta vuosien päästä. Eikä ne yhdessä asumallakaan selviä, koska kaikkia elämän eri vaiheita ei voi testata ennakkoon. Saati kun ei asuta yhdessä.
Hälytyskellojen ääni voi olla niin pieni, ettei sellaiseen ole aihetta puuttua. Ja miten johonkin pieneen aavistukseen voi luottaa itsekään, saati että tekisi sen vuoksi jotain ratkaisevaa. Mahdotonta.
Siksi virheavioliitto solmitaan ja se on ns. elinkautinen! Jos haluaa vl-uskovainen olla. Ei ole ainakaan ikinä pääsyä siitä pois. Vai pitääkö rukoilla toisen kuolemaa?
Vain oman lankeemuksen ja synninteon kauttako koittaa vapaus?????? Eikö ole muuta tietä?
Avioon on menty ostaen sika säkissä, vaikeuksia ollut ja niistäkin selvitty, joskus vain hetki kerrallaan. Se, mikä meitä uskovaisten avioliittoja kannattelee tunteiden aallokossa ja todellisten vaikeuksien keskellä on se, että olen halunnut tahtoa rakastaa avioliittoopn mennessäni. Edelleenkään minua ei mikään muu pidättele kuin vapaaehtoisuus, mutta koska Jumala on avioliiton säätäjä, myös meidän avioliittomme, olemme yhdessä pysyneet vastamäessäkin, koska uskomme, että avioliittomme on suuremmissa käsissä kuin omien vaihtelevien tunteidemme. Rakkaus on tahdon asia, ja tahtoa voi pyytää Jumalalta. Valtavaa on aina välillä kokea, miten ihmeellisen ihanaa voi avioelämä ollakaan.
En usko, että avoliitossa asuminen valmentaa avioliittoon, joka mielestäni on aivan toisenlaista sitoutumista, sitoutumista arkeen ja kumppanuuteen, tuli vastaan mitä tuli. Sairauskin voi tulla avioliitossa ollen, takeita ei ole sen varalle. Ystäväpiiriini kuuluu henkilö, joka elää avioliitossa psyykkisesti sairaan mihensä kanssa, koska on kokenut sen oikeaksi. Tunnen monia itseäni vanhempia aviopareja, joista toinen puoliso on toisen autettava. Rukoilen itsekin, että saisimme molemmat terveinä olla, mutta en voisi ajatella mieheni hylkäämistä sairauden vuoksi. Jumala on ihmeellinen voimanantaja, siihen saa uskovainen luottaa.
Sanotaan,että rakkaus voittaa kaiken.Ja aina onkin yritettävä jos vain itse jaksaa rakastaa,ja toivoa asioiden muuttuvan hyväksi.
Mutta ikävä kyllä,paljon on myös /miehiä jotka eivät halua nähdä totuutta,ja silloin on todellakin hyvä jo jonkun ulkopuolisen siihen puuttua,niinkuin sinäkin olet tehnyt,ja se on mielestäni oikein.
Ihan mielenkiinnosta kysyn,kun en itse Raamattua kovin hyvin tunne,niin onko jossain kerrottu seurustelun olevan syntiä,ja olisi myös kiva tietää kohta missä kielletään syntinä esiaviollinenseksi?
En sitä sillä,ettenkö olisi itse syntinen monessakin asiassa,mutta ehkä olisi kuitenkin aina järkevin valita synneistä se pienempi.
Ja itse uskon,että Jumala antaa esiaviollisen seksinkin anteeksi,jos tarkoitus on hyvä.Mutta esim.aviorikos syntinä ei ole niin hyvä,koska sen tarkoitus ei koskaan voi olla hyvä,se on vain omanedun mukaista,ja lähinmäisen loukkaamista.
Me emme ole vl-uskovaisia.Mutta kun olemme avioliiton solmineet,niin olemme olleet tietoisia siitä,että se takoittaa elinikää.Jos jossain vaiheessa alkaisi tuntumaan,että tämä olikin virhe avioliitto,niin kaikin mahdollisin tavoin sen yrittäisimme korjata.Jos esim.puhkeaisi väkivaltaisuutta,niin tietäisin kumppanini olevan henkisesti sairas,ja näin ollen pakottaisin hoitoon.Mutta jos kumppani vain löisi,ja löisi eikä halua siihen itse apua,niin ei sitä varmasti kukaan puoliso kauan jaksa,ja lopulta se voi koitua kulemaksikin,jossain tapuksissa avioero on ainoa tapa selviytyä elämästä hengissä.Ja mikään sairaus/kyvyttömyys ei ole syy jättää puolisioa,vaan sairauskin on jaettava.
Mutta jos mieheni tekisi aviorikoksen,en hetkeäkään epäilisi häntä jättää,sillä se on teoista alhaisin.Jos itseltäni kysyttäisiin,että tapanko sinut vai petänkö sinua,niin en hetkeäkään epäröisi vastata,että tapa.Sillä kärsimys loppu siihen,mutta jos joutuu petetyksi,niin kärsimys seuraa loppuelämän.Molemmissa tapuksissa eniten kärsivät lapset.
Alhaisimmat teot,esim murha,tappo,raiskaus,aviorikos ja lapseen kohdistuva hyväksikäyttö,ovat niin alhaisia tekoja,ettei niitä niin vain sulata.On ihan eriasia antaa anteeksi televisionkatselu,kaljapullon juonti yms.joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun tai elämän kanssa.Kannattaa todella miettiä kun avioliittoa solmitaan,että se todellakin on juuri sitä,ja tarkoittaa ELINIKÄÄ.
Niin tuosta pettämisestä,silloin se sattuu ja pahasti jos itse rakastaa,ja luottaa kumppaniinsa koko sydänmellään,eli mukana on aito rakkaus.
Mutta jos ei kumppaniaan rakasta aidosti,niin ei kai se pettäminen sitten niin pahalle tunnu,ja on paljon helpompi antaa myös anteeksi.
Omalla kohdallani tiedän,että henkisesti olen varmasti niin heikko,että itkuksi elämä menisi moneksi vuodeksi jos mieheni minua pettäisi.Lasten takia olisi jaksettava jaksaa,vaikka heillä on murheen murtama äiti.Mutta lapset ovat tulevaisuus,ja he antavat myös voimia elämälle.On lasten kannalta tärkeää pitää perhe onnellisena,kuin se,että jompikumpi tuhoaisi omien himojensa vuoksi onnellisuuden.
Onnellinen,ja turvallinen perhe on lasten oikeus.
Tuskin moni kovin nuorena naimisiin mennyt vakavissaan osaa ajatella, että tämä sitoumus tarkoittaa elinikää. Tietysti rakastuneena tuntuu, ettei ikuisuuskaan riitä siihen, että saa olla toisen oma...
Äitinä itsekin ajattelen lasten kannalta asiaa. Väkivaltainen liitto ei ole hyväksi heillekään. Sanotaanhan, että lapselle on vielä pahempaa nähdä äitiä uhattavan kuin häntä itseään! Sitä paitsi väkivalta turmelee kodin ilmapiirin ja myrkyttää koko ajan perhettä.
Jos kyseessä on luonnevikainen, psykopaattinen ihminen niin sellaiselle ei taida oikein apua edes löytyä. Eikä hän tunne tarvitsevansa mitään. Hän on pahimmillaan vain ovela toisten hyväksi käyttäjä ja tunteeton teeskentelijä.
Monesti on niin, että uhri luulee itse olevansa syypää kaikkeen, eikä tunnista puolisossaan tuota "sairautta".
Tuollaiselle syyllistetylle raukalleko olisi sanottava, että se on sinun osasi, etkä elämässäsi ole oikeutettu parempaan? Miksi menit naimisiin? Oma vika!
Väkivalta turmelee koko perheen,ja eniten siitä kärsivät juuri lapset.
Onkin meidän lähinmäisten tehtävä puuttua asiaan jos huomaamme,että kaikki eivät ole kunnossa.Sillä hyvin usein uhri luulee,niinkuin ilkimyskin,että tämä on oikein.Tulee kierre,syytön syyttää itseään kaikesta,ja luulee kaiken pahan johtuvan hänestä.
Ainakin itse jos tietäisin ystäväni elävän ns.psykopaatin kanssa,niin kyllä kehottaisin miettimään elämän tarkoitusta,ja neuvoisin myös eroamaan jos väkivaltainen ei halua apua,ja koita ymmärtää omaa sairauttaan.On todellakin aviliittoja joihin ei yksinkertaisesti ole muuta apua kuin avioero.Mutta hepposin peruistein ei avioeroa pidä hakea.Avioliitto=Kahden ihmisen rakkauden tulos...Mutta jos suuhteessa on väkivaltaa,niin se ei todellakaan ole rakkautta,vaan ihan muuta.Mutta opetetaan omia lapsiamme harkitsemaan kovasti ennenkuin avioliittoon ryhtyvät,että mitä avioliitto merkitsee,ettei sitten vanhemmalla iällä tule katumaan nuorena tehtyä päätöstä.Sillä avioliitto=koko loppu elinikä,niin se Raamatussa on.Mutta varmasti saa anteeksi avioeron Jumalalta,jos sen tekee hyvässä mielessä,suojellakseen itseään ja lapsiaan.